Ihminen kaipaa toisen ihmisen syliin turvaan tai saada ottaa syliinsä ihmisen, ja ihminen haluaa tehdä molempia näistä, vaikka hän tietäisi, että kuvittelisi jopa osittain väkisin turvallisuuden ja lämmön, tai vaikka hän halaisi ja lohduttaisi ihmistä velvollisuudentunnosta rutiinilla.

Jos olisin narsisti, kokisin yksinäisyyttä tietysti myöskin, mutta toisella tavalla, itsekkäästi. En kuuntelisi toisia, en pyrkisi ymmärtämään heitä. Vain oma mielipide olisi a ja ö. Uhriutuisin teatraalisesti. Mutta minä en ole narsisti vaan empaatti, särkynyt, arka. Minä vihaan itseäni, narsisti ei vihaa itseään. Minä häpeän itseäni, narsisti ei häpeä itseään.

Miksi? Mistä kaikki johtuu?

mutta
voittehan te
muistella minua
niin kauan kuin te
muistatte minut
en ole silloin poissa
sitten kun ette enää muista
sitten olen poissa

yksinäisyys on vankila
masennus sen kalterit
kolkko harmaa autio maisema
näkyy pienestä
ikkunantapaisesta
räppänästä
kylmä pölyinen lattia
ainoa kosketus
vakaa varma
tuskan turruttaa
uneen vaivuttaa

Eräs ihminen loukkaantui minulle, samoin kuin aiemmin kesällä eräs toinen. Molemmissa tapauksissa näen saman: perusnorminarsistinen ihminen eli suomeksi keskivertoihminen ei ymmärrä masentunutta ihmistä eikä varsinkaan kykene kohtaamaan masentunutta ihmista. Perusihminen olettaa ihmisten olevan reippaita ja iloisia vaikka ydinpommi räjähtäisi kulman takana. Masennuksen he sitten karsinoivat ihmisen omaksi syyksi, omaksi huonoksi käytökseksi, itsekkyydeksi, masentuneen omaksi narsismiksi. Tämä suhtautuminen on osa arkipäivän fasismia, suvaitsemattomuutta tunnistaa ja tunnustaa erilaisuutta ja empatiaa.

Eieiei, aika harva tosiaan minunkin kokemukseni mukaan kykenee kohtaamaan masentunutta ihmistä. Paitsi toinen masentunut. Ei aina, mutta aika usein oma kokemus voi auttaa.

Eieiei. Minun kokemukseni masennuksesta ovat masentavia, huomaan tulleeni masentuneeksi siitä etteivät henkilökohtaiset asiani ole ymmärrettäviä.

SÄÄLI, Miten sinä taistelet masennusta vastaan?

Kittasin kaljaa eilen illalla, näin alas on vajottu.

Usein olen kahden mahdollisuuden tai kolmen mahdollisuuden kanssa tekemisissäni, nuo mahdollisuudet luovat tilanteita ja tapahtumia, joista ammennan itselleni voimia kestää kaiken tämän ymmärtämättömyydestä johtuvan masennuksen. En yleensä käy missään ulkona. Näin jään ulkopuoliseksi kaikesta mitä muiden kuvittelisin harrastavan, koska en ole työssä jään siitä ulkopuoliseksi.

Kittasin taas kaljaa tässä hiljakseen. Kävin eräässä harrasteryhmässä ensi kertaa mutta en tullut onnelliseksi vaikka ryhmän vetäjä kehui minua ja vaikka ihmiset ottivat minut ystävällisesti vastaan. Tunsin silti surua. Nyt tiedän syyn. Olen kyvytön unohtamaan ja kehittymään. Olen liian herkkä, liian kolhittu, liian itsekäs.

Mulla olis viikko sitten alkkanu kurssi, mut aloitan huomenna sen. Pelottaa, ahdistaa ja kaikkea. Pitkä aika kun olen ollut ihmisten seurassa, ryhmässä. Ja nyt ku olen vielä tässä kunnossa. Saa nähä tuleeko siitä sillisalaattia, vai miten mä reagoin.

Moi Saloka, kirjotin tuonne sun ketjuun. Mene vaan sinne, vaikka se on vaikeaa. Mutta jos se menee ahdistavaksi, niin voitko lähteä pois?

Mietin tässä... Miten ihminen voisi saada pelon pois? Itselläni se pelko lienee sitä että pelkään kohdata hetkiä joissa ihmiset osoittavat hylkäävänsä minut, tai tulkitsen tilanteet niin, joten ainakin osittain minulla on tunnelukko tai ajatteluvinouma jota vahvistan toistamalla sitä eri tilanteissa, kun tulkitsen, koen ja sitten elän läpi ne tilanteet ja toimin ennalta lukkiutuneen kaavan mukaisesti.

Mutta entä jos olen oikeassa? Entä jos kaavoittuma on totta: ihmiset dissaavat minua?

Minä en ole yhtenäkään päivänä onnellinen. Mikä arvo sitten on onnellisuudella, kun en saa onnea ja en tiedä millaista onnellinen elämä on? Terveyteni pohjimmiltaan vaikuttaa tässä, olen taipuvainen masennukseen. Onni ei ole minulle realistinen asia, se ei kuulu todellisuuteeni. En siis ole koskaan iloinen. Huumorinikin on ironiaa tai sarkasmia, pilailua tai pilkkaa, mutta ei hyväntahtoista lempeätä ilon levittämistä. Onnettomuuteni ja surullisuuteni häpeämistä ja piilottamista.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 7 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirheitä