Nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle???

Nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle???

Käyttäjä jami03 aloittanut aikaan 10.11.2010 klo 02:04 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä jami03 kirjoittanut 10.11.2010 klo 02:04

Olen 36-v. Alun alkaen masennus, ahdistus dg:t sain n 8 v sitten. Akateemisesti kouluttautunut eli koulun penkkejä kuluttanut n 20 v eli suurimman osan elämästäni. nykyiseen ammattiini valmistuin keväällä -01. alkuun tein kovastikin töitä ja hyvin jaksoin.. nyt jo useita vuosia pelkkää kompastelua: kuntoutustuki, ykisttäisiä työpviä… ei siinä mitään, hyvin on järjestelyt toimineet. mutta silti ajoittain pitkiä saikkuja myös.. kauankohan tätä jaksaa edes kokeilla. uuteen ammattiin en ihan heti jaksaisi lähteä opiskelemaan, ja todellakin, ei se opiskelukaan helppoa ole. hyvä kun muutenkin arjen jaksan pyörittää, nyt siis en ole töissä. lapseni (olen yh) ja kotiaskareet hoidan.

toisaalta olisi helpotus kuulla psykiatrin suusta eläkkeelle hakeutumisesta ehdotus, mutten näin nuorena kuitenkaan. vaikkakin voi kai sen eläkkeenkin perua jos vuosien myötä kuntoutuu tarpeeksi. onko muilla vastaavaa ongelmaa ja stressin aihetta tämän kamalan sairauden (olen nimittänyt masennusta mielen syöväksi!!) myötä?? miten teidän työkyky??😐😑❓

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 13.01.2011 klo 11:32

Heippa Adele
Joo mut kun eläke ei riitä niin ja jos asuu vuokralla niin pitää hakea asumistukea
ja viimeisin tuki on toimeentulotuki.
Takuu eläke ei tule automaattisesti kela kyllä ottaa yhteyttä mutta kannattaa
ottaa itse kelaan yhteyttä niin on sekin asia sitten hoidettu pois.
Joo ei nouse minimi työttömyysturva mut siinäkin sitten pitää hakea sitä
toimeentulo tukea ja tiesitkö että suomessa on laki kun soitat sosijaali työntekijälle
niin pitää päästä 7 päivän sisällä juttusille ja päätöksen / rahat pitää tulla viivyttelemätä
ja jos on todella kiireellinen tilanne niin pitää päästä melkein välittömasti.
Mut kunnat / kaupungit rikkoo tätä lakia niin paljon että et uskos.
mut jos et jaksa hoitaa itse kaikkia asioita niin hommaa itsellesi sellainen esim
noheva tukihenkilö niin se auttaa sinua.
Eilen tulikin postissa vastaukset minun kirjalliseen esittämään kysymykseen
että miten toimia kun kunnat / kaupungit rikkoo niin räikeästi lakia toimeentulo asiassa
eli iltasella kun menen kotia niin toivottavasti olen viisaampi mut huvittaa kun monesti
viranomaiset pallottelee ja vastaukset on ympäri pyöreitä mut sitten teen tarkentavat
kirjalliset kysymykset ja vaikka tarvittaessa eduskuntaan päättäjille
minä jaksan viranomaisten kanssa kyllä tapella ja luoja minua siinä auttaa mutta
suomi on maailman parhaita maita mutta paljon olisi korjattavaa.
Ja jos sinäkin jaksat kirjoittaa niin kirjoita meidän päättäjille eduskuntaan epäkohdista
mut ikävä kyllä kun yksinkertaista asiaa ei saada suomessa kuntoon kun on vaan
tahdosta kiinni.
Kaunista alku vuotta sinulle

Käyttäjä dolores kirjoittanut 27.02.2011 klo 12:05

Jäin eläkkeelle 48 v. "nuorena", nyt kohta 3 v ollut. Työhistoriasta huolimatta pieni eläke, työeläke + kelalta vähän. Olen korkeakoulutettu. Mutta kokonaisuutena koen eläkkeellä olon positiiviseksi, enää en pystynyt mitenkään töihin. Liikuntarajoitteet + nuppivikaa... Kunpa tuo liikkuminen olisi parempaa, tuntisin eläkkeellä olon todella mainioksi...