Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Hei, En oikeastaan tiedä miksi kirjoitan. Ehkä siksi, että haluan kaikkien uskovan lauseeseen Asioilla on tapana järjestyä. Täällä on paljon ihmisiä, jotka on kokenut paljon enemmän kuin minä. Kokenut tietyt asiat paljon kovemmalla kädellä kuin minä. Paljon olen kuitenkin saanut kokea suhteelliseen nuoreen ikääni nähden. Paljon on onneksi myös jäänyt…
Parisuhteeni on katkolla, omasta syystäni. Olen jo kuukausia saanut näitä yllättäviä ärtymyksen puuskia, jolloin sulkeudun sisääni, ärisen kumppanilleni ja otan asiat liikaa itseeni ja paisuttelen niitä. Lisäksi olen huomannut yhden piirteen…riidan tullessa, käännän syyn kumppanini puoleen… Olen usein tehnyt niin, varsinkin kun aihe on johtunut minusta. Olen lueskellut artikkeleita narsisteista,…
Kolme-neljä vuotta sitten. Yks kaks vain tajusin, että katson meidän perheen arkea kuin ” ulkopuolisena” voimatta vaikuttaa asioihin. Olin niin väsynyt. Saatoin itkeä kaksi viikkoa itseni uneen. Nyt olen toipumassa ja tehnyt erinäisiä ratkaisuja, mitkä helpottaa arkea. Esim. vaihdoin kolmivuorotyön kahdeksasta neljään työksi. Siitä huolimatta en vieläkään ole saanut haettua…
Mietin kovasti mitä mieltä olisin tilanteesta. Kaikki alkoi about vuosi sitten. Mieheni oli saanut kesätöissään uusia ystäviä, joista yhdestä kehkeytyi todella hyväkin ystävä. Olin iloinen että mieheni oli saanut uusia ystäviä, mutta… Hän ei vain osannut hallita arkeaan avovaimon ja kavereiden välillä. Yhtäkkiä hänellä olikin naispuolinen ystävä, jolta tuli ensimmäinen…
etäsuhteesta millaisia kokemuksia, itsellä puoliso töissä muulla paikkakunnalla , hoidan lapset ja talouden viikolla ,viikonloppuisin nähdään puoliso kanssa, ikävä ja kaipuu viikolla kova, kauanko tällaista elämää kestää ?
En tiedä oikein mistä aloittaisin ja kuinka sujuvaa tämä kerronta on, mutta yritetään. Olen mieheni kanssa ollut yhdessä 9v. ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Naimisissa ollaan oltu 3v. ja oikeastaan koko se aika on ollut pelkkää tuskastumista, riitelyä, ja muutenkin masentavaa oloa. Alettiin heti häittemme jälkeen rakentamaan taloa eikä…
Luin Dahliakukan aloittamaa ketjua. Olin etsinyt epätoivoisesti apua tähän tilaani. Kun luin noita viestejä, ymmärtäväisiä, lempeitä, tuli tunne, että ehkä minuakin kuunnellaan. Olen toista kertaa naimisissa (7 v), kuvittelin, että nyt kaikki olisi toisin. Tänään tajusin, etä taa menin siihen lankaan, josta Harville Hendrix varoittaa kirjassaan: Kaikki se rakkaus, joka…
Mitä pahaa mä olen tehnyt, kun mua näin koetellaan. Ukolla narsistisia piirteitä, talous kuralla, perintötoimistoihin menee laskut, kun ei ajalla pysty hoitamaan, mies sairaseläkkeellä (vasta 40v). talo-muuta velkaa ihan tarpeeksi.🤔 Teini-ikäiset lapset tekevä kolttosia koulussa ja koulusta otetaan yhteyttä (ei onneksi kuin kauppaan poistumista koulu ajalla, toinen potkas kaveria, kun…
Ehkä samantapaisia ”tarinoita” on ollut tässä paljonkin, mutta tässä minun.. Suhteemme mieheni kanssa alkoi nopeasti ja kaikki eteni nopealla tahdilla; vain nelisen kuukautta ja raskaus, yhteenmuutto ja näin perheen perustaminen. Kaikki tuntui ihanalta ja itse tunnuin valmiilta lasten tuloon. Mieheni kaipasi kuitenkin menoa ja meininkiä, oli sellainen kaikkien viihdyttäjä, hyväntuulinen…
Pelosta
1Olen 18 vuotias nuori nainen. Olen ollut pienestä asti koulukiusattu. masennuin puolitoista vuotta sitten vakavaan masennukseen vanhempieni alkoholinkäytön vuoksi. Isäni usein heitti minua tukasta lattialle hermostuessaan.Kuuntelin vanhempieni riitelyä 16vuotiaaseen asti.jouduin monet kerrat kantamaan äitiä mm. sänkyyn nukkumaan hänen sammuessaan lattialle ja isäni ei siitä välittänyt. 16 vuotiaana aloitin käymään ammatti-koulua.…