Olen 26v nainen. Menneisyyteni aika kamala, lapsuudessa oli viinaa, väkivaltaa, heitteillöjättöjä, sadistinen isäpuoli. Näin isäni surman kun olin 5:n vanha. Tähän asti elämä on kuitenkin ollut suht ok. Jotain masennuskausia on ollut näin jälkikäteen ajateltuna, mutta silloin en niitä ole osannut nähdä. Mutta nyt n. 6kk sitten aloin saada _kamalia_…

Kirjoitan tänne kun en (taaskaan) muuta keksi. Minulla on pitkä historia takana erilaisia ongelmia mutta nyt tuntuu että pohja on löydetty. Kärsin nuorena masennuksesta ja kait vieläkin liitettynä erittäin huono itsetunto. Vihdoin löysin ihanan kumppanin ja mielekästä työtäkin jota pystyin tekemään ilman kamalaa ahdistusta. Mutta masennus ei vaa hellittänyt, vaikka…

Pakko saada kirjoittaa ja kertoa jollekin asiasta.. Ja tässä tarinani.. Olen 20-vuotias nainen. Kesällä -07 ystäväni oli eripaikkakunnalla töissä, joten suunnistin juhannukseksi hänen luokseen. Juhannusta vietettiin hyvällä mielellä ja lähdettiin vieraan porukan mukaan baariin. Jäin ”seinäruusuksi”, kunnes mukava 28-vuotias mies tuli juttelemaan niitä näitä. Ilta meni mukavasti, vähän liiankin humalassa.…

Pelkään yksin, siis ilman paria, jäämistä. Pelkään sitä koko ajan enemmän vaikka suurimman osan elämästäni (melkein 40 v.) olen elänyt ilman parisuhdetta ja ne muutamat suhteetkin aivan väärältä pohjalta. Luulisi että yksinolemiseen olisi jo tottunut ja alistunut. Tai ainakin kannattaisi, oman mielenterveyden takia. Mutta mä en halua!! En halua elää…

Jouduin tossa 8.1.2009 saralaan ja olen oolut suuriman osan ovomella akuutillaa osastolla siistä lähtien mulla modetiin Bipo tai diaknosointiin 5.2.2009 olen alotanut toki lääkityksen jä vookon loput kotona olen. pikasen nyt kun alko näytää paremalta kaikkki särkyi pirstaileiksi sain työn antajalta kirjeen että minut on irtisanottu koska en ole voinut…

.. tai katkeruus. Yksinäisyys. Uuvuttavaa. Kun tajuaa että ei ole kenellekään paljon mitään. Siis sitä vähän enemmän, tarkoitan. On lähinnä mukava tuttu tai kiva kaveri. Yksin sitä on kotona ellei nuku, harrasta tai ole töissä. Ajattelee, että mikäs tässä. Asiat hyvin. Tyhjää vain, pyörittää arkea ei minkään takia. Tyhmää valitusta,…

Tuntuu, ettei minulla ole ketään kenelle puhua ja purkaa tuntojani. Paljon on ympärilläni ihmisiä – työkavereita, sukulaisia ja kavereita. Muttei ketään, joka kuuntelisi. Minä olen se ”psykiatri”, jonka puoleen käännytään, kun kavereilla menee huonosti, ja minä kuuntelen ja yritän auttaa. Minulla vaan ei ole ketään kenen puoleen itse kääntyisin. Nuo…

Hei.Olen menettäny vakavan sairauden myötä avomieheni 6.2. (tänään tulee kuukausi) 😭 mulla on nyt usein ollu se että mä luovutan,lähden sen vierelle.Moni vaan sanoo minulle ”ei et saa luovuttaa ei hän halunnu että teet mitää ittelles” jotkut myös sanoo että mene hoitoon 😭 onko kenelläkää muulla tällästä samanlaista tapahtunu?

Minulla diagnosoitiin tammikuussa vaikea masennus. Jouduin sairaalaan. Nyt olen ollut reilun kuukauden kotona ja huomenna olisi eka käynti mielialahäiriöpoliklinikalla. On ollut todella vaikeaa myöntää olevansa sairas. Siksi kai masennus on päässyt näin vaikeaksi, kun en ole myöntänyt itselleni olevani sairas. Myös muilta olen sen salannut. On vaikaa katsoa miehenikin kärsivän…

Jälleen vuosi sairaslomaa lisää… …enkö vieläkään ole toipunut? …enkö vieläkään ole edistynyt terapiassa tarpeeksi? …enkö vieläkään ole tuottava yhteiskunnan jäsen? …enkö vieläkään ole löytänyt iloa elämääni? …enkö vieläkään tiedä kuka olen? …enkö vieläkään tunnista tarpeitani? …enkö vieläkään ole lakannut tuntemasta syyllisyyttä ihan kaikesta? …enkö vieläkään ole päässyt eroon itsetuhoisista ajtuksista?…