keskustelua kirjoitti:
Miten mahtoi taaperon eilinen jatkua? Toivottavasti sai apua hätään. Olikohan äidillä(kin) miten huono olo?

Äiti tai isä, eiköhän se ollut hetkellinen murhe tai pettymys jota pienellä ei ollut keinoja kohdata, ja johon sai vanhemmalta apuja siinä vaiheessa kun paikasta toiseen siirtymiseen liittyvä vanhemman stressi oli laantunut.

Harmi jos käden kipu vaikuttaa pitkäaikaiselta. Toivottavasti löytyy sopivaa kevyttä puuhailua (pihapensaiden raivaamista - ehkä se voi olla sitä jos ei kanna liian isoja kuormia kerrallaan) mikä auttaa siirtämään huomion muualle. Mitä pihaasi jää, sitten kun pensaat on raivatut?

Jos väliaikaiset työt tuntuvat sopivan muuhun elämääsi yhtäjaksoista kuukautta paremmin, sillä sapluunalla on varmaan hyvä jatkaa.

Hei. Keskustelua.

Mitä kuuluu? Minulla on hurja tarve keksiä; miksi ihmiset tyytyvät omaan pieneen maailmaansa?  Haluaisin huomauttaa kaikille että hyvä ihminen on olemassa sellainen kuin mielikuvituksen lento ja unelmat!  Ajatteletko sinä koskaan korkealentoisesti?

Ihan ok kuuluu. Tuosta 'pieneen' maailmaan tyytymisestä. Ajattelen se on realismia. Itselle se turvallinen oma maailma pienenä on riittävä, oma valinta. Enemmän tahtomista kuin tyytymistä. Vähän kuin ajatuksessa "joka rakentaa aidan, rajaa ulkopuolelle enemmän kuin sisäpuolelle".  Liika on liikaa ja tämä on tarpeeksi.

Hei. Millaisia tv-ohjelmia sinä tykkäät katsoa, vai kuunteletko mielummin radiota? Entä lehdet, millaisia lehtiä luet mielelläsi? Oletko tilannut lehden, joka on sinusta mielenkiintoinen? Millaiset aiheet sinua kiinnostavat? 😁😴👌👍✋

Mietitkö jos jotain uutta tavanomaiseesi poikkeavaa omiin tottumuksiin -?

Tämän kevään aikana olen useammin radion avannut kuin tvn. (Tuntuu lomammalta kun en teekuten yleensä arjessa.) Tietopuoliset jutut, uutiset dokumentit yms kiinnostaa tvssä, radiossa radio1 tai klassinen, tai yle radio suomi, joskus järviradiokanava. Urheilujutut mieluummin katson kuin kuuntelen(harvoin) . Luontoradio...

Työn tiimoilta Superlehti tulee jäsenyyden perusteella. Hetkinen - lehti tulee tilattuna, kuitenkin e-hetkinen se jota luen kun jos ehdin. Asun suht lyhyen matkan päässä kirjastosta, johon pääsee omatoimikortilla ja siellä valinnanvaraa luettavana. Riippuu vähän ongelmasta, johon haen joskus jeesiä, se mitä luen.

Miten sulla, mitä katsot, kuuntelet, mikä sinua kiinnostaa?

Jos vastaan tuohon sun kysymykseen, mitä katsot, mitä kuuntelet ja mikä sua kiinnostaa.

Telkkarista tykkään katsoa erilaisia sarjoja. Realitysta mun lemppareita on mm. Selviytyjät sekä Master Chef Australia. Aamulla tykkään kuunnella radio Loopia, jossa juontaa Karoliina Tuominen ja Jussi Ridanpää. Tykkään tehdä käsitöitä: neuloa ja virkata. En pitkään aikaan ole virkannut, mutta nyt tuhoan tähdelankoja isoäidin neliöihin ajatuksena tehdä torkkupeitto.

Aloittajan aloitustekstiin. Kyllä minulla on iloa ja innostusta elämässä. Mutta en viitsi niitä tänne kaikelle kansalle kertoilla. Kun löytäisi semmoisen joka ymmärtää. Semmoisen joka tietää että tahdonko että siitä asiasta puolestani innostutaan, sitä kannustetaan vai annetaan asian vain olla, vai löytyisi kohtalontoveri joka alkaa kertomaan omasta kokemuksestaan samasta asiasta. Lyttääjiä tavallaan vieläkin pelkään. Mutta itse olen kuitenkin varmaan itseni suurin lyttääjä. Jos innostuu nähkääs uudesta harrastuksesta. Mutta vain kesäloman ajaksi. Ei sitä jaksa sitten enää kun töihin lähtee. Ja jos väsyy töissä ja jää.sairaslomalle niin sitä potee niin huonoa mieltä ettei jaksa sittenkään harrastaa.

Nuo radio-ohjelmat kuulostavat hyviltä.

Samoin mielikuvitus

Minä olen vähän sellainen että "ei tapahdu yhtään mitään minulla tässä elämässä" ja sitten kun tapahtuu niin tapahtuu liikaa. On järkevää tyytyä pieneen elämään. Ja niistä lähtökohdista ponnistaa. Jos saa rohkaisua niin haaveilkoot sitten isompia. Mutta pitäkööt jalat maassa. Ja muistakoot elää realistisesti. Kaikkea voi sattua elämässä. Yritän tässä nykyisessä suhteessa olla silleen että...

No ensinnäkin se on ihmeellistä että joku tykkää ja rohkaisee minua. Sitten se on käytännössä haastavaa. Kun kaksi ihmistä, jotka ovat vuosia asuneet yksin kumpikin ovat hoksanneet että tossahan ois joku joka on jotain niin se aiheuttaa sellaista että miten tästä nyt saa rakennettua. Tai aluksi se aiheutti ihastusta ja sitä kokee olevansa tosella voimakas. Sitten miettii että mitenkäs seuraava askel ja mikä se on. Me olemme tapailleet jo kaksi kuukautta melkein ja nyt sain tekstiviestin että hän toivoisi voivansa joku päivä sanoa minua tyttöystäväkseen. Kun kirjoitan tähän tuon ajan niin se on pieni. Koko loppuelämää ajatellen. Olen ajatellut että suhteemme etenee hitaasti mutta etenee. Minulle on sanonut näin joku muukin meille ulkopuolinen henkilö. "Hitaasti, mutta se näyttää etenevän koko ajan." Mutta yksi päivä voi olla todella pitkä. Mutta kun on yksinäinen sinkkuihminen, hoitanut kaikki asiansa yksin. Tietysti virkailijoita on apuna. Ja töissä työkaveri. Ja ulkonakaan ei tarvitse yksin kulkea koska olen koiranomistaja. Ja sisko lähtee tulille ja sen poika uimaan jos sovitaan niin. Ja muita ihmisiä.. Mutta se kaikki lähtee minusta. Tai siltä minusta tuntuu. Ja sitä miettii päivittäin että jaksanko tänään ja mitä haluan jaksaa tänään.

Se että poikaystävältä tulee huolestuneen oloinen viesti niin niihin en jaksaisi oikeen vastata. Mutta toiaaalta kaikki viestit vielä käyvät koska pelkään myös sitä että koska hän hoksaa minun olevan mätisäkki. 😅 Mutta oli miten oli ja sehän tästä haastavan taitaa tehdäkin, että minä pelkään vielä. Että koska se herää? Että minä olen tuonut hänen elämäänsä iloa?? Niin siinä.testiviestissä oli. Sen tekstiviestin seurauksena aloin itkeä, koska hän laittoi niin paljon hyviä sanoja.Mutta loppupäivästä ei tapahtunut kuitenkaan mitään sen kummempaa. Nii ne on vaikeita hetkiä.

Huomasin että kirjoitin ristiriitaisesti.

Eli siis kannustan pieneen elämään. Mutta se on vaikeaa kun tulee elämänhaluinen mies joka alkaa valittaa kaikesta kuten vaikka remontista (joka on upea). Tai ei hän remontista valita vaan niistä kohdista joita ei ole vielä remontoitu hänen omassa kodissaan. Itselleen tulee olo että pitäisi jotenkin osata hänen oloaan helpottaa. Ärtymystä myös herää että mistä hän nyt taas valittaa. Ja riittämättömyyden tunteita että hän "vain" valittaa seurassani. Hän vaikuttaa masentuneelta ihmiseltä. Ja itselläni on sitten pelkoja.

Itse on opetellut sitä pientä elämää että on pienesti iloinen pienistä asioista niin on vaikea reagoida uuden miehen kaikkiin vähäpätöisiin asioihin joita hän jaarittelee. Mutta on minussa puolia ja elämää joka ei ole pientä. Ehkä se heijastuu toiseen henkilöön? Olemme toisillemme peilejä kuitenkin.

Tuleepas nyt paljon tekstiä mutta minulla on nyt tosiaan ristiriitainen olo. Kannustan pieneen elämään. Mutta jos mies haluaisi vaikka muuttaa pois asunnostaan (joka sivumennen sanoen tekisi hänelle hyvää koska hän valittaa siitä ja vaikeasta naapurista ja pihasta ja taloyhtiöstä niin paljon. Tai ei asunnostaan. Tai kyl siitäkin valittaa että se on liian pieni) niin miten tuo minun teksti on tulkittavissa? Pitäkööt jalat maassa, olkoot realistinen. Eihän se ole ollenkaan kannustamista? Latistaisinko päinvastoin tuollaisilla lauseilla?

Olipa siinä paatosta Hantzki. Kerro mielummin mistä tykkäät uudessa miesystävässäsi, sitä olisi mukavampaa lukea, kuin ongelmistasi asunnon kanssa jossa miesystäväsi asustaa.  😁👌👍👎

Hei Keskustelua. Minä olen tykästynyt TVn remotti-ohjelmiin, ja luonto-dokumentteihin. Olen ajatellut puutarha-ohjelmien katsomista, mutta en ole päässyt vielä niin pitkälle. Radiosta kuuntelen mielelläni radio dei tä ja radio novaa, sekä radio bassoa. Tilasin juuri Mondon, tilaus alkaa elokuussa, se on matkailuun erikoistunut lehti, joka minulle on tullut joskus aiemminkin.  😁😴🙏

pala lasia kirjoitti:
Jos vastaan tuohon sun kysymykseen, mitä katsot, mitä kuuntelet ja mikä sua kiinnostaa.

Telkkarista tykkään katsoa erilaisia sarjoja. Realitysta mun lemppareita on mm. Selviytyjät sekä Master Chef Australia. Aamulla tykkään kuunnella radio Loopia, jossa juontaa Karoliina Tuominen ja Jussi Ridanpää. Tykkään tehdä käsitöitä: neuloa ja virkata. En pitkään aikaan ole virkannut, mutta nyt tuhoan tähdelankoja isoäidin neliöihin ajatuksena tehdä torkkupeitto.

Kiva kun jaoit noista, P L, oot yksityiskohtaisempi kuin ite oon:)

Sarjoista, jnkn osan usein jostakin, Farmi-sarjan katsoin aika usean osan. Oli rakennettu kivasti, sopivasti pientä taito/tieto/voima haasteita muunmuassa. Emmerdale on sarja, jossa tunnistan kuka on sarjassa kuka, kenenkin lapsi jne. Kaunareita katsoin joskus kun oli alkuperäinen Ridge..

Elokuvia tulee nykyään lähes joka kanavalta joku filmi. Ovat usein vaan jnkn murhan selvittelyä tai joskus tulee mieleen opetusvideoita kuinka murhata jäämättä kiinni. Kärjistetysti sanoen.

Fyysisiä haasteita sisältävät sarjat, Selviytyjät, täällä tai maailmalla, on mielenkiintoisia varsinkin jos tekee mieli aktivoitua muttei jaksa lihastakaan liikauttaa...

Rakkaudesta kertovat/sisältävät sarjat tai elokuvat joissa ajatus herää huomaamaan mitä tunnetaitoja niissä näkyy vai näkyykö, ne kiinnostaa mutta seksistiset ei samalla tavalla nappaa.

Radiosta löysin vasta Riston valinta - nimisen ohjelman ihsn vaan siitä syystä kun se nimi assosioi jonnekin menneisyyteen jossa ruokakauppa saattoi olla nimetty noin. Osoittautuikin aika syvälliseksi ohjelmaksi, jossa hitunen musiikkiakin ajoittain.

Kertokaa te muutkin, mistä ootte saaneet virtaa kuunnellessanne tai katsellessanne?

Kivaa kirjoitti:Hei Keskustelua. Minä olen tykästynyt TVn remotti-ohjelmiin, ja luonto-dokumentteihin. Olen ajatellut puutarha-ohjelmien katsomista, mutta en ole päässyt vielä niin pitkälle. Radiosta kuuntelen mielelläni radio dei tä ja radio novaa, sekä radio bassoa. Tilasin juuri Mondon, tilaus alkaa elokuussa, se on matkailuun erikoistunut lehti, joka minulle on tullut joskus aiemminkin.  😁😴🙏

Puutarhaohjelma oli joku sarja,(en muista sarjan nimeä) jossa oli 2 ruotsinkielistä pariskuntaa, jotka menivät jollekin vanhalle tilalle ja vähän kuin tyhjästä loivat siitä uuden paikan kaikkine kasveineen rakennelmineen.

Toisen pariskunnan mies sairastui ja taisi joutua jhnkn leikkaukseen. Lopulta palasi viimeisessä osassa takaisin.

Entisöimisohjelmat kiinnostaa. Vintagetkin vähän. Puuhastelut ja uusia käteviä vinkkejä antavat kiinnostavat.

Hantzki, mitä pidemmälle textiäsi luin, vaikutelma vahvistui, että olet löytämässä hyvän ' peilin'.

Ehkä mieheen josta puhut, on syntymässä ajatus kimppaantumisesta? Mulle on elämän aikana tullut käsitys että tietyissä asioissa miehen maailmassa eteenpäin meno on nopeampaa naisen vauhtiin verrattuna. Mitä useammin on kokenut flashbackeja, sitä enemmän arvelee mikä kantaa eteenpäin ja mikä ei. Mitä ajattelet sinä semmoisesta,  käsitin jtnkn että pystytte puhumaan kaikesta.

Keskustelua okei, allekirjoitan tuon, että miehet ovat valmiita etenemään nopeammin. Tai etenemään. Ehkä nainen odottaakin mieheltä aloitteita?

Tänään olo on rapsakka. Olimme eilen terassilla.

Mä ihmettelen et olemme saaneet tämän toimimaan näinkin pitkälle. Taas tää alkaa tää mun et mä olen huono ihminen ja miten se musta voi tykätä. Ja miten olemme saaneet näin kin pitkälle vietyä tämän asian vaikka minulla on paniikkihöiriö. Ja saisimmeko pidemmälle vietyä jos voisin kontrolloida paniikkihäiriötäni paremmin. Eilen itseasiassa kun heräsimme minun luotani ja rupesin tajuamaa että minulla nukkuu mies olohuoneessa. Siitä lähtee keloja pyörimään päässä niin menin jossain vaiheessa takaisin sänkyyn ja vain toistin itselleni että hengitä hengitä hengitä. Ja vaikka sydän meinasi reagoida pieneenkin äännähdykseen olohuoneesta ja televisiosta ja puhelimesta niin toistin vain itsekseni sanaa hengitä. Niin pystyin nukkumaan. En ollut siis nukkunut paljoa koska aamuyöllä kotiuduttiin ja aamulla aikaisin heräsin. Käytin myös 4x4x4x4 eli boxbreahtng tekniikkaa jossain kohtaa hereillä. Ja sitä huomaa että syke alkaa tasautumaan siinä. Mutta syke vaan nousee, se nousee sen miehen vierellä. Ja se on rasittavaa että se mies on tyyliin puolikuollut siinä eikä tajua että nainen on hysteerinen. Tai ehkä tajusi mutta oli itsekin niin uninen, väsynyt, jännittää vähän myös silti ettei osaa tai jaksa reagoida minun tuntemuksiini. Aamulla jossain vaiheesaa kun huomasin että miehen pää kallistui sohvan selkänojaan ja alkoi kuorsaus niin kuljeskelin ymäoi asuntoa aivan ihastuksissani siitä että minulla on sellainen asunnossani. Keitin hänelle kahvit aamulla. Ja tarjosin ruokaa vähän myöhemmin. Ja olin niin tyytyväinen kun pystyin toiselle ihmiselle näitä palveluksia tekemään ja toinen vielä sanoo että "kiitos oli hyvää". Olenhan minä siskon pojalle tehnyt ruokaa mutta hän on semmoinen että noh kelpaako vai ei ja mun kanakastikkeet ei ainakaan kelpaa ja hooh. Mutta siinäkin menen pojan ehdoilla koska se on helpointa ja hän on täällä vain käymässä.

Ja sama juttu miehelle että haluan tarjota ruokaa ja juomaa ja siis pitää huolta hänestä edes hetken. Ja sitten kun hän kövi kuorsaamaan sohvalle niin se oli jonkinnäköinen palkinto itelle kuulla se kuorsaamisääni. Mutta sitten kun tajusin että unta oli muutama hassu tunti takana ja mieskin kuorsaa niin voisiko itsekin alkaa vetämään lepiä. Kun se oli tavallaan niin rauhoittavaa se että vaikka itse heilun ja tiskasin ja pyyhin pöytiä ja katsoin telkkaria niin hön kuorsasi koko ajan. Eli se oli semmonen rauhottava tekijä ja rupesin itsekin sitten miettimään että josko näitä kierroksia oineasti voisi vähän alemmas laittaa ja aloin käyttää tuota pelkkäö hengitystä. Hengitä hengitä hengitä hengitä.

Olen hirveän tyytyväinen että sain hänet houkutelluksi eilen ulos kun hön puhelimeen nimittäin sanoi että "kun tähän sohvalle käy ni tähän jää". Minulla oli kotona semmonen vähän patistajaolo ja sanoin että eikö meidän kannattaisi lähteä nyt ennenkuin nukahdat sinne sohvalle ja käydään terdellä ja sitten voit tulla nukkumaan. Tämä oli minulta oikeasti iso asia! Houkutella toinen semmoiseen paikkaan mitä itsekin olen vältellyt. Olen vain ollut kotona ja anatanut paniikkihöiriön kasvaa. Mutta palkinto oli se että menin hönen asunnolleen ja lähdimme. Olin taas saanut oman olon hyväksi sopivilla vaatteilla. Vaatteista voi tulla kriisi nähkääs. Ja itsellekin semmoista oloa että en lähde ja mitä minä sinne lähden. Eilen oli tähdet ja kuut taas oikeissa asemissa. Ja palkinto miehen suusta terassilla "ompa pirun pitkö istua täällä tämmöisessä paikassa pitkästä aikaa". Se saa sydämeni tyytyväiseksi.

Hienoa kuulla näitä otteita, miten sen voi kokea ja mitä ne hallintaotteet kun paniikki nostaa paineet suonissa. Hyvin taitava olet, toivon että mikään ei yllätä, ja jos niin tekee, voit luottaa tuohon olennaiseen, tietoisesti happea hengittäen tilaa luoden siihen paniikkihetken hankaluuteen. Rohkeasti otat ensiaskeleita kohti vielä tuntematonta. Siinä on jotain koskettavaa.

Huippua kyetä tuohon mistä kerrot. Askel eteen voi välillä tuntua kahdelta askeleelta taakse, mutta sitä se on kun kaksi erilaisesta maailmasta, koetusta elämästä, alkaa rakentua joksikin, maaksi joka kantaa. Sydämestäni toivon että mieskin heräisi alkamaan kuulla sisimpiä tuntemuksiaan, muistaen että ilman sinun huomioimista (kunniottamista) eteneminen saattaa nyrvähtää seinään. Nuo aiemmat kokemukset elämässä on aiheuttaneet noita häiriöitä paniikkiin asti, parisuhteessa saa parhaimmassa tapauksessa huomata paniikkien haihtuneen kuin tuuleen. Tsemppejä ja mielenmalttia 🌿👍