Todellisuudessa etsin sääliä

Todellisuudessa etsin sääliä

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 05.09.2022 klo 10:47 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 05.09.2022 klo 10:47

Minä olen psyykkisesti ollut sairas jo monta kymmentä vuotta, mutta en ole ratkaissut ongelmaani, joka johtuu käytöksestäni silloin kuin minun oletetaan olevan psyykkisesti sairas. Monet kerrat olen kärsinyt tavastani alkaa selvittää suhdettani kanssaihmisiini heille itsellensä, koska he tietävät minun olevan psyykkeeltäni sairas.

Käyttäjä kirjoittanut 15.10.2022 klo 17:18

Todellisuudessa olen tänään ollut ahkera, pesin 2 koneellista pyykkiä ja kuivatin ne kuivausrummussa.

En ole polttanut tänään tupakkaa, mutta nicotinelliä on mennyt useita.

Käyttäjä kirjoittanut 15.10.2022 klo 19:51

Kävin kävelyllä ja ostin tupakkaa, ja poltin jo muutaman, joten en ollutkaan tänään ilman tupakkaa. Radiosta tulee rap musiikkia.

Käyttäjä kirjoittanut 16.10.2022 klo 14:10

Ystäväni sai juotua tarpeeksi, nyt on kuulemani mukaan aika lopettaa. Ei kuulostanut hyvältä.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 16.10.2022 klo 15:12

Minä tein eilen myöhään tai sitten yöllä ajatuksen, joka on seuraavanlainen:

 

Minä olen kehno oikeastaan kaikessa. En ainakaan muista mitään missä olisin hyvä.

 

Näin putosi taakka pois harteiltani. Oon mikä oon enkä muuksi muutu. Voin olla surullinen ja masentunut ja voin yrittää piristyä sitten kun haluan. Mutta olen nyt vapaa kaikesta. Ei ole enää mitään pitää- sitä-ja-pitää-tätä-ajattelua. Esimerkiksi elämän ei tarvitse olla onnellista. Mutta se saa olla sitäkin.

Käyttäjä kirjoittanut 17.10.2022 klo 14:36

Kiva Eieiei, että kirjoitat minulle. Nyt niin väsynyt että nukahdan istuvalteen tähän, taidan ottaa päikkärit.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 17.10.2022 klo 15:02

Nuku hyvin ja voi hyvin. Kirjoittelehan tänne jahka kerkiät. Voimia sinulle ja voimia kaikille tukinettiin kirjoittaville.

Käyttäjä kirjoittanut 18.10.2022 klo 07:10

Kuuntelin DIOa. Tuli mieleeni että nyt on äänitetty minun pahin raivoni, mutta kaikkea en kuuntele.

Käyttäjä kirjoittanut 18.10.2022 klo 15:05

Otin vanhan kannettavani käyttöön kun uusi kannettavani ei suostu käymään. En pääse sisään.

Käyttäjä kirjoittanut 19.10.2022 klo 10:34

En pysty tilaamaan tena kaupasta vaippoja, koska edunvalvontani ei ollut saanut laskua, ja maksu oli viivästynyt. Nyt pitää vain pärjätä nykyisillä vaipoilla.

Käyttäjä kirjoittanut 19.10.2022 klo 15:50

Maksoin yhden laskun, ja edunvalvontani piti lähettää minulle rahaa sen laskun verran, mutta ei ole vielä tullut.

Käyttäjä kirjoittanut 20.10.2022 klo 12:29

Ystäväni soitti katkolta, ja ei vieläkään voi syödä kunnollista ruokaa. Itse olen vähän huonosti syönyt viime aikoina. En viitsi laittaa ruokaa.

Käyttäjä kirjoittanut 22.10.2022 klo 08:51

Normaalisti alkanut päivä, nousin ylös, otin aamulääkkeet, kävin tupakalla, otin aamupalaa, kävin tupakalla,jne.

Ennakkoluulot eivät korvaa haitta tekijöitään, vaan niistä täytyy päästä muuten eroon.

Minulle tyypillisiä ennakkoluuloja ovat ystäviini kohdistuvat aavistukset, jotka ovat usein väärässä, mutta saattvat olla oikeassa toisinaan. Nämä ns. harhaluulot ovat usein riippuvaisia tilanteista, tapahtumista, paikoista, ja ajoista, joiden hyväksyminen on tärkeätä juuri sellaisena kuin nämä tapahtuvat.

Käyttäjä kirjoittanut 22.10.2022 klo 16:39

Tilasin antikvariaatista Dostojevskin Idiootti nimisen kirjan, jossa on 613 sivua. Ja tilasin ÄXlevykaupasta Pyhimyksen Paranoid cd´n  joka oli ainut kappale, ja tulee Jyväskylästä asti postissa. Olen tuhlannut paljon rahaa nyt fiiliksiini, toivottavasti siitä on jotain apua minulle.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 22.10.2022 klo 23:37

Mietin tuota sinun mainitsemaasi sanaa harhaluulo. Luulo joka johtaa harhaan. Mutta minkä suhteen tai mihin verrattuna luulo johtaa harhaan? Vai onko kyseessä harhoihin uskominen, joka tavallaan ei eksytä vaan on hyvinkin tarkkaa ja oikeaan osuvaa, jos kerta harhaan uskoo, eli silloin se ei ole uskojalleen itselleen harhaa vaan totta ja kaikille muille ihmisille harhaa. Entä jos uskoja on oikeassa, esimerkiksi harhat ovat empiirisiä havaintoja yliluonnollisesta ja tuonpuoleisesta todellisuudesta?

 

Sinäkin liität harhaluulon ihmissuhteisiin, sinun ja muiden ihmisten välisten suhteiden elementiksi. Olet miettinyt myös tätä: harhaluulot niin sinulla kuin ihmisillä etäännyttävät teitä toisistanne. Mutta mitä hyötyjä tai etuja tai iloa olet saanut harhaluuloista? Voitko nähdä harhaluuloissa joitain hyviä vaikutuksia?

Käyttäjä kirjoittanut 23.10.2022 klo 10:15

Eieiei kirjoitti:
Mietin tuota sinun mainitsemaasi sanaa harhaluulo. Luulo joka johtaa harhaan. Mutta minkä suhteen tai mihin verrattuna luulo johtaa harhaan? Vai onko kyseessä harhoihin uskominen, joka tavallaan ei eksytä vaan on hyvinkin tarkkaa ja oikeaan osuvaa, jos kerta harhaan uskoo, eli silloin se ei ole uskojalleen itselleen harhaa vaan totta ja kaikille muille ihmisille harhaa. Entä jos uskoja on oikeassa, esimerkiksi harhat ovat empiirisiä havaintoja yliluonnollisesta ja tuonpuoleisesta todellisuudesta?

 

Sinäkin liität harhaluulon ihmissuhteisiin, sinun ja muiden ihmisten välisten suhteiden elementiksi. Olet miettinyt myös tätä: harhaluulot niin sinulla kuin ihmisillä etäännyttävät teitä toisistanne. Mutta mitä hyötyjä tai etuja tai iloa olet saanut harhaluuloista? Voitko nähdä harhaluuloissa joitain hyviä vaikutuksia?

Harhaluuloista on etua, kun haluaa vähän etäisyyttä ystäviinsä. Ettei tulevaisuudessa tulisi tilanteita jolloin olisi pitänyt ottaa etäisyyttä, ihan saavuttaakseen mielenterveytensä pysyvyyden. Hyvät vaikutukset ovat siinä ettei aja itseänsä liian ahtaalle ystäviensä suhteen.