Tuli mieleeni vielä että eihän se mies välttämättä tajua silleen että mulla voi olla/tulla hätä pienimmistäkin asioista. Sillä on kavereita ja rakastavat ja välittävät vanhemmat jotka asuvat lähellä ja joita hän näkee usein.

Nytkin menimme ennen baarin terassille menoa heidän autotalliinsa korjaamaan minun pyörää. Jännitys vanhempien tapaamiaesta, jotka olin vasta kerran aiaksemmin nöhnyt, tuli siinä pihassa oikeastaan vasta. Mutta esitän etä oeln rento ja kaikki on hyvin. Mutta sen sijaan että olisin jäänyt autotalliin jumittamaan niin meninmiehen perässä rohkessti ovelle koska mimusta tuntul siltä että olisi hyvä.nätttäytyä. miehen isä moikkasi ja lähti mukaan katsomaan pyörääni heti. Miehen äitikää ei pysynyt kauaa autotallista poissa. Onhan se nyt nähtävyys kun mies tuo ystäväehdokasta mukanaan. Ja minä niin reippaasti moikkasinkin.

No mut joo. Eli heillä elo semmoista se. Miehelöä mielestäni hyvin pyyhkii. Aivan pakkomielteisen siisti ihminen hän on. Mutta minussa on samaa vikaa. Tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee niin tavaroita mitä omistaa niin a.harkitsevammin hankkii b.niistä haluaa hiolehtia että ne pysyvät kunnossa ja kauniina ja siitä tuntee stressiäkin siitä asiasta, esim.hellan puhtaudesta. Mut onks se sit niin huono asia? Ei. Paitsi jos se menee liikaa kaiken edelle. Ja jos on rätti koko ajan kädessä. Mä muistan kerran kun mä tämän miehen olin tavannut siin nelisen vuotta sitten ensimmäisen kerran ja silloi   jo hoksannut hänen suuren siistimishalun ja sanoin siitä kaverilleni että se mies oli paljon siistumpi kuin minä ja se tuntui kamalalta niin kaveri sanoi että mies joka siivoaa, olisit iloinen! Ymmärrän nyt mitä hän tarkoittaa. Jos itse on turhautunut kaikkeen siistimiseen niin ei se pahitteeksi ole ollenkaan jos mies vaikka putsaisi jäljet perässäni. Ei haittaisi ollenkaan minua. Eipähä  itse tarvitsisi. Mutta taisin ensin pelätä nalkutusta siitä asiasta et mies rupee mulle et miksei mulla ole sitte yhtä siistiä. Mutta minun on pakko/olen oppinut joustamaan järjestelyinnostani. Elämä ja eläimet sekä sillon tällöin vieraileva lapsi myös semmosta tietynlaista nöyryyttä aiheuttaa voisko niin sanoo mistä olen kyllä kiitollinen. Nojoo mutta mies laittoikin viestiä että sen lisäksi että hän toivoisi että voisi sanoa minua tyttöystäväkseen niin hän laittoi että hän tietää olevansa välillä vähänturhan tarkka mutta yrittää muuttua että ei olisi niin. Mähän tiedän että se tulee ajan kanssa ja vaatii minulta ymmärrystä että hän säästelee ja on itsepäinen ja on joku mielipide. Tykkään siitä, se on vastapainoa se hänen liiallinen harkitsevaisuus (vaikka hän on tässä suhteessa ottanut niktä edistysaskeleita ja minä olen vain seurannut perässä) että hän avaa auton takakonttiakin niin hitaasti ja asettelee ja asetelee tavaroita sinne. Mutta ja mitä enrmmän hän jännittää niin sitä enemmän hän asettelee ja harkitsee. Ja se taas vaatii minulta ymmärystä. Minulla on tilaisuus oppia juttelemaan ja keskustelemaan kun toinen on niin harkitsevainen. Sen sijaan että menisin itse kuin heinä tuulessa.  Ainakaan aivan koko ajan. Vain välillä alan menemään kuin heinä tuulessa. En pysty konrolloimaan tunteitani enkä ilmaisemaan niitä. On pelottavaa välillä että meitä on vain kaksi. Että olemme toistemme varassa. Onhan meillä omat kodit ja onhan meillä minun koirat. Ja mie tärkeää on sanoa mitä ajattelee. Mutta onko tarperllista koko ajan sanoa? Että osaisi rauhoittua. Muttamiten voi rauhoittua kun sydän pumputtaa kovasti?

Se kai siinä laulussakin, oliko se joka laulaa siitä saaresta missä pikkuinen torppa... Nyt en muista. Olen sauvakävelemässä ilman sauvoja (ilman vauhtia ja painetta pudottaa painoa matkalle).. Albatrossi myös jonkun laulun nimi jota laulaa..

Tuota pumputustahan koko ikänsä on odottanut, hyvä ett se sattuu sulle, oot kaivannut ja ymmärrät sen arvon. Ja mikä merkitys malttamisella, sen vaikeus. Hyvä kun toinen handlaa sitä osaa kuviosta ja vielä omiensa keskellä 🌿

Mullahan on silleen että aistin niin herkästi muiden tuntemuksia, ihmisten sekä eläinten ja välillä minulle tulee fyysisesti huono olo helposti. Tiedän ettö tarvitsen rauhoittumista ja ruokaa. No ne ei aina ole mahdollisia. Tai rayhoittuminen ainakaan vaikka töissä ei onnistu. Ja kun alkaa etoa niin ruokahalukin voi kadotamvaikka tietää että pitäisi syödä. Nämä ovat haastavia tilanteita sen miehen kanssa ja minun elämässä muutenkin kun pitäisi saada jo heti ruokaa eikä ole enää aikaa harkita että onko sitä. Mutta en ole toisaalta sanonut sitä kyllä ääneenkään. Minusta tuntuu että sillä miehellä on samaa ja sanoo että ei tartte ruokaa tai ei ole nälkä. Mutta minä jotenkin tajuan että sitä ravintoa tarvitsee. Mutta huomasin saman miehen äidissä. Hän sanoi että "nyt tää tarvis jo ruokaa" kun oli miehen syntymäpäivät, mies soitti minulle ja kysyi haluaisinko minäkin mennä, menin ja oltiin tilaamassa ruokaa samaan aikaan. Minähän valpastuin siitä kommentista heti, tunsin olevani hyvilläni kun joku hoputtaa vähän. Päädyin miehen viereen sohvalle katselemaan ruokalistoja netistä. Mies oli siihen asti ollut vessassa, ollut keittiössä ja istunut puhelimen kanssa kauan sohvalla ajatuksenaan tilata ruokaa. Hyvä et joku toinenki on tommonen et tajuaa et nyt hiukoo jo ja tarvitsee jo. Mutta ei käskenyt. Mutta sanoi ääneen ja vähän äkkinäisen oloisesti. Mies selasi ruokalistoja, mutta aina kun minä sanoin jotain väliin, sen ajatus katkesi eikä se jatkanut ruokalistojen selaamista. Se oli niin mielissään siitä että minä menin sinne. Ei se sitä millään lailla näyttänyt, oleili niissä toisissa huoneissa vaan. Sanoi ovelta vaan että "ai, et ottanut koiria". Sanoin "päätin tuoda itseni niin kuin sanoit puhelimessa". Pojan isä rupesi juttua hieromaan. Minua jännitti hirveästi. Mies jätti minut "oman onneni nojaan" siinä tilanteessa. Jälkikäteen hän puhelimessa kysyi että jännittikö minua. En tiedä oliko jännitys jo ehtinyt laueta kotona välillä. Se nousi kyllä välittömästi uudestaan kun puhelin soi. Ja kun huomasin että hän soittaa. Puhelinhan voi soida niin äkkiä että ei siinä kerkeä ajatuksiaan kokoamaan. Ensin ajattelin että kiellän kaiken. Sitten sanoin että kyllä minua jännitti. Muistan hänen sanoneen että mukavia ihmisiähän nuo sen porukat ovat. Välil miettii et miten miehet voi olla niin harkitsevaisia. Et miten se niiden ruumiinrakenne on oikeen rakennettu.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Tartun tuohon harkitsevuuteen.

Miehen maailmaa ois mielenkiintoista kuulla (lukea) jos joku avais miltä miehen sisällä tuntuu mikäkin asia. Siis miten kokee, esim.nälän? Vai onko miehen aistimus lähelläolevasta naisesta(sinä) se, että tiedostaminen väistyy taka-alalle ja huomio kiinnittyy jhnkn mietintään omaan erogeeniseen aluueeseen heräämässä oleviin tuntemuksiin, jota toisen läsnäolevan naisen (äitinsä) läsnäolo pistää jäihin? Siis tuossa tilanteessa äidin läsnäolo pitää tuntemuksia jarru päällä?

Ruokahalu jää kuin 'jalan alle' kuin pieniä ensi askelia ottavaan lapseen liittyen voi kuulla sanottavan 'kieli jäänyt jalan alle'. Kun lapsi oppii ensin kävelyn sitten vasta myöhemmin tulee puheen opetteleminen. Tai miten päin se kenenkin kohdalla meneekään.

Että mies on kuin tiedollisessa ristiriidassa, kognitiivisessa dissonanssissa teidän kahden naisen välissä ollessa? Molemmat olette vaikuttajia hänelle.

Minusta olisi kans mielenkiintoista tietää miehen maailmasta. Koska pari kertaa olen tehnyt ruokaa tai ottanut aiheeks ruuan, jota ennen hän on sanonut että ei ole nälkä tai että ei hänen takiaan olisi tarvinnut, mutta on syönyt suurella ruokahalulla kun ruoka on valmista. Ja  kiittänyt. Samalla tavalla hän on syönyt vanhempiensa luona.

En koe että äiti jarruttaa tunteita. Koen että hän on eloisampi minun kanssani juteltuaan äitinsä kanssa tai käytyään siellä. Äiti näyttää huolehtivan hyvin pojastaan, soittelee ja tarjoaa ruokaa sillon tällöin ja leikkaa tukan. Äitistä ei ole mitään ongelmaa. Jännitän häntä vain sen takia koska hän on uusi ihminen. Ja aika hyppyheikin oloinen, samanlainen kuin minä. Eli touhuaa, tekee/haluaa tehdä ruokaa ja ei voi istua syömään ensimmäisenä. Vaan ennemmin touhuaa että muilla on syötävää. Vaikea itse rauhoittua ja syödä... nojoo....

Ahdistus illalla minulle tuli ahdistusta jostain syystä. Ehkä johtui siitäkin vähäsen kun ehdotin miehelle yhdessä syömistä, olisin nöin saanut tekemistä (ruuan tekeminen), hänetkin ruokittua (huoli että pitää saada ruokittua hänet), lähtenyt itse ulos jos olisin mennyt hänelle tai saanut hänet ulkoilemaan jos hän olisi tullut minun luokse...(huoli että pitää saada hänet ulkoilemaan).

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Heräsin varhain, tosi varhain. Puhelin höpötti äänikirjaa, joka oli jäänyt pyörimään. Avasin ikkunan mielissäni siitä että ilma oli viilentynyt. Avasin siis ison ikkunan, pieni tuuletusikkunaksi kutsuttu ikkuna oli ollut auki koko yön. Päätinkin jo nousta ylös. Päätin juoda aamukahvit, ruokkia eläimet ja ulkoiluttaa aamun varhaisina tunteina ottaen viileästä kesäaamusta ilon ja hyödyn irti.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Huomenta..

nämä aikaiset aamut, jos on saanut hyvin unta.. hyviä tilaisuuksia liikahta ulkona kun aurinko ei niin korkealla vielä. Tänään saattaa sataakin, toivon että sataiskin vaikka reilumminkin.

Joskus avion aikaan oli olo kuin itseen ois syntyny eri tilanteiden mukaan kahdet aivot; toiset havaintojen perusteella kuinka miehen mieli toimi. Oli niitäkin joina ei ollut helppoa toimia niin että yhteiselo sujuis sujuvasti. Ja niitä joina oli.

Anoppia en tavannut koskaan, hän oli kuollut jo miehen ollessa murrosikään tulossa. Siksi sinulla on helpompi, kun näet käytännössä miten heillä keskenään yhteys toimii. Mies ei halunnut puhua omista taustaoloistaan, isänsä eläessä sain kuulla niin isältä kuin hänen nuoremmalta veljeltään heidän oloistaan. Miehen kummi myös oli ollut isosti kuvassa mukana äidin kuoleman jälkeen. Teknillisen oli käynyt kummivanhempiensa luona asuen.

Mies jos haluaa puhua, ne tilanteet kannattaa antaa sille puhumiselle tilaa.antaen. Ei niin, että miehelle tulee paine puhumisesta. Jos vaistoaa (liikaa) odotusta, voi tulla sulku. Huomioita merkille pannen, ajan kanssa, vahvistuu ymmärrystä kuinka parhaiten tulee toimeen hänenlaisen miehen kanssa.

Koiran kanssa lähdettiin tänään yhteistuumin kaupoille. Yhteistuumin, koska se on hyvin mutkaton, energinen ja iloinen tyttö. Ensin olin menossa yksin pyörällä kauppaan ja tunsin taakkaa siitä että minulla on koiria. Minua ahdisti kotona aamulla ja halusin päästä äkkiä johonkin tai saada jotain tekemistä.  Mutta tarvitseehan koirakin liikuntaa. Ja ulkona tupakan sytytetyyäni rupesin miettimään että tämän tytsyn kanssahan minä voin mennä melkeen minne vaan. Menimme tytöt siis yhteistuumin. Minä olen nyt sairaslomalle jäänyt ja minulle on aloitettu mielialalääke. Katsotaan miten se alkaa vaikuttaa. Mutta ainakin tänään pääsin semmoseen pisteeseen vähän että ahdistuksen sijaan pystyin ruveta suunnittelemaan rauhallisesti pikkasen asioita. Lääkettä oon syönyt nyt toista viikkoa. Neljän viikon jälkeen se vaikutus näkyypi sitten vasta. Olen niin kiitollinen psykiatrille joka laittoi minut sairaslomalle. Hän sanoi että neljä viikkoa on lyhyt aika. Onhan se kun aatellaan et asioita aletaan korjaamaan. Niin neljässä viikossa korjaantuu ehkä semmonen joku rippunen.

Mies tietää että olen sairaslomalla. Sanoin hänelle ja en muista mitä sitten sanoin mutta mies sanoi "ai luulitko että hylkäisin sinut sairasloman takia" ja pudisteli päätään.

Tänään lenkkeillessä koiran kanssa mietin kaikenlaista. Miten vaikea tai stressaantunut tai hysteerinen tai kärsimätön tai jotain pakkoajatuksia päässä omaava osaan välillä olla. Mutta miten se ilo tulee sieltä ja energisyys jos vain antaa tilaisuuden. Siitä kai se mies tykkää. Rauhoittuminen ja keskittymiskyky suuresti hakusessa vielä. Oma tyttökoira on omiaan välillä rikkomaan sitä omaa "rauhaa". Puistonpenkillä kun vaivuin haaveellisiin ajatuksiin, se rupesi vieressä piippaamaan. Eli siis vikisemään. Eli iloitti siis itsestään että täällä ollaan ja kummasteleeko se sitten sitä että ei tapahdu mitään?

Lenkillä tosiaanmietin kaikenlaista. Miten toiset menevät töihin ja toiset eivät, miten kauniita kukkia on pihoilla/ruukuissa ja miten on liikaa liikennettä. Ym. Mietin myös ettämahtaa se mieskaveri olla nyt väsynyt. Hän oli juhannuksen aikaan väsynyt silakka, raato, joka makasi sohvalla. Tai en muista mitä hän teki mutta minä.ainakin jossain vaiheessa menin häntä ilostuttamaan ja grillaamaan ja sitten harmittamaan hänen mieltään pienellä.draamalla ja itkemällä silmät päästäni. Ikäväkseni hän tulkitsi minun kyyneleeni negatiivisiksi ja luuli että tunteeni eivät ole samoja häntä kohtaan kuin hänen minua kohtaan. Mutta pieni draama kuulunee juhlapyhiin. En ole ylpeä siitä kylläkään. Sitten tajusin kuinka väsynyt se mies on. Ja nyt on tehtävä vaan mukavia asioita. Kun hän nukahti olin supertyytyväinen ja ajattelin että nyt voin hengähtää. Mulla on sama tunne kun siskon poika on mulal yökylässä ja pitkän päivän/illan jälkeen hän nukahtaa. Semmonen et HUHHUH selvittiimpäs. Tietysti sen ei tarvitsisi välttämättä mennä tuohon helpotuksen huokaukseen jos asioista koko ajan ja säännöllisesti keskusteltaisiin. Mutta voi se mennä huokaukseen jossain vaiheessa koska koko ajan ei jaksa puhua ja jos joutuu toiselle vääntämään jotain asiaa. Miespuolisille pitää erilailla vääntää asioita. Huhhuh. 😅 Mutta tosiaan mieskaveri on nyt lähtenyt taas takaisin yötöihin.

Kiitos keskustelua noista sanoistasi ❤

Teksti saattoi taas vähän rönsyillä ja lähteä lapasesta...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Elämään mahtuu rönsyjä.. 🙂 Ja liljoja, ruusuja  kirsikkapuitakin.. 🌿

Sairausloma on hyvä mahdollisuus lepoon ja kaikenlaiseen tekemiseen tai touhuiluun, joihin ei työn vuoksi muulloin riitä energiaa.

Yleensä mielialalääkkeet näyttää tehoaan paremmin pidemmässä piuhassa. Vie aikaa, ensin voi tulla jotain haittaa joka kuitenkin aika pian katoaa. Elimistön tottuessa lääkeaineen vaikutukseen haitta vähenee.

Kirjoitit ahdistuslääkkeestä? Oma lääkekokemus on suppeasta määrästä, lähinnä unettomuuteen olen tarvinnut, bipolaarisuuden lääkkeenä litium pääasiassa ollut. Se kun vaikuttaa molempien, manian ja masennuksen estoon. Nyt pyrin sen vaihtamiseen toiseen, joka on yhteisvaikutukseltaan sopivampi tulehduskipulääkkeiden kanssa.

Tuo kun kirjoitat, tulee vaikutelma että olet 'täpinöissäs' ja kukapa ei olis jos kumppani lähipiirissä. 👍

Jotain viittasit paniikkiin vivahtavaa, jos ymmärsin oikein. Siihenkin esto'lääke' on mielen rauhoittaminen. Hengittämisellä on yllättävän yksinkertainen apu. Sisään.............. Ulos................... Ajatuksin, 'selviän tästäkin', 'hengitän hyvin...'

Voimia yötyöntekijälle ja sulle, jolla mieli avoimena yötyönmiehen ajatusmaailmaan... Rauhallisuus ja luottamus lisäävät meihin voimaa.

🍀☀️

Lisäys: laitoin videopätkän innoissaan ruuan perään hyppivästä koirasta mieskaverille.

Mieskaveri on siitä "kiva", että hän on tässä viimeisen kolmen kuukauden aikana sanonut kaikki minun pelot ja inhot ja toiveetkin ääneen. Mutta ei ole tarjonnut siihen mitään hoivaa. Eli siis vaikka autoajelulla pysäyttäisi kahville. Hän ei saata ymmärtää, koska hän ei ehkä itse tarvitse sellaista taukoa? Hän on rekkakuski ja tottunut ajelemaan pitkiä matkoja ilman taukoja. Mutta minä en ole, eikä minun tarvitsekaan olla. Mutta edelleen olen valmis taipumaan koska taustalla on se että voisin oppia uudestaan pitämään asioista joita olen ennen tehnyt mutta joita en ole tehnyt moneen vuoteen. Se kaikki mistä ennen pidin on jäänyt töiden, kiireen ja osaksi myös surun alle. Tai lähinnä kiireen ja stressin. Olen paennut yhtä trauman aihetta, meinaan.

No nyt olen sairaslomalla ja "pakenemiset" on loppu. Kaksi vuotta tein työtä tuolla firmassa enemmän vähemmän stressaantuneena, paniikissa, väsyneenä, työkyvyttömänä.

Koskahan alan käsittelemään sitä kaikkea mitä olen töissä kuullut ja kuunnellut?

Nyt minusta vasta tuntuu siltä että tajuan että nyt olen sairaslomalle jäänyt. Alkuun kai saattaa tullakim pieni epäuskoinen tunne? Ei heti tajua että tosiaan on sairaslomalla ja että nyt ei tarvitse oikeasti miettiä niitä töitä.

Töistähän me olemme puhuneet mieskaverin kanssa. Hän kertoo omia kantojaan omasta työpaikasta ja minä kerron, joskin välillä vähän vastahakoisesti omista kokemuksistani miettien että miksi tästä nyt pitää puhua. Mutta ei se haitanne kuitenkaan että puhutaan niistä asioista? Se voisi olla hyvin terapeuttistakin, ajatellen sellaista että siinä on henkilö joka tosiaan puhuu siitä asiasta. Voin tarttua siihen mahdolisuuteen avautua työjutuista. Hän tarjoilee keskustelunaiheita kyllä, hän ei ole kamalan hiljaisen oloinen mies. Hän ihmettelee elämää ja maailman menoa ja alkaa niistä ääneen sanomaan. Vähän maltilliseen tapaansa välillä. Harkiten. Mutta sanoen asiansa kuitenkin. Välillä hän alkaa kovemmalla äänellä ihmettelemään jotain asiaa että "miten tämä voi olla näin" tai "en kyllä ymmärrä".

Minusta jos puhutaan niin minä yritän välillä hädissäni sitten taas keksiä jonkin uuden aiheen sinne väliin. Eli siis tarkoitan sitä että hän alkaa puhumaan jostain aiheesta. Ja minä saatan pelästyä että "hui, miten se tollaisesta aiheesta puhuu, koskettaakohan tämä minun traumaani tai meneeköhän tämä keskustelu sinne asti?" Aika mielenkiintoisia ja vaikeita ja tylsiä ja arkisia juttuja. Kierrätyksestä puhumme paljon. Tulee taas mieleen Kaija Koon biisi... "heikko kohta, se kipeä, josta on kiellettyä multa kysyä.." "antaisin itkun tulla, vaan kivitalo rakentaa täytyy nyt tomulla, mennä läpi pimeän, pelkojen, kaiken eikä jäädä hokemaan 'mä en yksin osaa'"

Vähän hyppii tämä teksti. Pitäisikö tehdä oma aloitus? Miten sen alottais? Tulin tänne vain kirjoittelemaan omia juttujani.

Koirien kanssa ne muutamat kilometrit rantaan veden äärelle. Se on tämän viestin positiivinen puoli. Olen nyt syönyt hyvin ja ravitsevasti ja terveellisesti (se on tärkeää mutta se voi unohtua joskus ja on unohtunut tässä viimeikoina koska on ollut ruokahaluttomuutta, minulla ja miehellä ja jos se on miehellä ni se tarttuu minuunkin jne) ja juonut hyvät kahvit ja vesipullo tulee mukaan. Joten jaksan mennä enkä näe sitä taakkana vaan ihan ok juttuna. Toivottavasti siellä ei ole porukkaa paljon. Mutta on siellä paikkoja, en mene sinne kohtaan missä on muita.

Aloin muutamia päiviä sitten uudestaan tupakoimaan. Halusin rauhoittaa omia hermojani jotenkin, koska ne tuntuivat leviävän miehen läheisyydessä. Halusin saada jännitystä kuriin. Koska ykskin ilta mieskaverilta tuli viesti että "tuletko syömään, porukat tulevat minun luokse ja tuovat jotain kanaa". Minun vastaus "olen vasta syönyt". Sitten tuli olo että minun vastauksessa oli jotain outoa että ei ihan noin vastata. Tai voi vastata ei siinä mitään mutta halusin nähdä kuitenkin miehen niin siinä mielessä mielenkiintoinen vastaus iteltä. Tämä on nyt tämmöistä tunnustusta mutta päätin että lähden lenkille ja ostelen tupakkiaskin matkan varrelta, soitan miehelle ja kuulostelen hänen fiilistään ja jossain kohtaa kerron että en lenkkeile kamaln kaukana hänen talostaan jos oiski semmonen väli et sinne vois mennä. Hän kertoi että hänellä olisi jotain minulle ja minä vihjailin että olen lenkillä ja menen just yhden kirkon ohi jolloin hän tajuaa että olen hänen lähellään. Kukaan ei jaksa nyt enää lukea tätä juttua 😀 mutta menin hänen luokseen, hänen vanhempansa näkivät minun koirani ensimmäistä kertaa ja kaikki olivat ihastuksissaan. Mies oli puupökkelö. Siksi häntä voisi kuvailla oikeasti sillä hetkellä :'D kun itse rupesin antamaan ohjeita että "tarjoa koirille nakkia jotta ne eivät ole niin riehakkaita" niin hän rupesi toimimaan siihen suuntaan. Minä olin yhtä hymyä ja naurua ja rupatteluakin jännityksissäni siinä. Ajattelin sitä että voin hypätä takapihalle sauhuille jossain välissä hengittämään. Minua huvittaa tässä se että mies soitti myöhemmin ja kysyi että jännitinkö. Ai huomasiko sen? No tiedän sen kyllä itsekin 😀 🙂  Minähän olin seissyt hetken ulkona miettien että pitäisikö olla minkälainen mielentila ennenkuin soittaa ovikelloa. Asioita ja tunnetiloja käy mielessä hetkeä ennen kuin näkee toisen ja se miten ne saa kuriin niin ne ajatukset käyvät kiivaasti mielessä. Miehen äiti olikin sanonut että hän oletti että minä olen siellä miehen luona jo ja he vain olisivat tulleet ja tuoneet kanat tullessaan. Olin onneksi hyvällä ja ennen kaikkea turvallisella mielellä silloin enkä ottanut sitä liikaa itseeni. Että en siis ollut. Ja ensin olin kotona mököttämässä ja laittanut viestiä et ei oo nälkä ja en ollut ollut edes tulossa. He eivät edes syöneet sitä ruokaa koska minä en ollut siellä. Et siinä näkee sitten millainen vaikutus itellä ja omalla käytöksellä on. Et vaik kuin yrittää olla huomaamaton ja "kaikki on fine kaikki on fine" ni ei ole. Tai voi olla. Mutta ei ne ole. Mutta voi olla emmä sitä sano. Tai siis ei tarvitse olla huonosti tai hyvin, koska on muitakin tunnetiloja.

Nonnis. Se on se elämä semmosta... pilviä kun katselee pää kenossa taivaalle päin niin ne näyttää kivoilta, liikkuvan siellä korkeuksissa.

Empä nyt tiedä.. nää menee niin vuoristorataa nää päivät. Anteeksi, alotan vähän tälleen erillä lailla kun yleensä. Tänään masennusta. Ahdistusta. Ahdistusta siitä että odottaako se toinen minulta jotain viestiä ja sitten vasta voi käydä nukkumaan tms. En saa ainaiseksi hänelle yhtään viestiä ja puhelu tuntuu MAHDOTTOMALTA tehtävältä ottaa 🥵 Kaikki tuntuu teennäiseltä. Jos laittaisin hänelle jonkun viestin niin tuntuu etten pysty allekirjoittamaan sitä kuitenkaa puhelimessa tai kasvotusten. Masentaa oikein urakalla, väsyttää ja rupesin tihrustamaan itkuakin tänään jostain asiasta ja sanoin koirallekin prkl ulkona kun se ei käyttäytynyt. Odotan miehen puhelua ja en odota sitä koska oma olo on tämmönen mikä nyt on. Byhyyy. En pysty olemaan jämäkkä, en pysty tsemppaamaan, en tiedä mitä mies oikeastaan haluaa. En jaksa kuunnella sen jaarituksia. Mutta kait se nyt jaarittelee kun itse en puhu mitään. Joku sentään yrittää keksiä sanoja ja puhuttavaa. Huomasin sen porukoillakin syödessä että se otti asiakseen keksiä aiheita syödessä. Se on minulle uutta joka olen tottunut syömään hiljaisuudessa tai puhelinta tai telkkaria tuijottaen. Piti keskittyä välillä että mitä se puhuu. Ja ohi korvien meni silti asiat 😥 mietin myös et miksi se otti tosän asian esille ja miksi se sanoo ton asian ja tolla äänensävyllä. on tää opettelua, voi vitsit! Raastan päästä kuvaannollista tukkaa tukkoina. Hormonikierto. Olen nainen, sen huomaan kyllä, koska hormoonit sanelee tätä meikäläisen oloa paljonkin. Luulisin niin, kyllä, ainakin välillä. Pääsispä vaan niiden päälle, yläpuolelle. Nytkin. Eilen pääsin, mutta miksi tänään en. Miksei tänään auta ne hengitä hengitä jne jotka eilen auttoivat?  Mielenkiintoista.. asia jota voisi pohtia. Jos jaksaa.

Kuuntelin eilen biisiä Hillitse itsesi ja lauloin mukana "hillitse itsesi, hei hillitse, hillitse itsesi Kaija Kokkola, just niinku kaikki me piilotetaan sitä mitä me oikeesti ollaa" ja sitä rataa. Kaija Koon biisi. Teki eetvarttia kyllä eilen se kuunnella ja laulaa/lausua mukana. Se päivä oli iloinen vaan nyt se on jo eilinen. Noniin.

Kiitos joka tapauksessa sanoistasi keskustelua. En nyt muista mitä viimeksi tänne tosin kirjoittelin.

Nää on näitä päiviä...ei jaksa, kiukuttaa itkettää kaipaa

Jos ajatellaan jotain positiivista niin kukat aamupäivällä heti ovesta ulos mentäessä osuivat silmille ilmoittaen olemassaolollaan ja värillään sitä että on kaunista. 🌷🌷🌻

Mut mua vituttaa. Ja pitäis odottaa ilta MYÖHÄÄN asti että voi lähteä koirien kanssa lenkille. En edes tiedä haluanko lenkille niiden kanssa. On siis ennenkin ollut päiviä että ei lenkkeillä himona. Koska kuka jaksaa? Ja kamala kuumuus. Mutta jos ajatellaan niin että jaksat kävellä muutaman uuvuttavan kilometrin ja perillä, metsän keskellä on kirkas lampi, jonne voit koiralle heittää keppiä ja koira on tyytyväinen. Niin eikö silloin itsekin ole tyytyväinen ainakin hetken.

Kiitos ja anteeksi.

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 2 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: -

Ei mitään anteeksi, ja kiitos.🌷 jaoit omaa maailmaasi, jotenkin kuulostaa kuin samaan suuntaan menevää vuoristorataa oisi ajanut itekin. Jossain mutkassa elämän matkaa. Siis ei ainakaan minua haitannut avomielinen ajatusvyöry. Päinvastoin. Hetken sai tuntea ettei ole omatkaan ajatusvyyhdet aina helposti aukeavia. Että siis saa tuntea, saa ehtiä tuntea monenlaista kuten kirjoitit ennen ovikellon soittamista pohtinees minkä asenteen sun pitäis ottaa tietäessäsi keitä kaikkia paikalla oven takana on.

Elämä

             yllätyksellinen

Äkkiä

         lähellä taivas

Äkkiä

          lähellä maa

🤔

Mietin tässä semmosta että miten voidaan olla kimpassa keskenämme minä ja se miekkonen. Kun on niin rikkinäinen mieli mitä minulla on. Ja se jaksaa vieläkin olla tuossa. Hukassa tuntuu raukka välillä olevankun ei keksi oikeenkeinoa millä minua tavoittaa. Mutta.sen sanon että en todellakaan vedätä häntä. Jos vetäydyn ja hän kokee srn torjuvana niin se tuntuu yhtä tuskaiselta minusta. Kärsin kotonani ja olen itkenytkin muutamia kerto koska on niin vaikeeta välillä. Kirjoitin ylempänä että olemme jutelleet kierrätyksestä. Enhän minä.herranen aika muuhun vielä kykenekään. On hän ottanut tosi rankkojakinjuttuja jo esille. En tiedä miksi hänen pitää puhua niin rankoista jutuista, onko se joku testi? No tuskin, mutta siis oikeastihan ne rankat jutut kuuluu elämään.

Tuntuu vieläkin siltä että jos päästän hänet liian liki niin saatan hajota siihen paikkaan ja alkaa itkeätraumojani. Miten sitten sen.jälkeen reagoin? Olenko sitten ihan että.miksi avauduin? Ja mietin melkein jatkuvasti että kestääkö hän niitä juttuja sitten kun kuulee. Mut et hiljaa hyvä tulee. Tosi hiljaa. Hss.

Vastailen vähän pätkissä... Niin monessa kohdin synkronisoituu omiin koettuihin hetkiin. Sanoitat hyvin, samalla jaat tavallasi samaistumispintaa elämän kipupiikkeihin.

Työelämään liittyen oli tarkoitus vaan lisätä havainto siitä maailmasta. Oma kokemus sosiaalialalta on olipa työ mitä tahansa, että työn alkusuoralla on allekirjoitettava ymmärryksellä vaitiolovelvollisuus, sillä koetetaan sitoa ihminen välittämään työn tiimoilta tapaamisistaan ihmisistä. Niin kauas on nykyihminen kulkeutunu sydämellä järjen käytöstä eli käytännön järjellä lähimmäisen rakastamisesta. Tarvitaan lakipykälien uhka että pitää suunsa kiinni.

Kun Hantzki kirjoitit työelämästä, sait miettimään miten erilaisista maailmoista on voinu itse kunkin elämä koostua.

Mun piti siivota tätä tekstiä, ettei aiheuta enempiä väärinkäsityksiä. Siis. Ettei näistä mun aiheudu väärinkäsityksiä.