Olen miettinyt että kauankohan enää jaksan tätä paskaa elämää. Elämäni nimittäin pääosin on aika paskaa. Helvetinmoista sitkeyttä vaatii tämä oleminen koko ajan. No ehkä parempi kuitenkin nyt muuttaa ajatukset tekstiksi kuin teoiksi. Miten elämästä onkaan tullut näin vaikeeta? Ja vuosi vuodelta kaikki vaan muuttuu vaikeemmaksi. Eikä tilannetta paranna se, että on yksin melkein koko ajan. Välillä onneksi pääsee juttelemaan. Se vähän helpottaa. Sitten kohta jo keski-ikäinen ja vähän kyllä mietityttää se. En vain enää käsitä miksi tästä elämästä on tullut tällaista? Sitten kaiken maailman korona-aallot liikkeellä. Hemmetti jos taas saa koronan. Yritän vain lukea, lukea ja lukea joitain kirjoja. Jotta aika kuluisi edes jotenkin. En tiedä olisiko jonkinlainen lääkitys hyväksi. Sitten varmaan vaan olisi jonkinlaisessa horroksessa. Ei sekään kyllä kuulosta hyvältä. Kun silloin ei varmaan saisi asioita tehtyä. Kun kuitenkin siellä hemmetin ruokakaupassakin pitää käydä, jotta ei näänny ja jos olisi horroksessa niin ei varmasti jaksaisi siellä käydä. Onneksi juttelin tänään erään henkilön kanssa hetken. Toi edes vähän iloa...

Hei kaikille!

Miettinyt monta iltaa, että pitäisi purkaa ajtuksia johonkin tai jonnekkin, joten löysin tämän tukinetin! En aloita uutta ketjua, kun täällä puhutaan jo im ajatuksista niin yritetään elvyttää tämä keskustelu! Nyt viimeisen kuukauden aika minun elämässä on ollut todella keskeinen asia tämä im ajatukset, joten ajattelin tuoda esille omia ajatuksia ja niitä kysymyksiä mitä se on herättänyt? Tässä kun luvin nuita viestejä ja mietin omia ajatuksia niin tuli mieleen miksi me sorrumme ajattelemaan im-ajatuksia lopulta kun olemme niitä vahvimpia jotka on ajautunut niin umpikujaan ettei näe muuta vaihtoehtoa ja siitä ajatuksesta on vaikea päästä eroon vaikka sinulla olisi asiat ihan hyvin niin se kummittelee aina vaihtoehtona? Tämä on vaikea aihe kirjoittaa kun ettei anna toiselle minkäänlaista positiivistä kuvaa siitä miksi ei kannattaisi jatkaa elämää! Tarkemmin en nyt kerro miksi tämä on aihe on nyt minulla lähellä sydäntä mutta tunnen että minun pitää kirjoittaa kaikki ajatus virta mitä päässäni liikkuu jos yksikin mt-ajatuksia miettivä lukee tämän niin se miettisi vielä kerran että miksi mt-yritys ei kannata tai se ei ole vaihtoehto aina löytyy syy elää jaksaa seuraavaan päivään! Mutta se on totta että elämä mt-ajutusten kanssa on raskasta ja pimeä tie kulkea jossa ei näe sitä valoa tunnelin päässä mutta ajatellaan niin että siinä putkessa on mutka siksi emme näe sitä valoa mutta meillä on toivoa! Tätä olen miettinyt mikä olisi oikea tapa lähteä hakemaan apuva sellaiselle jolla on mt-ajatuksia kun jollekkin ne voi olla jo ihan arkinen ja joka päiväinen ajatus niin sen sanominen kerran jos toisenkin ei auta mitään? Vaan sitä pitää puhua paljon käydä läpi omassa päässää saada sanottua ääneen kuulla se kuinka paha olo sinulla on että et nää muuta vaihtoehtoa muka ja se voi olla että tuntuu ettei se puhuminenkaan riitä joten pitää etsiä muita keinoja purkaa niitä ajatuksi jota minä teen nyt tätä kirjoittaessa!