Aikuisen elämää
Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.
Sopii Aikuiset, Seniorit
Aikuisen elämää
Aikuisen elämää aiheet
Kaikki aihealueet
Ikä ryhmä yli 50
Minusta on silkka fakta, että kaikkiin tekoihin elämässä liittyy jollain tavalla kärsimys. Jo kaupassa käynti voi olla kärsimystä. Toisten ihmisten kohtaaminen voi tuottaa kärsimystä. Jo se että kirjoittaa tänne voi tuottaa kirjoittajalle kärsimystä. Oikeastaan mikä tahansa asia voi tuottaa kärsimystä. Mikä sitten neuvoksi jos ei halua kärsiä? Tähän ongelmaan minusta…
Aloitan uuden ketjun omille kuulumisilleni, joita aion kirjoittaa säännöllisen epäsäännöllisesti päiväkirjamaiseen tapaan. Omiin tunnelmiin on sitten mielenkiintoista palata retrospektiivisesti aika ajoin. Plussaa tietysti, jos muutkin tähän ketjuun jotain kommentoivat. Tänään tein muutaman kilometrin lenkin raikkaassa pakkassäässä. Illalla saunotaan talvipäivän päätteeksi. Meillä on vielä joulukuusikin, kun se ei yhtään tiputtelee neulasiaan.…
Aloitan uuden, kun en jaksa selata läpi näitä kaikkia juttuja täällä. En edes tiedä mitä kirjoittaisin. Tuntuu, että ajatukset on pelkästään negtiivisia. Olen koko ajan tyytymätön kaikkeen ja varsinkin itseeni. Mikään ei innosta, olen koko ajan vaan väsynyt kaikkeen. Periaatteessa asiat on hyvin. Olen eläkkeellä eikä taloudellista hätää ole, olen…
Huolettaako ilmastokriisi, surettaako luontokato, mietityttääkö tulevaisuus? Kun ympäristökriisi herättää tunteita, tukea on tarjoilla! Syyskuussa 2023 Tukinetissä aloittaa Ympäristö ja tulevaisuus mielessä (2023–2025) -hankkeen tarjoama palvelu, jossa saat keskustelutukea aiheeseen liittyen. Tulossa on sekä ryhmächatteja että viiveellä tapahtuvia ryhmäkeskusteluja. Lue lisää tiedotteesta: https://tukinet.net/uutiset/ryhmamuotoista-tukea-ilmastoahdistukseen/
Aloitan nyt tämmöisen tsemppausketjun meille kaikille jotka emme nuku kunnolla. Minä nuhakdan helposti kello 22. Sammutan kaikki älylaitteet kello 21. Herään 22.30 ja käyn syömässä pienen leivän. Koska luulen, että herään mataliin verensokeriarvoihin. En niitä mittaa kuitenkaan. Luen vähän aikaa ja nukahdan, taas kohta herään jne… Suunnilleen kello 3 nukun…
Hei mieheni tuntuu pitävän naisia jotenkin todella alaluokan kansalaisina. Hänestä kaikki naiset (erästä hänen exäänsä lukuunottamatta) ovat huoria ja typeriä kanoja. Minulla on välillä todella paha olla hänen kanssaan tämän asenteen vuoksi. Hänestä se on vain fakta, että naiset ovat tyhmenpiä kuin miehet. Kuulen tästä todella usein. Mieheni on todella…
Miten masentuneena saisi unirytminsä kuntoon? Rytmi on jo vuosia ollut pielessä ja tahdonvoima ei vain tunnu millään riittävän, vaikka kuinka välillä yrittäisi tsempata ja kääntää sen väkisin. Jos menen aikaisin nukkumaan, niin en saa unta ja koko yö menee pilalle. Kun menen vasta yhden tai kahden aikaan nukkumaan, niin nukahdan…
Minua vaivaa aika usein se että sosiaaliset tilanteet ahdistaa. Minulla on sosiaalisia taitoja, mutta joudun aina niissä tilanteissa kuitenkin epämukavuusalueelle. Elämä on aika vaikeeta siltä osin että on tuota sosiaalista ahdistumista. Jotkut juhlat ahdistaa aivan kauheasti. Ryhmät. Jne. Se tuntuu olevan aina sama taistelu, kun on menossa johonkin sosiaaliseen esim.…