Moi

Mietin tätä im. kehään kun sitä ei meinaa välillä saada poikki. Se on tunne joka alkaa läytää. Ärsyttävintä on se kun tunteen tekee itselleen. Realistisesti kylmästi ajateltuna tunne jonka rakentaa itselleen, niin itse se pitäisi pystyä katkaisemaan, nyt en tahdo syyllistää meitä vaan ajattelen se inhottavan dkt-terapian kautta.

Vanhemmat vastaavat vauvan kasvon ilmeisiin, ja näin lapsi käy diakogia vanhempiensa kanssa, sitten kun lapsi kasvaa ja kokee hätääntymisiä, negatiivisia tunteita vanhemmat tyynnyttelee lasta "ei hätää, jne". Lapsi saa kokemuksen että tunteet saadaan tyynnytettyä.

Im. kehässä mieli sattaa tuntea pelkoa, vihaa, epäoikeudenmukaisuusta, jne. Mutta vellovaa/hämmentynyttä mieltä yksilö ei saakkaan tyynytettyä. On pohdittu että se kokemus tunteiden "ylivallasta" tulee tuolta lapsuudesta. Vanhemmat eivät ole tyynnytellyt lasta ja hänen tunteitaan. Lapsi on jäänyt tunteiden kanssa yksin, ja hätääntyy entisestää.

Jos edellinen pitää paikkansa niin miten oppia tyynnyttään vellovan mielensä? Rauhoittava on yksi keino, mutta sitten kun rauhoittavia ei ole mitäs sitten tehdään? Jos on parisuhteessa kumppani voi rauhoitella, tai joku muu tuttu. Tähän kohtaan jotkut ymppäävät uskonnon kautta rauhoittumisen, joillain se toimii.
Mulla on kokemus lapsuudesta ja hätääntymisestä, johon aikuiset eivät tulleet apuun, koitin rukoilla 4-5-vuotiaana Jumalaa apuun...hänkään ei tullut.
Onko hyvä ehdotuksia miten hämmentyneen tunteiden kanssa kamppailevan mielen saa tyynnytettyä?

Urheilu ehkä voisi auttaa. Kevyt kävelylenkki. Huomion keskittäminen muualle ehkä... Paitsi jos ei juuri sillä hetkellä pysty muuhun keskittymään, niin ehkä sitten vain ulos ja pieni lenkki. Kirjoittaminen wordiin, ehkä. Joskus voi auttaa. Täysin lukemiseen keskittyminen. Tai sitten vain antaa ajatusten virrata, eikä tartu niistä mihinkään. Mutta tämä viimeisin konsti on kyllä hirveän vaikea toteuttaa. Joskus terapiassa puhuin terapeutin kanssa siitä, pitäisi varmaan vain treenata sitä. Meditointi ehkä joskus voi auttaa... Rauhoittava toki auttaa, mutta ei välttämättä ole aina paras keino.

Tai sitten jos ei mitään muuta keinoa ole, niin pitää vain ns. tottua elämään niiden vaikeiden tunteiden kanssa, vaikka se on se raastavin vaihtoehto. Pitäisi varmaan vain jotenkin hyväksyä vaikeat olotilat. Vaikka kuka oikeasti niitä haluaisi hyväksyä. Joskus se menee siihen, että taistelee koko ajan niiden kanssa, ehkä silloin pitää vain nähdä muita ihmisiä. Ei tule nyt muita keinoja mieleen...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Minua on taas tänään ottanut päähän se, että kun vaikka kaupassa heittää vitsin myyjälle, niin hän ei ota ns. koppia vaan on täysin kylmä. Tai vaikka ihan muuten vaan aloittaa juttelun myyjän kanssa, niin hän ei mitenkään halua osallistua siihen. Onkohan ruokakauppojen myyjät niin leipiintyneitä työhönsä, että ne ei jaksa enää jutella, vaan konemaisesti hoitaa ammattinsa.

Varmaan pääkaupunki seudulla on sosiaalisempia myyjiä...

Toki myyjissä on eroa kuin yöllä ja päivällä. Mutta luulisi että sellaiset hakeutuvat siihen ammattiin, jotka ovat sosiaalisia?

Minua ahdistaa tylyt myyjät. Esim. eräänä aamuna menin aseman kioskiin ostaakseni aamukahvin vaikka se on sikakallis. Mutta myyjä, jonka olen myös nähnyt häippäävän kioskista ulos tupakalle, ei vastannut tervehdykseeni. Niinpä tein u-käännöksen mistä sain kärsiä koska ostin vielä tuotakin kalliimman kahvin ja vieläpä superkalliin täytetyn patonginnysän vastakkaisella puolella olevasta kahvilasta, jossa sielläkin myyjä oli melko tyly. Hän ilmeisesti näki tilanteen ja oli edes teeskennellysti kohtelias. Absurdia, paitsi rahanmeno!

Moi.

Viimeviikolla osallistuin keskusteluun myyjien tai kassojen ystävällisyydestä. Minun oli vaikea sanoa kassoilla toimivista ihmisistä juuri mitään, koska en odota heiltä kuin rahastamista, oikein.

Nyt kun tekin otitte asian esille, ehkä kiinnitän huomioni tähän ammattikuntaan.

Ajatuksista irtipäästäminen, tai "antaa ajatusten virrata tarttumatta ajatuksiin" on buddhalainen tapa. Nykyään terapioissa tarjotaan konsteja, juuri noita tarkaivaisuuden siirtämistä muihin asioihin, tai ajatuksiin tarttumattomuutta.

terapeutit unohtaa kertoa tai sitten eivät tiedä, että siihen pisteeseen että antaa ajatusten virrata tarttumatta niihin on tarvinut harjoitella aika kauan, vuosia vuosikymmeniä. Tietenkin jos nyt aloittaa niin jossain vaiheessa varmaan onnistuu. Huomion siirtäminen ahdistuksesta on aika pieni laastari, koska se ei yhtään tutki syytä ahdistukseen, ja mitä se massiivinen ahdistuksen tunne haluaa kertoa.
Jos sen ahdistuksen syy on se että maailma/elämä ei ole oikeuden mukainen, ja myös uskonnolliset odotukset pettävät...ja edellisten ajatusten  hyväksyminen on todella vaikeaa.
Mä olen sillä kannalla että tän onnettoman elämän hyväksyminen voi olla tie siihen ajatusten virtaamiseen. Siis hyväksyä se että mitä ei halunnut elämän maailman olevan. Tää edellinen on absurdi juttu, joka ei naurata tippaakaan.

Se siinä eniten ottaa päähän, kun jos on ollut vaikka koko päivän yksin ja sitten menee sinne kauppaan ja haluaisi edes muutaman sanan vaihtaa myyjän kanssa, niin hän on tyly. Toki on sitten niitäkin myyjiä, jotka on sosiaalisia ja ystävällisiä, mutta liian usein törmää tylyihin.

Se on kyllä absurdia.

Minua ei se oikeastaan ahdista vaan ärsyttää.

HerKaramazov kirjoitti:
Ajatuksista irtipäästäminen, tai "antaa ajatusten virrata tarttumatta ajatuksiin" on buddhalainen tapa. Nykyään terapioissa tarjotaan konsteja, juuri noita tarkaivaisuuden siirtämistä muihin asioihin, tai ajatuksiin tarttumattomuutta.

terapeutit unohtaa kertoa tai sitten eivät tiedä, että siihen pisteeseen että antaa ajatusten virrata tarttumatta niihin on tarvinut harjoitella aika kauan, vuosia vuosikymmeniä. Tietenkin jos nyt aloittaa niin jossain vaiheessa varmaan onnistuu. Huomion siirtäminen ahdistuksesta on aika pieni laastari, koska se ei yhtään tutki syytä ahdistukseen, ja mitä se massiivinen ahdistuksen tunne haluaa kertoa.
Jos sen ahdistuksen syy on se että maailma/elämä ei ole oikeuden mukainen, ja myös uskonnolliset odotukset pettävät...ja edellisten ajatusten  hyväksyminen on todella vaikeaa.
Mä olen sillä kannalla että tän onnettoman elämän hyväksyminen voi olla tie siihen ajatusten virtaamiseen. Siis hyväksyä se että mitä ei halunnut elämän maailman olevan. Tää edellinen on absurdi juttu, joka ei naurata tippaakaan.

Mietin, että toimisko sellainen konsti, että ei odota elämältä liikoja? Syö, nukkuu, käy suihkussa, ulkoilee. Hoitaa vaan nuo pakolliset jutut, eikä välitä siitä, että maailma on paha paikka ja epäoikeudenmukainen. Itsellä toimii välillä, kun tavallaan mielessä haistattaa pitkät tietyille ajatuksille. Siis niille jotka yrittää lytätä tai masentaa.

Kurjaa tämä elämä usein on, mutta Jordan Peterson puhui sankari myytistä: Että oikeastaan ainut tie elää on elää tavallaan ns. sankarina. Joka tarkoittaa sitä, että haastaa itsensä tietyllä tavalla. Tuota sankari myyttiä on vähän vaikea selittää. Peterson puhuu lohikäärmeistä jotka pitää kukistaa. Siis se on metafora. Että koko ajan tulee eteen näitä ns. lohikäärmeitä, joista toiset on isoja ja toiset pieniä, mutta ne pitää aina vuorotellen kukistaa, jotta ylipäätänsä pystyisi elämään... Kyllä tuohon sankari myyttiin, kuuluu muitakin juttuja, mutta olennaisinta ns. lohikäärmeiden kukistaminen... Toisin sanoen vaikeuksien voittaminen.

Varmaan Buddha osasi täydellisesti antaa ajatusten virrata. Minä joskus meditoin. Keskityin vain hengittämiseen. Sekin aika vaikeeta välillä, kun huomio lähtee aina ihan johonkin muualle. Pystyy ehkä viisi minuuttia tekemään, jos sitäkään. Ne jotka sitä on harjoitelleet, pystyy pari tuntiakin jopa, keskittymään vain ja ainoastaan hengittämiseen. Ehkä sitäkin pitäisi alkaa taas treenaamaan....

Moi

"Mietin, että toimisko sellainen konsti, että ei odota elämältä liikoja? Syö, nukkuu, käy suihkussa, ulkoilee. Hoitaa vaan nuo pakolliset jutut, eikä välitä siitä, että maailma on paha paikka ja epäoikeudenmukainen. Itsellä toimii välillä, kun tavallaan mielessä haistattaa pitkät tietyille ajatuksille. Siis niille jotka yrittää lytätä tai masentaa."

Luulen että toimii, mutta silloin asia pitäisi hyväksyä niin ettei ole katkera, kun toisilla on työpaikka, parisuhde, enemmän rahaa, jne.

Mietin onko olemassa yhtä auktoriteettiä joka kertoo meille "veden pitävästi" miten tulee jokaisen yksilön tulee toimia suhteessa maailmaan, suhteessa omaan elämään. Petterson on yksi auktoriteetti, ja fiksukin sen minkä olen käsittänyt. Nykypäivänä on useita "profeetoita", jotka kertovat tapoja elää, hallita tunteita, ahdistusta, pelkoja.
Krisnamurdi taas sanoi että älä ota yhtään auktoriteettiä - kuuntele itseäsi...Sokrates oli samoilla linjoilla - tunne itsesi.
Kuunellakko kaikkia vähän, tunnustella sopiiko ne itselle. Vai pelata yhden kortin varaan ja yrittää saada yhteys Kritilliseen Jumalaan. Pitäskö uskoa kaikki terapeutin varaan, Buddhan, Zenbudhalaisuuden. Edellinen moninaisuuskin tuntuu ajavan epätoivoon.

Tarkoittiko Nietzsche sanomalla "Jumalan on kuollut" että Jumalan auktoriteetti asema on järkkynyt siinä että on niin monta jumalaksi julistautunutta jotka saarnaavat miten tulisi elää.
Nietzsche antoi moralikäsityksessään ohjeen "elä niin että voisin elää toisen kerran samanlaisen elämän kuin elit".
Se vasta helvetti olisi jos muistaisi edellisen elämänsä ja joutuisi elämään sen uudelleen. Mutta jos ihminen ei muistaisi edellisestä elämäänsä niin toistaisiko hän samat virheet uudestaan ja uudestaa aina uudessa elämässä?
Kaiken lisäksi miksi ihminen kiusaa näillä eri vaihtoehdoilla itseään - ehkä siksi kun lopulta ei tiedä kuka on, mistä tullut, ja minne menee?
Kun näitä oletuksia elämästä, ja ohjeita elämästä on pyörityänyt riittävästi ajautuu siihen nihilismi kierteeseen.
Kun osaisi tyytyä siihen mitä on eikä tietäisi paremmasa...eläisi rauhassa.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Mutta mitä jos katkeruudesta tuleekin voima, jonka avulla pystyy elämään. Olen huomannut, että välillä on pakostikin katkera. Ei koko ajan, mutta aika usein. Jos sen pystyykin kääntämään voimavaraksi? Sehän voisi olla mahdollista.

Tähän väliin pitää sanoa, että jostain hyväntekeväisyys järjestöstä soitettiin ja oli kyllä tosi töykeä ihminen. Sanoin hänelle suorat sanat ja onneksi uskoi. Maailmassa kyllä riittää noita tylyjä ihmisiä. Se ei tuntunut ymmärtävän, että jos ihmisellä on huono rahatilanne, niin sitten on. Jankkasi vaan että nyt on pakko lahjoittaa. Ihmeellistä touhua kyllä välillä...

Mutta niin: Olen tullut siihen tulokseen, että suurin osa Petersonin neuvoista on erittäin laadukkaita. Ja niistä on suuri apu. Toki ei hänkään joka asiassa varmaan ole oikeassa, mutta juuri varmaan tuon sankari myytin suhteen oikeassa ja hän muutenkin tietää mytologioista paljon. Jotain neuvoja tässä elämässä kuitenkin pitää noudattaa, siitä ei pääse mihinkään.

Nietzsche varmasti tarkoitti sitä, että kritinuskon valtakausi päättyi länsimaissa. Ja alkoi teknologian aikakausi. Kyllähän varmasti muutakin "Jumalan kuolemalla" tarkoitti.

Varmaan Nietzsche myös tarkoitti tuolla ns. "ikuisella paluulla", sitä että elämää tulisi elää niin hyvin että samanlaista elämää pystyisi elämään aina uudestaan ja uudestaan. Siis sellainen ajatusleikki. Luulen. Että pitäisi tehdä mahdollisimman vähän virheitä...

Hyvä terapeutti, ystävä, mikä, tai kuka tahansa jonka kanssa ollaan vuorovaikutuksessa  on sellainen joka synnyttää sinussa tai minussa sisäisen ovalluksen...näin tää juttu menee.

Mitään lopullista oivallusta ei ehkä ole, mutta kun olisi edes näitä pieniä oivalluksia silloin tällöin joilla pysyisi elämässä kiinni.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Muokkaus

Petersonin luentoja kun katsoo, niin nekin kyllä synnyttää oivalluksia. Sillä äijällä on kyllä sana hallussa.

Hyvä kun se ei kuollut. Oli kai aika lähellä.

Toki en pysty olemaan vuorovaikutuksessa Petersonin kanssa, mutta ei se toisaalta haittaa. Kun sen jutut on niin älyttömän avartavia, ilman vuorovaikutustakin.

Varmaan olen enemmän oppinut parin vuoden aikana häneltä, kuin koko lukion aikana yhteensä...

Hei,

Sekalaisia pointteja... Tämä ketju on tukinetin kenties älykkäin ja ajatuksia herättävin ketju. Pohdintojanne lukiessa minulle tulee vähintään se olo että vielä kannattaa ajatella ja tutkia asioita, lukea kirjoittaa. Oikeastaan vain soittoharrastukseni on tämän ketjun lukemisen lisäksi toinen älyllinen aktiviteetti. Kummassakin on se samankaltaisuus että järki on tie pois masennuksesta jota hyvän olon tunteet välttelevät. Järjen avulla päästään noihin hyvänolon tunteisiin vaikka masennus ei poistuisikaan. Im-tematiikan pohdinta on filosofiaa. Välttämättä en löydä ketjun pohdiskeluista välitöntä lohtua mutta oivallan että järki voisi vapauttaa ihmisen pahimmasta ahdistuksesta niin että pystyy taivaltamaan taas hiukan oman elämänsä kivikkoista polkua.

Moi.

Aika paljon tässä ketjussa jää kysymyksi auki...kun älykkyys ei riitä ratkaisemaan useita ongelmia olemiseen liittyen.
Ehkä se on jo viisautta että ymmärtää ettei järjellä pysty ratkaisemaan kaikkia asioita, intuitio, ja tunneäly olisivat myös keinoja oivaltaa.

Onkohan suurin osa filosofiasta vain jaarittelua? Mietin. Siis älyllistä kikkailua vaan? Onhan se filosofia toki todella mielenkiintoista. Mielenkiintoisia ideoita filosofeilla jne., mutta mikä on filosofian päämäärä? Onko sekin loppujen lopuksi vain viihdettä? Toki viihdekin on tärkeää, mutta jos fakta on se että me ollaan vain ns. ihmis-olentoja. Tavallaan eläimiä, jossain mielessä. Ja ihminen syntyy, elää ja kuolee. Niin kuin muutkin eläimet, niin mitä sillä filosofialla oikein loppujen lopuksi saavutetaan? Esim. Heidegger puhuu todella monimutkaisesti Olemisesta jne. Mutta minkä takia hän tekee kaikesta niin monimutkaista? Eikö kaikki toisaalta ole aika yksinkertaista? Että ihminenkin on tavallaan vain biologinen kone? Jos nyt sellaista vertausta voi käyttää.

Hirveästi puhutaan joka paikassa nykyään ihmisen tietoisuudesta, että tietoisuus ei olisi aivojen tuottama asia. Vähän kyllä oudolta kuulostaa. Minkä takia ihmisellä sitten on aivot, jos ne ei tuota tietoisuutta? Ihminenhän on kehittynyt miljoonien vuosien aikana, juuri tällaiseksi Homo Sapiensiksi. Kyllä miljoonien vuosien aikana luonto pystyy muovaamaan vaikka minkälaisia asioita. Luonto varmasti on myös ns. luonut tietoisuuden. Eipä siihen varmaan mitään Jumalaa tarvita, niin kuin monet teologit väittää...