Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Koitan mahdollisimman lyhyesti kertoa tilanteeni, kysykää jos jokin jää epäselväksi. Tässä on kuitenkin ollut.. pitkä aika kaikennäköistä ylämäkeä suhteessa, siis vaikeuksia. Tuntuu, että osalle on tullut jo jotenkin ”sokeaksi”, katson läpi sormien tilannetta, enkä enää jaksa tuohtua asioista kuten ennen. Luulen, että on parempi aloittaa siitä miten koko juttumme alkoi…
Hei! Olen lueskellut näitä viesti ketjuja ja huomannut että monella on tutut ongelmat aivan kun lukisi oman elämän tilannetta. Monessa myös sanotaan että kirjoittaminen on auttanut paineen tunnetta joten ajattelin jakaa oman tilanteeni ja kenties saada itselleni helpotusta sekä tukea. Olemme vaimoni kanssa Jakaneet elämän nyt 15 vuotta ja tänä…
Kaipaan hieman vertaistukea ja mielipiteitä miten edetä. Olen siis 39v mies, minulla on 31v vaimo, joka otti avioeron nyt kesäkuussa 2014. Meillä on 4v ja 5v lapset. Minä olisin halunut jatkaa ja selvittää syitä eroon, mutta ex-vaimo ei. Meillä on 10v yhdessä taivallusta. Vaikeampaa alkoi tulla lapsien tulon jälkeen. Vaimo…
Elin 5 vuotta parisuhteessa, joka oli täynnä rakkautta ja läheisyyttä, vaikka olimmekin hyvin erilaisia ihmisiä. Meidän välillämme oli aina jokin hyvin erilainen ja avoin tunneside. Suunnittelimme kihlausta ja lasta. Keväällä huomasin mieheni valehtelevan minulle joistain asioista, liittyen rahaan ja kouluun, suurimmaksi osaksi pieniä asioita. Luottamus kuitenkin horjui ja aiheutti kränää.…
kesästä kirjoiteltiinkin muutaman kanssa täällä tilanteestani, esim. Kurrnau, kiitos ajatuksistasi ja Joonatan. Mieheni petti minua työkaverinsa kanssa, siinä meni monen vuoden avoliitto, ja vankka sitoutumiseni siihen. yritin jatkaa perheenä kesästä, jolloin mies ilmoitti jäävänsä kotiin. no, senkin jälkeen on sattunut ja tapahtunut. itse voin erittäin huonosti tällä hetkellä. varsinkin, kun…
Hei, Meneekö tämä henkisen väkivallan puolelle, vai onko se omaa syytä ja omaa typerää käytöstä? Mun poikaystävä sanoo, että kaikki on mun lapsellisen käytöksen aikaansaannosta. Taustoista kerron sen verran, että hän ei puhu suomea eikä englantia, vaan kommunikoimme espanjaksi. Lisäksi hän on aivan loistava paritanssin opettaja ja opettaa mua. Olen…
Jätetty mies
14Nelikymppisillä yhteistä taivalta takana 14 vuotta, sekä 5 ja 8 vuotiaat lapset. Viimeisen vuoden aikana huomasin vaimoni puolelta kummallista viileyttä parisuhteessamme. Kosketus puuttui. Lähestyminen tapahtui oikeastaan vain minun toimestani. Hetket jolloin lapset eivät olleet läsnä, ja oli vietetty mukava päivä, niin lähestymisestäni (suuteloin, halauksin) sain tulokseksi vetäytymisen. Keskusteluyritykset, jotka olivat…
Nyt on vaikea tilanne. Olen ollut vasta kuukauden parisuhteessa erään naisen kanssa, mutta suhde on edennyt todella nopeasti ja voimalla. Alan olla todella vakuuttunut että tämä on nyt minulle SE suhde, johon kannattaa tiukasti tarttua eikä päästää irti vaikka mikä olisi (taustalla minulla on kaksi pitkää epäonnistunutta suhdetta, toisesta lapsiakin).…
Käykö täällä palstalla ns. Toisia naisia? Haluaisin petettynä ymmärtää toisen naisen heittäytymistä suhteeseen avioliitossa olevan ihmisen kanssa? Minkälaisia kokemuksia teillä on? Olette pystyneet jatkamaan elämäänne ”eteenpäin” salasuhteen loputtua? Loppuiko suhde ns. seinään vai jatkuiko yhteydenpito? Miten silloin kun mies on jäänyt kiinni aviovaimolleen uskottomuudesta? Miten mies ja miten aviovaimo ovat…
Hei! Mulla päättyi suhde eroon kaksi viikkoa sitten miehen kanssa jolla oli diagnosoitu epävakaa persoonallisuus…Suhdetta kesti n.5 kuukautta.Se oli kiihkeä suhde ja lähti jo alussa etenemään hyvin nopeasti jopa kihloihin asti.Olin onneni kukkuloilla koska aikaisemmat miessuhteeni olivat rikkinäisiä ja niistä jäi vaan hyväksikäytetty olo.Kukaan ei koskaan halunnut vakavaa paitsi ex-aviomieheni…