Jaksanko vielä? Miksi pitäisi?

Jaksanko vielä? Miksi pitäisi?

Käyttäjä Eieiei aloittanut aikaan 14.11.2021 klo 18:33 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 14.11.2021 klo 18:33

En tiedä miten aloittaa tämä monologiketju. Olkoon se henkilökohtainen masennuspäiväkirjani, jos vaikka joku kirjoittaisi ystävällisen neuvon tai lohdutuksen sanan. En tiedä, jaksanko kirjoittaa tätä ketjua mutta katsotaan. Elämässäni on niin paljon vastoinkäymisiä, etten jaksa kirjoittaa niistä. Sittenkään ne eivät ole mitään verrattuna niihin ihmiskohtaloihin, joita olen lukenut joistakin ketjuista ja mitä olen nähnyt elämäni varrella. Minä alan pikkuhiljaa luovuttamaan, en jaksa elää enkä ajatella. Dissosiaatio… kaikki limittyy ja katoaa. Enää edes ei tule niitä fiiliksiä joissa kaikki loksahti paikoilleen ja masennus syntyi äärimmäisestä tietoisuuden kokemisesta. Yksinäisyys, täysi yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, sivullisuus, toiseus, merkityksettömyys. Edes lääkärit ei välitä. Näitä minun sanojani vastaavia viestejä lienee Tukinetin keskustelut täynnä. Minulla vaan ei ole voimia kirjoittaa, en jaksa sanoa… Jaksoin kirjoittaa edes näin paljon. 

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 15.09.2022 klo 07:21

Eieiei kirjoitti:
Kävin eräässä harrasteryhmässä ensi kertaa mutta en tullut onnelliseksi vaikka ryhmän vetäjä kehui minua ja vaikka ihmiset ottivat minut ystävällisesti vastaan. Tunsin silti surua.

Kuulostaa mukavalta ryhmältä! Aiotko palata sinne? Kokemus siitä, ettei aina tunne iloa elämässä tapahtuneista hyvistä asioista huolimatta kuulostaa kyllä tutulta. Mistä luulet surun kummunneen?

Muistathan, ettei se että tunsit ryhmän jälkeen surua, tarkoita että olet ollenkaan vääränlainen. Se että kolhivat kokemukset jäävät vaikuttamaan (joskus pitkäksikin ajaksi - tai joskus vaikutukset pulpahtavat pintaan vasta pidemmän ajan jälkeen) on hirveän tavallista, mutta ei tarkoita että ihminen olisi liian herkkä tai että heissä olisi mitään vikaa.

Ehkä suru on jotain menneistä kokemuksista kertynyttä sakkaa, joka kyllä laskeutuu pohjaan kun annat sille aikaa ja tilaa kulkea lävitsesi. Ja kun se tapahtuu, vesi jää lopulta kristallinkirkkaaksi.

Onnellisuus tai sen tunteen tavoittelu vaikuttaa kärsivällisyyttä vaativalta pitkän aikajänteen projektilta. Löytääköhän sen varmimmin silloin kun sitä ei erityisesti etsi? Omat kokemukseni niistä ohikiitävistä hetkistä, jolloin sitä olen tuntenut, tuntuisivat viittaavan sellaiseen. Toivon sinulle onnea onnen etsintään, jos siihen ryhdyt. 🙂

Saloka, toivottavasti ryhmäsi menee hyvin!

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 viikkoa, 1 päivä sitten. Syy: lisäys
  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 viikkoa, 1 päivä sitten. Syy: kirjoitusvirhe
Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 15.09.2022 klo 20:56

Kiitos Soroppi. Siis se harrastusryhmä on kuoro. Ongelmani on yksi tai monia sekaisin. Se ja kaikki siihen kietoutuvat muut ongelmat ovat romahduttaneet mielenterveyteni ja taannuttaneet minut. Sosiaalinen eristäytyminen tai eristäminen. Minun elämäntilanteeni ja siitä kertominen täällä on junnannut paikallaan. Huh, pääni tuntuu niin sekavalta ja väsyneeltä että voimat loppuvat.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 viikkoa sitten. Syy: Lisäyksiä, pohdintaa
  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 viikkoa, 6 päivää sitten. Syy: sisällön sieventäminen
Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 19.09.2022 klo 07:01

en kirjoita enää joka päivä
runoitkuja ja runohuokauksia
minulla ei ole kerrottavaa
ympärilleni ei tule kukaan
katselemaan kuuntelemaan
olen väsynyt
ei minun naamaani
eikä narisevaa ääntäni
kukaan kaipaa
en itke enkä huokaile
enää joka päivä
itken ja huokailen hiljaa
salaa itsekseni
että jaksaisin nukahtaa
hetkestä hetkeen
yksinäisyyden tiellä
hetki tulee luokseni
katselemaan ja kuuntelemaan
sille hetkelle minä kirjoitan
että minä kaipaan
kaipaan vain

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 19.09.2022 klo 08:40

Minkälaista on romahtunut mielenterveys sinulle?

Minulle se merkitsisi pääni täydeltä ääniä ja näkökenttä täynnä hahmoja, joita en osaisi ajatella loogisesti asioiksi ja tilanteiksi, joten en ymmärtäisi itse itseäni.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 19.09.2022 klo 12:08

Minulla ei ole ollut harhoja mutta masis ja ahdistus oli aiemmin sellainen tietoisuuden tila jossa kaikki tuntui niin selvältä että kaikki menetti merkityksensä, mutta sittemmin on tullut selittämätöntä ahdistusta. Todellisuus pelottaa, ihan vaan jokin paikka ja tila, että se syyttää minua. Tämä tuli erityisesti kun ihmissuhteissa ja työssä eristämistä ja syrjimistä. Ahdistus on kuin että saan rangaistuksen siitä että olen olemassa. Se on siis ilman loogista syytä toisin kuin aiemmin se vielä fokusoitui johonkin asiaan, paikkaan tai ihmiseen. Viime aikoina en ole soitellut pianoa juuri lainkaan joten sekin hävettää enkä uskalla mennä pianon luo.

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 19.09.2022 klo 17:51

Varmaan kauhea olo. Masis ja ahdistus. Tunnetko sen fyysisenä, niinkuin eräät muut?

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 20.09.2022 klo 18:44

Onhan se fyysistä kait myös sillä sitten toisinaan on ollut outoja kipuja ja vihlontaa varsinkin rintakehässä, myös elohiiri poskessa, eli hermostollisia oireita.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 20.09.2022 klo 21:57

Todellisuuden sotkee illuusiot, jotka syntyvät ihmisen intohimoista. Todellisuus sen sijaan pitäisi nähdä seikkailuna, jossa rehellisyys ja ystävällisyys antaa voimia jaksaa eteenpäin. Sen sijaan intohimot ja illuusiot uuvuttavat ihmisen.

Käyttäjä SÄÄLI kirjoittanut 21.09.2022 klo 18:36

Eieiei kirjoitti:
Todellisuuden sotkee illuusiot, jotka syntyvät ihmisen intohimoista. Todellisuus sen sijaan pitäisi nähdä seikkailuna, jossa rehellisyys ja ystävällisyys antaa voimia jaksaa eteenpäin. Sen sijaan intohimot ja illuusiot uuvuttavat ihmisen.

Minä koen myös intohimojen illuusioita, jotka eivät jaksa kiinnostaa riittävästi nykyään, ja siitä syystä koen ne turhiksi ja aikaa vieviksi epätodellisiksi ja riittämättömyyteeni takertuviksi illuusioiksi. niiden valheelliseen syliin voisin nukahdella aikani kuluksi, näkemään uniani.

En ymmärrä asiaa seikkailuksi, jos en näe siitä unia. Todellisuuden kanssa ei sillä ole mitään tekemistä, paitsi unet. Rehellisyyttä kunnioitan ja ystävällisyydestä pidän.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 22.09.2022 klo 21:37

En itsekään ymmärrä tuota seikkailun määrettä, se viittaisi toimintaan, mutta seikkailuna voi ottaa myös henkisen kilvoittelun, opiskelun, harjoittelun, harrastuksen. Helppo kuitenkin sanoa näin kun ei ole käyty pianon ääressä enää pitkään aikaan.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 23.09.2022 klo 17:01

Perjantaisin aina toteaa yksinäisyytensä.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 25.09.2022 klo 00:31

Ja lauantaisin ja sunnuntaisin.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 25.09.2022 klo 10:36

Eieiei, sama täällä, usein. Mutta siihenkin tottuu. Minusta on parempi olla yksin kuin huonossa parisuhteessa. Riippuu mihin vertaa. Yksin voi kuitenkin vapaasti päättää mitä tekee ja milloin. Voi maata sängyssä koko päivän, jos ei mitään jaksa. Ei tarvitse kenenkään toisen toiveita ja tarpeita ottaa huomioon. Se on vapauttavaa, varsinkin silloin kun voimat on ihan loppu.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 25.09.2022 klo 16:29

Kunpa olisin yksin enkä yksin helvetillisessä liitto-orjuudessa. Mutta olen severan lopussa että koen tilanteen niin että on samantekevää. Vain kuolemalla pääsisin onneen.

Käyttäjä Friendly kirjoittanut 25.09.2022 klo 17:20

Joillekin yksinäisyys sopii paremmin, joillekin huonommin. Minä olen sellainen, että viihdyn hyvin itsekseni, enkä välttämättä kaipaa jatkuvasti ketään arkea jakamaan. Huonoista parisuhteista (alkoholismista, lähisuhdeväkivallasta) ei onneksi ole mitään kokemusta. Yksinäisyyttä voi lievittää vaikka erilaisissa harrastuspiireissä.

Sellainen ihme tapahtui, että pienen tuumaustauon jälkeen totesimme yhden Tinder-ihmisen kanssa olevamme molemmat toisistamme kiinnostuneita. En edes kunnolla muista, koska olisin ollut johonkuhun ihastunut ennen tätä. En silti vielä heittele hattua ilmoille siitä, että tästä jotain vakavampaa tulisi.