Todellisuudessa etsin sääliä

Todellisuudessa etsin sääliä

Käyttäjä SÄÄLI aloittanut aikaan 05.09.2022 klo 10:47 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 05.09.2022 klo 10:47

Minä olen psyykkisesti ollut sairas jo monta kymmentä vuotta, mutta en ole ratkaissut ongelmaani, joka johtuu käytöksestäni silloin kuin minun oletetaan olevan psyykkisesti sairas. Monet kerrat olen kärsinyt tavastani alkaa selvittää suhdettani kanssaihmisiini heille itsellensä, koska he tietävät minun olevan psyykkeeltäni sairas.

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 05.09.2022 klo 11:43

Psyyke on alitajuinen reagtio ärsykkeeseen. Kuinka monet kerrat olenkaan ollut tilanteessa jossa minun olisi pitänyt kyetä hillitsemään alitajuntainen reagtioni käytöksestäni poistumaan jotta en olisi saanut psyykkistä leimaani yhä uudestaan. En voinut mitään sille alitajuntaiselle reagtiolleni. Nyt ihmettelen tuota kaikkea. 😂

Miksi tuollainen reagtio on persoonalleni ominaista?

Mitä syvemmälle menen itseeni, sitä enemmän reagoin ulkoisiin ärsykkeisiin, aivankun tiesin etten kelpaisi kelle vain sellaisenaan, ja etten olisi psyykkisesti platooninen, vain seksuaalinen, joskus minun on vaikeata käsittää etten voisi puhua sillä tavoin kaikille. 😂

 

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 06.09.2022 klo 16:58

Inhimillisyydestäni on tullut eräänlainen tapa suhtautua kanssaihmisiini, ja joskus menen liian pitkälle tämän inhimillisyyteni kanssa. Neutraalin suhtautumisen oppitunti on minulle ehkä liikaa, mutta tarve sille on käsittämättömän ovelasti piilotettavissa inhimillisyyteeni.

Onko minun mahdollista muuttua suhtautumistavoiltani?

Persoonallisten ominaisuuksien muuttumiselle on loogisesti oltava mahdollisuutensa ja loogisesti on myös mahdottomuutensa, kuinka nämä erilliset ajatusmaailmat reagoivat yhdessä ja erikseen. Selvää haarautumista tapahtuu.

Ajatellaan vaikka itsetuntoa, joka saattaa olla hyvä tai huono. Kuinka inhimillisyys saattaa vaikuttaa itsetuntoon, ja saada aikasiksi erillaisia haarautumisia omassatunnossa. Jos itsetunto on hyvä, ilmaantuneet ongelmat sivuutetaan tahdolla. Jos itsetunto on huono, ilmaantuneet ongelmat vievät mukanansa, ilman että laittaa hanttiin realiteetillensä ja persoonallisuuden muotoutumiselleen, tapauksessani itsetuntoni on aika huono, ja olen vietävissä toivomaani suuntaan, jossa saatan kehittää itse itseäni toivomaani suuntaan.

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 06.09.2022 klo 20:12

Turvallisuudentunteen palautuminen inhimillisillä keinoilla on persoonallisuuteni koetinkivi, ja olen eläytynyt tilanteisiin hieman väärällä tavalla kun on kyse psyykkeeni hoidoista, ja en tiedosta tekojeni motivaatiota ja suhtautumistani ja käytöstapojani. Käsittelemäni asiat ovat illuusioita ja niitä sanotaan harhaisuudeksi, jota minun on vaikeata erottaa todellisuudestani. Se on henkilökohtaisesti minun persoonallisuuteni ylilyönti, jota minun on vaikeata hillitä ja hallita. En todellisuudessani ole kokenut henkilökohtaisesti illuusioiden olemusta elämässä, mutta olen puhunut siitä miltä nuo illuusiot minusta näyttävät ja tuntuvat, mutta se on ihan väärätie hoitaa psyykkistä tasapainoani. Nämä illuusiot ovat kuin joidenkuiden muiden elämää, mutta se on väärätie hoitaa psyykettä. En tiedä muiden elämästä mitään mitä minulle ei kerrottu.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 06.09.2022 klo 22:00

Huonon itsetunnon noidankehän tunnistan itsessäni.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 06.09.2022 klo 22:28

SÄÄLI kirjoitti:
Minä olen psyykkisesti ollut sairas jo monta kymmentä vuotta, mutta en ole ratkaissut ongelmaani, joka johtuu käytöksestäni silloin kuin minun oletetaan olevan psyykkisesti sairas. Monet kerrat olen kärsinyt tavastani alkaa selvittää suhdettani kanssaihmisiini heille itsellensä, koska he tietävät minun olevan psyykkeeltäni sairas.

Minulla on täsmälleen sama tilanne kuin sinulla. Ihmiset eivät ymmärrä, eivät kuuntele. Se on kai hirveän vaikeaa ehkä siksi, että toisen ymmärtämisessä oman itsensä ongelmat pitäisi asettaa taka-alalle, oma luontainen "narsismi" pitäisi hiljentää, jotta kuulisi ja näkisi toisen ihmisen persoonan.

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 07.09.2022 klo 08:03

Olenko erehtynyt kuvittelemaan asioita joita minulle ei tapahdu, vai onko vika siinä että valehtelen tunteitani väärinperustein. Psyykkisessä hoidossa on persoonallisuuteni alkanut kehittyä määrätynlaiseksi. Pelkään etten koskaan osaa sanoa oikeita sanoja puhuessani. On tarkkaa etten päästä mielikuvitustani irralleen ja kehitä illuusioista teorioita, joiden avulla kestän illuusioiden luomia tunnetiloja, joista minun ei oleteta haluavan päästä eroon. 😂

Millä tavoin voisin kasvaa aikuisena siihen että minulla on näitä aistimuksia?

Itsetuntemuksen kehittäminen ja peroonallisuuden hyväksyminen ovat avain sanontoja, Kunpa itsetuntemukseni olisi hyvä, voisin luoda itselleni sanalliset sermit, joiden taakse voisin piiloutua. ylilyöntini ilmenevät huonossa äidinkielen oppimisessa, en löydä sanoja ilmaistakseni itseäni, kuten olenko vihainen, kateellinen, katkera, suvaitsematon, laiska. Tämänkaltaiset asiat kiehtovat mielialaani ja tuovat elämään illuusioita ja mielikuvitusta.

Yllättävän usein juuri negatiiviset tunteet eivät ole minun juttuni. Kuinka pärjään ilman noita negatiivisia tunteita. En useinkaan ole tullut ajatelleeksi sitä millä korvaan nuo negatiiviset tunteet. Minulle on persoonallista tulla toimeen ilman negatiivisia tunteita. 😂

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 07.09.2022 klo 11:58

Eieiei kirjoitti:

SÄÄLI kirjoitti:
Minä olen psyykkisesti ollut sairas jo monta kymmentä vuotta, mutta en ole ratkaissut ongelmaani, joka johtuu käytöksestäni silloin kuin minun oletetaan olevan psyykkisesti sairas. Monet kerrat olen kärsinyt tavastani alkaa selvittää suhdettani kanssaihmisiini heille itsellensä, koska he tietävät minun olevan psyykkeeltäni sairas.

Minulla on täsmälleen sama tilanne kuin sinulla. Ihmiset eivät ymmärrä, eivät kuuntele. Se on kai hirveän vaikeaa ehkä siksi, että toisen ymmärtämisessä oman itsensä ongelmat pitäisi asettaa taka-alalle, oma luontainen "narsismi" pitäisi hiljentää, jotta kuulisi ja näkisi toisen ihmisen persoonan.

Olen samaa mieltä. Usein tuollainen muiden ymmärtäminen on vaikeata minullekin, eikä vain muille henkilöille, varsinkin kun pitäisi samaan aikaan pyrkiä neutraaliinpaan suhtautumiseen, kuten psyykkisessä hoidossa. Muiden huomioonottaminen on vaikeata, kun ajattelee vain itseänsä, ja sitä onko itse oikeassa, joka viittaa "narsismiin."

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 07.09.2022 klo 12:17

Alemmuuden tunteet ja alakulo ovat usein johtuvia siitä etten voinut olla negatiivisten tunteiden uhri, En tunne vihaa, kateutta, kaunaa, katkeruutta, suvaitsemattomuutta, ja laiskuutta. Pohdin usein milloin olen viimeksi ollut kaunainen, mutta muistikuvani mukaan siitä on jo useampi vuosi. Se oli silloin kuin knnoin kaunaa vanhemmilleni siitä etteivät he olleet tehneet minusta poikaa, jonka he olisivat halunneet minun paikalleni. Minua otti päähän se että olisin itse synnyttänyt tuon pojan joskus tulevaisuudessa. Onnekseni veljelläni on 2 poikaa. Eikä minun ole tarvinnut synnyttää yhtään lasta tähän maailmaan.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 07.09.2022 klo 21:22

Mutta olet halunnut olla nainen.

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 08.09.2022 klo 13:33

Eieiei kirjoitti:
Mutta olet halunnut olla nainen.

Olen halunnut olla nainen koska satuin syntymään naiseksi, muuten elämässä ei olisi järkeä.

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 09.09.2022 klo 10:00

Naisellisuudessani olen usein ollut tasapainottelemassa persoonallisuuteni eri puolilla. Tasaarvo eri sukupuolten välillä on kiistaton tosiasia, mutta sitä noudattavien nörttien määrä on kovin surkea. Yleisesti puhutaan tasaarvosta, ja siitä kuinka paljon parempia tuon sukupuolen edustajat ovat tämän sukupuolen edustajiin nähden. Kiistaton tosiasia on se etteivät henkilöt toimi niiden periaatteiden mukaan kun heidän oletetaan toimivan.  😂

Miksi kaikki on niin vaikeata?

Henkilöt eivät halua tehdä sellaisia päätöksiä, joita heidän oletetaan tekevän. Tämä on tyypillinen normaali käytäntö, jossa henkilöt keskustelevat muodollisuuksien mahdollisuuksista. Heillä saattaa olla eriävät mielipiteet, tai samanlaiset mielipiteet, mutta kuitenkin tilanteelle on tyypillistä se että he keskustelevat.  😂

Eri sukupuolia arvostetaan erilliselisilla tavoilla.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 09.09.2022 klo 16:18

Keskustelu on aaltoja ihmisten meressä. Siksi elämän haltuunottaminen on vaikeaa. Kaikki valuu käsistämme, lipuu pois luotamme. Rajat piirrämme että yrittäisimme pysäyttää todellisuuden.

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 09.09.2022 klo 18:18

Todellisuudessa olen ymmärtänyt itseäni, mutta en ole voinut tehdä elämästäni iloisempaa kuin se on nyt. Jostain syystä olen puolessa välissä negatiivisen ja positiivisen maailman välissä. Kaikki on tasapainostani kiinni. Henkilökohtaisesti voin paremmin kuin aikaisemmin psyykkeeltäni, mutta on asioita joita voisin vielä miettiä vähän enemmän.

Miksi on tarkeätä tulla oikein ymmärretyksi?

Aina kun huomaan että minut ymmärretään väärin, vetäydyn kuoreeni enkä saa enää kosketusta todellisuuteeni, ajatukseni alkavat kiertää kehää sen väärin ymmärtämisen ympärillä, ja pohdin asiaa puolesta ja vastaan. En enää toimi samalla tavalla kuin aiemmin toimin, vaan alan esittää itselleni kysymyksiä. Miksi on näin? Mitä olisi pitänyt tapahtua? Usein joudun ojasta allikkoon, ajatellessani asiaa. Miksi minut on niin vaikeata ymmärtää oikein? En osaa lopettaa. Antaa asian olla. Ja ajatella jotain vain ihan muuta. Ja iloita siitä.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 09.09.2022 klo 20:39

Minä taasen lukkiudun voivotteluunu että se on kääntynyt defenssiksi, linnakkeeksi. Käperryn suruuni niin että se on jo tuttu ja turvallinen. En luota enää muutokseen, en toivoon, en optimismiin, en iloon, en rakkauteen jne. Sitten väsyn ja nukahdan. Unessa harhailen dystooppisissa ympäristöissä ajautuen mahdottomiin lukkoonlyötyihin olotiloihin joissa olen kahlittu näkymättömästi eroon muista ihmisistä.

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 10.09.2022 klo 08:04

Eieiei kirjoitti:
Minä taasen lukkiudun voivotteluunu että se on kääntynyt defenssiksi, linnakkeeksi. Käperryn suruuni niin että se on jo tuttu ja turvallinen. En luota enää muutokseen, en toivoon, en optimismiin, en iloon, en rakkauteen jne. Sitten väsyn ja nukahdan. Unessa harhailen dystooppisissa ympäristöissä ajautuen mahdottomiin lukkoonlyötyihin olotiloihin joissa olen kahlittu näkymättömästi eroon muista ihmisistä.

Kaikki mitä teen perustuu siihen että se helpottaa tulevaisuudessani suhtautumistani itseeni. Rajaan itselleni rajoja joita en voisi kuvitella kenenkään muiden tekevän puolestani, ja siistin rajoja jotka tuottavat väärinymmärtämystä, kuten sukupuolellisuus. Olen ehkä liian ehdoton kaikessa mitä teen, mutta pyrin siihen etten tekisi olostani sekavaa, rasittavaa, ja liian negatiivista. Ehkä tavoittelen juuri defenssiä, jotain vain rajallista illuusiota siitä että olen kyennyt ohjaamaan psyykettäni pois karikolta.