Parisuhde, koti ja perhe

2 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3786
Käyttäjä Solmussa180818 aloittanut aikaan 22.05.2021 klo 21:08 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen lukenut läheisriippuvuudesta ja kiintymyssuhteista, kun itselleni erot ovat aina niin vaikeita. Erotaan palataan yhteen toistuu jokaisessa suhteessa, kunnes se jomman kumman aloitteesta sitten joskus päättyy kokonaan. Itselläni nyt viides erotilanne käynnissä, mies nyt vahvana jatkamassa omaan suuntaan (suhde oli hirveä 5v). Silti itse jaksan uskoa rakkauteen, meillä on jotain…

Käyttäjä Kotahiepi aloittanut aikaan 28.03.2021 klo 22:57 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei! Olen nuori aikuinen, joka on ollut nykyisessä parisuhteessaan kohta neljä vuotta. Vapaa suhde meillä on ollut kolmisen vuotta. Se ei minulle aluksi ollut ok, mutta opin tuntemaan itseäni paremmin, ja tajusin tämän olevan minua varten, vaikka olin aina tällaista toimintaa kritisoinut. Olin vain kieltänyt itseltäni halun moiseen.  Nykyään Vapaa-suhde…

Käyttäjä Lalalala aloittanut aikaan 07.06.2021 klo 19:08 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Toivoisin täältä tukea ja mielipiteitä/näkökulmia minua mietityttävään asiaan. Kerron tiivistetyn version.  Olin vielä pari vuotta sitten suhteessa lasteni isän kanssa. Tutustuin tuon suhteen aikana uuteen kaveriin (mulla ei paljon ystäviä ollut, koska luottamusvaikeutta), opin luottamaan tähän ihmiseen ja se oli minulle iso asia. Meistä tuli kuin paita ja peppu. Tulin…

Käyttäjä Feeniks21 aloittanut aikaan 07.10.2020 klo 07:55 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen risteyksessä, enkä enää tiedä mihin suuntaan lähtisin. Olen ollut suhteessa mieheni kanssa 7v. Mies on aivan järettömän ihana kun kaikki on hyvin. Mutta jos vähänkin haluan kyseenalaistaa jotakin asiaa, tai haluan sanoa mikä loukkasi minua tai ihan mitä vain mikä liittyy suhteeseen, niin mies raivostuu samantien. Mies ei anna…

Käyttäjä eroa_kohti aloittanut aikaan 28.01.2016 klo 09:59 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Alkaa olla tilanne kärjistynyt kotona siihen malliin että alkaa tuntua että ulospääsytiet alkaa olla vähissä. Itsehän olen työelämässä ja vaimo on kotona lasten 1+3v kanssa. Eilen tulivat mummolasta ja olin itse illansuussa autotallissa puuhailemassa. Menin ulos vastaan ja kysyin että saako vaimo nuoremman ja tavarat (lapsilla pikkureput mukana) jo sisälle…

Käyttäjä Pirjo86 aloittanut aikaan 26.05.2021 klo 02:01 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kaverini oli laittanut minulle aikaisemmin viestiä et katsotaanko mieheni kans peliä laitoin takaisin et ehkä mies tekee töitä ja mä en tiedä moneenko asti olen töissä. Sit kaverini oli menny ovelleni siis asunto minun vaik mies siellä asuu kans. Mieheni soittaa et kaverini tuli tänne jo nyt sanoin et ai…

Käyttäjä Julkku aloittanut aikaan 22.11.2020 klo 11:53 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen pian vuoden ollut parisuhteessa, jossa epäilen miehelläni olevan mahdollisesti jonkunnäköinen epävakaa persoonallisuushäiriö. Hänellä on diagnoosi kaksisuuntaisesta, mutta minusta se ei täsmää häneen. Hänellä on taustalla väkivaltainen äiti ja alkoholisoitunut isä, eikä hänelle ole koskaan muodostunut turvallista kiintymyssuhdetta kumpaankaan vanhempaan. Tämän lisäksi hänen aiemmissa parisuhteissa on ollut väkivaltaa ja taloudellista…

Käyttäjä Katio aloittanut aikaan 07.04.2021 klo 11:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Onko teillä hetki aikaa kuunnella ja puhua anopeista? Kaipaisin vertaistukea ja kenties apua? Me rakennettiin talo ja esikoisen ollessa 1,5 v. päästiin muuttamaan. Anoppi ilmoitti minulle täysin yllättäen, että he (papan kanssa) käyvät sitten joka viikko meillä. Kävivätkin tosi usein, mutta nyt, kiitos koronan, on ollut vähän rauhallisempaa.  Joululahjojen määrässä…

Käyttäjä murhattu aloittanut aikaan 30.04.2021 klo 18:14 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen aikaisemmin tullut useassakin suhteessa petetyksi, kun on ollut pieni vauva ym. Ovat eroon johtaneet paljastuttuan. Nykyisen aviomieheni tapasin 10 vuotta sitten, hänellä myös petetyksi tulemisesta kokemusta. Aiheesta on keskusteltu säännöllisesti avioliitossamme, kummallekin on ollut muka kauhistus, enkä ole osannut kuvitellakaan että kaikkien näiden puheidensa jälkeen mies noin sujuvasti pystyisi…

Käyttäjä Mies vailla historiaa... aloittanut aikaan 30.06.2020 klo 19:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen yksi niistä joka sai karkealla tavalla kohdata pettämisen. Sen kun ihminen johon on luottanut kuin kallioon pettää luottamuksen, rikkoo hiljaisen sopimuksen. Särkee sydämen. Tuhoaa itsetunnon.  Tämän jälkeen tunteet on ollut pettymys, viha, katkeruus, rakkaus, pelko ja sitten kun pääsee kierroksen loppuun, niin voi aloittaa jostain kohdin uudestaan. Valtava määrä…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: