Hyvin menee, mutta ei kuitenkaan
Olen lueskellut juttuja täällä tukinetissä jonkin verran. Moneen tarinaan verrattuna minulla on kaikki niin hyvin, että hävettää. Silti valvon iltaisin ja ajatukset kiertää pienempää kehää kuin Roope Ankan kuluttama ura lattiassa (silloin kun se kävelee ympyrää ajatellessaan).
Pitäisi lopettaa vatvominen. Mutta miten ihmeessä se tehdään yöllä kello kaksi? Ajatellaan jotain mukavaa? Kaikesta tulee mieleen jotain ikävää. Kaikki kääntyy takaisin samaan. Aamulla, päivällä, illalla, yöllä. Ei ihan jatkuvasti, mutta usein. Miten minä olen voinut olla niin tyhmä? Eikä kukaan pidä minusta. Paitsi todella hyvä seuralaiseni, jota olen pitänyt siinä sivussa tukena ja väliaikaisena asunnonantajana oman asunnon ollessa käyttökelvoton jonkin aikaa. Kuinka ihminen voi haluta toista mutta viettää aikaa toisen kanssa??? No, tästä jo näkee ettei tällä elämällä ole aurinkoista tulevaisuutta. Kaipasin olkapäätä samalla kun odotin, että ex haluaisi yrittää uudestaan.
Olen tehnyt tyhmyyksiä. Vastuu pitäisi ottaa itse. Erosin suhteesta, jossa olin itse ollut epävarma. Epävarmuuden takia riidellessä annoin kaiken tulla ulos. kiire ajoi suhteen ohi. Sitä ei hoidettu. Vaikka ero oli yhteinen, tajusin jälkikäteen tunteiden silti olevan edelleen elävinä tallessa. Olisin halunnut yrittää uudelleen ja sainkin vastaukseksi että ei juuri nyt mutta ehkä joskus. Kunnes ex löysi toisen.
Oma moka. Omaa tyhmyyttä. Ja on maailmassa miehiä. Kuten seuralaiseni. Silti käytin lähes koko opiskeluaikani exän kanssa olemiseen. Kolmen kympin paniikki iskee, ei lapsia, ei miestä, ei kunnon asuntoa, ei papereita. Siis lopputyö on tekeillään, mutta en saa sitä tehtyä, kun kaikki yöt tulee valvottua omia mokia sadatellen, katkerana ja kiukkuisena. Nytkin pitäisi tehdä jotain fiksumpaa.
Elämässäni taivas on aina ollut harmaiden pilvien peitossa. En ole ollut pahasti masentunut, mutta itsetunto on huono. Perheessä kaikki vanhempia ja sisäruksia myöten ovat eronneet. Miten minä olisin vonut löytää onnen? Ja vielä heti opintojen alettua? Ja kestävän suhteen? No se nyt oli helppo sabotoida. Sisko onneksi epäonnistui itsemurhayrityksessään. Lopetin aikanaan ehkäisypillerit, koska luulin niiden vieväni mieltä maahan. Voi minua pientä prinsessaa, jonka tikkari putosi maahan. Itsepä saan kärsiä.
Onneksi ei ole lapsia. Onneksi ei ollut yhteistä asuntovelkaa. Yhteisiä tuttuja vaan on uskomattoman paljon eikä exän välttely onnistu monestakaan syystä. Ihmisen, jolla on aina mennyt hyvin, on vaikea ymmärtää että olin ripustautunut johonkin niin pieneen kuin ”ehkä joskus” uudestaan.
Tiedän, että aika parantaa. Mutta onneksi sain jonkun haastatteluajan. Josko pääsisin selvittämään päätäni jonkun terapeutin seuraan. Käy sääliksi ystäviä, jotka joutuvat kuuntelemaan minua. Ärsyttää, kun ei voi luonnostaan olla niin iloinen kuin toiset.
Ja anteeksi, että kirjoitan tänne jostain näin säälittävästä tapauksesta. Haluaisin tukea kaikkia, jotka kohtaavat vääryyttä täysin syyttä. En vaan aina ilkeä sanoa mitään, kun itsellä menee niin hyvin. (hyvin: kohta 30, kohta sinkku kun tämä vatvominen pakottaa eroamaan seuralaisesta heti kun pääsen takaisin omaan kämppään, on töissä, on lopputyöaihe, on toistaiseksi ruokarahat tilillä). Hävettää valittaa. Mutta en osaa lopettaa.
Kun aloin lukea näitä tukinetin sivuja, niin minäkin ajattelin, että onpa monilla huonommin asiat kuin itsellä on. Se ehkä antaa voimaa itselle, että ei minulla tosiaan niin huonosti asiat taidakaan olla kuin itse ajattelen. Kaikki me toki vatvomme omia murheitamme siitä huolimatta, olivatpa ne sitten vähemmän vakavia jostakin näkökulmasta katsottuna.
Jos nukut huonosti pitemmän aikaa, niin nukahtamislääke voisi olla ihan hyvä juttu. Itselläni on ollut kaksi vuotta 10 tabletin nukahtamislääkelevy varalta, jos tarvitsen. Otan tarvittaessa puolikkaan tabletin, se jo tehoaa. En kyllä ole mikään asiantuntija neuvomaan unettomuusasioissa. Olen kuullut, että melatoniinia saisi ilman lääkärin resepiä apteekista.
On hyvä, jos sinulla on nyt ollut tukena joku ihminen. Huonompi asia on se, jos tämä ihminen on käyttänyt sinun tuen tarvetta sillä lailla hyväksi, miten sinä et haluaisi. Kai olette rehellisiä toinen toisillenne siinä, millainen suhde teillä on, että toinen ei luule toisen olevan tosissaan tms.
Ette exän kanssa hoitaneet suhdettanne. Niin kävi minullekin exäni kanssa. Emme pystyneet puhumaan ns. oikeista asioista. Exä varmaan ajatteli kaikenlaista romanttista mielessään, mutta ei hän sitä osannut sitä niin näyttää, että olisin tuntenut itseni onnelliseksi. Enkä minä osannut näyttää rakkauttani hänelle sillä tavalla kuin hän olisi halunnut. Vaikea kenenkään on enää hänen paikkaansa täyttää, mutta eihän sitä tulevaisuudessa tiedä, jos vielä olisin onnellisessa parisuhteessa.
Olet kolmekymppinen, minä puolet vanhempi nainen. On sinulla vielä elämää jäljellä, vaikka nyt et sitä osaa ajatellakaan sillä tavalla. Olen eronnut kaksi kertaa, minulla on lapsia mutta asun yksin, en seurustele, on vuokra-asunto, ei työtä, on hyvät opiskelupaperit. Opiskelupapereitani en ehkä kovin paljon tarvitse, sillä ajattelen vielä vaihtaa minulle soveliaampaan alaan. On ihan fiksua kirjoittaa tänne tukinetin sivuille (kun kerroit, että jotain fiksumpaakin voisit tämän sijasta tehdä).
"Miten minä olisin voinut löytää onnen? Ja vielä heti opintojen alettua? Ja kestävän suhteen?" --- Onni ei ole mikään pysyvä olotila. Onni voi koostua pienistä arkipäivän asioista vaikka sinkkuna ollessa. Elämässä voi olla monta ihmissuhdetta, joista voi oppia jotain. Toki yksi ihmissuhde olisi ihanteellista, jos sitä osaisi hoitaa ja vaalia, ettei se kuihdu niin kuin kastelematon kasvi. Siihen tarvitaan kumpaakin osapuolta. Emme voi täysin suunnitella elämäämme esim. siten, että kun opiskelut on saatu päätökseen, niin on työpaikka ja mies, jonka kanssa tehdä lapsia. Televisiosta tuli vasta ohjelma, jossa tutkittiin, mitä onni on. Sanottiinkohan ohjelmassa niin, että onni on esim. sitä, että hyväksyy elämäntilanteensa sellaisena kuin se on.
Hyvä, että näet elämäntilanteessasi hyviäkin puolia. Sanotaan, että positiivisiin asioihin pitäisi juuri keskittyä, niin positiivisuus vain lisääntyy elämässä. Se on sellainen vetovoiman laki.
"Käy sääliksi ystäviä, jotka joutuvat kuuntelemaan minua." -- Varmista ystäviltä vielä, haluavatko he kuunnella sinun vuodatuksiasi. Siten voit jatkaa heille purkautumista hyvällä omallatunnolla, sillä se on tosi hyvä erosta selviämisen keino. Puhuin ensimmäisen eroni jälkeen tosi paljon uuden kumppanini kanssa ja hän jaksoi kuunnella. Toisen eron jälkeen olen vaikeina hetkinä katsonut ja kuunnellut digiboksiin tallentamiani musiikkiohjelmia ja antanut musiikin hoitaa, kun en ole muuhun kyennyt sillä hetkellä.
Kiitos viestistä 🙂
Kyllä toisten viestien lukeminen asettaa asioita mittasuhteisiin. Vastaisuudessa pitää tarkemmin yrittää muistaa kysyä, että kiinnostaako ystäviä minun juttujen kuunteleminen. Koitan löytää tästä elämänvaiheesta hyviä puolia, mutta ne eivät auta silloin, kun vajoaa jonnekin syvälle haluamattomuuteen. Aika parantaa. Miksei se paranna heti? Kauanko pitää odottaa, että voin todeta ettei ne 7,5 vuotta menneet hukkaan.
Minulla on sittenkin aivan ihania ihmisiä ympärillä. Mutta eivät ne korvaa sit jotakuta joka halaa joka aamu ja ilta aina tarpeen vaatiessa.
Miksi minä yritän päästä eteenpäin, jos vastaan tulee vaan uusia ongelmia. Sain halvan kämpän. No sen vuokraa nostetaan kohta. Uudet tehtävät töissä. Sain aloitettua yhtä projektia kun se siirrettiin sopivasti eteenpäin. Jäi se iso suuri pääprojekti, jolle 2 päivää viikossa on vähän. Lopun aikaa pitäisi tehdä lopputyötä, ei surra exän perään ja vihata itseä kaikkien tekemieni virheiden takia.
Miten pääsee eroon katkeruudesta ja itsensä voivottelusta? Tai ettei joukossa tuntisi itseään muita huonommaksi, siksi jota nyt on vaan pakko jaksaa sietää.
Kyselet, miksi aika ei paranna heti? Ensiksikin siksi, että et ole vielä ehtinyt saada erosi jälkeen paljoakaan uusia omia kokemuksia. Sellaiset asiat auttavat sinua pääsemään vähitellen uuteen alkuun. Sinun on myös työstettava omia ajatuksiasi ja aivotkin tarvitsevat aikaa uuteen elämäntilanteeseen sopeutumiseen. Ei mennyt 7,5 vuotta mene hukkaan, voin sanoa sen näin ulkopuolisenakin henkilönä sinulle. Kaikella tapahtuneella on ainakin se merkitys, että voi ottaa opiksi asioista.
Arvosta sellaisia ihmisiä ympärilläsi, jotka kyselevät säännöllisesti, mitä sinulle kuuluu. Toivottavasti sinulla on sellaisia ihmisiä. Minä ainakin arvostan sitä, että olen säännöllisesti puhelinyhteydessä sisareeni ja äitiini. Kerrot saaneesi halauksia entiseltä puolisoltasi joka aamu ja tarpeen vaatiessa illallakin. Ole kiitollinen niistä halauksista. En saanut halauksia entisessä liitossani 21 vuoteen.
"Miksi minä yritän päästä eteenpäin, jos vastaan tulee vaan uusia ongelmia." - Ongelmia tulee toisensa perään. Niitä on vain kohdattava rauhallisin mielin, jos mahdollista. Kaikista ongelmista ei edes tarvitse tehdä mitään ongelmaa itselleen, jos asennoituu niihin positiivisesti ja pitää niitä haasteena. Vaikka vuokraasi nostetaan, niin olethan kuitenkin töissä. Ja sinulla on tekemistä työpaikalla ja opinnoissasi, joten sinun ei tarvitse työttömänä esim. tuijottaa televisiota päivät pitkät ja tylsistyä siihen. Jos ei ole työtä, niin siinä alkaa omanarvontunto olemaan koetuksella ennen pitkää.
Älä vihaa itseäsi tekemiesi virheiden takia, jos nyt yleensä olet tehnyt niin paljon virheitä kuin kuvittelet nyt. Tekevälle sattuu. Monilla on taipumus tuntea itsesyytöksiä ja huonoa omaatuntoa asiasta kuin asiasta. Erossa on kaksi osapuolta, kumpikin vaikuttaa parisuhteeseen ja eroon. Mennyttä ei voi muuttaa, siitä voi vain ottaa opiksi tulevaisuutta varten.
Eikös sitä sanota, että eron hyväksymiseen ja toisesta ylipääsemiseen menee ainakin se puolet siitä suhteen kestosta. Mulla tosin meni 2 vuotta 1,5v suhteen ylipääsemiseen. Mutta aika auttaa, älä odotakaan, että olisit jo aivan ok. Jokaisella on oma viha/suru/pettymysaikansa. Ja pitää itselleen antaa aikaa. Ja niitä uusia kokemuksia 🙂 Kyllä se siitä ajan kanssa🌻🙂🌻
Kiitos. Eteenpäin sanoi mummo lumessa...
Pikku hiljaa. Välillä mennään eteenpäin, sitten aimo harppaus takaisin. Kumpa voisinkin vaan linnottautua jonnekin ja näpertää töitä/lopputyötä. Koiraakin pitää hoitaa ja sille pitää seuraa, niin ei voi unohtua jonnekin koulun nurkkaan yökausiksi.
Missasin haastattelukäyntiajan mielenterveyspuolella. No, hoituuhan nämä päivittäiset rutiinit. Paitsi että olin merkannut tuonkin ajan toiseen kalenteriin tunnilla väärin (siihen huonompaan suuntaan) enkä saa millään uudesta työprojektista kiinni.
Josko tänään kirjoittaisin, mitä positiivista elämänmuutoksessani oli. Onhan sitä jo varmaan kuukausi suunniteltu... Se oli yksi niistä onnellisuusharjoituksista (googleen "Mitkä tekijät lisäävät onnellisuutta ja mitkä eivät?").
Huomenna juttelemaan. Selviää, olenko vaan valittaja vai voisiko terapiasta jossain muodossa olla hyötyä. Oon mä kuitenkin niin kunnossa, että sanovat "kotiin siitä, kirjota vaan se dippas ja oo hiljaa"...