Miten tästä erosta vaan voi selvitä?

Miten tästä erosta vaan voi selvitä?

Käyttäjä pikkumyy09 aloittanut aikaan 23.02.2014 klo 15:28 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä pikkumyy09 kirjoittanut 23.02.2014 klo 15:28

Eli, avomies jätti reilu kuukausi sitten, ei kuulemma enää rakastanut puolisona, vain lastensa äitinä. Meillä kolme ihanaa lasta, tytöt 3v ja 4v sekä poika melkein 6kk. Yhdessä oltiin reilu 5 vuotta, melkein koko aika asuttiin myös yhdessä.

Olen ihan rikki, en tiedä miten tästä voi selvitä. Itsellä tunteita ja paljon. En olisi halunnut eroa. Inhottaa kun lasten takia joutuu häntä näkemäänkin, se on niin vaikeaa. Meillä on ollut eron jälkeen kuitenkin vielä seksiä, mikä on kyllä ollut virhe, irti päästämisen kannalta.

omat ajatukset olleet todella ristiriitaisia, välillä tunnen suunnatonta vihaa, välillä kaipuuta.

tällä hetkellä niin hukassa ajatuksissa etten oikeen saa kirjoitettua tähän muuta.

Miten tämä elämä meni näin, että jäin yksin kolmen pienen lapsen kanssa ☹️

Käyttäjä pikkumyy09 kirjoittanut 30.01.2015 klo 13:55

Unohdin kokonaan mainita että aloitin opiskelut viime syksynä, elämä siis aika hektistä, koulu + lapset+ koti. Aikaa ei hirveästi jää mihinkään. Koulu mennyt hyvin ja olen iloinen että pääsin opiskelemaan, vaikka se onkin rankkaa yksin pienten lapsien kanssa. Jos he esim. sairastavat niin minä joudun olemaan pois ja korvata asiat sitten myöhemmin.

Menolly: Kiitos viestistäsi. En ole hirveämmin edes yrittänyt etsiä mitään vertaistukia muista yksinhuoltajista/nuorista äideistä, ei ole ollut jaksamista siihenkään. Täytyy varmaan skarpata siinäkin asiassa.

Pikku_Masi: Voimia sulle! Hyvä että käyt ulkona edes koiran ulkoiluttamisen verran, tekee varmasti ihan hyvää! Voin uskoa miltä sinusta tuntuu nyt ja mitä käyt läpi. Itselläni on ollut aika raskas viikko takana, hirveitäkin asioita pyörinyt mielessä. Päätäkin särkenyt 6pvä putkeen. Tänään ensimmäinen päivä, jolloin olin jo hetken ihan iloinen. Mitä lähemmäs ilta tulee, niin sitä enemmän ahdistukseni kasvaa.

Aika auttaa, tiedetään.. Mutta mitä jos oikeasti tuntuu, ettei voi päästää irti exästään? Jos tietää, että hän oli se elämäsi suurin rakkaus, etkä tule haluamaan muita😑❓ Pääseekö siitä yli, pääseehän..