Itsetuhoisuuteni lisääntyy

Itsetuhoisuuteni lisääntyy

Käyttäjä Jardin Prive aloittanut aikaan 23.10.2011 klo 13:53 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 23.10.2011 klo 13:53

Olen sairastanut masennusta vuosia. Itsetuhoisuuteni vain lisääntyy… Olen viillellyt ja rapinut ihoa verille. Hakannut itseäni. Tänään otin yhden askelen eteenpäin: kaadoin kiehuvaa vettä kädelleni. Olen avohoidossa. Ja siis, olen aikuinen. Soitin psykiatriselle osastolle. Olo on paha. Haluaisin kuolla, mutta minulla on lapsi. Ahdistaa!

Mitä tekisin? Kokeeko kukaan samaa vai olenko aivan yksin?

Käyttäjä Saniga kirjoittanut 23.10.2011 klo 18:29

Moikka!
Itsekkin olen masentunut mutta todelllisuudessa en osaa sanoa kauanko olen jo ollut. Apua kuitenkin hain viime syksynä kun maailma vain romahti ja itsetuhoisuuteni taas pintaan noustessa sairaala keikat alkoivat olla taas aika yleisiä. Minä myös viiltelen, hakkaan ja poltan itseäni. Olen ollut hieman itsetuhoinen lapsesta asti. Joskus tilanteet vain sitten kärjistyvät. Palo jälkiä ja arpia siis riittää. Yksi millä myös rankaisen itseäni ja yritän hallita pahaa oloani on syömättömyys.
Minulla on myös yksi lapsi ja hänen takiaan radikaalimmat teot ovat jääneet vain haaveeksi.
Osaan siis samaistua tilanteeseesi jonkin verran mutta neuvomaan minusta ei ole juurikaan. En osaa sanoa mikä minua auttaa. Nyt olen ollut satuttamatta itseäni muutaman viikän ja viimeisimmät tikit on alkuvuodesta haettu. En voi väittää etteikö mieli tekisi ja joudun tälläkin hetkellä taistelemaan kynsin ja hampain haluani vastaan. Olen vihainen ja ahdistunut. Mikään muu ei tunnu auttavan vaikka yritän tehdä mitä ja kaikkea ei jaksa edes yrittää koska ei voisi vähempää kiinnostaa silloin kun on paha olla. Olen kuitenkin aina yrittänyt siirtää itseni satuttamisen toteuttamista periaatteella " ei vielä" " kohta mutta teen ensiksi tuon tai tuon asian". Nämä saattaa kuulostaa todella typeriltä mutta joinakin kertoina ne ovat tehonneet ja teot ovat jääneet ajattelu tasolle. Sitten olen vain suoraan hakeutunut sairaalaan jo pelkästä sen vvuoksi että haluan satuttaa itseäni ja uskon toteuttavani sen jos jään kotia. Nämä kerrat ovat hemmetin turhauttavia mutta joka kerta on jäänyt tikit ottamatta . Paha olo on läsnä päivittäin. Välillä rankemmin ja välillä vähemmän rankemmin mutta jollain tapaa saan jo hieman lisää taistelu tahtoa jokaisesta kerrasta jolloin onnistun olemaan satuttamatta itseäni.
Voimia sinulle valtavasti. Tiedän että kamppailet raskaitten asioiden kanssa🙂🌻

Käyttäjä särkynytenkeli kirjoittanut 23.10.2011 klo 20:17

Kuulostaa tutulta, tosin itse en ole tähän mennessä kyennyt tekoihin, mutta mielessä pyörii jos jonkinnäköistä ajatusta moisista teoista.

Voimia sinulle. Myös minulla on lapsi, joka pitäää tässä maailmassa.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 28.10.2011 klo 09:51

Hei.

Taidan tarvita nyt sairaalahoitoa. Menen hoitoon vapaaehtoisesti. Ellei lääkäri sitten toisin päätä. Koen nyt, että jos minulla ei olisi lasta, tekisin itsemurhan. Muista ihmisistä en välitä. Ja välillä unohdan lapsenikin...

Tämän hoidontarpeen miettiminen on ollut rankkaa. Minä vastaan muut. Jos ajattelen vain hoitoa, siitä on suunnattomasti haittaa läheisilleni. Miten tapaan edes lastani!? Entä muut läheiset...

Mutta sitten toisaalta... Jos en menen nyt hoitoon, voi olla, ettei minua olisi läheisilleni enää koskaan...

Ja jos tämä olisi minulle jokin mahdollisuus selvitä elämässä eteenpäin. Ehkä tämäkin aika menee ohi. Ehkä...

Kuinkahan pitkä tästä keikasta tulee...?

Kaikille voimia syksyyn ja omaan sisäiseen tuskaan!

Jardin Prive

Käyttäjä Saniga kirjoittanut 28.10.2011 klo 11:12

Moikka!
Sinulla on valtava voimavara siinä että tunnistat itse hoidon tarpeesi etkä kiellä sitä. Asioiden paraneminen lähtee yleensä siitä kun myöntää omat heikkoutensa ja tarpeensa. Silloin niihin on helpompi saada myös apua. Minusta mutta huom. minusta ( ajatuksiani ei siis tarvitse allekirjoittaa ja voit vapaasti ampua ne alas jos siltä tuntuu) sinun ei nyt pidä ajatella läheisiäsi koska he kyllä pärjäävät vaan nyt ajattelet itseäsi ja lastasi. Kun saat oikealla hoidolla itseäsi parempaan kuntoon niin se on hyväksi myös lapsellesi ja usko pois myös läheisillesi mutta ennen kaikkea sinulle itsellesi.
Rohkeasti nyt ystävä hyvä. Voimia sinulle. 🙂🌻

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 28.10.2011 klo 11:17

Heippa
Joo ehdottomasti mene heti lääkäriin / sairaalaan niin saat varmasti avun
ja saat elämäsi rauhoittumaan ja hallintaan.
Sillon kun ihminen tarvitsee apua niin heti pitää apua hakea
eikä jäädä odottamaan tilanteen pahenemista.
lääkäri ei voi kieltäytyä ottamasta hoitoon kun ihminen apua tarvitsee !!!
olisi hyvä jos sinulla olisi joku ihminen mukana ystävä, kaveri, tukihenkilö jne
niin sekin auttas elämässä.
Kaunista syksyä sinulle