Jonkinlainen kyllästyminen kaikkeenkin lisää noita synkkiä ajatuksia. Ja sitten se kun niin ohuella nuoralla tässä koko ajan mennään. Ja yksinäisyys myös lisää negatiivisia ajatuksia.

Kun pitäisi tavallaan aloittaa elämä, mutta miten se aloitetaan, kun ei pääse kouluun? Ei ole työpaikkaa. Ei ole perhettä. Toki tiedän että monella on asiat paljon huonommin kuin minulla. Jotkut käyttävät huumeita tai alkoholia yms. Mutta minunkin elämä voisi olla paljon parempaa. On kai vain kestettävä. Se on se teema. En tiedä mitä muutakaan voi tehdä...

Moi.

Eikö sua työllistetä aika ajoin edes niihin työllistys paikkoihin? Vai onko nuorten työllistyksetkin loppuneet?
Tuota kuinka ohuella nuoralla mennään ei tiedosta oikeastaan kuin eksistentialistisessa ahdistuksessa.
Sun ikäisiä "syrjäytyneitä" joilla on vielä lisäksi päihde ongelma on kymmeniä tuhansia. Puhutaan syrjäytymis vaarasta, mutta harvoin siitä kuinka paljon on jo syrjäytynyt aikuisväestöstä. Syrjäytyneet, tai mielenterveys kuntoutujat ei ylitä uutiskynnystä kun on ns. isompia juttuja; korona/apina, ukraina, nato, hintojen nousu, pakotteet, jne. Vaikka se sota loppuisi huomenna jälkipyykkiä pestään vuosikymmeniä. Oikeastaan parempi kun ei ajatte...katse ruokaan, liikumiseen, ja nukkumiseen. Ja kun katse on ollut noissa perusjutuissa jo vuosia tässä alkaa usko elämään hurjua, se on pakko myöntää.

Toi on tosi juttu, miten aloittaa kun ei tarjota edes lähtöruutua. Perhettä yhteiskunta ei voi tarjota. Minkälaisia työkokeiluja, tai opiskelukokeiluja sulla on?

Olen ollut puutarha töissä yhtenä kesänä. Sitten joskus teininä olin kesätöissä, rikkaruohojen nyppimistä ja muuta. Sitten ollut erilaisia valmentavia koulutuksia lukion jälkeen. Muutama työhön valmistava koulutus, mutta ne kaikki jäi kesken.

Raha tilanne aika huono tällä hetkellä.

Onneksi ei ole päihde ongelmaa. Se tästä vielä puuttuisi, että joutuisi alkoholi koukkuun.

Ei ole työllistetty mihinkään.

Hirveän vaikeaa päästä mihinkään töihin tai opiskelemaan. Ja sitten kun pääsee niin sitten uupuu taas.

Aika päin mäntyä kyllä mennyt tää homma. Olisi pitänyt jo parikymppisenä ahkerammin yrittää saada opiskelu- tai työpaikka. Monia vuosia silloin meni hukkaan...

Ja vielä sekin vaivaa, että koko ajan ajattelee kuolemaa...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Moi.

Se mitä olisi pitänyt tehdä menneisyydessä ei varmaan auta mitään, vaikka itseäni minäkin kiusaan miten olisi pitänyt toimia.
Me ei ollut silloin meinneisyydesssä sama ihminen kuin nyt. Tai oli meissä jotain samaakun me muistetaan menneisyys, silti ajatelu, ja ymmärrys on muuttunut.

Kun psyykkiset ja fyysiset voimat eivät riitä täyspäiväiseen opiskeluun tai työhön pitäisi kai harkita kevennettyä/osa-aikaista opiskelua työtä?
Kun mä olin uupunut useita kertoja työssä ja opiskeluissa mulle haettiin eläke.
osa-aika eläke, tai koko eläke ei estä tekemästä osa-aika töitä tai opiskelemasta.

Kun pääsisi sinuiksi menneisyytensä kanssa voisi olla vähän kevyempi hengittää?

Kuuntelen kirjaa "Kerro minulle Zorpas" siinä puhuttiin synkkämielisistä ihmisistä. Mä taidan kuulua tuohon määriteltyyn ryhmään?

Koko yön taas hikoilin. Jokainen ahdistava ajatus pisti hien virtaamaan. On tämäkin elämää.

Tiedän, että asiat voisi olla vielä paljon huonommin, mutta ei se ajatus auta.

Sitä asiaa en ymmärrä, että minkä takia ihminen tuntee yleisesti ottaen elämänsä aikana enemmän negatiivisia tunteita kuin positiivisia?

Luin netistä, että 25-vuotiaana ihminen on ns. elämänsä huipulla. Jos katsotaan fysiologiaa. 30 ikä vuoden jälkeen oikeastaan alkaa jo ns. rapistuminen. Toki se on aina yksilöllistä, että miten vanhenee. Geeneistä kiinni.

Olisi kyllä elintärkeää mun nyt saada jokin suunta tälle elämälle, ennen kuin on liian myöhäistä... Jos olisi esim. työpaikka, niin ehkä pystyisin unohtamaan työtä tehdessä suurimman osan murheistani. En vain jaksaisi enää tätä yksinäisyyttä. Työttömyyttä. Jne. Pakko lähteä ulos, ettei seinät kaadu päälle...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: vielä lisää tekstiä

HerKaramazov kirjoitti:
Moi.

Se mitä olisi pitänyt tehdä menneisyydessä ei varmaan auta mitään, vaikka itseäni minäkin kiusaan miten olisi pitänyt toimia.
Me ei ollut silloin meinneisyydesssä sama ihminen kuin nyt. Tai oli meissä jotain samaakun me muistetaan menneisyys, silti ajatelu, ja ymmärrys on muuttunut.

Kun psyykkiset ja fyysiset voimat eivät riitä täyspäiväiseen opiskeluun tai työhön pitäisi kai harkita kevennettyä/osa-aikaista opiskelua työtä?
Kun mä olin uupunut useita kertoja työssä ja opiskeluissa mulle haettiin eläke.
osa-aika eläke, tai koko eläke ei estä tekemästä osa-aika töitä tai opiskelemasta.

Kun pääsisi sinuiksi menneisyytensä kanssa voisi olla vähän kevyempi hengittää?

Kuuntelen kirjaa "Kerro minulle Zorpas" siinä puhuttiin synkkämielisistä ihmisistä. Mä taidan kuulua tuohon määriteltyyn ryhmään?

En haluaisi enää edes ajatella menneisyyttä.

Joku semmonen työ olisi hyvä, että sitä tekisi vaan pari tuntia päivässä.

Olen lukenut tuon Kerro minulle Zorpas -kirjan. Tykkäsin kyllä.

Kyllä toisaalta kun miettii, niin aika hunningolla sitä eli esim. 25-vuotiaana. Onneksi on muuttunut niistä ajoista. Esim. joskus oli alkoholi kuvioissa. Joskus kauan sitten. Onneksi nykyään parikymppiset ei varmaan juo enää yhtä paljon, kuin joskus ennen...

Moi.

seitkyt ja kahdeksankyt luvulla nuoret käyttivät alkoholia eniten, mustelisin?
Sitten alkoholin käyttö ja tupakointi on laskenut. Mutta huumeiden käyttö noussut viimeiset 30-vuotta.

Tuntuu että monen pitää käydä alkoholin kanssa vääntönsä.

Kaveri sanoi minulle paripäivää sitten että hän ihmettelee kun televisiossa pyörii sarja "hengenvaarallisesti lihava" miksei tehdä suomalaista versiota "hengenvaarallisesti alkoholisti". Ei alkoholismi ole sen turvallisempi kuin sairaaloinen lihavuus.

Olen vähän ihmetellyt sitä, että kun tinderiä olen selannut niin siellä vielä kuitenkin moni reilu parikymppinen ja kolmekymppisetkin ovat ns. ylpeitä alkoholin käytöstään. Että on coolia kysyä: Lähdetäänkö bisselle. Sehän siinä juomiskulttuurissa se pahin asia on kun siitä on tehty coolia. Vähän niin kuin tupakan poltosta.

Se vaan, että tupakasta ei sentään mene ihan sekaisin, vaikka keuhkot siinä kärsivät.

Minun mielestä alkoholia ei tule käyttää tippaakaan. Niin hirveän vaarallista se aine on.

Luokittelisin alkoholin kovaksi huumeeksi.

Senhän takia nuoriso yleensä käyttää sitä, ettei tarvitse ottaa vastuuta teoistaan. Kavereiden kesken nuoret sitten rehvastelevat, että mitä tyhmiä tekoja tekivät kännissä.

Toki nyky nuoriso pääosin fiksua porukkaa. Mutta aina niitä kännääjiäkin löytyy.

"Hengenvaarallisesti alkoholisti" ohjelmaan varmasti saataisiin osallistujia. Sen verran paljon taitaa Suomessakin olla alkoholisteja.

Sitä en ymmärrä, miten alkoholi voi olla laillinen aine? Uusia lakeja kyllä tarvittaisiin tähän yhteiskuntaan...

Moi.

Tilastojen mukaan suurin osa ihmisistä osaa käyttää alkoholia kohtuudella, niin tilastot väittää.

Mutta koska alkolia on sallittu huume, sen käyttäjiä on paljon. Osalle ihmisistä se on kova huume. Osa ihmisitä pilaa ison osan elämäänsä yhdellä kännillä jonka vaikutuksesta tekee typeryyksiä. Yksi osa pitää alkoholia mieliala lääkkeenä...huonolla menestyksellä.

Yhteiskunta on valinnut alkoholin vapaaksi huumeeksi, jonka lieveilmiöitä alkoholivero yrittää kattaa, en tiedä onko onnistunut?

Mutta myös tilastojen mukaan, suuri osa tapoista Suomessa tapahtuu kännissä. Kuinka monta ennen aikaista kuolemaa vältettäisiin, jos viina ei olisi laillista? Veikkaan että todella monta.

Minulta on kyselty aika monta kertaa monessa paikassa, että miksen juo. Vastaus on se, etten halua olla huumeiden käyttäjä. Ja myös se, että kännissä ihminen periaatteessa ei tajua tekojensa vaikutusta. Monet, varsinkin minua jonkin verran nuoremmat, ovat ihan ihmeissään että miksen juo. Ehkä sitä itsekin oli kaksvitosena ihmeissään, että miksei jotkut juo. Mutta en ole kyllä enää yhtään ihmeissäni.

Luulen, että sen takia Suomessa tehdään niin paljon itsemurhia ja varsinkin nuoret tekee, koska kuitenkin vieläkin täällä juodaan sen verran paljon. Tai kun juominen on sellaista humala hakuista.

Onkohan se sitten niin, että pitää jokin huume olla ihmisillä? Enpä tiedä...

Moi.

Yhteiskunta ei tule luopumaan alkoholista, ja alkoholisteistaan. Toi pitää paikkansa suomessa on suuri osa vankeja jotka ovat ryyppy putken päätteeksi puukottanut parhaan ystävänsä.

Mun mielestä se on jokaisen oma asia miten suhtautuu omaan alkoholin käyttöönsä, harvoin sitä kukaan toinen tulee suuhun kaatamaan.

Kirjassa Kerro minulle Zorbas otetaan viiniä harva se ilta, kertotaan tarinoita, tanssitaan. Sama juttu Waltarin isoissa romaaneissa.
Luulen että jokainen ihminen solmii suhteensa alkoholiin. Ikävin juttu jos se tapahtuu, vasta kun on sattunut jokin korvaamaton asia.

Itse asiassa ei alkoholi ole hyvä tai paha, sen jälkeen kun on alkanut käyttää sitä johonkin tarkoitukseen se alkaa ilmetä. Puhtaalla alkoholilla desinfioidaan instrumettejä leikkaus salissa, sitä voi sekoittaa bensan sekaan, kaadetaan booliin ylioppilasjuhlissa.

Alkoholi, muut päihteet, uskonnot, poliittiset ajatusmallit, jne. jakaa mielipiteitä, jo heti kun asiasta keskustelee kaksi ihmistä.

Mietin tänään tunteita syyllisyys ja häpeä miten ne kietoutuu toisiinsa. Silti viime vuosisadalla oli suomessa vielä jalkapuu johon ihminen pistettiin julkisesti häpeämään. Kumpi on vahvempi tunne syyllisyys vai häpeä jäin miettimään?

Tänään ollut kyllä niin kovaa ahdistusta, että tuntuu ettei henki kulje kunnolla. Eilen oli koko päivän kylmä hiki.

Vähän kyyniseksi vetää olon. Onko tämä elämä nyt sitten vain tätä ja kuolemakaan ei pelasta?

Pitää elää välillä sekunti kerrallaan.

Minulta ei ole kysytty, että haluanko syntyä tällaiseen maailmaan. Jossa ihmisillä on hirveitä olotiloja.

Jos ihmiseltä ennen syntymää kysyttäisiin, että haluatko todella syntyä maailmaan, jossa kärsit ja kuolet, niin haluaisiko kaikki syntyä? Paha kysymys. Pitäisi olla jokin elämäntehtävä, jotta kärsiminen olisi helpompaa. Vaikka sitten jokin ns. pyhä tehtävä, jos sellaisia on...

Vähän kyllä epäilyttää kaikki uskonnot: Miten hyvä Jumala on voinut luoda ihmisen kärsimään? Minkä takia hän sallii uskovankin, kärsiä niin pirusti?

Voisi päätellä, että sen takia kun Jumala ei ole ihmistä luonut. Mutta sitten herää kysymys: Että miksi maailma on olemassa?

Raamatussa sanotaan, että Jumala loi maailman, koska näki että maailma on hyvä. Mutta millä tavalla tämä maailma on hyvä? Mikä tästä maailmasta tekee hyvän?

Ei ainakaan kärsimys ja kuolema.

Sehän se vaikein olotila on kun ei löydä mitään tarkoitusta elämälle... Että tämä nyt vain on tällaista möllöttämistä. Telkkarin katselua. Sitten tietenkin, jos elämälle löytäisi jonkin tarkoituksen, niin ehkä masennustakin kestäisi paremmin? Vielä jos elämä tuntuisi siltä että sillä on jokin ylimaallinen tarkoitus, niin vielä parempi. Mutta kun ei voi sille mitään, että ei tunnu siltä.

Välillä, jos pelaa vaikka jalkapalloa, niin elämällä on hetkellinen tarkoitus. Tarkoitus laittaa pallo maaliin. Mutta sitten kun ei pelaa, niin taas tulee se fiilis että ei mitään tarkoitusta ole. Pelkkää möllöttämistä. Syömistä ja kävelyä.

Kun olisi edes naisystävä, mutta kun ei niin ei. Olen kyllä yrittänyt, tinderiä selaillut yms. Jutellut siellä, mutta ei niin ei. Tässä sen huomaa, että on virhe jos ei reilu parikymppisenä ala jo miettimään perheen perustamista, opiskelua tai työpaikkaa. Kaikki kostautuu. Kaikki hukatut vuodet. Olisi pitänyt heti lukion jälkeen hakea yliopistoon. Heti 19-vuotiaana. Niin se vain on. Liikaa meni sähläämiseen vuosia. Opiskelu kuitenkin tärkeä asia. Olisi pitänyt panostaa enemmän ylioppilas-kokeisiin. Olisi pitänyt jo silloin ahdistuksesta huolimatta, hakea moneen paikkaan. Mutta se kaikki on vaan jossittelua. Ei niitä vuosia saa takaisin.

Kohta sitä varmaan on keski-ikäinen, eikä ole työtä eikä perhettä... No, on vain todettava, että tämmöistä tämä nyt sitten on...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

HerKaramazov kirjoitti:
Moi.

Yhteiskunta ei tule luopumaan alkoholista, ja alkoholisteistaan. Toi pitää paikkansa suomessa on suuri osa vankeja jotka ovat ryyppy putken päätteeksi puukottanut parhaan ystävänsä.

Mun mielestä se on jokaisen oma asia miten suhtautuu omaan alkoholin käyttöönsä, harvoin sitä kukaan toinen tulee suuhun kaatamaan.

Kirjassa Kerro minulle Zorbas otetaan viiniä harva se ilta, kertotaan tarinoita, tanssitaan. Sama juttu Waltarin isoissa romaaneissa.
Luulen että jokainen ihminen solmii suhteensa alkoholiin. Ikävin juttu jos se tapahtuu, vasta kun on sattunut jokin korvaamaton asia.

Itse asiassa ei alkoholi ole hyvä tai paha, sen jälkeen kun on alkanut käyttää sitä johonkin tarkoitukseen se alkaa ilmetä. Puhtaalla alkoholilla desinfioidaan instrumettejä leikkaus salissa, sitä voi sekoittaa bensan sekaan, kaadetaan booliin ylioppilasjuhlissa.

Alkoholi, muut päihteet, uskonnot, poliittiset ajatusmallit, jne. jakaa mielipiteitä, jo heti kun asiasta keskustelee kaksi ihmistä.

Mietin tänään tunteita syyllisyys ja häpeä miten ne kietoutuu toisiinsa. Silti viime vuosisadalla oli suomessa vielä jalkapuu johon ihminen pistettiin julkisesti häpeämään. Kumpi on vahvempi tunne syyllisyys vai häpeä jäin miettimään?

Niin siihen asti on jokaisen oma asia, kunnes se kaveri tulee puukon kanssa heilumaan eteen.

Mietin, että olisiko se sitten lähes suuhun kaatamista, kun esim. nuoriso ryyppää sen takia että kuuluisi porukkaan. Ja jos ei juo yhtään, niin sitten on yksinäistä. Tosin ei se varmaan enää nykyään ihan niin mene.

Se on totta, että ehkä jotkut pystyvät toimimaan vastuullisesti pienessä humalassakin. Mutta itse olen nähnyt kyllä niin monia, tuolla kaupungilla, jotka eivät pysty. Siinä menee läheisten elämä pilalle ja oma.

Mun mielestä syyllisyys on vahvempi tunne. Häpeä menee ehkä nopeasti ohi, mutta se tunne, että on omasta mielestä tehnyt jotain väärää, eikä sitä tekoa pysty enää korjaamaan, niin voi kestää koko loppu elämän...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: korjailu
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Parantelu

Tervehdys

Minäitse89 pari samaa ajatusta pompsahti teksteistäsi mitä samankaltasta oltiin ajateltu. Toinen parisuhde! Toinen häpeä!

Mulla jäi yksi iltalehden otsikko mieleen, joka osu silmiin ehkä puoli vuotta, ehkä vuosi sitten: "Suhteemme on ainoastaan koronan ansiota" ja siinä oli kuvassa siis pariskunta. Oon vaan silleen että noni, okei. Loppuuko se suhde sitten kun korona loppuu? Mitä? Jäi pyörimään mieleen. Vähän keljutti. Mitä mieltä?

Häpeää olen miettinyt kans viime päivinä monta päivää, itseasiassa viikkoa. Kuka häpeää, mitä häpeää ja ketä häpeää, kuinka paljon häpeää, kenen puolesta häpeää ja saako sanoa enää hyi häpeä?

Mutta nyt ensin pitää nukkua. Öitä.

Kaikenlaisia parisuhteita sitä nykyään on. Ehkä ne halusi sitten vain seuraa koronan ajaksi ja kun maailma on taas avautunut, niin eivät tarvitse sitä parisuhdetta. Vähän kyllä outo juttu.

Häpeä kyllä outo tunne, kun ihminen voi joskus hävetä ilman mitään järkevää syytä. Voi esim. mennä kauppaan ja koko kauppa reissun hävetä vaikka sitä että on ns. väärän värinen paita päällä. Mutta sekin on vain oma mielipide. Ja kuitenkin se voi tuottaa häpeää... Outoa...