Ihmiset on erilaisia. Toiset vanhenevat nopeammin. Siis johtuen geeneistä ja elämän tavoista. Jos jo kolmekymppisenä on tällaista, niin en pysty kuvittelemaan millaista elämä on neljäkymppisenä saati viisi- tai kuusikymppisenä. Tietenkin se on paljon liikunnasta ja ruokavaliosta kiinni. Olen liian nautiskelija välillä. Välillä ahmin herkkuja todella paljon. Onneksi nyt ei sentään kuitenkaan ylipainoa ole.

En oikein pidä terapeutistani. Kuitenkin hyvä käydä välillä puhumassa sen luona. Ajattelen kyllä toki välillä, että mitä hyötyä siitä on että siellä jauhan niitä murheitani. Enemmän hyötyä tästä kirjoittelusta kuin siitä että käyn terapeutin luona, puhun siellä kaikki huolet ja sitten kun lähden sieltä niin olo on aina karmea. Olo nyt kyllä muutenkin on aika huono. Mieli jämähtänyt synkkyyden tilaan.

Uutiset niin hirvittäviä olleet tässä pitkän aikaa. Sellainen tila mistä Tolstoi puhui, että pystyn suorittamaan arkea, mutta mielessä eksistentiaaliset kysymykset samalla.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Välillä mun elämä on sellaista etten haluaisi kohdata edes kaupan kassahenkilökuntaa. Välillä tuntuu etten haluaisi kohdata kasvotusten enää ketään. Mutta kun kaupassa on pakko käydä. On pakko kohdata ihmisiä. Mutta usein kohtaamisten jälkeen, mulla alkaa im-kela rullaan entistä kovemmin. Siinäpä se mun elämän tarina. Yksin kela ei pyöri niin voimakkaasti, mutta sitten kun on ollut jokin sosiaalinen tilanne ja kun on lähtenyt siitä pois, niin auta armias kun kela alkaa taas voimakkaasti pyörimään. Käytännössä sellainen itse-kritiikin kela alkaa myös pyörimään. Yrittää painaa mua maan rakoon. Toki sille ei pidä antaa valtaa... Tällä tavalla päivät yleensä kuluu...

Moi.

Mä en tarvi edes sosiaalista kontaktia niin im. kela rupee pyöriin. Eilen erehdyin kuunteleen Matteuksen evankeljumin yleareenasta. Siinä paukutetaan taivasta ja helvettiä aika kiivaasti. Sillä seurauksella että en nukkunut kuin muutaman tunnin.
Välillä tuntuu että olen jo helvetissä ja tätä jatkuu, ja jatkuu.

Asiasta toiseen kun vien koiraa pyrin puhuun vastaan tulijoiden kanssa vaikka säästä. Sanan vaihdot on niin lyhyitä etten ainakaan niistä ahdistu, joskus jopa päin vastoin.
Me ihmiset ollaan niin erilaisia, ja mistä ahdistutaan ja im. kela lähtee pyöriin. Pitäisi varmaan olla tietoinen mistä se ahdistus tulee joka laukaisee im. kelauksen.
Mun eilinen ahdistus lähti Matteuksen tullinnasta Jeesuksesta...se ei ollut mikään lempeä, ja hyväksyvä Jeesus. Itseasiassa aika pelottava. Ehkä evankeljumit ovat siksi erilaisesti painotettuja, jotta jokaiselle ihmiselle löytyy oma, en tiedä?

Minulla tässä asiassa on niin paradoksaalista se, että minun täytyy jutella ihmisten kanssa ja usein kaupan myyjän kanssa juttelenkin, mutta samalla sosiaaliset tilanteet synnyttävät negatiivisia ajatuksia. Toisaalta, siihen im-kelaankin alkaa jo tottua. En toisaalta pysty elämään ilman ajoittaista juttelua.

Olen lukenut Raamattua todella vähän. Tiedän kyllä ne kaikki tarinat mitä se sisältää, kun olen katsonut niin paljon Jordan Petersonin luentoja. Kristus on kai arkkityyppi hyvälle ihmiselle. Siis esikuva tavallaan. Ainakin Jungin mukaan.

Minua on aina mietityttänyt se ristin kuolema. Miksi niin piti tapahtua? Miksi niin dramaattinen loppu? Kuvastaako se jotenkin tätä maailmaa? Tiedän toki, mitä teologit siitä sanoo, mutta jos ei suhtaudu siihen asiaan uskonnollisesti, niin sehän on karmea loppu ihmiselle...

Moi.

Mä en tiedä mutta Jeesus toteutti ennustuksia hänestä. En muista oliko ennustuksissa ristille lyöminen?
Butaali ja kivulias tapa kuolla. Hän otti meidän kaikkien synnit kannettavaksi, jotta meillä olisi mahdollisuus syntisinä taivastenvaltakuntaan. Israelissa oli monta brutaalia tapahtumaa.
Mä taidan kuunella Suuffi mystikko Rumin opetuksia ja edesottamuksia seuraavaksi.

Mihinkä ennen tuota ristille lyömistä kuolleet ihmiset joutuivat? Sitä olen miettinyt. Pääsikö osa niistäkin taivaaseen?

En jotenkin ymmärrä tuota taivas hommaa. Pääseekö vain kristityt taivaaseen? Mites hindut? Puhutaanko Raamatussa paljoakaan helvetistä?

Paljon kysymyksiä. 🙂

Moi.

Olen kuulut puhuttavan uudesta ja vanhasta liitosta. Vanhaliitto oli vanhatestamentti, jossa Jumala puhutteli niitä profeettoja joita vanhassa testamentistä löytyy, ja he saarnasivat kansalle, ja he olivat juutalaisia, olen käsittänyt. Olikohan edellinen Mooseksen liitto?
Sitten uusiliitto tuli Jeesuksen myötä. Sitten tullaan siihen että Juutalaiset eivät pitäneet Jeesusta messiaana vaan profeettana, joten en tiedä pääsevätkö he kristittyjen mielestä taivaaseen?
Juutalaiset odottavat edelleen messiasta, jos olen käsittänyt oikein? Jonkinlaiseen yhteen Jumalaan joka ilmenee kaikissa uskonnoissa, joka saa hindulaisittain kvarkit tanssiin näin kun maailmailmenee meille olisi helpompi uskoa. Mitä ihmeellisempi ja monimutkaisempi systeemi kietoutuu uskontoon, niin se alkaa kuulostaa ihmisjärjen keksinnöltä.
Mä olen varmaan väärä ihminen selittään uskon asioita? Minne ne Hindut, Juutalaiset, ja Muslimit joutuu, tai pääsee?
Jos on uksi jumala, niin on yksi osoite kaikilla ihmisilläkin, luulen?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Eikös kristitytkin odota, että Jeesus palaa maan päälle ja tulee viimeinen tuomio? Joskus luin sellaisesta, että kristinuskon mukaan kun ihminen kuolee niin hän ei pääse suoraan taivaaseen tai joudu helvettiin, vaan ruumiit ylösnousevat vasta tuolloin viimeisellä tuomiolla ja Jeesus erottelee ns. jyvät akanoista. Raamatusta toki voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä, että mitä se kirja oikeasti sanoo...

Ajattelen myös että jos oikeasti on Jumala olemassa, niin hän tuskin on minkään tietyn uskonnon Jumala. Mun mielestä Spinoza sanoi aikanaan hyvin, että "Jumala on luonto". Siihen Jumalaan Einsteinkin uskoi. Sellaiseen Jumalaan ehkä itsekin pystyisin uskomaan.

Jordan Petersonin mukaan suurin osa maailman konflikteista johtuu kun uskomus järjestelmät ottavat yhteen. Ja uskomus järjestelmä voi olla poliittinen, uskonnollinen, filosofinen yms.

Mulla muuten filosofian pääsykokeet huomenna. Pitää tankata muistiinpanoja tänään mieleen...

Moi.

Kai sillä mennään mihin usko riittää? Jos sitä olisi sinapinsiemenen verran voisi siirrellä vuoria.

Voimia ja oivalluksia huomiseen kokeeseen!

Kiitos!

Niinhän se vähän on että jotkut pystyvät uskomaan Jumalaan, on ns. uskon lahja ja toiset eivät millään pysty uskomaan. Me ollaan kaikki niin erilaisia lopulta. Ja ehkä hyvä niin.

Pääsykoe oli vaikea. Voi olla etten pääse opiskelemaan. Mutta ei se mua nyt niin hirveästi haittaa. Kunhan nyt tässä elelen tällaista perus arkea. Se välillä riittää...

Im-ajatukset taas vallanneet mielen viime aikoina. Liika yksinäisyys ei tee kyllä hyvää. Ei tämä elämä kai muuta ole kuin selviytymis taistelua. Siihen on vain tyydyttävä.

Miettii että millaisia ongelmia ihmisillä on, niin on vain kunnioitettava sitä selviytymis taistelua mitä he käyvät. Tässä elämässähän kuitenkin olennaisinta on selviytyminen, hetkestä toiseen.  Mikä voisi olla tärkeämpää?

On oikeastaan melkein sama että onko ihmisellä mitään ns. statusta. Toki voisihan se olla mukavaa että olisi jokin työpaikka tai opiskelupaikka, mutta toisaalta elämässä on kyse juuri niistä perustarpeista. Jossain mainoksessa sanottiin hyvin, että elämä on ruokaa. Aika lähellä totuutta kai...

Moi89

Oletko miettinyt että lukisit avoimessa perus, ja aineopinnot sitten yhdestä sivuaineesta perusopinnot? Edellisillä voisi hakea ilman pääsykoetta.

Elämä on selviytymistä, varmaan tukea saisi uskosta johon nojata? Jos osaisi.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Olen tuota miettinyt. Olenkin jo jonkin verran suorittanut filosofian kursseja avoimessa.

Minunkin pitäisi harjoitella uskomaan. Mutta vaikeaa se on.

Välillä tulee mieleen, että kun elämä on näin hankalaa. Täynnä kipua ja tuskaa, niin onko täällä maailmassa oltava väkisin? Tiedän kyllä, että ihmisen biologinen keho kammoaa kuolemaa. Tiedän, että ihmiselle on evoluution myötä kehittynyt kuoleman pelko. Tiedän, että kuoleman hetki voi olla kammottava. Ja voi hyvin olla ettei kuoleman jälkeen ole mitään edessä ihmisellä. Voi hyvin olla, että kuolema on totaalinen loppu. Nukkumista ilman unia. Olotila joka päättää ihmisen olemisen täysin.

Mutta silti, elämä on hemmetin vaikeaa. Pakko kai sitä on kuitenkin taistella. Ei tässä mikään muukaan auta. Aivan kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Pakko elää, koska kuolema luultavasti on vielä karmivampi asia kuin elämä..

Moi.

Luen kirjaa kertomusta Muslimi dervisseistä. Heillä on käsitys että jokaisessa ihmisessä asuu pieni pala Jumalaa, ja miten sisinpäänsä on yhteydessä on yhteydessä Jumalaan. Taas tullaan siihen että uskooko näin.
Mietin taas tänään sitä että onko nurista tästä elämästä minkä on saanut, en tiedä. Jos ei nurise kääntyy tyytymättömyys "epäoikeudenmukaisesta" elämästä itseä vastaan, ja se ruokkii taas masennusta.
Jos ihmisellä olisi joka hetki käytössä jokin välinen katkaista maallinen kärsimys, niin käyttäisikö sitä? Jos se olisi helposti toteutettavissa antaisiko se helpotusta jatkaa hetkestä toiseen, koska olisi tieto että voin katkaista tän koska tahansa?
Toisaalta tää matka voi katketa koska tahansa me ei sitä tiedetä, mitä seuraavalla sekuntilla tapahtuu?
Kävin muuten pyöräilemässä pikkulenkin...pyöräillessä oli kohtuu hyvä fiilis. Kunto on kyllä onneton pitää aloittaa pikkulenkeistä.