Jaksanko vielä? Miksi pitäisi?
En tiedä miten aloittaa tämä monologiketju. Olkoon se henkilökohtainen masennuspäiväkirjani, jos vaikka joku kirjoittaisi ystävällisen neuvon tai lohdutuksen sanan. En tiedä, jaksanko kirjoittaa tätä ketjua mutta katsotaan. Elämässäni on niin paljon vastoinkäymisiä, etten jaksa kirjoittaa niistä. Sittenkään ne eivät ole mitään verrattuna niihin ihmiskohtaloihin, joita olen lukenut joistakin ketjuista ja mitä olen nähnyt elämäni varrella. Minä alan pikkuhiljaa luovuttamaan, en jaksa elää enkä ajatella. Dissosiaatio… kaikki limittyy ja katoaa. Enää edes ei tule niitä fiiliksiä joissa kaikki loksahti paikoilleen ja masennus syntyi äärimmäisestä tietoisuuden kokemisesta. Yksinäisyys, täysi yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, sivullisuus, toiseus, merkityksettömyys. Edes lääkärit ei välitä. Näitä minun sanojani vastaavia viestejä lienee Tukinetin keskustelut täynnä. Minulla vaan ei ole voimia kirjoittaa, en jaksa sanoa… Jaksoin kirjoittaa edes näin paljon.
Miten voit Pikemiten?
Vain ei.
Eieiei kirjoitti:
Miten voit Pikemiten?
Kiitos voin ihan hyvin olosuhteisiin nähden. Olin viikolla kissani kanssa eläinlääkärissä ja kissani suuttui ja alkoi riehumaan, puri minua pahasti, jouduin menemään lääkärille ja sain penisiliinikuurin. Nyt olen toipunut tästä kokemuksesta jo läheskokonaan.
Eieiei kirjoitti:
Miten voit Pikemiten?
Olen tässä ihmetellyt maailmaa, ja kuunnellut musiikkia. Tuntuu kuin maailma olisi pieni paikka lähinnä minun ympäristössäni ja sitten on vielä pari muuta paikkaa Englannissa ja Yhdysvalloissa, siihen kykenee musiikki jota kuuntelen. Kaikki on tehty kuin kuulijaa varten.
Minä olen sairas. Jotain vakavaa. Vihloo sieltätäältätuolta. Ehkä syöpä. Jos kuolen, niin pääsen pois tästä helvetistä. En jaksa edes järjestellä jälkeeni jääviä asioitani ja papereitani. Sori etten saanut mitään suurta aikaan, oma lapsi kuitenkin.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten. Syy: lisäys
Miksi pitäisi menestyä? Saanko olla masentunut, surullinen, tylsä, ärsyttävä, negatiivinen? Saanko kuolla? Miksi minun pitäisi menestyä tai yrittää menestyä, onnistua tai teeskennellä onnistuneeni? Eikö tylsyydessä ja ahdistuksessa, masiksessa, surussa, katkeruudessa, kateudessa, epätoivossa, voimattomuudessa, tuskassa, toiseudessa, sivullisuudessa ole riittämiin mielekkyyttä ja todellisuutta? Minulla on tuossa oikealla piano, jota soitan. Tuolla edessä ikkunan luona on kirjoituspöytä, siinä läppäri ja kirja, opiskelut. Kumpi antaa minulle iloa, onnistumista, menestystä, lohtua, merkityksiä? Piano, soittaminen, musiikki. Tosin myös tylsyyttä ja turhautumista. Mutta enemmän tai oikeastaan pelkästään tylsyyttä ja turhautumista tuo kirja, lukeminen, kirjoittaminen, sivistys, sivistyneeksi kurkottaminen, oma tyhmyytensä ja oppimattomuutensa kohtaaminen, kaikki paska mitä on saanut kokea elämässä koulussa ja yliopistossa. En silti edelleenkään uskalla lopettaa opintoja... kuvitelma älykön hahmosta, vaikka niin vähän minussa on mitään voimaa...
Miksi yksi sulkisi pois toisen? Luen tekstistäsi hieman taiteilijan dramatiikkaa, mutta ei kai opiskelupaikan hakeminen/vastaanottaminen/ylläpitäminen sulje pois mitään vaihtoehtoja pianon suhteen? Äly ja taide voivat kulkea elämässä limittäin ja lomittain ja tukea toisiaan vaikka se, kumpi erottuu milläkin ajanhetkellä vahvempana lankana, vaihtelisikin.
Menestyminen on mielestäni yliarvostettua eikä mikään onnellisuuden tae. Kyllä tästä maailmasta löytyy tilaa myös hapuilulle ja oman paikan etsimiselle ilman että olisi huipulla tai kärjessä missään asiassa. Joskus omat vahvuudet kehittyvät piilossa vähän niin kuin toukka kotelossaan, ja pääsevät esiin ja kukoistamaan vasta myöhemmin elämässä.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten. Syy: lisäys
Hyvä pointti minusta tuo, ettei tarvitse "menestyä". Ei tosiaan tarvitse. Elämää voi olla ilmankin mitään menestymistä. Eivätkä kaikki menestyneetkään voi yhtään sen paremmin kuin me. Missään asiassa ei tarvitse olla kärjessä.
Jos opinnot kiinnostavat, niitä voi tehdä. Jos eivät kiinnosta, pelkän menestyksen takia en tekisi enää tänä päivänä. Jos niistä saa enemmän kuin niille antaa, se kannattaa.
Soroppi, hyvä näkökulma tuokin, että eri asioiden vahvuudet vaihtelevat ajan myötä.
Hyviä kommentteja teiltä, kiitos. Minulle on kova paikka luopua pääopinnoista, koska se on ollut elämäni keskeisiä asioita neljännesvuosisadan ajan. Muut opinnot sensijaan pitäisi suorittaa siksi koska niillä saattaa olla käytännön hyötyä, vaikken elättele enää ajatusta alanvaihdosta. Seuraava alanvaihto on täältä pois sinne jonnekin. Sitä ennen haluaisin osata soittaa jotain, sekä kyetä lukemaan jotain. Minulla ei ole pyrkyä, ei nostetta, eikä sitkoa. Ehkä on kuitenkin niin, että olen vapaa ja onnellinen, jos pysyttelen sivussa, yksinäisenä, luotan korkeintaan eläimiin ja luonnon kiertokulkuun. Jaksan vain jaksamatta.
Ei auta itku markkinoilla. Silti saa itkeä, oli sitten markkinat tai ei.
mikään ei ole mitään
kukaan ei ole mitään
missään ei ole mitään
syyt ja selitykset loppuvat
kysymykset loppuvat
ajatukset loppuvat
sanat vaikenevat
runot ruostuvat
katseet nukahtavat
tyhjyyden vie pois
sumun kaste
jaksuja
Hieno runo, Eieiei. Nyt vasta ehdin lukea. Siinä on minusta surua ja toivoa yhtä aikaa.
Koskettavaa katsoa sumun läpi,
olla kosketettu,
katsottu kohti
Minä sain opintoni aikanaan loppuun, mutta ura yliopistomaailmassa jäi haaveeksi. En ollut tarpeeksi sitkeä enkä kunnianhimoinen. Väitöskirja jäi kesken. Mutta elämää on ollut sen jälkeenkin.
Menestyminen on yleensä jotain, jolle asetetaan ulkoisia kriteerejä. Elämän mielekkyys on kuitenkin puhtaasti subjektiivinen kokemus, menestymisen varjopuoli voi lopulta olla tyhjyyden tunne, jos ulkoiset puitteet eivät tuoneetkaan mielekkyyttä mukanaan. Ihmiselämä ei tule koskaan valmiiksi. Jos pitää itseään luuserina, varmaan sitten arvottaa muita ihmisiä yhtä kovin kriteerein.