Minä olen yksinäinen 36-vuotias nainen. Minä haluaisin perheen, haluaisin olla jollekin ihmiselle tärkeä. En tiedä miksi minusta on tullut tällainen katkera ja ihmisiä karttava, omissa oloissa viihtyvä. En aina vapaapäivinä jaksa edes pukea päivävaatteita päälleni tai tehdä ruokaa. Kodin siivoaminen on tuskaa. Saatan suuttua pölynimurille kun se jää jumiin tuolin taa eikä liiku. Mitättömiä asioita ja usein itsestäni johtuvia, mutta silti niin ärsyttäviä, että kirosanat lentää.
Olen seurustellut ja ollut kihloissa (mies petti niin erosimme), viimeisimmästä suhteesta on 6 vuotta aikaa. Olen myös luonteeltani puhelias ja iloinen, tai sellaisen kuvan minusta vieraat ihmiset saavat. Välillä vaan tuntuu onko elämälläni mitään merkitystä. Olen ainoa lapsi, joten verisiteitä sukulaisiin ei ole, vanhemmat ovat täysin avuttomia kun heille joskus itkien soitan. Teen tämän vain kun kaikki tuntuu erityisen pahalta.
Minulla on myös hyviä ystäviä, mutta he asuvat eri puolilla Suomea. Täällä missä asun minulle ei ole ketään, vain muutama töiden kautta tullut tuttava. Syytän myös osittain tämän maakunnan ihmisten luonteita siitä, ettei täällä ystävysty, mutta ei sekään ole syy tähän kaikkeen toivottomuuteen. Täällä olen niin yksin. Viihdyn itsekseni, mutta liika on liikaa.
Pidän työstäni, mutta olen alkanut etsiä töitä lähempää ystäviäni. Tuntuu töiden löytyminenkin olevan kiven alla, kun en ihan mitä tahansa halua lähteä tekemään. Mietin myös, että ratkaiseeko muutto tätä toivottomuuden tunnetta, olenhan senkin jälkeen edelleen yksin. Mutta jos edes joskus näkisi jonkun ystävän.
Haluaisin vaan tuntea olevani rakastettu. Onko se liikaa pyydetty?
Heippa
Joo älä luovuta jokaiselle meistä niin miehille kuin naisille täällä suomessa on
satoja sopivia puoliso ehdokkaita niin myös sinulle.
Laita ilmoitus lehteen tai nettiin???
Kuin myös liiku kaikenlaisissa tapahtumissa / tilaisuuksissa.
Kiva kun sinulla on ystäviä sillä se on valtava voimavara.
Kaunista alku vuotta sinulle
Kiitos Volvomies kannustuksesta.
Teen jo kaiken tuon. Ilmoituksista netissä en niin perusta, mutta käyn jo työni puolesta paljon tapahtumissa ja liikun ihmisten parissa myös harrastusteni puolesta. Mutta olen hyvin yksinäinen ihmisten keskellä. Tämän paikkakunnan ihmiset ovat niin perhe- ja uskontokeskeisiä, ettei heidän "piireihinsä" mahdu uusia ihmisiä. Todella toivotonta. Ja uskomatonta, että vielä tällä vuosituhannella eletään näin vanhanaikaisesti.
Keksisitkö vielä sellaisen harrastuksen tai käyntipaikan, jossa muut ihmiset eivät olisi niin omissa porukoissaan, vaan olisi myös sellaisia ihmisiä, joilla ei näytä olevan paljon tukijoukkoja/kavereita ympärillään. Voisit pikku hiljaa yrittää tutustua sellaiseen ihmiseen. Kyllä monesta muustakin voi tuntua samalta kuin sinusta, että on isossa kaveriporukassa yksinäinen ja syrjäytynyt olo.
Kannustaisin kokeilemaan nettideittailua. Ihan vaikka vain kaverisuhteiden etsimiseen. Kun saat kontaktia ihmisiin niin jo se saattaa auttaa paljon. Itse löysin netistä myös aviomieheni (vaikka toki seuraa sain "livenäkin"). Täten kannustaisin suakin edes kokeilemaan rennosti sitäkin =) Ei se ota jos ei annakaan. Kunhan muistaa vain olla varovainen ja nähdä uudet tuttavuudet aina yleisellä paikalla yms 🙂
mulla on ihan samanlainen mieli.. tämän kylän piireihin ei mahdu uusia ihmisiä.. olen yksin ihmisten keskellä.
Minä olen myös kokenut yli 20 vuotta sitten, että en päässyt sillä paikkakunnalla mihinkään "sisälle". Muutin sinne opiskelemaan, mutta en asunut opiskelijoiden asunnoissa vaan yksityisessä, niin oppilastoveritkin jäi ulkopuolisiksi. Jäin vielä valmistuttuani sinne töihin, mutta ahdistuin niin paljon, että minun oli pakko muuttaa etelämmäs. Yhtään ystävää ei paikkakunnalle jäänyt, vaikka asuin siellä viisi vuotta.
En ole tarvinnut neittideittailua, mutta jos tarvitseisin, luulen että käyttäisin sitä. Tavallaan se on helpompi tapa tavata sellaisia ihmisiä, jotka myös haluaisi tavata toisensa. Kuitenkin sopivan puolison löytäminen on onnenkauppaa ja voi tuntua toivottamalta, jos sopivaa ei löydy.
Yksittäinen 😉
Ihan tahatonta hykertelyä sai aikaiseksi kun luin tuon pikkupaikkakunnan kuvauksesi uskonnollisuudesta ja perhekeskeisyydestä..... Tiedän aivan tarkkaan huomiosi:
Asuimme melko nuorina pienellä paikkakunnalla ja sitten noin puolen vuoden asumisen jälkeen meidät (mieheni ja minut) kutsuttiin olikohan vaikka syntymäpäivät - siinä naapurissa. Saavuimme ja katsoin että jaa noin parikymmentä vierasta.... ei siis liikaa käteltäväksi. Läksin hymysuin kättelemään huoneen reunasta alkaen esittellen tietenkin itseni .... neljännen tai viidennen kohdalla aloin jo tuntea ahdistusta, mieheni seuraa siinä perässä ja vaihdamme muutaman ihmettelevän katseen: toki kaikki kättelivät mutta koko porukasta vain yksi esittäytyi vastaan. Voit kuvitella että mielessä kävi jos jonkinlaista ajatusta - olinko töpännyt jotenkin, loukannut olemuksellani....Kukaan meidän jälkeemme tulleista ei kätellyt muita. Ihmettelimme molemmat jäljestäpäin mitä tapahtui. Se tunti tai puolitoista tuntui ikuisuudelta emmekä saaneet aikaan minkäänlaista keskustelua kenenkään kanssa.
Minulla oli MONTA VUOTTA kättelykammo!
🤕🤕
Yksittäinen: Voimia Sinulle äläkä heitä toivoa. Se kaunis päivä tulee ja varmaankin ennakkoon ilmoittamatta kun elämääsi astuu taas rakkaus. Usko ja luota siihen. Pidän peukkuja sinulle pystyssä.🙂👍
6 vuotta ihmisuhteesta eikä uutta näköpiirissä. Yksinäinen olo. Halu pääsät syliin jonnekin turvaan.
En voinut olla huomaamatta viestistäsi rivienvälistä varautuneisuutta joka paistoi kuin aurinko siniseltä taivaalta.
Olet menettänyt perusluottamustasi, nyt epäilet ja minun mielestä laitat pikkaisen syytä myös ympärisön osalle.
Mitä jos aloittaisit tutustumaan tänään itseesi. Mietit mitä kaikkea kivaa sinussa löytyy ja missä olet hyvä. Tee tätä jonkin aikaa.
Seuraavassa vaiheessa listaat ihmisiä, joita tunnet. Ala ottaa heihin yhteyttä. Älä jää riippakiveksi, niin että jokaisesta asiasta tarvitsee soitella ja tärkeintä ole positiivinen. Ystävyyssuhteess on kyse antamisesta ja ottamisesta. Jos koko ajan olet itse äänessä ja aihe on sinä.... ole myös kiinnostunut vastapuolesta ja miten hänellä menee.
Seuraavassa vaiheessa voisit alkaa miettiä ihan kokonaan uusiin ihmisiin tutustumista. (Ja tämän kaiken todellakin voi tehdä limittäin.) Tärkeintä on positiivisuus. Maailma ja elämä on jo kuutenkin niin rankaa ettemme kai itse sitä ole lisäämässä? Läheisimmille, ystäville....