Elämätön elämä ja katkeruus
Ahdistaa taas aika tavalla. Olen joutunut jälleen turvautumaan lääkkeisiin,joista
välillä luulin päässeeni irti. Itkeskelen myös aika paljon.
Minua ahdistaa oma elämätön elämä, en koe sitä millään lailla mielekkääksi.
Pelkään elämää ja sen tuomia haasteita.
Minulla on ollut paljon vastoinkäymisiä ja tuntuu, että en pääse eteenpäin.
Olen työtön ja perheetön, minun elämässäni ei ole mitään sisältöä.
Päivät menee siinä, kun odotan hiljaa illan taas tulevan. Katson televisiota paljon
ja nukun. Suurin osa aikuisiän elämästäni on mennyt samaa rataa. Täytän ensi vuonna 40-v.
Lokakuussa tuli ero lupaavasti alkaneesta tapailusuhteesta ja nyt ikävöin ja vihaan katkerasti tätä miestä. Hän vetosi kiireiseen elämäänsä, joka oli kyllä totta, mutta miksi hän silti etsii naista deittipalstalla, kun ei kykene suhteeseen?
Koen suurta yksinäisyyttä ja ajattelen katkeruudella tätä miestä,että hän on vain jatkanut elämäänsä. Minä en uskalla enää.
On parempi olla yksin, kuin pettyä kerta toisensa jälkeen.
Olen kyllä seurustellut, ollut avoliitoissakin, mutta miksi ahdistun aina jossain vaiheessa? Tietysti sekin on ahdistanut, kun kumppani on ollut täysin väärä.
Mietin onko elämäni tällaista aina ja ikuisesti.
En löydä keinoja korjata elämäni kulkua enkä uskalla. Senhän toki tiedostan, että muutos lähtee aina itsestä, eikä kenestäkään muusta.
Käyn sielunhoitoterapeutilla, en vielä tiedä ,onko hänestä mitään apua.
Minulla on kyllä muutama hyvä ystävä, mutta emme tapaa usein.
Työtäkin on vaikea löytää, kun en pysty tekemään koulutustani vastaavaa työtä.
Elämä lipuu ohi,minäkin kyllä haluaisin siihen mukaan, mutta keinoja ei löydy.
Auttakaa ystävälliset ihmiset, olisin kiitollinen,jos joku edes vastaisi..
Älä hukuttaudu vihan ja katkeruuden tunteeseen siitä, että et ole enää tapaamasi miehen kanssa. Se vain kuluttaa sinua ja vie voimia sinulta. Hyväksy tilanne siltä osin. Nyt sinusta tuntuu, että sinulle ei tapahdu mitään, mutta jonkin ajan kuluttua elämä voi jo tuntua mukavammalta. Jotain yllättävää voi tapahtua. On sinulle joskus jo tapahtunutkin ainakin ihmissuhdepuolella, kun olet ollut aikaisemminkin suhteissa. Jos olet itse halunnut huonoista suhteista pois, niin olet osoittanut rohkeutta siinä, että olet tehnyt niin kuten olet halunnut. Kaikki eivät siihen pysty. Yritä keksiä jotain uutta ja kiinnostavaa tekemistä.
Omaa hyvinvointia ei ole hyvä perustaa vain puolison varaan, vaan pitäisi itse tehdä omasta elämästä mielekästä. Jos suhde päättyy, niin silloin pystyy itsenäisenä ihmisenä jatkamaan omaa elämäänsä paremmin. Jos on sinkku, niin silloinkin olisi hyvä tehdä omasta elämästään mielekästä eikä aina epätoivoisena miettiä sitä, milloin saa puolison itselleen.
Heippa
Onhan se kurjaa kun on vastoinkäymisiä elämässä mutta niistä vaan pitää ottaa
opiksi ja mennä elämmässä eteenpäin.
Eikä elämään pidä katkeroitua elämästä kannattaa etsiä valoisia puolia ja asioita.
Hyvä kun sinulla on ystäviä niin kannattaa aina ottaa yhteyttä ja jutella asioita
sillä jo se auttaa kun saa ihmisten kanssa jutella.
Jos ei ole työtä niin kannattaa työkköristä kysyä kaikenlaisista kouluista ja kursseista
niin sekin on elämässä eteenpäin menemistä ja pitää itseä virkeänä.
Onhan sekin kurjaa kun parisuhde päättyy mutta siitäkin vaan mennään eteenpäin.
Hyvä kun olet käynnyt masennuksen takia lääkärissä masennus kannattaa hoitaa pois
sillä ajanoloon se pahenee jos ei hoida.
Tee elämässä kaikkea mikä vähänkin tekee sinut onnelliseksi tai saat hyvän mielen???
Kävele vaikka ulkona luonnossa.
Onkos sinulla mitään harrastuksia??
Kaunista alku vuotta sinulle
Mikä koulutus sinulla on? Olisiko sinun mahdollista tehdä jonkinkaltaista vapaaehtoistyötä koulutuksesi ja kuntosi puitteissa? Samalla saat sosiaalista kanssakäymistä elämääsi ja ehkä saat jalkaa ovenväliin työpaikkaa ajatellen, myös uusia tuttavuuksia?
Minulla on henkilökohtaista kokemusta erittäin haastavien asioiden kohtaamisesta. Vaikka kuinka pelottaa, kannattaa ne käsitellä. Joko pienin askelin tai sitten shokkihoitona. Jossain vaiheessa pelot vähenevät ja pystyt tekemään asioita, joita et olisi aikaisemmin uskaltanut tehdä. Minulle kaupassakäyminenkin vei erittäin paljon voimia. Kodin ulkopuolella oleminen oli ahdistavaa.
Sielunhoitoterapia ei minulle sopinut. Onneksi tällä hetkellä minulla on kuntoutuspoliklinikalla oma terapeutti, jonka kanssa yhteistyö sujuu vaivattomasti.
"Minua ahdistaa oma elämätön elämä, en koe sitä millään lailla mielekkääksi."
Oletko ikinä pitänyt mistään? Esimerkiksi kävelyretket, valokuvaus, käsityöt, kirjoittaminen??? Aloittaisit vain uuden harrastuksen, sen ei välttämättä tarvitse näin olla kodin ulkopuolista toimintaa.. Tarkoitan lähinnä sellaista aktiviteettia, jossa saat ajatuksesi muualle.
Minä en ole mikään hyvä sanomaan enempää tilanteeseesi, koska olennaisin elämänvaiheeni taitanee olla vasta tulossa, mutta tsemppiä sinulle! 🙂🌻
Minua myös erityisesti aina välillä ahdistaa, etten ole mielestäni saanut elämässäni aikaan oikeastaan juuri mitään. Olen tuntenut vihaa ja katkeruutta niitä henkilöitä ja syitä kohtaan, joista tämä johtuu. Esim. koulukiusaajiani.
En ole tehnyt oikeastaan lainkaan ns. oikeita töitä. Olen yrittänyt, mutta homma on aina mennyt pieleen. Sain potkut sairasloman takia koeaikana, jne. Olen vain opiskellut tai ollut työttömänä tai muuten kotona. Opiskelutkaan eivät juuri nyt etene. Toisaalta olen parisuhteessa ihanan ihmisen kanssa, meillä on nykyään aika lailla se unelmieni asunto ja olen löytänyt elämääni muuta mielekästä sisältöä harrastustoiminnan puolelta.
Ainut ahdistus on tuosta opiskelusta/töistä. Häpeän sen suhteen tilannettani, enkä mielellään selitä sitä uusille tapaamilleni ihmisille. Jos olisin nuorempi, tämä ei tuntuisi niin pahalta. Täytän tänä vuonna 35, enkä oikein tunne kuuluvani yhteiskuntaan. En ole tehnyt asioita kuten pitäisi. Kaiken sen ovat estäneet mielenterveysongelmani, joita niitäkin joutuu häpeämään ja peittelemään ihmisten ennakkoluulojen vuoksi. Toisaalta olen kapinallinen luonne ja ulkopuolisuuden tunne on tuttu muualtakin. Kai juuri sen ulkopuolisuuden kokemuksen takia haluaisin niin kovasti tulla hyväksytyksi. Ja siksi häpeän kertoa itsestäni näitä puolia.
Toki elämä on muutenkin välillä tuntunut menevän välistä. Etenkin kun en ole välillä poistunut kotoa pitkiin aikoihin. Mietin mitä kaikkea olisin voinut tehdä ja saada aikaan. Mitä minusta olisi toisissa olosuhteissa tullut? Olen kateellinen nuorille menestyjille.
Nyttemmin olen opetellut päästämään irti ikävistä muistoista. Yrittänyt ymmärtää menneitä. Olen niitä vatvonut jo mielestäni riittävän pitkään. Miksi antaisin menneiden murheiden rajoittaa elämääni vieläkin? Pahoille asioille voi myös yrittää tehdä jotain yleisellä tasolla, ettei muiden toivottavasti tarvitsisi käydä samaa läpi. Elämäni ei lainkaan ole vielä ohi, vaan minulla on edelleen paljon mahdollisuuksia edessä. Joskin jotkin mahdollisuudet ovat rajautuneet pois. Voin silti olla tyytyväinen perustilanteeseen - katto pään päällä ja muuten onnellinen elämä. Katkeroituminen ja kateus vain myrkyttävät mielen. Parempi ottaa kaikki irti siitä mitä minulla on niin kauan kuin täällä maan päällä vaellan.
Kaikkien elämä ei koskaan mene siten kuin pitäisi. Se koskee monia muitakin kuin mielenterveysongelmista kärsiviä. Kuulun yhteen vähemmistöön tässä suhteessa. Ajankäyttöni ja elämänkulkuni etenevät yhdessä todellisuudessa kun muu yhteiskunta tuntuu elävän omaa todellisuuttaan. Tästä kokemuksesta voi hyötyä ymmärtämisen kautta. Siitä voi kirjoittaa ja tehdä näkyväksi. Judith Halberstam on kirjoittanut toisenlaisista tiloista ja ajoista kirjassaan In a Queer Time and Space.
Ulkopuolisuuden kokemusten lisäksi olen saanut kokea myös joukkoon kuulumisen, hyväksytyksi tulemisen. Harvoin sellaista tapahtuu, mutta löytyy myös yhteisöjä, joissa minua on jopa arvostettu. Olen yrittänyt vähitellen opetella olemaan oma itseni erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Hyväksynnän kokemusten kautta olen oppinut sietämään paremmin myös hyljeksintää. Kaikkia ei aina voi miellyttää ja maailmassa on paljon ihmisiä, joilla on hyvin rajoittuneita näkemyksiä. On ymmärtämättömyyttä ja toisaalta aivan pahantahtoisuuttakin ja ilkeyttä joissain tapauksissa.
Omalta osaltani yritän tehdä maailmasta parempaa paikkaa - se tuo minulle tunteen tärkeästä tehtävästä ja olemassaoloni tarkoituksesta. Tämä tapahtuu ihan pienillä arkipäivän teoilla, ystävällisyydellä toisia kohtaan, jne. Mesoan myös joistain asioista julkisesti, jos ei muualla niin ainakin internetissä. Yritän vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja tuoda ilmi kokemiani epäkohtia, esim. koulukiusaamista. En pysty muuttamaan maailmaa, mutta voin vaikuttaa omalla pienellä tavallani.
Lohari76, minä olen sinua 10 vuotta vanhempi. Ajatuksesi ovat myös minulle tuttuja. En ole mielenterveysongelmainen, mutta negatiivinen puoleni on se, että en halua tyrkyttää ja "myydä" itseäni työtä hakiessani. Itseluottamusta minulla pitäisi olla enemmän, jotta pärjäisin tässä yhteiskunnassa. Toisaalta tiedän omat vahvuuteni. Ns. oikeita töitä odotellessa olen yrittänyt muuten pitää itseäni virkeänä ja aktiivisena.
Myös "myyräntyötä" tekeviä tarvitaan, eli sellaisia, jotka kaikessa hiljaisuudessa vaikuttavat yhteiskuntaan omalla panoksellaan. Koen ihmisten auttamisen tärkeäksi ja siksi olen kirjautunut myös näille kriisikeskuksen sivuille. Kun auttaa toisia, niin sen vaikutukset voivat olla suurempia kuin arvaammekaan. Esimerkiksi autettavalle tulee hyvä mieli ja hän säteilee hyvää mieltä omaan ympäristöönsä. Kun tänne kirjoittaa, niin useampikin ihminen voi saada siitä lohtua. Jne...
Kiitos lohari76
Hyvin sanottu 🙂👍
Hei!
Olen samanikäinen kuin sinä, ja hieman samanlaisia ajatuksia minunkin päässäni on ajoittain pyörinyt. Itse olen työelämässä ja perhekin on mutta välillä tuntuu, että en oikein "osaa" elää.
Kerroit, että sinulla on joitakin hyviä ystäviä. 🙂 Siinäpä sinulle jo voimavaraa kerrakseen! Olisiko sinun mahdollista tavata heitä useammin? Itse huomaan aina haastavamman elämänvaiheen myötä haluavani eristäytyä mutta en kyllä voi suositella sitä kenellekään... 😉 Ikävät asiat vaan tuplaantuvat mielessä, kun niitä yksin märehtii.
🙂👍 Voi miten pystyin samaistumaan mm.loharin kirjoitukseen ja muidenkin ajatuksiin tässä ketjussa , en sittenkään ole yksin näitten ajatusteni kanssa 🙂 voimia kevääseen teille kaikille!!
Se miten näen "elämättömän elämän" on meissä jokaisessa asuva alemmuudentunto. Kun ihmisten elämää katsoo oikein tarkkaan, ei kenenkään elämä ole turha tai tarkoitukseton. Meidät on vain opetettu siihen, että pitäisi tulla joksikin ja olla jotakin.
Tuttavalleni (nykyään lähempänä 50v) opettaja oli aikoinaan sanonut, että "sinusta ei tule mitään - pääset korkeintaan VR:lle töihin". Ironia tässä on että VR:n "leipä lienee kapea, mutta pitkä". Nykyään saa olla onnellinen että on töitä.
Onhan se tavanomaista, että ihminen muodostaa itselleen identiteetin työn tai jonkun muun asian kautta. Identiteetin muodostaminen korvikkeiden kautta on niin helppoa. Ja tässä suorituskeskeisessä maailmassa se on niin yleistä. Olen jotakin, koska olen siellä töissä.... olen jotakin, koska omistan tämän.
Kosketus omaan itseensä etääntyy ja tekee mieli väheksyä itseään.
Tiedän kuinka helppoa olisi antaa periksi (esim. avata viinapullon korkki ja juoda). Mutta viime vuodet ovat opettaneet minulle taistelutahtoa, ei pidä antaa helpolla periksi.
Pitää olla ylpeä itsestään ja siitä mitä on tehnnyt. On vain hyväksyttävä oma rajallisuuteensa ja siinä samalla oma "täydellisyytensä". Lopettakaa oman itsenne vertaaminen muihin, ja tutustukaa maailman tärkeimpään ihmiseen - omaan itseenne.