Aikuisen elämää
Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.
Sopii Aikuiset, Seniorit
Aikuisen elämää
Aikuisen elämää aiheet
Kaikki aihealueet
Onko täällä töissä uupuneita? Miten koitte uupumisen? Itse olen pakertanut konsulttitoimistossa kolme vuotta ja oikeastaan alusta lähtien olen ollut stressaantunut ja uupunut. Nopeasti aloittamisen jälkeen jouduin hakemaan masennuslääkkeet koska huomasin alkaneeni oireilla. Masennus oli minulle aiemmasta kokemuksesta jo tuttua. Olen lopettanut lääkityksen muistaakseni kahdesti vai kolmesti, kun oireet ovat tuntuneet…
Menetin rakkaan poikani liikenneonnettomuudessa 27.4.2007 Suru on vieläkin musertavaa välillä Arkielämä jo sujuu jollakin tavalla mutta välillä on tosi vaikeitakin aikoja Vaihtaisin mielelläni ajatuksia muiden kenties saman kokeneiden kanssa Poikani oli juuri täyttänyt 20 vuotta tammikuussa 2007 Pitäkää yhteyttä Haluaisin jakaa ajatuksia muiden kanssa
Toivottavasti et menetä lastasi koska se taitaa olla surusta kamalin jonka ihminen voi kokea Minunkin pojallani oli ADHD ja jotenkin vaan vaarantunne oli kai kokonaan kadonnut sinä aamuna kun hän ajoi sen kuolonkolarin Hän ajoi 80 alueella noin 130-140 km tunnissa On jotenkin niin kauheaa kun ihmiset tulee voivottelemaan minulle…
Mulla menee melko hyvin, on oma koti, kihlattu, ja käyn hyvää koulua. Silti mua ahdistaa jokin, mä itken hirveen usein, ja joskus ihan turhista jutuista.Mä nään usein painajaisia, ja joskus vaan kuuntelen itkettäviä biisejä, että saisin itkee, ja purkaa..jotain? Ennen mä viiltelin aika usein, ja hain sillä helpotusta, kyllä se…
Nykyisin on vaikeaa ”päästä eroon” ei toivotusta työntekijästä, jos katsoo asiaa työnantajan näökulmasta. Työntekijän näkökulmasta, ja samoin ammattiliittojen, usein käytetään ihan ruokottomia tai sitten erittäin kieroja tapoja yrittää savustaa työntwkijä pois yrityksestä. Kyseessä ei siis ole työtehtävien tekemättä jättäminen tai muu vastaava, vaan esimerkiksi, etteivät työtavat tai naama miellytä esimiestä.…
Tässä on nyt oltu pitkään sairauslomalla,ja eläkekin on ollut haussa.Töissä en pysty jatkamaan.Eläkehakemus hylättiin ja nyt olisi aikomus lähettää valitus siitä.Olen ollut niin masentunut siitä hylkäyspäätöksestä.Onkohan kenelläkään kokemusta tällaisesta ja miten te olette ottaneet tällaisen päätöksen.Kyllä näköjään toinen lääkäri kumota toisen lausunnon.Minä en kyllä ymmärrä sitä.Kun toinen tietää olosuhteet.Kyllähän sitä…
Hei kaikki! Jo kotona poismuuttanut 23-vuotias tyttäreni odottaa esikoistaan ja hänestä näillä näkyminen tulee yh-äiti. Lapsen isä ei halua kantaa vastuuta. Välillä olen onnellinen, että minusta tulee isoäiti, mutta yön pimeitä tunteina mietin, että miten tyttäreni tulee pärjäämään yh-äitinä; kun se pieni ihmisen alku vaatii synnyttyään sitten kaiken huolenpidon ja…
😭 Syntyi v.1984….Oli kaunis ja viaton….Mutta eli lapsuuden helvetissä aivan kuten minäkin…Elämä ei koskaan loistanut…Alaasteella mietti poismenoa…Yläasteella jaksoi vielä…Tultuaan täysi-ikäiseksi alkoi luhistua…Kärsi…Ui pimeydessä ja usvassa…Tunsi tuskaa….Kunnes romahti lopullisesti…Tarkoitan tällä sisareni masennusta…Miksi juuri hän?Miksi hänen piti kärsiä?Miksei masennus voinut olla jollakulla toisella kuin sillä?MIKSI VITUSSA ELÄMÄN PITI SATUTTAA HÄNTÄ NIIN,ETTÄ HÄN…