Parisuhde kriisissä erityisten lasten keskellä
Hei!
Olen oululainen kohta pyöreät 30v täyttävä perheenäiti. Olen työelämässä ja kotona on kolme lasta joista kaksi vaippaikäisiä. Miehelläni on oma lapsi joka asuu äidillään. Vanhimmalla kohta kouluun menevällä lapsella on ollut kielen kehityksen häiriötä (Hän on minun biologinen lapseni edellisestä suhteesta). Keskimmäisellä lapsella on motorisen kehityksen viivästymää sekä erikoisia pakkotoistoja, joita nyt seurataan. Lisäksi hänen sanansa ovat vähentyneet, josta lääkärit ovat huolissaan. Nuorimmaisella lapsella ei ole mitään. Hän on kaiken lisäksi rauhallinen ja oikea enkeli. Tarhan maskotti. Nuorimmainen lapsi jollain tavalla tasapainottaa muiden lasten erityispiirteitä.
Miehelläni on erimielisyyksiä oman lapsensa äidin kanssa. Lapsi asuu äitinsä kanssa toisaalla. Äiti käyttää tätä lasta aseena isää vastaan. Mutta kolikolla on toinenkin puoli.. On sattunut laiminlyöntitapaus, jonka vuoksi aiomme ryhtyä toimenpiteisiin.
Olemme vielä lastensuojelun piirissä, koska yh:na ollessani olin tarkassa seurannassa joka taholta, että miten pärjään. Perhettämme tuetaan edelleen, koska lapset eivät ole ihan ”taviksia”..
Vaan kaiken tämän keskellä minun ja mieheni suhde on kovalla koetuksella. On ”vyön alle iskemisiä” (sanallisesti) ja takana on yksi tönäisy kaapin ovea vasten. Olen huomannut, että olen tässä suhteessa tyystin erilainen, kuin mitä aiemmissa suhteissani muistan olleeni. Usein mietin, että tuliko sitä sittenkään aikoinaan valittua oikeaa kumppania.. Elämäni varrella on ollut pari sellaista kumppania, joihin rakastuin syvästi, mutta kohtalo puuttui peliin..
Sairastan masennusta ja syön lääkkeitä vakituisesti. Mieheni ei tunnu ainaa asiaa oikein ymmärtävän ja usein lähtee toiseen huoneeseen kun ryven itsesäälin puuskissani. Olen aloittamassa psykoterapiaa..
Asiassa on yksi iso MUTTA.. Vaikka apua on tarjolla, niin emme uskalla sitä hakea, sillä pelkäämme menettävämme lapsemme, jos ongelmat tulevat julki.
Ahdistaa. Onko muita, joilla on samantyyppisiä kokemuksia tai herättikö tämä kertomus joitakin ajatuksia? Minulle saa kirjoittaa.
Hei Ystävä!
En kykene samaistumaan tilanteeseesi, mutta haluan toivottaa sinulle voimia elämääsi. Olet todella kovien paineiden keskellä. Sen verran tiedän omasta kokemuksestani, että sosiaalipuolen tai lastensuojelun työntekijät saattavat olla toisinaan julmia ja on vaikea nähdä, että he toimivat perheen parhaaksi. Siksi ymmärrän huolesi lasten menettämisestä.
Kuitenkin itse näen tilanteesi niin, että hakeutumisesi ammattiauttajalle osoittaa voimakasta tahtoa tehdä kaikkensa itsensä ja perheensä hyväksi. Haluat tukea, jotta jaksat hoitaa lapsiasi ja selvitellä tilannetta puolisosi kanssa. Hänen käytöstään ei voi puolustella. Toivottavasti olet turvassa. Toivon myös, että elämässäsi olisi luotettavia ja turvallisia ihmisiä tukena.
Kukapa ei uupuisi lasten kanssa, varsinkin jos heillä on erityistarpeita. Erikoista olisi, jos ei tuntuisi missään. Kun heille haluaa parasta ja arki on haastavaa, on täysin normaalia tarvita tukea. Erityisesti jos puoliso ei sitä osaa antaa.
Toivon, että rohkaistut hakemaan ammattiapua, koska sinulla on siihen täysin järkevät syyt eikä se suinkaan osoita heikkoutta. Yksin ei tarvitse jaksaa. Asioista puhuminen voisi myös selvittää tunteita puolisoon ja niitä solmuja saisi ehkä vähitellen avattua ja tilannetta parannettua.
Iloa, voimia ja levollisuutta sinulle ja perheellesi!!
Hei!
Minäkin haluan vain rohkaista sinua hakemaan apua.
Miten avun hakeminen voisi johtaa lasten menettämiseen? Eikö juuri se, että hakee apua, osoita että rakastaa ja välittää ja tahtoo lapsille parasta?
Ainakin minusta näin on. Iitse hain apua vaikeaan tilanteeseen peläten, että lapseni varmaan otetaan minulta pois. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.
Nöyrtymistä se kyllä on vaatinut. Mutta ei se että tarvitsee johonkin tilanteeseen apua tee kenestäkään huonoa äitiä!