Aikuisen elämää

13 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4597
Käyttäjä kittis aloittanut aikaan 02.10.2011 klo 22:35 kohteessa Aikuisen elämää

Pakko saada avautua jossain. Miksi aina iltaisin alkaa ahdistamaan? Päivisin kaikki menee ihan hyvin, illalla tuntuu ettei missään ole enään mitään järkeä tai syytä jatkaa. Paljon on elämäni aikana tapahtunut mutta ei mitään niin pahaa tai kamalaa etteikö siitä selviäisi. Silti vaan epätoivo valtaa mielen aina. Sydän tykyttää, kädet tärisee,…

Käyttäjä arka aloittanut aikaan 28.09.2011 klo 15:22 kohteessa Aikuisen elämää

Olen vastikään täyttänyt viisikymmentä vuotta ja todennut että olen monella tavalla luuseri jos vertaa itseään vaikkapa ex-ystäviinsä (ystäväpiirini on kaventunut kun menestyneemmät tuntuvat karttelevan minua). En omista mitään, asun siis vuokralla ja nyt olen sairauslomalla masennuksen takia. Kun jaksan käydä töissä teen pienipalkkaista työtä (1500 E/kk) ja etenemismahdollisuuksia ei ole.…

Käyttäjä Etsijä aloittanut aikaan 01.10.2011 klo 19:46 kohteessa Aikuisen elämää

Onko kellään kokemusta, miten auttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevaa parikymppistä nuorta, joka oireilee anoreksia rajamailla? Pitäisi pyrkiä opiskelemaan, lahjoja ja älyjä on, mutta oma psyyke on epätasapainossa ja tulevaisuuskin auki. Kirjoitan ystäväni puolesta, jonka lapsesta tässä puhutaan. Ystäväni on väsynyt ja hädissään. Terapia-anomus on tällä nuorella vetämässä, mutta kun ei ole…

Käyttäjä tyttökuun sillalta aloittanut aikaan 26.09.2011 klo 11:22 kohteessa Aikuisen elämää

kävin tänään pskiatrilla mun tilanteeseen ei voida mitään eli toimeen tuloa ei ole ..tämä tilanne rasittaa mun henkistä ja fyysitä elämää–mikä tähän neuvoksi kaikki kojettu jo.😯🗯️☹️😞😑❓

Käyttäjä Proxy aloittanut aikaan 18.05.2011 klo 20:10 kohteessa Aikuisen elämää

Tervehdys! Inc. pitkähkö ja hieman harhainenkin teksti… Minulla on hankalahko tilanne. Olen käynyt noin puoli vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa ja siitä on ollut suuresti hyötyä oman jaksamiseni kannalta. Ilman terapiaa olisin todennäköisesti jättänyt ainakin opinnot kesken, tai ehkäpä mahdollisesti elämänikin. Viime aikoina olen kuitenkin ehkä kokenut, että terapeutistani on ehkä…

Käyttäjä Etsijä aloittanut aikaan 15.06.2011 klo 17:30 kohteessa Aikuisen elämää

Olen saanut psykiatrin poliklinikalta masennusdiagnoosin yhteydessä tällaisen arvion persoonastan kolme vuotta sitteni. Sittemmin olen yrittänyt eri lähteistä selvittää, mitä tällaisella luonnehdinnalla tarkoitetaan, mutta aineistoa ei ole kovin paljon. Asia vaivaa edelleenkin, joten haluaisin kysyä, onko muilla tällaisia samanlaisia diagnooseja. Kuulin myös, että alan asiantuntija, psykiatri Maaria Koivisto, olisi kirjoittanut aiheesta…

Syksy

2
Käyttäjä saloka aloittanut aikaan 28.09.2011 klo 13:09 kohteessa Aikuisen elämää

ikkunasta katon ulos ja näen lehtien putoavan puista. Puut vaipuvat alastomuuteen. Maa täyttyy kauniin värisistä lehdistä. Ilma alkaa tuoksua mitä erinlaisilta tuoksuilta. Ilmat alkaa kylmetä ja pitää laittaa enemmän päälle. Pieniä vesi pisaroita alkaa tippua taivaalta. Pääsee kynttilöitä sytyttämään parvekkeelle ja kohta saa laittaa ulkovalotkin päälle. Välillä voi tulla iso…

Käyttäjä väsynyt5 aloittanut aikaan 27.09.2011 klo 15:16 kohteessa Aikuisen elämää

Hei, tiedän, että nämä lääkeasiat ovat yksilöllisiä ja joku toinen reagoi samaan lääkkeeseen eri tavalla. Olisin silti kiinnostunut tietämään minkälaisia kokemuksia teillä on Mirtazapinin avusta masennukseen ja ahdistukseen? Minä olen nyt syönyt sitä muutaman viikon (illalla 30 mg) ja ahdistuneisuutta on vähemmän, mieliala hiukan noussut, mutta aamu- ja päiväväsymys on…

Käyttäjä --kamikaze-- aloittanut aikaan 15.09.2011 klo 20:11 kohteessa Aikuisen elämää

Eli mun miehellä on alkanut tulemaan, pahoja kohtauksia aina jos meidän välissä on jotain pientäkin negatiivista tai jos jos tulee joku hämmentävä tilanne tai jos tulee joku tilanne mikä vois johtaa riitaan. Kohtauksen aikana vasen käsi tärisee, mun mies hengittää tosi nopeaa, käy oksentamassa ja välillä on myös pyörtynyt (johtuu…

Käyttäjä Eean aloittanut aikaan 28.09.2011 klo 14:37 kohteessa Aikuisen elämää

Hei kaikki! Olen uusi täällä, mutta apua on haettava mahdollisimman pian ja ajattelin, että täältä voisi saada edes hieman lohtua. Olen ryssinyt elämäni ihan täysin ja ajattelen nykyisin itseni tappamista lähes päivittäin. Miksi en ole tehnyt sitä vielä? No, minussa elää vielä ihan pienen pieni toivon siemen, että kaikki menee…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: