Täytyy kyllä samaan hengen vetoon todeta, että filosofia on kyllä auttanut minua jaksamaan elämässä. Oli se sitten jaarittelua tai ei. Koska siihen pystyy uppoutumaan niin, että unohtaa ajan kulun. Ja ehkä se on tärkeää, että jaksaa vain elää, oli keino mikä hyvänsä...

Im:stä: Olen taas miettinyt sitä hirveästi. En nyt sentään vielä tekotapaa.

Jos kuvataiteessa kauneus on katsojan silmässä, niin filosofian mielekkyys on lukijan ajatuksissa.

Se tietoisuus voi olla aivoissa, ja kun lyö pikkuvarpaansa niin tietoisuus on siinä pikkuvarpaan kivussa.

Mistä se im. sinut vapauttaisi?

Minut se vapauttaisi kokemasta ahdistusta, ja pelkoa yksinäisyydestä.

Onkohan se sietämätön ahdistuksen tunne sama ihmisillä jotka pohtii im. ?

Jos otsassa olisi mittari kuinka paljon ahdistaa kun päätyy pohtimaan im. niin täyttäisikö mittari kaikilla maksimia?

Onko keho kylmässä hiessä? Mulla jalat vetää kylmään hikeen ahdistuksen ollessa korkeella.

Voimia taisteluun 89:si.

Tarvis vaan saada naisystävä. Se tässä eniten nyppii. Olisiko se ratkaisu? En tiedä...

HerKaramazov kirjoitti:
Mistä se im. sinut vapauttaisi?

Minut se vapauttaisi kokemasta ahdistusta, ja pelkoa yksinäisyydestä.

Onkohan se sietämätön ahdistuksen tunne sama ihmisillä jotka pohtii im. ?

Jos otsassa olisi mittari kuinka paljon ahdistaa kun päätyy pohtimaan im. niin täyttäisikö mittari kaikilla maksimia?

Onko keho kylmässä hiessä? Mulla jalat vetää kylmään hikeen ahdistuksen ollessa korkeella.

Voimia taisteluun 89:si.

Ei se im varmaan oikeasti vapauta mistään. Ahdistuksen piru sen ajatuksen tuottaa, että im olisi ratkaisu johonkin ongelmaan.

Ei tätä elämää kyllä muuksi voi kuvailla kuin taisteluksi. Vähän helpompi olo onneksi tänään ollut. Im tuntuu niin hirvittävältä teolta, että en kyllä sitä tee. Mutta melkein joka päivä sitä mietin tai ainakin silloin kun ahdistus on massiivista.

Ei se mittari ainakaan nyt maksimissa olisi. Eilen ehkä oli. Ei onneksi ole kylmää hikeä.

On vain pystyttävä unohtamaan ahdistus ja im. Mutta miten se onnistuu? Siinäpä vasta kysymys... Kiitos!

Moi.

Kun se ahdistus on massiivisessa maksimissaa, se on se limitti mihin se tunne pystyy, sitä korkeamaksi se ei pysty. En vähätte sen tunteen massiivisuutta, mutta millä sen ahdistuksen pystyisi laskemaan siedettävälle tasolle kun se on limitissään?
Ahdistuksen unohtaminen kokonaan kun se velloo on aika epätoivoinen yritys. Saattaa sen pariksi minuutiksi unohtaa, mutta yleensä takaisin palaa samalla ryminällä.
Edellinen on minun kokemus ahdistuksesta.

Mietin HerKaramazov sitä, että pitäisikö antaa vain kaiken ns. virrata? Esim. kun katsoo jotain keskustelu-ohjelmaa, niin katsojahan haluaa että keskustelu virtaa siinä ohjelmassa. Koska eikös se niin ole, että pysähtyminen on sama kuin kuolema ja ihminen pelkää tuota pysähtymistä? Että aika pysähtyy. Pitäisi antaa ajatuksen vain virrata ja ajan vain virrata. Ja yrittää vain välillä nauttia elämästä, niin hyvin kuin vain pystyy. Koska ei ole mitään takeita sille, että olisi mitään toista maailmaa.

Mun mielestä juuri kirjoissakin on se puoli, että jos kirja on hyvä, niin teksti tavallaan vain virtaa. Sama kuin kävelylenkillä, aina tulee seuraava askel askeleen perään ja ihminen etenee koko ajan. Eikö se ole kaiken pointti, että me etenemme koko ajan? Ettemme jämähdä. Luulen, että sitä ihmiset pelkää eniten, että elämä jämähtää... Ehkä se ahdistus joskus kumpuaa siitä, että ihminen tavallaan väkisin yrittää jämähtää, vaikka fakta on se että kaikki muuttuu koko ajan. Elimistössä nesteet virtaa. Aivoissa hermosolut viestittelee toisilleen. Koko ajan aika kulkee... Pitäisi vaan saavuttaa mahdollisimman usein flow-tila, niin silloin ehkä ahdistus vähenisi...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Parantelu

Moi.

Juu se on se juttu antaa ajatusten virrata takertumatta mihinkään ajatukseen tai tunteeseen, arvottamatta tunteita tai ajatuksia hyviksi tai pahoiksi.
Mutta edelliden on minulle yhtä vaikeaa kuin eläminen kristin uskon varassa.
Ei silti, kannattaa yrittää...muutakaan ei ole.

HerKaramazov kirjoitti:
Moi.

Kun se ahdistus on massiivisessa maksimissaa, se on se limitti mihin se tunne pystyy, sitä korkeamaksi se ei pysty. En vähätte sen tunteen massiivisuutta, mutta millä sen ahdistuksen pystyisi laskemaan siedettävälle tasolle kun se on limitissään?
Ahdistuksen unohtaminen kokonaan kun se velloo on aika epätoivoinen yritys. Saattaa sen pariksi minuutiksi unohtaa, mutta yleensä takaisin palaa samalla ryminällä.
Edellinen on minun kokemus ahdistuksesta.

Joskus on kyllä saattanut olla olo, että tätä ahdistusta en kyllä kestä. Mutta kuitenkin olen aina kestänyt.

Sepä se, että ei se ahdistus silloin niin haittaa kun se on todella pientä. Paitsi tietenkin jos pieni ahdistus jatkuu kauan, niin se on todella ikävää. Silloin se pienikin ahdistus voi muuttua vaikeaksi, jos esim. se kestää viikon.

Mutta tietenkin jos on kova ahdistus, niin se kyllä ilmoittaa itsestään, vaikka yrittäisi sen unohtaa. Siis jos ahdistus on niin äärimmäinen, että ei pysty mihinkään muuhun keskittymään. Silloin pitää jo melkein soittaa terkkuun, jos sellaista jatkuu monta päivää. Tosin ei ne terkussa osaa oikein auttaa. Parempi aina kuitenkin yrittää löytää omat konstit ahdistuksen lieventämiseen.

Moi.

Minulla on sama homma että on niiden ahdistusten läpi menty, jotka ovat tuntuneet mahdottomilta.

Meillä ei edes vastata jos soittaa terveyskeskukseen, sinne annetaan numero takaisin soitto järjestelmään.

Tänne kirjoittaminen auttaa ahdistukseen.

Se on totta, että kirjoittaminen auttaa.

Mun paikkakunnalla terkussa kyllä vastataan, mutta ei ne oikein osaa antaa mitään neuvoja. Netistä olen hakenut sitten erilaisia ahdistuksen lieventämis ohjeita. Luulen, että meditaatio on yksi parhaista keinoista. Pelkkä hengittämiseen keskittyminen voi helpottaa oloa merkittävästi. Minulla tosin pitäisi olla enemmän itsekuria. Pitäisi vain määrätietoisesti harjoitella meditointia joka päivä. Ehkä minä tänään taas yritän.

Välillä olen ajatellut, että täytyykö joitain omia negatiivisia ajatuksia ns. kuunnella? Ajatuksia tulee ja menee. Jos vain hengittäisi oikealla tavalla ja yrittäisi vaan elää jotenkin, ei varmaan paljon muuta tarvitsisi tehdä..?

Minulla on tämä viikko ollut hirveän hankala... Täytyy vain odotella, niin ehkä tämä ahdistus tästä sitten itsestäänkin katoaa...

Olen joskus miettinyt, että voiko ahdistus ylittää sen tietyn kynnyksen, että ei enää kestä? Tuntuu välillä siltä, että voi, mutta en ole varma. Ihminen kuitenkin kestää monenlaisia olotiloja. Täytyy kai vaan olla kärsivällinen. Senhän takia jotkut tekee im:n, että he eivät jaksa odottaa sitä että olo paranee. Mutta kun olo lähes aina jossain vaiheessa paranee. Varmaan sen takia teini-ikäiset tekevät itsemurhia paljon, koska he ovat liian hätäisiä. Täytyy antaa vain ajan kulua. Luulen, että fakta on se että odotus palkitaan. Tuli vaan mieleen, kun nuoret tekee niin paljon itsemurhia...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: vielä lisää tekstiä

Moi.

"Olen joskus miettinyt, että voiko ahdistus ylittää sen tietyn kynnyksen, että ei enää kestä? Tuntuu välillä siltä, että voi, mutta en ole varma. Ihminen kuitenkin kestää monenlaisia olotiloja. Täytyy kai vaan olla kärsivällinen. Senhän takia jotkut tekee im:n, että he eivät jaksa odottaa sitä että olo paranee. Mutta kun olo lähes aina jossain vaiheessa paranee. Varmaan sen takia teini-ikäiset tekevät itsemurhia paljon, koska he ovat liian hätäisiä. Täytyy antaa vain ajan kulua. Luulen, että fakta on se että odotus palkitaan. Tuli vaan mieleen, kun nuoret tekee niin paljon itsemurhia..."

Meinasin kirjoittaa edellisestä jo muutama päivä takaperin. Ahdistus on aina subjektinen kokemus ja emme tiedä kuinka paljon toista voi ahdistaa, oman ahdistuksemme tunnemme ehkä liiankin hyvin. Voiko tulla vieläkin massiivisempi ahdistus jota ei kestä? Luulen että kyse on silloinkin taistelu tahdosta ja ajan kulumisesta...antaa ajan kulua on hyvä keino.

Osaatko jakaa ahdistustasi pienempiin tekijöihin. Kuten maailman ja elämän mieletyömyys, yksin olemisen haikeus, Jumala kysymystä ei voi ratkaista kuin uskolla.
itse asiassa kristillinen usko on vastaus, ja merkitys. Edellisellä voi selittää olemassa olon kysymyksen, mutta maailman mielettömyyteen se ei vastaa.
Ei ainakaan minulle.
Ahdistuksessa ihminen ei osaa tyynnyttää mieltään, se hengitys tyynnyttää jonkin verran ja aika.
Mutta mulla on välillä niin massiivisia ahdistuksia että hengittelykään ei tyynnytä, silloin tarvisi ihmisen jolle puhua olostaa, peloistaan, ahdistuksestaan, vihastaan, siis vihasta ei tää ahdistus voisi jo pikkuhiljaa helpottaa.

Aivan infernaalinen ahdistus. Kaippa tähän joku rauhoittava auttaisi, mutta en viitsi ottaa. Melkein viikon jo ollut päällä. En tiedä miten päin olisin. En minä kyllä terkkuunkaan viitsi soittaa.

Mitäköhän tässä nyt sitten tekisi kun, ahdistus tuntuu vaikka kiinnittäisi huomion muualle. Ei ole kyllä elämä koskaan helppoa.

Tv:n katselu ja lukeminen auttaa jonkin verran. Outoa että on kestänyt jo niin kauan. Tämä tukinetti on oikeastaan ainut paikka missä voin purkaa oloa. Terapia on tauolla. Terkussa ne ei osaa kyllä yhtään auttaa. Enkä voi kenellekään puhua tästä olosta. Yksin vaan on kärsittävä.

On vain pakko yrittää kiinnittää huomio muualle...

Meinasin kirjoittaa edellisestä jo muutama päivä takaperin. Ahdistus on aina subjektinen kokemus ja emme tiedä kuinka paljon toista voi ahdistaa, oman ahdistuksemme tunnemme ehkä liiankin hyvin. Voiko tulla vieläkin massiivisempi ahdistus jota ei kestä? Luulen että kyse on silloinkin taistelu tahdosta ja ajan kulumisesta...antaa ajan kulua on hyvä keino.

Osaatko jakaa ahdistustasi pienempiin tekijöihin. Kuten maailman ja elämän mieletyömyys, yksin olemisen haikeus, Jumala kysymystä ei voi ratkaista kuin uskolla.
itse asiassa kristillinen usko on vastaus, ja merkitys. Edellisellä voi selittää olemassa olon kysymyksen, mutta maailman mielettömyyteen se ei vastaa.
Ei ainakaan minulle.
Ahdistuksessa ihminen ei osaa tyynnyttää mieltään, se hengitys tyynnyttää jonkin verran ja aika.
Mutta mulla on välillä niin massiivisia ahdistuksia että hengittelykään ei tyynnytä, silloin tarvisi ihmisen jolle puhua olostaa, peloistaan, ahdistuksestaan, vihastaan, siis vihasta ei tää ahdistus voisi jo pikkuhiljaa helpottaa.

Joo se puhuminen juuri sillä kriitttisellä hetkellä on tärkeää. Se vie pahimman terän pois ahdistuksesta.

Se on kumma kun sitten kun ei ahdista, niin tavallaan unohtaa, että millainen tunne se ahdistus on. Että kuinka kamalaa se oikeasti on. Pitäisi aina silloin olla kiitollinen, kun ei ihan älyttömästi ahdista. Mutta sepä vasta vaikeaa onkin.

Ahdistus käytännössä voi olla eksistentiaalista, mutta harvemmin se mulla sitä on. Ehkä yksinäisyys on se suurin tekijä mikä minua ahdistaa. Siis liiallinen yksinäisyys.

Minunkin mielestä kyllä aika on paras lääke. Kärsivällisyys. Se hengittely joskus ehkä toimii, mutta paras keino on odottelu. Sitkeys.

Eksistentiaalinen ahdistus mulla sitten vähän erilaista, että se on tavallaan elämän merkityksen pohdiskelua, mutta se ei tule niin voimakkaana, kuin tuo yksinäisyyden tuottama ahdistus. Toki voihan yksinäisyyskin olla eksistentiaalinen asia, mutten nää sitä ihan niin. Mun mielestä eksistentiaalinen ahdistus on laajempaa. Se koskettaa lähes koko ihmiskuntaa. Kun taas tuo ahdistus mitä mulla yleensä on, niin koskettaa vain oman elämän pieniä asioita. Että silloin ei niinkään pohdi mitään Jumala kysymyksiä tai ihmiskunnan kohtaloa, vaan aivan elämän arkisimpia ja pienimpiä asioita... Kaikki ahdistuksen muodot ovat kyllä ikäviä. Mutta jotenkin on vain elettävä, mukautuen erilaisiin tilanteisiin. Mietittävä aina, että miten pystyisi elämään mahdollisimman hyvää elämää...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: korjailu