Elossaolemisen ilo

Elossaolemisen ilo

Käyttäjä keskustelua aloittanut aikaan 25.02.2021 klo 07:34 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 25.02.2021 klo 07:34

… Kaiken elämän jälkeen jos saa huomata olevansa – yhä – elossa, voiko suurempaa lahjaa olla? Mitä sinä sillä lahjallasi teet?

Tvssä oli joku ohjelma vastikään kahdesta skitsofreenikosta. Toisen tarinasta en ehtinyt kuulla mitään, mutta toinen oli sinuksi tullut värimaailman kanssa, taiteili tauluja.

Itse olen ollut kuin rajalla koko elämän ajan. Eli en oikein mitään aikaansaanut. Nippanappa elossa.

Mutta se on riittänyt. Ehkä siinä onkin kaikki. Saada elää ja hengittää, hiukan sitä ja tätä tehdä. 

Käyttäjä Hantzki kirjoittanut 18.07.2021 klo 02:48

Sain miehen nukkumaan ja voin itse asettua kirjoittamaan. Hehe, saattaa kuulostaa hassuta että sain miehen nukkumaan. Minä olen kuitenkin silloi  tällöin hoitanut sukulaispoikaa ja saanut hänet nukkumaan. Se hetki kun saa sen pojan nukkumaan on minulle henkilökohtainen voitto, koska vaikka pidänkin seurasta niin huokaisen helpotuksesta kun saan hetken olla ihanitsekseni. Nytkin pidän siitä että mies on nukahtanut. Hän nukahti kerran yks kaks omassa kodissaan ja minä olin kylässä. Hän pyyteli aamulla anteeksi. Mutta minä olin nauttinut siitä hetkestä, että mies on alkanut nukkumaan ja minä saan istua juomaan vaikka iltateetä siellä ihan itsekseni.

Nyt hän taisi itseasiassa juuri herätä, joten se tästä kirjoittamisesta. Vaikka eipä sillä mitään merkitystä oisi jos hän saisi tietää että kirjoittelen tänne. Varmasti hyväksyisi. Ja kehoittaisi jatkamaan, jos koen tästä itselleni apua.

Tämäpä onkin minulle apu. Tämä on yksi henkireikä. Koska, vaikka välitän miehestä suuremmoisesti, niin olen väsynyt. Ja minulla on omat murheeni joita kannan sisälläni. Saattaisi auttaa jos hänelle rupeasin pikkuhiljaa kertomaan asioitani. Olen tainnut niin tottua sukulaispoikaan jolle ei saa eikä halua kertoa mitään koska hän on lapsi. Tämä onkuitenkin mies, ymmärtää, voi olla vuorovaikutuksessa, osaa lohduttaa tarvittaessa.

Mutta vaikka minulle tulee välillä suuria epätoivon hetkiä, jolloin saatan maata kotona lähes liikkumattomana koska voimat ovat menneet kaikesta, niin en kuitenkaan ole kertonut miehelle yhtään mitään. Jostain olen kaivanut voimaa, jotta voin lähteä miehelle syömään sekä hänen kanssaan terassille. Olen painanut kaikki ikävät asiat taka-alalle ja viilettänyt menemään. On taas viikonloppu, missään ei tapahdu yhtään mitään. Ihmiset ovat omissa oloissaan tai paistattelevat päivää ja voi rentotutua.

Viime viikosta sen verran. En halua missään tapauksessa valittaa, koska suon miehelle kaiken avun mitä hän pystyy elämässään saamaan. Yksi päivä olin mennyt hänen asunnolleen hetkeksi ennen hänen työhänsä lähtöä. Minulla oli joku oma tunnemöykky mahassa mutta pyrin pitämään sen poissa näkyviltä, jotta häneltä vain ei mene voimat ja hän pystyy lähtemään töihin. Samalla paukkasi hänen äitinsä vara-avaimella sisälle tuomaan poikansa pyykkejä. Minua vähän huvitti ehkä se että olipa miehellä työhön saattojoukot, kun oli minä, hänen äiti ja minun koirani.

Siitä minä lähdin sitten sekavilla mielin kotia päin ja yritin selvitä loppupäivästä taas omine ongelmineni. Mutta olin ollut hyvilläni kun olin häntä saanut nähdä.

Hän ehkä kuuluu niihin jotka pyrkivät ostamalla ilmaisemaan tunteita toiseen. Hän tarjoutui tänään ostamaan minulle kahvinkeittimen. Minulle on aikaisemminkin yksi mies ostanut pakastimen joskus entisessä elämässä.

Mutta koen ettäen halua häneltä kahvikeitintä. Haluan vain hänet. Ja vaikka yhteistä aikaa. Niin ja... jotkut sanat että me olemme me. Voisin alkaa omia ongelmiani setvimään uusin voimin.

Minulla on sairaslomaa vielä ensi viikko, mutta saatan kokea niin että tarvitsen vielä vähän lisää. Töistä nimittäin soitettiin ja jännitykseltäni/paniikiltani en kyennyt sanomaan aluksi yhtään mitään. Pomo siis soitteli vointiani. Ja vaikka tiesin että hän soittaa niin söikähdin sitä jotenkin, sanoin että menen hermosauhuille ja en saanut sanottua yhtään melkein mitään mikä minulla on olo. Lopulta sanoin faktoja jotka olin myös kirjoittanut ylös kuten lääköriaika, masennuslääkkeiden aloitus, ja että olin pohtinut että lisä sairaslomaa voi tulla vielä.

Lääkkeet eivät ole vaikuttaneet niinkuin niiden pitäisi. Annostusta varmaan nostetaan. Mutta sain juuri neuvon että kirjoittaimen auttaa vaikeimpien aikojen yli, joten siksi kirjoitin.

Huomenna (ollaan jo sen puolella mutta huominen on vasta huomenna) on sunnuntai ja päivä jolloin ei tapahdu yhtään mitään eikä tarvitsekaan.

On kesän kirkas huomen ja suvisunnuntai.. 🌻☀️

Käyttäjä Hantzki kirjoittanut 18.07.2021 klo 02:54

Tänään näin miehestä uuden puolen. Hän itse huolehti isästään kuuntelemalla tämän huolia kun hän oli kadottanut jotain tärkeää.. eli auttavat vuoronperään toinen toisiaan. Aivat ihanaa toimintaa jota en ole nähnyt pitkään pitkään aikaan.

Käyttäjä Hantzki kirjoittanut 22.07.2021 klo 14:09

Ei ole mitään sanomista eikä mitään puhumista.

On vain tämä kahvikuppi, keittiön jakkara ja avoin ikkuna, josta tulee vuorotellen raikas, mutta pilvinen tuulen puuskahdus ja auringon valo.

Ei ole muuta tekemistä, kuin odottaa.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 22.07.2021 klo 16:27

Samma här. Paitsi että oon aivan poikki.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 22.07.2021 klo 17:35

Keskustelua: Tuossa sinun aloitus tekstissä voi piillä totuus. Siis että kun vaan saa elää niin sekin välillä riittää. Sitähän tämä pohjimmiltaan on tämä elämä. Siis sitä että yritetään vain elää päivästä toiseen.

Välillä on huono fiilis välillä hyvä, mutta kunhan vain keho toimii niin se riittää. Ja kun välillä edes pystyy nauttimaan jostain niin sekin riittää. Ei pidä odottaa elämältä liikoja. Sitähän tämä elämä on että yritetään pysyä vain kunnossa. Luulen...

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 23.07.2021 klo 16:55

Joo, koittaa pysyä hereillä kun hereilläolon aikaa ja kun ilta joutuu, itekin muistaa ottaa nappinsa jos niitä kellä on. Että pääsee uneen.

Ensimmäinen yö oli (vaikka jo toinen jolloin tuplasti ketiapiinia) kun koko yön sikeää unta, aamulla saldo 8,5h!  Saa sanoa, että heti alkaa selkiytyä ajatusten kävely, kun hyvä määrä sikeää unta.

Miten sulla unet näinä aikoina? Nythän vähän viileämpää yöllä pari pvää, ens viikolla saadaan taas aurinkoa. (Ollaanko todella ansaittu noin suuri määrä valoa ?-) sanonpa että mulle riittäis vähemmätkin helteet...

Missähän herrKaramazov on näinä aikoina? Tärkeä on hänkin ihmisenä. Te kun niin usein olette toisillenne viestineet, ootte tulleet jotenkin tutuiksi.

Mun pitää varmaan hankkiutua testeihin, jos muistin heikkenenmistä vois hidastaa ?-)

 

Käyttäjä Hantzki kirjoittanut 29.07.2021 klo 10:19

"En mä iloitse, en sure, huokaa, mutta metsän tummuus mulle tuokaa.."

-eino leino

Sellanen tasanen olo. Tai kävin äsken tupakalla ja kävimme pienellä aamukävelyllä. Perinteisellä, eläinten kanssa kun on! Niin katselin ympärilleni pihassa: mitäs tästä nyt näkyy? Ei mitään. Ei muutakun sisälle.

Alettava suunnittelemaan tätä päivää. Keksin eilen illalla aika hyvän ruokareseptin ja aikomus oli kokeilla sitä tänään. Kyllä näillä jo pääsee mukavasti iltapäivään asti. Jos ei mitään yllättäviä tuu.

Aina varautuu johonkin yllättävään.. jos jotain yllättävää tapahtuu.. ei osaa olla ja elellä.

Pirjo Heikkilän sanoin: "ensin on helpottunut ettei mitään tuu, sitten alkaa miettimään eikö mitään tuu? Sitten menee katsomaan ja sitten ahdistuu siitä että siellä on jotain." Mulla sama viestien tarkistamisen suhteen. Mitä siellä on, eikö siellä ole mitään, ei siellä ole mitään, nyt näyttäis olevan viesti, mitähän se sisältää, milloinkohan ja missä fiiliksessä se kannattaisi lukea. Joskus sanon itselleni että katso nyt vaan se viesti. Mut jos jollain ois jotain vihjeitä antaa et miten kannattais suhtautua? Viestihän on vaan viesti. Se on lähetetty joskus. Jos viestissä lukee että soita pikapuoliin takaisin niin se on eri asia kuin kysymys mitä kuuluu. Miksi sitten mitä kuuluu viestilläkin saa aikaan pasmojen sekaisin menoa? Kun ei tiedä millä mielellä se on kysytty! Haluaako tietää oikeasti ja haluanko kertoa, siinäpä se..! Vai onko se vain jutustelumielessä että alottaa keslustelua. Joo-o. Osa tästä nyt on turhaa löpinää. Hyvää päivänjatkoa.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 30.07.2021 klo 00:40

Ei ollut turhaa vaan jotenkin tutuntuntuista sisäistä puhetta.

Harmoniaa haen kaiken tän souvin jälkeen. Ehkä helpottaa kun ketään vastaan ei ole mitään, itelleenki voi antaa anteeksi mitä kaikkea tulikaan töppäillyksi.

No, elossa ollaan ja uutta tietoa lääkkeestäkin sain.

Täällä alkoi sataa tänään 06:31 ja oli ihana pehmeä sade. Vähän aikaa silloin satoi. Nyt illalla urakalla, kuulostaa ettei ihan heti lopu tuolta vesi.... koko kesän kerääntyneet veet......

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten. Syy: lyhensin
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 31.07.2021 klo 13:30

Hantzki, tunnistan myös tuon yhteydenottoihin liittyvän pelon/ahdistuksen ja toivon omien parisuhteiden alkupuolilta. Miten se arkisenkuuloinenkin vuorovaikutus voi saada ihan uskomattomia ulottuvuuksia kun mieli alkaa etsimään merkityksiä - eikä sitä voi tai tarvitse yrittää estelläkään, henkilökohtaisesti tärkeästä asiasta kun on kysymys.

Keskustelua, en tiedä mitä kaikkea souviisi kuuluu mutta toivottavasti sulle koittaa leppoisammat tai harmonisemmat ajat. Välillä kyllä mietin onko se harmonisuus vaan jokin myytti mitä jahdataan, someen tai reality tv-sarjaan asetettu kiillotettu kuva elämästä. Ehkä sellaisiakin ihmisiä on joiden elämässä ei ole kuprun kuprua - mutta jotenkin tuntuisi että ihmismieli on vain rakennettu siihen että huolen/tyytymättömyyden aiheita löytyy, jos ei isoista niin sitten pienemmistä asioista. Kyynisempi osa minua saattaisi olla taipuvainen sanomaan että jos joku muuta väittää, se valehtelee, mutta ehkäpä olen väärässä... Ja ei sillä, on hyvä että on tavoitteita ja toiveita, niistä saa virtaa ja suunnan sellaisiin muutoksiin mitkä on itselle hyväksi 🙂

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 31.07.2021 klo 19:22

Soroppi. Niin. Sanoit niin kuin itekin ajattelen. Harmoniaa voin kokea jossain hetkessä tai hetkissä kun myrskyt laantuneet ja huomaa että onpa kiva kun valonkajoa alkaa tulla ja taivas seestyä. 🌛

Sanotaanko näin, että eräs itsepintainen ihailija sekoitti pasmat totaalisesti kun omat tunteet ei osuneet samansuuntaisesti hänen tunteiden kanssa. Kuormituin ylenmäärin, jouduin perumaan sen 12 pvän pestin ja jouduin vielä hankkiutumaan yksityispuolelle lääkäriin kun vakiolääkäri lomalla ja kesälääkärillä ei ymmärrystä kokonaiskuvaan. Tuo ihailu oli niin hämmentävää, ja varsinkin kun millään ei mennyt perille etten koe samoin. Ja oma arkuus pitää puolia ettei loukkaa toista.

Ja kaiken keskellä katosi puhelin ja sen mukana kaikki mahdolliset kortit. oppia ikä kaikki. Nyt huojentunut olo siltä osin: löytyi aivan omilta jäljiltä. Tuon työjakson olin ylimitoittanut, aivan liikaa kun kokoaikaisia. Jos oisi olleet osa/puoli työaikaa, olisin ehkä vähemmän panikoinut etukäteen. Poliisille pitää perua katoamisilmoitus. Ja voi olla vielä jotain mikä vaatii esim. Te-taholle lääkäriltä lausunto silloisesta olotilasta, olin aika paniikissa. Millään en olisi voinut mennä 'kokeilemaan' kestänkö siinä työssä kuten tklääkärin mielestä olisi pitänyt.

Aika opettavaista koko souvi. Jatkossa pidän äänet puhelimessa, jos voin vastata jos joku sattuu soittamaan. ....vähän sellainen olo - huhhahhei ja rommia pullo, tosin vaan lusikallinen lääkkeeksi..... Äänet kannattaa pitää vaikka siltä varalta, että muisti pirstaloituu ja puhelin katoaa....

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten. Syy: lisäys
  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten. Syy: jatkoin
Käyttäjä Hantzki kirjoittanut 31.07.2021 klo 23:37

Soroppi kiitos noista sanoistasi, kiitos. En sano muuta mutta tarkotan sitä todella

Käyttäjä Hantzki kirjoittanut 02.08.2021 klo 09:23

Huokaus, kun tulee elämän kaaoksesta tänne tukinettiin niin ainakin tänään minulle tuli sellainen sisäinen helpotuksen huokaus.

Soroppi, toisen naisen tuki on todella tärkeää tässä asiassa kun tapailee toista. Olen saanut tukea vähäsen välillä. Ja olen saanut vihjeitä millaisia miehet ovat ja mitä he kelaavat. Mutta valitettavan vähän saan tukea. Kiitos, että sain sinulta tukea. Ja sori, oletan sinut naiseksi. Mutta vaik et olisikaan ni kommenttisi oli tosi hyvää vertaistukea!

Tiedin että yksinäisenä lähden yrittämään saamaan kaveria. Siksi se menee niinkuin menee.

Yritän tehdä nykyään niin että sanon mitä ajattelen. Että en enää oleta että toinen tietää mitä ajattelen. Jos on tyytyväinen se on hyvä ilmaista.

Olimme viikonloppuna -90 luvun "bileissä". Olimme hienovaraisesti sivummalla. Emme olleet keskellä tanssivaa ja hyppivää rypästä. Hetken aikaa olisin halunnut olla tanssivien joukossa. Ehkä minun olisi kannattanut sanoa siitä. Tiedän että mies tuskin olisi lähtenyt sinne, sanoikin jossain vaiheessa että aika tiivis tunnelma tuolla. Mutta minun olisi kannattanut sanoa että minulla olisi sellainen halu. Halu tanssia. Viimeisen biisin aikana jäin baaritiskin läheisyyteen missä jumputti musiikki kovempaa. Se oli miellyttävää siinä tilanteessa. Tanssin turvavälin päässä muista. Mies hytkyi myös turvavälillä kauempana. Kun tuli "perinteisesti" illan viimeinen hidas niin tuli semmoinen olo että se tanssitaan. Sitten joimme yökahvit. Ja lähdimme pois. Kotimatkalla höpötin jo ääneen kotona odottaville koirilleni että mamma on tulossa.

Koirista puheenollen. En tiedä onko täällä koirarakastajia paikalla? Että koirat ovat ihania ja miellyttäviä olentoja? Ne ovat "pain in the ass" mutta ne ovat rakkaita. Joskus niistä on huolta ja vaivaa. Joskus miettii että tuleekohan huolta ja vaivaa.

Olen yrittänyt että joku muukin välittäisi koiristani. Että vastuu ei olisi kuin yh-mutsilla. Koirien arvo ei ole sama kuin lapsella. Niitä ei oteta lukuun ja huomioon. Kun esimerkiksi yh-äiti menisi sanomaan että väsyttää. Niin hänet otetaan isommin huomioon kun käy ilmi että hänellä on lapsi. Mutta koirien omistaja kun menee valittamaan väsymystään niin ei niitä oteta sillälailla huomioon. Pitäisi olla niin päin että koira tuo sisältöä ja merkitystä ja iloa ja lisää liikuntaa jne. Ja se onkin kaikkea sitä. Ja lapsi pitääkin minun mielestä ottaakin huomioon, en sitä sano.

Viimeksi kun mieskaverin kanssa ulkoilutimme yhdessä koiriani niin älysin alkaa neuvomaan miten luoda sidettä toiseen koirista. Neuvoin mitä koiralle pitää sanoa jotta sen kanssa voi heittää palloa. Se miehen nauru siinä pallonheiton hetkessä oli palkitseva. Ja miehen kädestä lähtee pallo kauemmaksi. Se taisi singahtaakin kuin ohjus ja en tiedä kuinka monta kertaa, mutta minulla oli kotona pitkään läähättävä koira.

Nyt lähden kiertämään pururadan ympäri. Viimeyönä sai taas nukutuksi kunnon unet ni jaksaa mennä.

Käyttäjä Hantzki kirjoittanut 02.08.2021 klo 23:27

Ja sitten on tullut päivän ilta. Miten päivä meni sinun mielestäsi?

Toivo elää. Se viheliäinen asia joka välillä nostaa päätään. Saa tsemppaamaan muita. Saa merkitystä elämään.

Keskustelua ompa sinulle sattunut paljon lyhyes ajassa. Sinulla oli nyt sellainen hetkellinen hurlumhei. Mutta kun tilanne normalisoituu niin eiköhän se siitä uomilleen taas asetu. Jos siis tahdot niin.

Hyvä tuo soropin lause että harmonia on keksitty somessa. Koska mietin tässä itse sellaista kun minulle on sanottu että sairaslomalla "nyt lepäät". Miten minä voin levätä kun kaikki on pään sisällä? Ymmärrättekö? Ei se johtunut pelkästään työstä että olen ollut enemmän vähemmän hysteerinen viimeaikoina. Töissä ahdisti myös, kyllä. Välillä kuitenkin töissä tajusin että voin tosiaan uppoutua siihen työtekemiseen ja siihen myös purkaa ahdistustani. Mutta totta on että tarttee sitte sellasen jonku kunnon paussin. Jonku "nollauksen" ettei se ruoki itse itseään. Olen huomannut että mieskaverikin on vähän helisemässä välillä. Siksi olen sanonut sellaisia asioita joita kukaan ei sano. "Ompa kaunis päivä" "en jaksa puhua tänään työasioista ollenkaan, koska on niin kaunis päivä", "olen odottanut tätä että pääsen ulos istumaan ja juomaan vain kahvia kaikessa rauhassa", "aurinko paistaa niin ihanasti", "tänään on niin kaunis ja rauhallinen päivä että mieli tuntee kiitollisuutta, kiitollisuutta siitä että sinä olet minun elämässä ja tänään ei tarvitse tehdä mitään". Ne katoaa maanantaina kaikki heti arjen jalkoihin. Mutta ne olen sanonut. Ja huomannut että se mieskin on alkanut omista ongelmistaan nostamaan katsettaan ja katselemaan ympärilleen.

Mutta tänään on ollut vaikeaa. Kuten joka päivä joku hetki on. Oli aikeissa mennä mieskaverin luokse illalla katsomaan telkkaria mutta jänistin. Kommunikaatioerojen takia tunsin oloni turvattomaksi ja pakenin. Lenkillä miettiessä ymmärsin sittenkin hänen kantansa. Sitten liikutuin ja minua alkoi itkettää. Sitten muistin että kerran aikaisemmin olen itkenyt hänen edessään eikä hän tehnyt elettäkään rauhoitellakseen minua. Hän ei ilmeisesti tiennyt mille itkin. Pitkä on tie tutustumisessa. Kaikki asiat pitää selittää, jos siis tuntuu siltä. Tiedätkö miksi itken? Mistä sinä tykkäät? Miten sinä teet? Kysyisi joskus minultakin mitä minä haluan. Tänään mies vain painoi päälle henkisesti ja tuli olo että heippa tältä päivältä. Sitten lenkillä tosiaan ymmärsin että se oli hänen kantansa vaan. Ja ymmärrys syntyi. Mutta puhelimen kanssa oli ongelmia eikä juttelu kuulunut kunnolla. Ja ajattelin lopulta että antaa olla. Että en jaksa mennä paniikkiin nyt yhden puhelimen takia ja lähteä sellasessa mielentilassa sinne. Joten luovuin. Huusin kyllä vielä että mikä tätä puhelinta riivaa, koska ihmettelin miksei sieltä kuulunut. En tiedä, mutta mies varmaan ihmetteli soittoyritysten jälkeen että mikä ihme minua riivaa. Laitoin viestiä perään. Mutta jos hän vain muistaa paniikkihäiriöni niin hän ymmärtää. Harmillista että hän välillä lisää sitä tietämättään varmasti. Jos hän muistaa ja ymmärtää paniikkihöiriöni niin hän tajuaa että en ole oikeasti paha. Sitä paitsi hän itsekin ärtyilee ja kiukustuu. Hermoilee, kyllä minä sen tunnistan. Kun itsekin samoja tunteita tunnen. Se että minkä takia hermoilee niin en tarkalleen tiedä.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten. Syy: Kirj.virh
Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 03.08.2021 klo 12:38

Hei...

Ihan ensin että joo, luit aivan oikein, olin kuin myrskynsilmässä viikon, hirveintä oli tunne siitä, että toinen ihminen yrittää 'auttaa' mutta samalla ahdisti koettaen ajattelemattomuuttaan ja huomaamattaan ottaa vallan omalta itsemääräämisoikeudeltani. Eikä siinä vielä kaikki. Tiesin jo ennen kuin tuli käymään kaikista vaikeuksistaan, oli vaan tarve olla avuksi. Ihminen ei ymmärtänyt mitä tapahtui ja jotenkin jäi itelleni auki miten niin muka 'rakasti' kun ei kuullut, ei kuunnellut mitä sanoin puhuessani puolestani.

Koskaan ennen en ole kenenkään takia.niin raivoisasti kotia ja omaa oloani puolustanut. Kaikki se vaativa seuranpito seiskoineen, hitto vie, ei ollut hetkeä edes aikaa ajatella omia pulmia, joita niitäkin olisi ollut aikamoinen määrä. Kasautuivat vaan.

Jäin miettimään noita sanoja, joilla vahvistetaan yhteyttä mutta myös joilla voidaan ahdistaa yhteyteen joka on mahdoton. Taikasanat, ne joita suomalainen mies ei ennen - vai joko nyt taitaa - käyttänyt arvostaessaan valittuaan?

Olen jotenkin niin itelleni vihainen. Äärimmäinen kerta ajautua tuonmoiseen itsen upottamiseen...

Kaikki mikä katosi, löytyi kun lakkasin etsimästä ja aloin elää depottien kanssa uutta vaihetta elämässäni.. todentui omat rajat koko olemiseen vuosien myötä piirtyneet.

Tunteiden.maailmaa kerrot Hantzki... tuotahan se on kun itsenäisydestäänkin haluaa pitää kiinni. Ja hän hänen. Tutustuminen on kuin jos joku soittaa jotain kaunista säveltä sielussa, sitä alkaa janota mutta sen sisäistyminen vie aikaa ja että oma mieli kasvaisi tapailemaan tuota säveltä jota hänessä mieluiten kuuntelet. Ja hän sinun säveltesi tai askeltesi kanssa rinnakkaisaskelua etsien....

 

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 04.08.2021 klo 11:04

Huh, kuulostaa siltä että olet ollut kovilla, keskustelua 🙄 En tiedä mutta vaikutat ihmiseltä joka herkästi reagoi toisten ongelmiin ja pyrkii auttamaan ja ymmärtämään - ehkä jokin sellainen myötävaikutti siihen että katsoit tilanteen kehittymistä sen verran pitkään että jouduit sitten sanomaan jyrkän 'ei'n ja puolustamaan omaa tupaa ja omaa lupaa, siinä vaiheessa kun rajojesi rikkoutuminen alkoi olla lähellä. Hienoa että ryhdyit siihen ja selvisit siitä.

Ei se että jotakin asiaa kutsutaan rakkaudeksi tarkoita että se olisi automaattisesti terveellistä tai kaunista. Voi olla, että toisen tapa olla romanttisessa suhteessa tukahduttaa, rajoittaa tai kahlitsee - vaikka se tapahtuisikin vain ajattelemattomuuden seurauksena.