Parisuhde, koti ja perhe

21 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3797
Käyttäjä mariella aloittanut aikaan 07.01.2015 klo 15:56 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei 🙂🌻 Ajattelin hieman päivitellä tilannettamme. Nyt on miehen avioliittomme ulkopuolisesta suhteesta kulunut aikaa kaksi vuotta. Nämä kaksi vuotta ovat olleet elämäni raskaimpia; ei edes aikaisempi sairastumiseni vakavasti tuntunut tällaiselta. Olen päässyt yli epäluuloistani ja luottamus on palautunut eli nämä eivät ole enää ongelmia suhteessamme mutta: ongelmana on se, etten…

Käyttäjä Morwen aloittanut aikaan 16.01.2015 klo 13:16 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Miten minusta tuli se joka suojelee väkivaltaista miestään? Miksi kannan ruhjeet hiljaa? Kuinka en vuosienkaan kierteen jälkeen tajua että tilanne ei ole muuttunut? Voiko väkivaltainen mies koskaan lopettaa? Auttaako edes alkoholistin raitistuminen? Pääsin melkein hengestäni viikko sitten. Mies suoraan sanoi, että tappaa minut. Aikamoisilla mustelmilla ja rikotulla sielulla selvisin kuitenkin.…

Käyttäjä sitruunainen aloittanut aikaan 12.01.2015 klo 15:42 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen seurustellut joitakin kuukausia ja todella rakastunut poikaystävääni. Mulla on kuitenkin huono omatunto siitä että ihastuin yhteen mieheen jo ennen kuin tutustuin poikaystävääni enkä ole päässyt tästä tunteesta yli. Meidän välille ei koskaan ehtinyt tulla mitään ja vaikka nyt joku tilaisuus tulisikin niin en aio missään tapauksessa pettää. Kyse on…

Käyttäjä Vompatti30 aloittanut aikaan 21.04.2014 klo 20:03 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, Päätin tulla tänne kirjoittamaan omasta eroprosessistani, koska toivon että se voisi minua auttaa. Olen päälle kolmekymppinen nainen pääkaupunkiseudulta. Suhde, joka loppui pari kuukautta sitten, kesti vain puolitoista vuotta (tästä reilut puoli vuotta yhdessä asuen), mutta on ollut minulle todella vaikea. Tärkein syy varmastikin on se, että olin niin vahvasti…

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI ry:n kriisiauttaminen) aloittanut aikaan 05.12.2014 klo 09:20 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Tukinetissä järjestetään 19.1.-16.3.2015 suljettu teemaryhmä ”Miehistä puhetta”. Teemaryhmä on tarkoitettu miehille, jotka ovat kokeneet seksuaalista kaltoin kohtelua jossain vaiheessa elämäänsä. Haku teemaryhmään on nyt käynnissä. Hakulomakkeen löydät Omalta kanavalta. Seksuaalinen kaltoin kohtelu voi olla esimerkiksi epäsopivaa koskettelemista, katsomaan pakottamista, jonkinlaiseen seksuaaliseen kontaktiin pakottamista, seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskaus tai sen yritys. Teemaryhmä…

Käyttäjä PikkuMyy14 aloittanut aikaan 22.09.2014 klo 11:27 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei! Olen niin hukassa elämässäni tällä hetkellä. Takana on monen vuoden parisuhde, talo, lemmikit, pari lasta, sitten matto vedetään jalkojen alta ja pikkuhiljaa alkaa paljastuun valheita ja pettämistä. Miehelläni on siis ollut suhde toiseen naiseen melkein vuoden, on ollut kylpyläreissuja, ostosreissuja, ovat käyneet syömässä, kahvilla, soitelleet, viestitelleet jne. Joihinkin on…

Käyttäjä pyryharakka aloittanut aikaan 01.08.2014 klo 15:33 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Meidän suhteemme kirous on alkoholi. Miehen on saatava joka ikinen viikonloppu vetää kännit lähibaarissa tai missä tahansa juottolassa, joko yksin tai kaveriporukassa. Hänestä tässä ei ole mitään outoa, syy on kuulemma minun kun en itse tajua lähteä mukaan. miksi enää lähtisinkään? Joskus alkuaikoina kävin hänen kanssaan muutaman kerran ulkona, mutta…

Käyttäjä lämminverinen aloittanut aikaan 15.12.2013 klo 20:51 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Yli 40 vuotta naimisissa ei tee minusta avioliitto-ammattilaista, päinvastoin tunnen itseni aivan kokemattomaksi pikkutytöksi kun eteen putoaa käsittämätön tilanne. Miehelläni on toinen nainen ja tämä on ollut jo ilmeisesti yli 10 vuotta. Olen toki huomannut jotain viime vuosina useastikin, mutta mitään todisteita ei ole ollut ennen kuin nyt. Hän kielsi…

Käyttäjä Heinänen84 aloittanut aikaan 17.12.2014 klo 00:38 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kirjoitin tänne jokin aika sitten aviokriisistäni mielestäni alistavan miehen kanssa. Muutama epäili narsismia ja olen itsekkin alkanut kääntymään sille kannalle. Lähemmin miehenki käyttäytyminen kylläkin muistuttaa Epävakaata persoonallisuushäiriötä(rajatila), onko kokemuksia? Jokatapauksessa tilanteeni on nyt hyvin piinallisen tuntuinen. Mieheni on ollut räjähdysaltis nyt jo jonkun aikaa, eikä koskaan tiedä mistä se voi…

Käyttäjä Atlantis aloittanut aikaan 16.07.2014 klo 12:52 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen tehnyt eroa omassa päässäni jo vuosia. Sittemmin taloudellinen tilanteeni on parantunut ja olisi oikeasti mahdollista muuttaa pois. Mieheni on pistänyt aluilleen uuden rakennusprojektin, nykyisen asuntomme rakentaminen maksoi meidän suhteelle jo paljon. Mitään sen suurempaa hätää ei tässä parisuhteessa enää ole – kun taloudellinen kiristäminen on tullut vaikeaksi uuden työpaikkani…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: