Nyt tuntuu siltä, että on pakko alkaa hakea apua jostain. Ja aloitan täältä.
Olen eronnut, ja aikaisemmasta liitosta kaksi lasta. Nyt uuden miehen kanssa yksi lapsi.
Pääaiheittain suhdettamme rasittaa mustasukkaisuus, syyttely, oman arvontunteen puuttuminen ym.
Yleisin riitamme alkaa sillä, että hän menee ihan mykäksi. Kun kysyn asiasta, ei kuulemma ole mikään huonosti. Siitä alkaa kuitenkin pitkä mykkäkoulu ja se leviää aina siihen, että lopputulos on se, että minä aina aloitan riitelyn jne. Syy on aina minussa. Minä kuitenkin olen se joka yrittää kerta toisensa jälkeen sovitella ja selvittää. Mutta hän tekee itse omat ratkaisunsa ja minä puhun pelkkää sontaa. Esim. jos minä sanon, että voitaisiinko sopia asiat, niin vastaus on, että ”kun kerran haluat erota niin ole hiljaa. Itsehän tätä halusit” Enkä ole mistään erosta puhunutkaan.
Tätä vuoristorataa sitten mennään. Oisko aika tehdä joku päätös. Mutta en tiedä koska hän alkaa heti uhkailla oikeuteen menolla ym, tosin en tiedä mistä aiheesta minut oikeuteen veisi
🤨
Moi!
Onko teidän suhde aina ollut tuollaista?
Itse pystyn jotenkin samaistumaan tilanteeseen. Mä tein sen päätöksen, että lähdin suhteesta pois enkä kadu pätkääkään.
Ei ole oikein, että ihmisen omanarvo lytätään nollalukemiin ja vielä päälle syytellään ja ollaan mustasukkaisia. Ei se ole kunnon parisuhde.
Kyllä se on aikalailla alusta asti ollut samanlaista. Jotenkin sitä haluaa aina uskoa mahdolliseen muutokseen ja johonkin hyvään. Siskoni sanoi,et kai se on meihin sisäänrakennettuna. Mutta nyt olen saanut sen verran rohkeutta,että olen menossa keskustelemaan asiasta ammatti ihmisen kanssa. Haluan saada jotain konkreettista näkemystä siitä,että olenko minä oikeesti se miksi mua syytetään vai mikä on homman nimi. Aikani olen yrittänyt löytää keinoja mennä eteenpäin mutta nyt tuntuu,että olen jo aikas lopussa. Ei kukaan jaksa tällaista,että reilu viikko asiat on hyvin ja jaksaa melkein uskaltaa ajatella,et joskos se tästä, niin taas romahtaa. Olen aina ollut reipas ja iloinen ihminen mutta nyt tuntuu,että ei löydy enää edes hymyä kasvoille. Toivon niin,että huominen keskustelu toisi jotain valoa tähän tilanteeseen.