Aikuisen elämää

1 päivä sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4597
Käyttäjä Lumikki3 aloittanut aikaan 22.02.2011 klo 15:55 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Olen opiskelija, ja mietin jaksanko tehdä kesätöitä tulevana kesänä. Itsellä on sellainen velvollisuuden tunne kuin olisi pakko vaikka ei ole. En oikeasti tiedä jaksaisinko rehkiä koko kesän ja sitten palata taas syksyllä koulun penkille. Joskus olen rehkinyt liikaakin. Miksi epäilen jaksamista? Jo työpaikkojen katseleminen alkaa ahdistaa, alan epäilä omia…

Käyttäjä Satakieli aloittanut aikaan 15.02.2011 klo 22:14 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Olen seuraillut jonkin verran tätä kanavaa, mutta en ole aiemmin kirjoittanut, sillä aina on jotenkin mieli noussut maasta. Nyt tuntuu kuitenkin raja tulleen vastaan. Olen asunut uudella paikkakunnalla mieheni kanssa (ei lapsia) kohta kolme vuotta. Olen työtön. Tänä aikana en ole onnistunut löytämään omaa paikkaani, enkä tekemään yhtäkään uutta…

Käyttäjä pala lasia aloittanut aikaan 26.01.2011 klo 20:37 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! En nyt ihan osaa olla täältä pois. Sain psykoterapiassa tänään heti alussa räjähdysmäisen itkukohtauksen ja loppujen lopuksi ihan pienestä asiasta. 😭 Terapeutti ilmoitti, että kertahinta nousee 2 euroa. Itkin 2 euron takia. Siitä tuli kallis itku, kun kerta maksaa 74 euroa ja itkin puolet ajasta. Tunnen, kuinka ilo ja…

Käyttäjä storyangel aloittanut aikaan 21.02.2011 klo 15:10 kohteessa Aikuisen elämää

Olin nuoruudessani kovin yksinäinen.olen nyt 27, kohta 28.olen isosta perheestä, mutta silti olin yksinäinen nuorena.pikkusiskoilla riitti kyllä kavereita vaikka millä mitalla, ja olin jostain syystä siitä heille tosi kateellinen.itse toivoin aina että olisi ollut edes yksi hyvä ystävä jonka kanssa käydä ulkona, shoppailemassa tai elokuvissa.asuimme hajaseutu-alueella, vai miksi sitä kutsutaan.minua…

Käyttäjä kämmekkä aloittanut aikaan 20.02.2011 klo 21:38 kohteessa Aikuisen elämää

Mieltäni on painanut jo pitemmän aikaa eräs hankala ystävyyssuhde. Tämä ystäväni on minulle hyvin tärkeä ihminen. Meillä on paljon yhteistä ja viihdyn aidosti hänen seurassaan. Pidämme yhteyttä lähes päivittäin ja tapaammekin ainakin pari kertaa viikossa. Vaikeina hetkinä tiedän voivani luottaa häneen, ja olemmekin olleet toistemme tukena monissa isoissa vastoinkäymisissä. Ongelmana…

Käyttäjä Maryca aloittanut aikaan 19.02.2011 klo 22:55 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Olen uusi täällä, toivon mukaan opin käyttämään sivustoa mahdollisimman pian ja saamaan apua omiin (mahdollisiin) ongelmiin 🙄 Mikä minut tänne oikeastaan ajoikaan? Itsekin sitä olen tämän illan aikana pohtinut, käännellyt ja väännellyt. Jotain isompia kohtia löytyi, mutta taustalta vielä saattaa nousta jotain esiin. Haluan siis apua, itse vain en…

Käyttäjä Johansson aloittanut aikaan 14.12.2010 klo 19:42 kohteessa Aikuisen elämää

Tervehdys Kirjoitan (puhun) ensimmäistä kertaa asiasta minnekkään/kenellekkään, viimeisen parin vuoden aikana olen enemmän ja enemmän uponnut syvemmälle omiin ajatuksiini. Ajattelen asioita melkein lakkaamatta, heti herättyäni aivot alkavat juosta ylikierroksilla käsitellen erilaisia asioita, positiivisia, negatiivisia, aggressiivisiakin, kuvitteellisia fantasioita, todellisia tapahtumia. Ajatukset voivat käsitellä melkein mitä vain. Kaikilla varmasti näin on mutta…

Käyttäjä pala lasia aloittanut aikaan 11.01.2011 klo 03:05 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Jätin juuri hyvästit tukihenkilölleni. 😭 Olen hyvin kiitollinen hänestä ja hänen sietokyvystä ja ymmärryksestä epätoivoani ja ahdistusta kohtaan. Hänestä tuli minulle hyvin tärkeä. Sain viime viikolla tietää, että joudun luopumaan hänestä. Itkin silloin ja itken nyt. 😭 Enkä tiedä, montako kertaa vielä itken, kun ei mua varten häntä ole.…

Käyttäjä Bipolaarinen aloittanut aikaan 17.11.2010 klo 23:19 kohteessa Aikuisen elämää

Mä olen saavuttanut elämässäni paljon ikäisekseni (27). Hienoja ystävyys- ja ihmissuhteita, jonkunnäköisen uraputken (jonka tosin pistin poikki kesällä). Minua on siunattu älyllä ja ulkonäöllä ja on ollut katto pään päällä ja yleensä ruokaa kaapissa. Eli kaikki hyvin, paremmin kuin niin monella muulla. Mutta mielenterveys ei välttämättä liity olosuhteisiin, elämän raameihin.…

Käyttäjä Doronja aloittanut aikaan 14.02.2011 klo 20:39 kohteessa Aikuisen elämää

Mulla sekä kahdella hyvällä ystävälläni on henkisesti vaikea tilanne koska yksi ystävämme on alkanut vainota meitä ☹️ Olemme kaikki mielenterveyseläkeläisiä ja tavanneet neljä vuotta sitten eräässä terapiassa ja olleet sen jälkeen ystäviä. Kaksi ystävistäni alkoi seurustella keskenään mutta koska miespuolisella on myös alkoholiongelma joka ’teki hänestä juoppohullun’ (siis mun mielestä)…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: