Jaksanko vielä? Miksi pitäisi?
En tiedä miten aloittaa tämä monologiketju. Olkoon se henkilökohtainen masennuspäiväkirjani, jos vaikka joku kirjoittaisi ystävällisen neuvon tai lohdutuksen sanan. En tiedä, jaksanko kirjoittaa tätä ketjua mutta katsotaan. Elämässäni on niin paljon vastoinkäymisiä, etten jaksa kirjoittaa niistä. Sittenkään ne eivät ole mitään verrattuna niihin ihmiskohtaloihin, joita olen lukenut joistakin ketjuista ja mitä olen nähnyt elämäni varrella. Minä alan pikkuhiljaa luovuttamaan, en jaksa elää enkä ajatella. Dissosiaatio… kaikki limittyy ja katoaa. Enää edes ei tule niitä fiiliksiä joissa kaikki loksahti paikoilleen ja masennus syntyi äärimmäisestä tietoisuuden kokemisesta. Yksinäisyys, täysi yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, sivullisuus, toiseus, merkityksettömyys. Edes lääkärit ei välitä. Näitä minun sanojani vastaavia viestejä lienee Tukinetin keskustelut täynnä. Minulla vaan ei ole voimia kirjoittaa, en jaksa sanoa… Jaksoin kirjoittaa edes näin paljon.
Hei Eieiei. Miksi et vain tilaa matkaasi Tallinnaan, sen voit tehdä kätevästi netissä. Ja mene sinne sitten kun aika on.
Ei ole rahaa ja pelkään ihmisiä. Häpeän itseäni. Inhoan itseäni.
Eieiei, minusta tuntuu melko usein samalta. Siis että häpeän itseäni ja inhoan itseäni ja pelkään ihmisiä. Ne on onneksi vain tunteita, vaikka onkin inhottavia tunteita. Siinä mielessä ei hätää.
Miksi minun pitäisi olla olemassa, kysyn vaan ja ihmettelen.
Koska olet! Hyvää tätä päivää 🌹
Koska olemassaolollasi on tarkoitus. Se nyt vain ole hauskimmasta päästä - niinkuin ei minunkaan. Koetetaan jaksaa, jookos ?
Olemassaolo on välillä liian raskas taakka. En millään jaksaisi enää tätä elämää.
Olen kuollut jo tavallaan. Oivalsin sen tänään. Ihmisiä katsellessa ja samalla kuunnellessa erästä Chopinin pianokappaletta. Olen sivullinen, ulkopuolinen, tämä maailma on jo vieras ja olen jo suuntautumassa siitä poispäin. Voin huokaista helpotuksesta että en ole enää täysin olemassa, ja silti minusta jää muisto lapselleni, hän kertoo aikanaan minusta muistoja omille lapsillensa jne jne. Ihmisiä katsellessa näen heissä eri asioita. Miten jotkut ovat elämänsä illuusion pyörteissä, miten jotkut ovat sairaalloisen lihavia, jotkut harmaasti alakuloisesti pukeutuneita, jotkut kiireisinä touhottavat kuin luullen kontrolloivansa todellisuutta, jotkut pysähtyneinä miettimään jotain, kenties täysin samaa kuin minä.
Tuossa musiikki josta puhuin:
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: lisäys
Hyvin kuvattu, Eieiei. Pystyn samastumaan kuvaamaasi ulkopuolisuuden näkökulmaan. Joskus kahvilassa istuessa tulee samanlaisia näkökulmia. Tulevatko nekin masennuksesta käsin. Varmaan tulevat. Kuitenkin kuvaamasi tuntuu olevan myös totuus.
Kiitos Purjevene. En kuitenkaan haluaisi vielä kokonaan kuolla. Haluaisin vielä oppia soittamaan pianolla muutamia kappaleita ja ratkaista arvoitus, voisiko soittotaidon ja soittamisen seurauksena parantua surusta ja masiksesta, vai käykö päinvastoin... edelleen päinvastoin. Niinkuin tänään aamulla töihin mennessä kun kuuntelin tuota em. etydiä ja samalla seurasin nuotteja kirjasta joka tuli aikoinaan ostamani digipianon kylkiäisenä. Itkin. En tiedä näkikö kukaan sitä, minulla ei ollut maskia. Itku vaan tuli, aaltoina niinkuin tuossa etydissä sävelten aallot. Kuin halaukset. 😔
Miten olet jaksanut tämän päiväsi, Purjevene?
Hei Eieiei. Tänään on 13. päivä ja perjantai. Joskus siitä seurauksena on huonoa onnea.
Mitä on sinulle tapahtunut? Perjantai on ohitse. Minä hankin uudet silmälasit ja saan ehkä hiukan paremmin selvää nuoteista. Eilen osasin soittaa erään kappaleen ulkoa.
Eieiei, nämä päivät menettelevät jotenkin. Välillä on parempi hetki, välillä huonompi.
Hienoa, että pystyt edes välillä soittamaan pianoa. Se kuulostaa hyvältä. Uskon, ettei siitä varmasti ainakaan ole haittaa, mutta voi olla hyötyä paranemisessa. Musiikki voi olla väylä tunteisiin. Ehkä voit käsitellä suruasi soittamalla ja ehkä se alkaa vähitellen päästää irti otettaan. Kun soittaa itse, se voi olla vielä vahvempaa ja vaikuttavampaa toimintaa kuin musiikin kuuntelu. Sanon näin, vaikken ole vuosikausiin soittanut. Nuorena soitin, ja siitä tuntui olevan paljon apua itselleni.
Minulle ei tapahtunut perjantaina 13. päivä mitään erityisen huonoa. Miten sinulle kävi, Pikemiten?
Sain flussan.