Aikuisen elämää

1 päivä sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4597
Käyttäjä brokenwing aloittanut aikaan 04.02.2011 klo 20:49 kohteessa Aikuisen elämää

lähdinpä nyt tänne selvittelemään päätäni, koska ei ole muitakaan ja omassa päässä pysyessään ajatukset tuntuvat vaan kertautuvan— olen kohta 38v, minulla on kaksi lasta -15- ja 17 vuotiaat – ja olen heidän isänsä haudannut v 97. silloin myös sairastuin masennukseen ja paniikkihäiriöön, johon olen siis jo kohta 14 vuotta syönyt…

Käyttäjä Eni4 aloittanut aikaan 01.12.2010 klo 22:58 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Itse asiassa tämän, meneillään olevan kriisini kautta ylipäätään löysin näille sivuille. Yritän hakea apua ja toivon rippeitä mistä tahansa, sillä koen, että olen kuin nurkkaan ahdistettu koira. Ensinnäkin hieman taustaa: Olen avioliitossa oleva, kolmen lapsen kotiäiti ja mieheni minua kymmenen vuotta vanhempi. Olemme ihan tuiki…

Käyttäjä cyaa aloittanut aikaan 21.01.2010 klo 23:02 kohteessa Aikuisen elämää

Moi vaan! Olen ”aloittelija” tällä saitilla ja ajattelin kokeilla kirjoittaa omista tuntemuksistani ihan näin alkuun. Rakastan kirjoittamista, mutta en koskaan osaa kirjoittaa itsestäni – se on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Tarinoita osaan kirjoittaa, etenkin uusista maailmoista ja ihmeellisistä olennoista. Olen lapsesta saakka pitänyt itsestäni huolta ja muista perheenjäsenistä. Olen liian kiltti ja…

Käyttäjä enkelinsiipi62 aloittanut aikaan 01.02.2011 klo 21:47 kohteessa Aikuisen elämää

Mieheni kuoli yllättäen 5 kuukautta sitten. Olen elänyt eräänlaisessa sokissa pitkät ajat ja nyt kun aikaa on vierähtänyt, olen jäänyt ihan yksin suruni kanssa. Muut tuntuu jättäneen yksin, kun luulevat että selviin. Totuus kuitenkin on, että kaikki on rempallaan. En kykene huolehtimaan edes itsestäni. Välttelen ihmisiä, ei kai ne tiedä…

Käyttäjä Piakristiina aloittanut aikaan 31.01.2011 klo 10:46 kohteessa Aikuisen elämää

En tiedä kuinka voisin puuttua asiaan vai pitäisikö minun puuttua lainkaan? Eräs sukulaistyttöni on nyt pian 17 v. Hän asuu ryhmäkodissa. Hän karkailee usein sieltä ja viettää muutenkin holtitonta elämää. Käyttää jotain mielialalääkitystä ja ottaa alkoholia reippaasti. Hänen äitinsä on kovasti ollut huolissaan tyttärestään. Mutta nyt tämä pian 17 v.…

Käyttäjä storyangel aloittanut aikaan 28.01.2011 klo 18:58 kohteessa Aikuisen elämää

Ajattelinpa kirjoittaa vähäsen tänne josko se minua auttaisi. Olen menossa leikkaukseen, ja kaikki on niin jännittävää ja kiehtovaa.olen saanut jo lääkärin vastaanotolle ajankin..missä selviää lisää tästä minun sinus pilonadalis tai joku leikkauksesta.tahtoisin sen nukutuksella, koska se minua jännittää ihan kamalasti sen neulan pistäminen selkään.se minua ahdistaa, että pystynkö rentoutumaan sen…

Käyttäjä Marge aloittanut aikaan 01.09.2010 klo 18:44 kohteessa Aikuisen elämää

Ajattelen itseni tappamista joka päivä, olen ajatellut jo noin 10 vuotta. Joskus se helpottaa päiväksi, viime vuosina ei lainkaan. Minulle todettiin viime vuonna vakava masennus, mutta koska sen hoito paikassa missä asuin oli huonoa ja pahenti minua ja tilannettani entisestään, lopetin lääkkeet ja käymiset noin yli puoli vuotta sitten. Olen…

Käyttäjä Miida aloittanut aikaan 06.01.2011 klo 14:48 kohteessa Aikuisen elämää

Moikka! En osaa vielä käyttää tätä sivustoa kunnolla, ja en tiennyt minne kysymykseni laittaisin, mutta toivottavasti joku kokenut tai asiasta tietävä löytää tämän täältä🙂 Eli, sairastan anoreksiaa, masennusta ja on myös todettu dissosiaatiohäiriö. Nyt olen miettinyt että hakisinko itselleni kuvataideterapiaa mahdolliseksi avuksi. Syömishäiriön taustallahan on aina jokin muu sen laukaiseva…

Käyttäjä venla-lala aloittanut aikaan 28.01.2011 klo 14:48 kohteessa Aikuisen elämää

Mitä ihmettä minä nyt teen? Minut irtisanottiin työpaikasta, jossa en ole pariin vuoteen oikein jaksanut käydäkään. Sain siis juuri sen mitä olen pitkään toivonut. Nyt en vain tiedä, miten tästä eteenpäin… Tulevaisuus pelottaa suunnattomasti. Joudun ansiosidonnaiselle, enkä uskalla hakea uutta työpaikkaa, koska olen masentunut enkä herää aamuisin ajoissa. Nyt en…

Käyttäjä Adele aloittanut aikaan 13.01.2011 klo 12:04 kohteessa Aikuisen elämää

Ihana mies muuttui hirviöksi – sen olen nähnyt. Samalla hänen ulkoinen olemuksensa muuttui. Minkälaisia tapauksia olette kohdanneet? Tunnetko, että sinussa itsessäsi olisi tapahtunut joku perinpohjainen muutos? Minkälainen, miten ja miksi se tapahtui? Koitko jonkun rankan tapahtuman / koettelemuksen?

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: