Psykoterapiasta...
Hei!
Olen ollut psykoterapiassa kesästä asti kahdesti viikossa eli reilu 50 kertaa. Tarkoitus on laittaa hakemus Kelaan vielä toiseksi vuodeksi.
Terapeuttini on pirteä, herttainen ja kannustava nainen. Vaikka noita käyntejä on jo paljon takana, en vaan saa itsestäni tarpeeksi nopeasti ulos. Eikä se keskustelu aina ole johdonmukaista. Minä poukkoilen ajatuksesta toiseen tai unohdan, mistä juuri oli kyse. Joko vahingossa tai tarkoituksella kartan vaikeaa aluetta.
Onhan mun traumaperäiset jutut ollut pitkään melkein ikuisesti päivänpaloa piilossa ja niihin liittyy pelkoa, kätkettyjä tunteita, häpeää, syyllisyyttä… Niistä ei vaan pysty kevyesti jutustelemaan.
Sitten kun niitä on onnistuttu tonkimaan niin jälkikäteen voi tulla itku, mennä unet tai olen rankaissut itseäni viilloin. Olen kohdistanut sen vihan itseeni. Multa puuttuu se turvallinen kanava purkaa viha. En osaa sitä, kun en halua olla äitini kaltainen. Mua on nyt luonnehdittu yli kiltiksi, joka ei osaa sanoa ei ja sallii itselle tehtävän mitä vaan. Äidille ei voinut sanoa ei. Selkään sai jo muutenkin.
Tässä jutusta taisi kadota ajatus. Mä en pysy koossa. Ahdistun. Tänäänkin on psykoterapia.
Hei Pala lasia,
eiköhän nuo kuvailemasi tuntemukset ole aivan tavallisia traumoja ja vaikeuksia paljon kokeneille henkilöille ja sellaisethan juuri terapiaa tarvitsevat. Tuskallisten asioiden muisteleminen nostaa tuskan pinnalle, mutta ehkä käymällä läpi nuo kaikki ikävät kokemukset, voi vapautua ainakin siitä häpeästä, joka niihin liittyy. Häpeä on mielestäni paljolti meihin sosialisaatiossa iskostettu tunne, ainakin sellainen häpeä, joka liittyy tunteisiin ja seksuaalisuuteen.
Ei sinun tarvitse olla looginen, terapeutin tehtävä on järjestää sinun tuottamasi materiaali järkeväksi kokonaisuudeksi, jonka perusteella hän voi tehdä kehittämisehdotuksia, mutta nehän sinun täytyy itsesi toteuttaa.
Vuosi terapiaa on aika lyhyt aika. Itse kävin viisi vuotta enkä päässyt puusta pitkään. Nyt mietin jo uutta terapiaa, koska ongelmatkin ovat muuttuneet. Mutta kärsivällisyyttä! Elämä on oppimista ja oppiminen elämää.