Yhden miehen pieni polku, syvälle suohon ja ryömien kohti kantavaa kalliota

Yhden miehen pieni polku, syvälle suohon ja ryömien kohti kantavaa kalliota

Käyttäjä Vahvakas aloittanut aikaan 17.05.2021 klo 15:19 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Vahvakas kirjoittanut 17.05.2021 klo 15:19

Kerron tämän teille, anteeksi jos on liian pitkä. Minua jo tämä pelkkä kirjoittaminen helpottaa, mutta toivon että tämä voisi luoda lisää toivoa sekä minulle, että myös teille kaikille pettämisen kokeneille. Siitä voi selvitä! Siis uskon, että siitä voi oikeasti selvitä, vaikka välillä toivoa ei näy ja menee pitkät ajat uskavan ja pimeyden keskellä.   

Vaimon pettäminen tuli ilmi noin 3 vuotta sitten. Läheinen työkaveruus muuttui ihastumiseksi ja rakastumiseksi, josta alkanut läheinen suhde pettämisineen kesti joitain kuukausia. Minulle tämä läheinen työkaveruus ei ollut ongelma, muutamia yksittäisiä tilanteita, joista toinkin esille, että vaivaa tällainen läheisyys. Siinä vaiheessa kun suhde työkaveriin syveni ja rakastuminen eteni, näkyi se minulle vaimoni etääntymisenä. Etääntyminen näkyi monien arkisten tapojen muuttumisena ja kohtaamisten välttelynä. Ilmapiirin muuttumista ei voinut olla huomaamatta. Ensin en kuitenkaan osannut epäillä, kun vaimo vetosi asiassa uskottavasti työstressiin. Kun muuttuneisiin tapoihin ja käytökseen kiinnitti huomiota, moni asia viittasi siihen, että tässä tilanteessa on todella outoa. Ja se tuntui todella ahdistavalta. Jollain tapaa se alkoi tuntua täysin selvältä, että vaimolla on suhde ja todennäköisesti tämän työkaverin kanssa, mutta silti sitä viimeiseen asti uskottelee, että se ei voi olla totta. Sitä yrittää kääntää, että itse keksii ja kuvittelee turhia. Että minussa on joku nyt sekaisin, kun tällaista kuvittelen – eihän minun vaimo, johon olen 15 vuotta luottanut kuin muuriin, voi tehdä tällaista. 

Kun oma pää oli riittävän sekaisin ja ahdistus noussut uusiin mittoihin, otin asian esille. Kerroin, että minulla todella ahdistaa suhde työkaveriin ja se ei tunnu minusta normaalilta. Ja samalla silti yritin itselle sisäisesti uskotella, että olen itse keksinyt tämän. Vaimo kiisti ja vannoi pelkkää ystävyyttä. Itselle olo jäi yhtä sekavaksi ja ahdistavaksi.

Seuraavana päivänä vaimo otti asian esille ja kertoi, että on ollut ihastunut työkaveriin ja että on liikaa leikitelty ihastumisen fiiliksellä. Että ei ymmärrä mitä on tapahtunut, mutta onneksi ei ole tapahtunut mitään pahempaa. Tilanteen sekavuudesta ja muusta johtuen en kuitenkaan osannut uskoa sitä koko totuudeksi. Ja samalla, ne kaikki ahdistavat ajatukset ja tunteet, jotka olin yrittänyt selittää itse keksityiksi, laukesi ja täytti koko ympärillä olevan maailmani. 

Moni asia viittasi siihen, että suhteessa on tapahtunut muutakin kuin pelkkä ihastuminen. Asioita yhdistelemällä, vääntämällä ja kääntämällä, sitä tuli kuitenkin aina fiilikseen, että muutakin on tapahtunut. Vaimo kuitenkin kiisti tämän kerta kerran jälkeen. 

Tätä sairasta, ahdistavaa, sekavaa, jankkaavaa, tärkeää, vääristävää, jumiutuvaa, toistavaa ja ties mitä muutakin, keskustelua kesti oman aikansa. Sieltä täältä pieniä palasia totuudesta tuli esille, mutta aina uudestaan, että mitään muuta ei ole tapahtunut. Tässä vaiheessa ahdistuneena, sekavana, epätietoisena ja  edelleen shokissa sorruin käyttää varmaankin sitä perinteisintä keinoa, jolla pettäjä jää kiinni. Tutkin salassa puhelinta ja sähköpostia. Ja silmien edessä täydellinen shokki! Sähköpostikeskustelut 2 vrk:n ajalta parin viikon takaa. Niitä viestejä oli vähintään sata ja ne oli kahden päivän ajalta. Ja sitten on ne 100 muuta vuorokautta, joiden viestejä minä en ole nähnyt. Mutta ne viestit kahden päivän ajalta teki asian selväksi, että fyysistä pettämistä on ollut useita kertoja. Ja kuinka syvä rakastuminen ja suhde on ollut. Tästä alkoi täydellinen shokkihoito ja matka helvettiin.

Tämä matka on ollut pitkä ja kivikkoinen. Ne sadat ja tuhannet erilaiset tunteet on toistunut vuoronperään ja epäjärjestyksessä. Lyhyinä ja pitkinä, heikkoina ja voimakkaina. Se on ollut niin raskas, että sitä on vaikea sanoa ja se on ollut niin ahdistava, että siihen ei minulta edes sanoja löydy. Mutta nyt voin sanoa, että se on kannattanut.         

En ole kokonaan toipunut, mutta olen mennyt eteenpäin. On keskusteltu, vaikka vaimon häpeä ei siihen helpolla ole taipunutkaan. Olemme käyneet terapiassa. Olen ymmärtänyt osan siitä, miksi näin kävi ja että näin voi käydä. Meillä on välillä ollut normaalia, välillä iloista. Joskus onnellista ja sitten taas ahdistavaa. Edelleen tunteet ja ilmapiiri vaihtelee. Mutta nyt uskon, että tätä matkaa kannattaa jatkaa.

Tälle tunteiden vuoristoradalle ei löydy täydellisiä selityksiä. Niitä tulee ja menee, yleensä väärässä järjestyksessä ja silloin, kun juuri niitä tunteita vähiten odottaisi. Sellaista tämä on, senkin kanssa oppii paremmaksi.

Tällä hetkellä vaikeaa on edelleen se, että vaimo jatkaa miehen kanssa työkaverina. Kohtalaisen pienen työpaikan läheisenä työkaverina. Minulle se on vaikeaa hyväksyä. Saattaa mennä viikkoja, ehkä on mennyt joskus jo kuukausi, että osaan olla asian kanssa. Varmaan yritän ja onnistun unohtamaan, että se mies on päivittäin siellä samalla työpaikalla. Mutta sitten vastaa tulee asia, joka muistuttaa että siellä se on. Ja että heillä voi olla edelleen hauskaa.  Minusta olisi parempi, että he eivät olisi tekemisissä. Että heillä ei olisi hauskaa keskenään. Että vaimo huomioisi minua hienovaraisesti ja ei olisi tekemisissä tämän työkaverin kanssa. En tietä mitä minun pitäisi ajatella. Enkä oikein osaa edes sanoa mitä minä ajattelen siitä. Onko minulla edes lupa ajatella siitä jotain? Vai kuuluuko se asia edes minulle? Voinko edes ajatella, että minun ahdistavien tunteiden takia vaimon pitäisi vaihtaa työpaikka? Vai voisinko minä vielä tämänkin oppia hyväksymään?

Aika näyttää.