Elossaolemisen ilo

Elossaolemisen ilo

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 25.02.2021 klo 07:34 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 25.02.2021 klo 07:34

… Kaiken elämän jälkeen jos saa huomata olevansa – yhä – elossa, voiko suurempaa lahjaa olla? Mitä sinä sillä lahjallasi teet?

Tvssä oli joku ohjelma vastikään kahdesta skitsofreenikosta. Toisen tarinasta en ehtinyt kuulla mitään, mutta toinen oli sinuksi tullut värimaailman kanssa, taiteili tauluja.

Itse olen ollut kuin rajalla koko elämän ajan. Eli en oikein mitään aikaansaanut. Nippanappa elossa.

Mutta se on riittänyt. Ehkä siinä onkin kaikki. Saada elää ja hengittää, hiukan sitä ja tätä tehdä. 

Käyttäjä kirjoittanut 11.04.2021 klo 11:02

Just nyt paistaa. En ole päässyt vielä ulos.

Eilinen näytti sisältäkatsoen samalta, mutta tuuli tuiversi lenkillä.

Ulkona olin tyttären kans tulilla 3 h perjantaina. Melkein myrskypuhakkaa. Laavulla paistettiin makkaraa. Mutthyvä oli olla ulkona.

Käyttäjä kirjoittanut 15.04.2021 klo 20:33

Kiva kuulla että olet päässyt jo makkaraakin paistamaan. Minun täytyy vielä odottaa kevään kääntymistä kesäksi ennenkuin voin toivoa pääseväni makkaroita paistamaan ulkona. 😁🍮

Käyttäjä kirjoittanut 18.04.2021 klo 13:21

Ulkona on taas aurinkoinen sunnuntai päivä, en ole pahemmin liikahtanut kotoani mihinkään koko viikonloppuna. Ainut seuralaiseni on kissa, ja ulkoillessa vastaantulevat naapurit ja tutut.

Käyttäjä kirjoittanut 25.04.2021 klo 10:23

Peruutin kirjatilaukseni ja pyysin maksamani rahat takaisin.

Käyttäjä kirjoittanut 26.04.2021 klo 20:32

Toivottavasti saatkin ne. Mullakin oli aiemmin tapana ostaa kirja silloin, toinen tällöin. mutta sitten elämässä muutoksia niin, että nyt asunto aika lähellä kirjastoa. Saan lukea maksamatta ja palauttaa kirjat tilaa viemästä kun en tarvi. Enkä minäkään lue kaikkea, vain ne jotka kiinnostaa. Omistaminen on kallis harrastus, ei mun laji.

Käyttäjä kirjoittanut 27.04.2021 klo 21:30

Sain ne kirjat postissa. Ja aloitin lukemaan toista, tuntuu aika pitkäveteiselta kirjalta.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 28.04.2021 klo 06:45

Oi, kirjastot! Se on yksi eniten odottamistani asioista Suomeen muuttaessa.

Mitä keskustelua muuten kuuluu?

Käyttäjä kirjoittanut 28.04.2021 klo 09:18

Aikamoista tasapainoilua tekemisten ja voimien kanssa olleet viime ajat. Nukun nykyään ok, herätessä tavanomaista mietintä käden korjaamisesta. Vielä en ole jaksanut tehdä asialle mitään. Kissalle punkkilääkkeen annoin eilen. On allerginen ja  stressille herkkä, punkkipannasta sai ihonsa rikki vuosi sitten kun kokeiltiin sitä. Nyt löytyi tbl versio punkkihäätöön.

Miten sinulla siellä kauempana Soroppi? Rohkeutta valintoihin ja voimia kaikkeen mitä päivä sisältää. Ja koko loppukuukin🤸 ihanaa, kesää kohti mennään ☀️

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 29.04.2021 klo 15:51

Onneksi ei kovin isoja valintoja enää tehtävänä, nyt kun päätökset on tehty niin niiden mukaan vaan eletään ja yritetään selvitä parhaamme mukaan. Puoli vuotta ei kuitenkaan ole älyttömän pitkä aika - vaikka nyt koronatilanne maasta toiseen liikkumista vaikeuttaakin. Vaan meidän rokotusvuoroon on vielä pitkä pitkä matka - saa nähdä pitääkö minun palata asuinmaahan aikanaan rokotusta saamaan (ja sen jälkeen varmaan oltava kaksi viikkoa Suomessa karanteenissa...)

Taapero itkee (melkein kirkuu) käytävässä.

Käyttäjä kirjoittanut 30.04.2021 klo 08:21

Miten mahtoi taaperon eilinen jatkua? Toivottavasti sai apua hätään. Olikohan äidillä(kin) miten huono olo?

Eilisen iltavuoron jälkeen on valinnan vaikeus jatkaako unta sohvalla vai painuisko takaisin pehkuihin... Eräs esimies tarjosi heinäkuun loman sijaisuutta, mutta ei ollut kanttia tarttua niin pitkään kokoaikaiseen.. jos näillä satunnaisilla jatkokin...

Nyt,

vapun aattona, 🎈✨🎉 glada valpurgsdag gumorron!

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 02.05.2021 klo 18:14

Kiva kuulla, jos Keskustelua saat heinäkuuhun sijaisuuden. Toivottavasti käsi kestää.

Käyttäjä kirjoittanut 03.05.2021 klo 18:04

Toivottavasti käsi paranee pian!  Nukkuminen on toinen juttu!

Käyttäjä kirjoittanut 16.05.2021 klo 12:15

Hei keskustelua. Muutin juuri nimimerkkiäni. Aloin kyllästymään edelliseen, monta kertaa aloitin alusta, mutta en voinut lopulta mitään sille ettei minua kiinnostanut enää kirjoittaa.

Kuinka sinulla sujuu? Onko käsi parantunut?

Käyttäjä kirjoittanut 16.05.2021 klo 15:31

Kuluneen viikon alussa hain kortisonipiikin tuohon käteen.

Sen voimalla raivannut pihan pensaita tuntitolkulla monena päivänä. Vielä muutama pensas.

Välillä tehnyt työkeikat. Jaksan kun saan tehdyksi mitä haluan, ja unet hyviä.

Kipua kädestä ei kai koskaan saa pois. Levossa juilii, puuhaaminen auttaa unohtamaan kipuilut. Fyssarille aika ensi viikolla, päivittää ohjeet ajan tasalle.

~~~

Unohdin, uudistit nickiä 👍, joskus voi tosian tuntua uudistumisen tarvetta. Mitä vaan, mikä lisää virtaa jaksamiseen.

Käyttäjä kirjoittanut 17.05.2021 klo 16:08

Tänään oli hyvä työpäivä, sain olla kassalla, vaikka en vieläkään yksin. 😀👍