Yritykseni ymmärtää ja tiedostaa omia puutteitani ovat kohtuuttomia, rajoittavia, riittämättömiä, ja avartavia näkökannoiltansa. Olen tullut siihen päätelmään itseni suhteen, etten ole aivan rehellinen ja suvaitsevainen, kasvatukseni suhteen, ja minulla on monenlaisia traumoja nuoruusvuosiltani, mutta niistä on aikaa kulunut ihmisiän verran, joten en niistä enempää rupea selittelemään.

Aikuisiässä tapahtui paljon asioita, joista on kulunut aikaa useita vuosikymmeniä, vaikka ne olivatkin traumaattisia aikoja, en niistäkään haluaisi alkaa niitä selittelemään.

Keski-iästä asti minulla on ollut mahdollisuuteni itsenäiseen elämään, ja sen mukanansa tuomiin traumaattisiin asioihin ja astimuksiin, siitä etten ole yksin, vaikka olisin yksin. Nämä traumat jätän selittelemättä, koska niihin uppoaa mahdollisuuteni parempaan elämänhallintaan, jota nyt havittelen itselleni.

Nykyään huomioin tilanteet tilanteina, vajottuani menneisyyden suohon ymmärrän pyrkiä sieltä pois.

Kuuntelen radiota, sieltä tulee suomi rappiä. Ensi kuussa taas lääkärille ja tutkimuksia, mutta tässä kuussa saan vielä olla rauhassa. Paitsi huomenna kun on lääkärin soittoaika. Ja pitää huomioida sekin että lääkäri ei välttämättä hoida kuin yhden asian.

Haen työpaikkaa. Todellisuudessa en usko sitä saavani, mutta haen nyt vain.

Tilannetajuni on todellisuudessa sellainen, etten tiedosta missään mitään vikaa, vaikka jos tarkemmin ajattelen on minulla kipuja nytkin. Ja ei kaikki ole muutenkaan ihan hyvin. Olen vain valittamatta vaikkei siihen olisi mitään syytä.

Sain taas selkääni, kun olin hyvä uskoinen ja vaihdoin sähköyhtiötä, sain huonomman sopimuksen josta en pääse eroon pariin vuoteen.

Eieiei kirjoitti:
Minä taasen lukkiudun voivotteluunu että se on kääntynyt defenssiksi, linnakkeeksi. Käperryn suruuni niin että se on jo tuttu ja turvallinen. En luota enää muutokseen, en toivoon, en optimismiin, en iloon, en rakkauteen jne. Sitten väsyn ja nukahdan. Unessa harhailen dystooppisissa ympäristöissä ajautuen mahdottomiin lukkoonlyötyihin olotiloihin joissa olen kahlittu näkymättömästi eroon muista ihmisistä.

Toivoisitko ettei tämä defenssi lähtisi päälle niin helposti? Kuulostaa siltä että suruun käpertymiseen kuulostaa sinulla liittyvän myös mielikuvia jotka eivät ole yksinomaan negatiivisia (tuttuus, turvallisuus). Ehkä se kertoo siitä että defenssisi ei ole ainakaan yksinomaan huono asia, vaikka niistä usein sellaisina puhutaankin.

Minäkin olen vaan vaikken ole mitenkään. En jaksa kaivata mitään vaikka kaipaan. Teen työtä ja vapaa-ajan arkiaskareita ilman mitään iloa tai ideaa, konemaisesti. Nuokun mutta sitten yöllä harhailen unessa. Tunnistan sinussa jotain samankaltaisia kokemuksia. Ainakin luulen ymmärtävni sinua.

Etsiä sääliä, rakkautta, syliä. Lohtua, hyväksyntää, ystäviä, yhdessäoloa, ymmärrystä. Siinä kaikki. Olet oikeassa.

Eieiei kirjoitti:
Etsiä sääliä, rakkautta, syliä. Lohtua, hyväksyntää, ystäviä, yhdessäoloa, ymmärrystä. Siinä kaikki. Olet oikeassa.

Siinä on paljon haluttavia tunteita ja tilanteita, joita toivottavasti löytyy. Itsekseni ajattelen lähinnä ymmärrystä ja ystävyyttä. En uskalla toivoa enempää. Etten pettyisi taas kaikeen.

Joo, ymmärrys ja ystävyys / ystävällisyys jo ovat uhanalaisia tunteita nykyään.

Olin eilen illalla tapaamassa ystäviäni. Tulin kotiin kello 22.00. Ja otin iltalääkkeet, sitten kävin nukkumaan. Nukuin aamuun asti. Aamulla otin aamulääkkeet, ja kävin ulkona tupakalla, sitten otin aamupalaa, ja kävin ulkona tupakalla. Tulin sisään välillä ja kuuntelin.  radiota. Mietin mitä kirjoittaisin tänne. Ja kävin tupakalla, naapurini tuli samalla hissillä tupakalle ja kertoi että oli eilen jäädä hissillä mennessään toisen ja kolmannen kerroksen väliin hissillä jumiin, mutta oli saanut hissin toimimaan kun yritti tarpeeksi kauan.

Todellisuudessa minulla on skitsofrenia, korkea verenpaine, ja syöpä. Kaikesta tästä kuvittelen selviäväni popsimalla pillereitä.

Sinä olet älykäs ja tunteellinen ihminen, hyvä ihminen. Sinä kirjoitat taitavasti elämästäsi. Kirjoituksistadi syntyisi mestarillinen romaani, jolla saisit kunniaa mutta myös saisit esille masentuneitten ihmisten vatimuksen inhimillisestä elämästä. Ehkä sinä oletkin jo julkaissut teoksia. Tuo kun puhut pillereiden popsimisesta... Se tiivistää mielestäni tämän aikamme julmuuden ja valheellisuuden: popsimalla pillereitä kaikki ratkeaa ja meidät "oloutetaan" kestämään tuo julmuus ja valheellisuus. Olet vahva koska jaksat kirjoittaa todellisuudestasi. Minä taasen en ole enkä jaksa enää kirjoittaa. Silti kirjoitan jotain, severan että jaksan tunnistaa olevani vielä olemassa. Vaikka mitään en enää toivo enkä mistään iloitse.

Kiitos Eieiei.

Tänään huonommassa kunnossa, polvi oikuttelee. Käveleminen vaikeata. Meinasin kaatua kun tulin ulkoa sisälle. En tunne itseäni kovin vahvaksi, mutta yritän jaksaa elää elämääni.

Yritin tilata netistä rommia, mutta osoittautui liian vaativa ksi toimenpiteeksi, olisi pitänyt tilata kuljetus saksasta asti. Peruutin tilaukseni. Ehkä käyn Alkossa ensi viikolla.

Kuinka usein / menen harhaan / voidakseni oikaista / kulkea tietä / katuen ja liikkuen / kunnes tunnistanen tien / päädyn oikeaan osoitteeseen.

Tuo on hieno runo. Minulle tulee siitä mieleeni unet joissa harhailen yksin siellä sun täällä elsyksissä tai myöhästyneenä.