Voi kurjuus tilannettasi ☹️

Onko teillä tällä hetkellä avioehtoa? Jos ei ole ja haluat avioerossa "jättää" eli lahjoittaa asunto-osakkeesta oman osuutesi miehellesi, joutuu miehesi maksamaan lahjasta lahjaveron. Sinun ei siis tarvitse maksaa, lahjan saaja maksaa veron. Onko hänellä siihen rahaa? Jos ei , onko hän valmis nostamaan esimerkiksi lainaa tai realisoimaan muuta omaisuuttaan lahjaveron maksamiseksi. Tai onko teillä muuta omaisuutta, jotta voitte jakaa omaisuuden tasan ilman lahjaveroa? Esimerkiksi niin että miehellä jää asunto-osake ja sinulle kesämökki.

Minä olen myös omalla tapaa narsistisen miehen kanssa ja jo keskutellut salaa juristin kanssa avioeron käytännön toteutuksesta. Miehen kanssa olen joskus yrittänyt varovaisesti keskustella omaisuuden jaosta ja saan vastaan silmittömän viha-raivo- kohtauksen ja käsittämättömät uhkailut siitä kuinka eroa ei tule tai jos tulee niin vie minulta kaikki rahat eikä keskustelua voi sen jälkeen enää jatkaa. Koska juristi tietää millainen mieheni on ja mitä on vastassa aion hoitaa erokeskustelut miehen suuntaan juristin kautta. Eli vain juristi kommentoi ja hoitaa asioitani mieheni kanssa. Minä en keskustele miehen kanssa. Voitko hoitaa eron juristin kautta ilman että itse kommunikoit miehen kanssa?

Sanosimpa melkein, ettei kannattaisi lahjoittaa miehelle mitään...mutta jos sillä pääsee todella vapaaksi, paino sanalla todella, se on sittenkin pieni hinta. Mutta, onko teillä yhteisiä lapsia?
En halunnut lähteissäni mitään, mutta kun mies kuoli, eikä edes ero ollut astunut voimaan, niin kaikki putosi syliin ja tässä on riittänyt "riemujen rikkautta" ja surujen summaa.

Moi.

Olen aina miehenä ihmetellyt, että miten naiset aina lankeaa noihin pahoihin narsisteihin ja sitten valittaa niistä kaikilla keskustelupalstoilla, kun ero tulee en vaan voi ymmärtää onko naiset niin tyhmiä etteivät ymmärrä pysyä kaukana narsisteista ja ottaa niitä aviomiehekseen ja sitten saavat tapella niiden kanssa joka asiasta. On se vaan ihmeellistä. Eikö kiltit ja mukavat miehet kelpaa??? Mikä ihme siinä oikeesti on, osaako ne peittää oman narsistisen piirteensä niin hyvin, että nainen ei sitä näe ennen kuin on liian myöhäistä? Mutta luulisi kiltin ja lempeän miehen kelpaavan jonka luonne ei muutu missään vaiheessa suhdetta ja jonka kanssa ei tarvitse tapella, mutta ehkä semmoinen suhde on sitten liian tylsää naiselle, mene ja tiedä.

Narsistiset miehet saa alkuun, naisen tuntemaan itsensä, jopa kuningatareksi ja ajan myötä kohtelu, hiljoksiin muuttuu ja yleensä nainen havahtuu, vasta sitten kun on liian myöhäistä, on liuta lapsia, velkaa ja mielenterveyskin on katkolla...sitten on vain onnessa, ettei mies lennätä pellolle ja ota nuorta ja virkeää tilalle tai sitten nainen vain alistuu ja tyytyy osaansa.

Te hiljaiset ja kiltit miehet annatte nuorempana, miksei vanhempanakin, sellaisen, ylpeähkön ja hiukan leuhkan kuvan ja teitä ei ole niin helppo lähestyä kuin näitä puheliaita suunsoittajia, mutta tiedän jo nyt, se voi olla ujouttakin. Mutta, teillä on myös omat ja selkeät mielipiteet, millainen on se oikea nainen. 😉
Narsisti-kokemuksen jälkeen, nainen ei sitten enää luota kehenkään, te olette sitten jo liian hyviä, ollaksenne totta, on hyvin vaikea uskoa, että joku sanoo, mitä tarkoittaa ja tarkoittaa, mitä sanoo.

häviäjä35v kirjoitti 20.1.2015 11:58

Moi.

Olen aina miehenä ihmetellyt, että miten naiset aina lankeaa noihin pahoihin narsisteihin ja sitten valittaa niistä kaikilla keskustelupalstoilla, kun ero tulee en vaan voi ymmärtää onko naiset niin tyhmiä etteivät ymmärrä pysyä kaukana narsisteista ja ottaa niitä aviomiehekseen ja sitten saavat tapella niiden kanssa joka asiasta. On se vaan ihmeellistä. Eikö kiltit ja mukavat miehet kelpaa??? Mikä ihme siinä oikeesti on, osaako ne peittää oman narsistisen piirteensä niin hyvin, että nainen ei sitä näe ennen kuin on liian myöhäistä? Mutta luulisi kiltin ja lempeän miehen kelpaavan jonka luonne ei muutu missään vaiheessa suhdetta ja jonka kanssa ei tarvitse tapella, mutta ehkä semmoinen suhde on sitten liian tylsää naiselle, mene ja tiedä.

Esimerkkinä voin kertoa, että oma mieheni ei ollut tunnistettavissa narsistiseksi silloin aikoinaan kun aloin seurustelemaan hänen kanssaan. Hän oli hyvin itsevarma, puhelias, ei kuitenkaan ylitsevuotavasti kehunut ja liehitellyt minua, ei ollut hankala ja riitaisa. Hän vaikutti ihmiseltä, jolla on jalat tukevasti maassa, itsevarma henkilö, joka kertoi selkeästi mielipiteensä.

Minun ja yhteisen omaisuuden kontrollointi ja määräily alkoi pikku hiljaa. Olemme siis olleet yhdessä lähes 20 vuotta ja nyt kun katson taaksepäin niin kaikki tuo narsistinen toiminta alkoi avautua silmieni edessä noin 7 vuotta sitten. Mutta silloinkin se oli ikäänkuin pikkuhiljaa kasvanut ja vasta silloin tajusin, että jotain outoa tässä on. Ja kun nainen on elänyt elämäänsä tuollaisen miehen kanssa 24/7 pitkän aikaa se ikäänkuin muuttuu arjeksi ja "normaaliksi" eli todellisuudentaju hämärtyy. Ja minäkin monesti ajattelin, että tuollaisia ne miehet vaan ovat.

Mutta vasta muutaman viime vuoden aikana silmäni ovat auenneet kunnolla ja ymmärrän, että siinä ei ole mitään normaalia, kun mies määrää ja hallinnoi koko perheen rahoja ja omaisuutta, määrää miten hiukseni pitää olla leikattu ja värjätty, millaista kampausta minun pitää käyttää, millaisia vaatteita saan ja en saa käyttää. Ja ennen kaikkea, että en saa ottaa eroa, koska ei meillä mitään vikaa ole vaikka mies vähän petti, sehän oli vain vahinko ja minun pitää ymmärtää, koska jokaisen rakastavan vaimon kuuluu niin tehdä. Eikö kuulosta sairaalta? Sanokaa nyt joku jotakin! Minä nimittäin epäilen jatkuvasti, että ehkä se olenkin minä, joka olen epänormaali ja tällaista on muissakin perheissä?

Narsistinen mies osaa kerätä sääliä ja sympatiaa. Katuu ja anelee anteeksiantoa niin, että oikeasti luulet, että hän tarkoittaa sitä. Anteeksipyynnöt tuntuvat tulevan suoraan sydämestä. Seuraavana päivänä hän saattaa raivota hullun kiilto silmissä ja uhkaa vievänsä lapset, jos otan eron. Ja sen jälkeen taas otetaan anteeksianomista, tuodaan ruusuja, kultaketjua ja viiniä.

Voin sanoa, että en ole tyhmä, en ainakaan siten kuin yleensä ajatellaan eli älyllisesti vajavainen. Olen korkeasti koulutettu enkä sinisilmäinen. Jos olisin tiennyt nämä mieheni luonteenpiirteet jo naimisiinmenoa suunniteltaessa, en olisi koskaan mennyt hänen kanssaan naimisiin.

Tekisin mitä vain, jos saisin tavallisen ja kiltin miehen, joka on uskollinen, joka ei ryyppää, ei tupakoi, antaa minun pitää hiuksia poninhännällä, antaa minun käyttää kotona verkkarihousuja minihameen sijaan ja antaa ostaa lapsille uusia vaatteita lupaa kysymättä silloin kun niihin tulee reikä.

Valitettavasti huomasin liian myöhään millaisen miehen sain. Ja nyt en todennäköisesti enää usean lapsen äitinä kelpaa enää kenellekään kunnolliselle kiltille miehelle. Harva on valmis alkamaan suuren uusperheen uusioisäksi. Olisitko sinä valmis?

Hei, pitkästä aikaa.
Kallan tuoksulle sanoisin että tuntuu ihan järkyttävältä että olet elänyt tuollaisessa kontrollissa.
Itse olen nyt sitten eronnut. Olin kait se liika kiltti mies. Vaimo petti toistamiseen eikä pitänyt
tekoaan juuri minään. En enää aloittanut hänen kanssaan puhtaalta pöydältä kuten hän toivoi jossain
välissä. Se on nyt ohi ja olen tavallaan onnellinen kun pääsin hänestä eroon. Lasten asioiden muodossa
toki ollaan tekemisissä mutta ei toki muuten. Naapurin rouva sanoi minulle että olet ollut liika kiltti ja siten
vaimollasi on ollut aikaa sählätä noin. Olen töitteni ohessa pääosin pitänyt talon siistinä ja tehnyt ruoat Yms. Siten jäi omat harrastukset metsästys kalastus lenkkeily moottoripyörät. No nyt sitä aikaa olisi joka toinen viikko kun nyt vaan tottuisi ajatukseen että olen vapaa tekemään mitä haluan. Itse haluaisin tasa-arvoisen parisuhteen ja molemminpuolisen kunnioituksen. Yhdessä tekemistä ja olemista. Mutta sellaisen aika ei ole vielä. Ei kannata pilata ainutlaatuista elämäänsä onnettomassa petollisessa parisuhteessa.
Ei vaikka olisi pieniäkin lapsia. Itse ainakin huomannut että lapsetkin ovat nyt onnellisempia vaikka heillä
onkin 2kotia. Tulee oltua enemmän läsnä lapsille kun ennen.

häviäjä35v kirjoitti 20.1.2015 11:58

Moi.

Olen aina miehenä ihmetellyt, että miten naiset aina lankeaa noihin pahoihin narsisteihin ja sitten valittaa niistä kaikilla keskustelupalstoilla, kun ero tulee en vaan voi ymmärtää onko naiset niin tyhmiä etteivät ymmärrä pysyä kaukana narsisteista ja ottaa niitä aviomiehekseen ja sitten saavat tapella niiden kanssa joka asiasta. On se vaan ihmeellistä. Eikö kiltit ja mukavat miehet kelpaa??? Mikä ihme siinä oikeesti on, osaako ne peittää oman narsistisen piirteensä niin hyvin, että nainen ei sitä näe ennen kuin on liian myöhäistä? Mutta luulisi kiltin ja lempeän miehen kelpaavan jonka luonne ei muutu missään vaiheessa suhdetta ja jonka kanssa ei tarvitse tapella, mutta ehkä semmoinen suhde on sitten liian tylsää naiselle, mene ja tiedä.

Voi kauhistus! Et taida tietää että narsismi on pahinta laatua oleva sairaus, mikä on yleistynyt tai se on diagnosoitu 80 luvulta alkaen. Istuin kerran lentokoneessa erään mielenterveyshoitajan vieressä 5 tuntia ja sain aimoannoksen tietää narsismista.
Narsismi on on tänä päivänä järkyttävän yleistä, siitä löytyy monia muotoja, yksi on Kontrollifriikki.

Tuntuu pahalta kun syytät naisia sen vuoksi että lankeavat narsistin pauloihin, on niihin miehetkin langenneet. Narsisti on äärimmäisen miellyttävä ja kohtelias ja rakastava ja huolehtiva aluksi ja siihen on monen helppo langeta. Totuus ilmenee vasta kun asutaan yhdessä.

Olen nähnyt läheltä sekä narsistin että kontrollifriikin. Jälki on pahaa, siinä on puolisolla oltava valtavat voimat jotta pääsee eroon ja yleensä se ei edes yksin onnistu.

Etkö lukenut Kallantuoksun kertomusta kun hän sanoi että kun tarpeeksi kauan on tässä kurimuksessa, alkaa pitää sitä normaalina. Perheen on pyörittävä.

Toivon Kallantuoksulle paljon paljon voimia ja apua jotta pääset eroon.

Annukka, nyt saattaa tuntua siltä että menköön vaikka kaikki kunhan pääsen eroon hänestä. Sinua saattaa kuitenkin joskus jälkeenpäin kaduttaa. Etkö voi hoitaa asiaa asianajajan kautta jotta et itse joutuisi asian kanssa mitenkään tekemisiin.

Annukka1976 kirjoitti 19.1.2015 20:52

Yhteinen asunto-osake. En halua erossa yhtään mitään.

Oletko aivan varma, että et tule myöhemmin katumaan, jos lahjoitat osuutesi omaisuudesta?

Jos et halua lahjoittaa omaisuuttasi, mutta et jaksa pitää yhteyttä loputtoman riitelyn takia, hommaa joku asianajaja katsomaan perään ositusta. Asianajajaa tarvitaan usein, jotta kovin suuria summia mene lahjaksi vain sen takia, että ei jaksa hoitaa asioita hankalassa elämäntilanteessa. Jopa asioiden hoitaminen jonkun ystävän kautta, joka on hyvin perillä osituksen hoitamisesta, voisi olla mahdollista. Mutta pitää tietty varoa sitä, ettei kumoa liian hankalaa sotkuvyyhteä ystävän niskaan ja pilaa siten ystävyyttä...

Hei Annukka

Ihmiset, jotka eivät ole eläneet todellisen narsistin kanssa eivät tiedä mitä se on eivätkä osaa kuvitella, mitä on narsistista eroaminen.

Erosin narsistimiehestä viisi vuotta sitten. Hän vei yhteisen omaisuutemme ja myös minun omaisuuteni, mm. isältäni saamani perinnön. Lähdin lähes tyhjin käsin. Asianajajani kieltäytyi tekemästä ositusta, sillä se oli niin epäoikeudenmukainen. Hän kehotti minua taistelemaan osuudestani, mutta se olisi vienyt vuodesta kolmeen vuoteen. Sinä aikana mies olisi repinyt minut hajalle. Hän lupasi, etten tule saamaan mitään, sillä mieluummin hän kuluttaa koko omaisuuden oikeudessa taisteluun kuin antaa minulle mitään.

Sain luonnollisesti myös tappouhkauksen, sillä narsistia ei jätetä.

Jättämällä omaisuuden miehelle sain itselleni rauhan. Minulle jäi vaatimaton mökki, ja kun mies oli käynyt hajottamassa siellä paikat, viemällä sieltä kaiken vähänkin rahanarvoisen ja kaatamalla pari puuta mökin päälle, ei hänestä ole sen koommin ollut harmia. Hän tunsi selviytyneensä voittajana saamansa taloudellisen hyödyn ansiosta.

En ole katunut omaisuuden jättämistä. Mielenrauha on huomattavasti tärkeämpää. Eron jälkeen kuljin muutaman kuukauden säikkynä, mutta sitten aloin uskoa, ettei minua enää kiusata. Tottakai oli opettelemista niukkaan elämään. En voi koskaan saavuttaa sitä elintasoa, missä elin esimerkiksi ennen kuin tapasin mieheni. Mutta pärjään.

Jos kohdallanne on kyse vain puolikkaan asunto-osakkeen jättämisestä, ei se ole kovin paljon sen rinnalla, mitä saavuttaa, jos todella saat sen jälkeen elää omaa elämääsi. Jos teillä ei ole alaikäisiä lapsia, saatat päästä miehestä eroon siten. Jos teillä taas on alaikäisiä lapsia, omaisuuden antaminen miehelle tuskin lopettaa kiusaamista. Hän jatkaa sitä lasten kautta.

Moi Annukka

Ei toi ositus mitään ihmeellistä ole ja missään nimessä ei kannata jättää omaa osaa ottamatta yhteisestä omaisuudesta. Meillä tehtiin osituspaperit viime vuonna yhdessä ilman lakimiestä. Netistä löytyy tähän hyvät pohjat. Periaatteessa tuossa paperissa lasketaan yhteinen omaisuus, varallisuus ja velat yhteen ja sitten se jaetaan kahtia. Jos toinen haluaa pitää esim. asunnon, niin siitä joutuu hyvittämään toiselle. Eli jos et halua mitään ja miehesi haluaa pitää asunnon, olet saamassa häneltä rahaa. Jos on yhdessä ostettu asunto, niin ei sitä voi myydä ilman toisen lupaa ja yleensä asunnosta on vielä yhteinen velkakin. Osituksessa siirretään asuntovelka sitten sen nimiin, kenelle asunto jää. Jos on avioehto, niin sen sisältöä ei oteta ositukseen mukaan. Osituksessa voi sopia myös irtaimistosta, mutta ei sen tarvitse olla kovin yksityiskohtainen. Lopulta tuon paperin kanssa marssitaan pankkiin, jossa pankki tekee mm. osakesiirron ja hyvittää toista. Tämän jälkeen on omaisuus virallisesti jaettu, eikä siihen ole toisella mitään sanomista.

Kyllä se helpottaa, kun saa tehtyä jotain konkreettista eron eteen. Jaksamista...

Voi Annukka, ihan ensimmäisen kerran kuulen, että joku miettii avioeron jälkeistä elämää ihan samoin kuin minä. En minäkään halua mitään entisestä, haluan vain olla ja elää arkea rauhassa ja ilman pelkoa.

Mutta. Tätä asiaa ei ymmärrä oikeusavustaja, ei sosiaalitoimi, ei pankki, ei kukaan. Ja kun en halua aloittaa mitään vuosia kestävää oikeusprosessia tuulimyllyä vastaan, olen ihan yksin. Tosiaankin, puolet kaikesta kuuluu minulle -juridisesti-, sen olen tosiaan oppinut. Mutta sitä en ole vielä oppinut, miten ja mistä annetaan lupa jatkaa elämää olla käyttämättä tätä oikeutta. ???

Nyt olen siis kaikkien yhteiskunnan tukien ulkopuolella niin kauan kuin tilanne ratkeaa niin, että omistamani maatilan omistusoikeus saadaan siirrettyä entiselle puolisolleni. Tähän tilanteeseen ei löydy netistä valmiina minkäänlaista kuponkia, jonka täyttämällä pääsisin elämässäni eteenpäin. Eikä ole mikään uusi juttu, tilanne on jatkunut näin jo 2 vuotta..

Käytännössä tilanne on aika sietämätön minulle taloudellisesti. On kiinteistöveroa, metsäveroa, metsänhoitomaksua..., ja ihan vain näin sivulauseessa kerron, että entinen mieheni siellä tilalla asuu niin kuin ennenkin, maksamatta mitään mistään.

Kova hinta sille, että saa elää rauhassa pienen lapsen ja kaikkien käytännön ongelmien kanssa, henkisistä haavoista puhumattakaan.

Jos jollakulla kokemusta tällaisesta selviytymisestä niin kuulisin mielelläni, kuinka ihmeessä pääsitte elämässänne eteenpäin !!???