Sairastuin masennukseen (tai siis pääsin vihdoin hoitoon), kun lapset olivat alle kouluikäisiä. Avioliitto narsistin kanssa oli tehnyt tehtävänsä. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, lapset ovat suunnilleen täysjärkisiä nuoria 😉, mutta se on vaatinut melkoisia tuulimyllyjä vastaan taistelemisen. Kieltämättä lasten elämässä on tapahtunut paljon muutakin ikävää kuin vain vanhemman sairastuminen. Olen kaikin…

Minut on raiskattu lukuisat kerrat ja en ole tehnyt asiasta ilmoitusta. enkä aijokkaan. Traumat kuitenkin ovat olleet pysyviä. Suihkussa käynti on vaikeaa, kun minut on raiskattu siellä, joskus taas tunnen itseni niin likaiseksi vieläkin että käyn monta kertaa päivässä suihkussa. Oma seksuaallisuus on kadolsissa, en koe itselleni arvoa. Pelkään paljasataa…

Itse jos kysyn ja saman tien vastaan lyhyesti, vastaan että: elossa vaikkakin nippanappa – burnout keskimäärin muutaman vuoden välein sosiaalialan ihmisenä – nyt se vuosi kun kaikki vaikuttaa kaatuvan päälle – sumana asioita ja ympäristö sotkee kaiken aikaa lisää. Nyt ei enää kun sain unet kuntoon. Enkä ota vastaan vaikutteita…

Olen lukenut paljon juttuja petettyjen näkökulmasta, mutta ei pettäjänkään olo ole mukava. Onko täällä muita sellaisia? Meidän avioliitossa on ollut ongelmia jo aiemminkin, vuosikausia…miehelläni epäillään bibolaaritautia. Se ei ole syy pettämiseen…tiedän että olen tehnyt väärin. Tutustuin toiseen netin keskustelupalstalla. Alusta asti tein selväksi että en halua suhdetta, enkä koskaan halua…

Asuin perheeni kanssa omakotitalossa. Elämäämme kuului niin psyykkistä kuin fyysistä väkivaltaa. Milloin tavarat heiteltiin, milloin koko immeinen lensi esm. portaat alas, henkarit katkesivat niillä lyödessä, hiukset lähtivät päästä, rautaputkella epäinhimillisesti hakaten… Paljon esimerkkejä, missä elämme pyöri. Henkisesti oli diktaattorimaista hallitsemista, haukkumista, uhkailua… Tämäkin lista voisi olla pitkä. Nyt monien vuosien…

Huomenna on äitienpäivä mulla suru puserossa ja itkut on hyvin lähellä. Vielä en ole oikein tottunut koko ajatukseen vaikka olen jo 30v, ja aina toivoin lapsia vailla 16vuotiaana sai tietää omasta lapstteomuudestani, ja en vielä silloin oikein ymmärtänyt sitä kovin hyvin mutta nyt ymmärrän ja olen ehkä katkeroitunu sen asian…

Mies ihastui minuun, ehdotti tapaamisia, minä menin. Aluksi en tunten kovinkaan voimakasta vetoa häntä kohtaan. Kiinnostusta, mielenkiintoa persoonana kylläkin, mutta en seksuaalista vetoa. Vietimme paljon aikaa yhdessä, ja hyvin äkkiä tunteeni muuttuivat ja aloin myös ihastumaan ja tuntemaan halua häntä kohtaan. Ongelmana oli, että alusta asti kumpikin tiesi, että suhde…

Mieheni eno täräytti mua päin näköä viime kesänä. Asia meni käräjille.Voitin jutun.Nyt tämä eno ja appivanhemmat uhkaavat mua väkivallalla.Mieheni lähti karkuun. Jäin yksin lasteni kanssa.Miten voi olla noin paskamaiset sukulaiset?Nyt mieheni ei uskalla tulla kotiin.Miksi ihmeessä?Taineet hakata mieheni joskus oikein kunnolla?Mä en alistu tuollaiseen tyrankiin.Mitä teen?En jaksa surkutella tai muutakaan.

Minun on niin vaikeaa elää sen tosiasian kanssa, että sairastumiseni vaikuttaa negatiivisesti lapsiin. Tunnen hirvittävää syyllisyyttä sekä surua ja huolta heidän henkisestä kehityksestään, vaikka he eivät ihan pieniä enää olekaan. Usein sanotaan, että lapset mukautuvat ja selviävät vaikka mistä, sodistakin, mutta mutta. Kun voimani eivät riitä aina itsenikään ”tukemiseen” niin…

Olen 29v nuori nainen. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 9,5v joista reilut 4v naimisissa. Koen olevani yksinäinen parisuhteessani, tosin en tiedä johtuuko tuo tunne vain sairaudestani (vaikea masennus). Minusta tuntuu että miestäni kiinnostaa vain omat asiat ja harrastukset. Mikään minuun liittyvä ei kiinnosta tai kanssani oleminen millään tasolla. Mutta onko…