Aikuisen elämää

14 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4597
Käyttäjä pieniperhonen aloittanut aikaan 05.07.2013 klo 21:36 kohteessa Aikuisen elämää

Olen 21 -vuotias nuori nainen. Ongelmani on se, että mietin jatkuvasti, olenko aikuinen tai voiko ikäistäni ihmistä sanoa aikuiseksi. Pelkään, että vanhempani kyseenalaistavat aikuisuuteni ja pitävät mua vielä lapsena, vaikka väittävätkin muuta. Ahdistus on suuri, jos joku erehtyy sanomaan ikäistäni ihmistä nuoreksi tai tytöksi. Ajattelen, että en voi tehdä mitään…

Käyttäjä sarrukka aloittanut aikaan 29.05.2013 klo 18:52 kohteessa Aikuisen elämää

Nyt sitten tuli työpaikalle tupakointikielto. Olen aivan hermoraunio kun mietin miten tulevista päivistä selviän. Kuitenkin tupakkaa menee useampia päivässä. Tupakoitsijat pistetään todella ahtaalle. Työnantaja korvaisi 3 kuukauden nikotiinikorvaushoidon. Mietinny sitäkin jos kokeilisi. En vain tiedä tehoaako mulle. Viimeksi epäonnistuin tupakointi jatkui. Ahdistaa ja pelottaa tämä tilanne. Vielä kun töissä tehty…

Käyttäjä Teflon aloittanut aikaan 03.07.2013 klo 21:17 kohteessa Aikuisen elämää

Ystäväni kuoli aivoverenvuotoon yllättäen. Yksi päivä hänelle tuli poikkeuksellinen päänsärky ja hän joutui leikkaukseen mutta ei selvinnyt siitä. Normaali hänestä ei olisi enää tullut eli siinä mielessä hänelle oli varmasti parempi, ettei joutunut puolikkaana ihmisenä jatkamaan elämäänsä. Tästä on jo vuosia ja taas vuosia. Hän oli vielä melko nuori, alle…

Käyttäjä mietiskelijä4 aloittanut aikaan 04.07.2013 klo 20:12 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Tätäkin teemaa on täällä jauhettu ja sanottu jo kaikki varmaan tästäkin, mutta juuri nyt olen pahoilla mielin, kun tunnen, miten eristetty olo minulla on. Koska en ole kovin puhelias perusluonteeltani, olen monessa asiassa jäänyt suurta ääntä itsestään pitävien jalkoihin tavallaan jo aikaisessa vaiheessa. Keski-ikäisenä ihmisenä ei aikanaan mitenkään auttamismielessä…

Käyttäjä katinka3 aloittanut aikaan 01.07.2013 klo 23:09 kohteessa Aikuisen elämää

Hei kaikki! Olen kärsinyt vakavasta masennuksesta jo ainakin 10kk. Seurausta pitkäaikasesta stressistä ja työuupumuksesta mikä johtui oman yrityksen yksin pyörityksestä, ja yksin myös kaikki työt ym tehdessäni. Ei kannata tuohon yrittäjyyteen nyt tyssätä jos mietit tähän vastausta koska sama olotila voi tulla missä vaan työtä tehdessä. Jäin sairauslomalle viime syyskuun…

Käyttäjä aloittanut aikaan 19.06.2013 klo 20:03 kohteessa Aikuisen elämää

Tuntuu että aika moni nyt näyttää elävän viimistä kesää, ehkä jopa minäkin. Halusin vaan toivottaa teille kaikille hyviä viimisiä aikoja. Jos ette kuitenkaan kuole tänä kesänä, jatkakaa ihmeessä kirjoittamista syksyllä.

Käyttäjä Vanki aloittanut aikaan 08.02.2013 klo 22:44 kohteessa Aikuisen elämää

Pitkän pohdinnan jälkeen päätin kirjoittaa hieman ajatuksiani tänne tukinettiin. Yksinäisyys on niin vahvasti läsnä tällä hetkellä elämässäni, että tää on samalla mulle terapiaa. Ei kellään kiinnosta näitä muuten kuunnella. Tilanne katsaus: Olen vastikään avoeron kokenut nuori mies ja mulla on ensimmäistä kertaa elämässäni oma kämppä. Kämppä on ollu mulla kohta…

Käyttäjä katinka3 aloittanut aikaan 23.06.2013 klo 01:36 kohteessa Aikuisen elämää

Kuinka te kanssaihmiset täällä jaksatte pitää itsestänne huolta? Minä en oikein jaksa. Kävin äsken pesulla, lämmitin saunankin mutten siellä jaksanut kun piipahtaa. Pesin itseni suht pikaisesti vaikka edellisestä kerrasta on kait 3 viikkooa. Todellakin!!! En vaan tunnu jaksavan pesulle päästä ja jopa tuossa mietin että pitäisköhän tehdä joku guinnesin ennätys…

Käyttäjä sDYxsXF aloittanut aikaan 20.06.2013 klo 23:38 kohteessa Aikuisen elämää

Hei, tahtoisin tavoittaa ihmisiä, jotka kärsivät pitkäaikaisesta masennuksesta. Miten pärjäätte? Jos kärsitte joskus siitä, mikä teitä auttoi parantumaan? Millaista tukea olette saaneet muilta ja hoitavilta tahoilta? Olen itse hyvin uupunut. Olen vuosikausia sairastanut vaikeata masennusta, ja se on aiheuttanut yksinäisyyttä, olen epätoivoinen lääkkeiden suhteen ja kovin uupunut. Minua on myös…

Käyttäjä Cairmin aloittanut aikaan 21.06.2013 klo 19:59 kohteessa Aikuisen elämää

Olemme mieheni kanssa muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Äitiäni tämä asia järkyttää kovasti ja tänäänkin hän itki minulle puhelimessa, kuinka yksinäistä hänellä tulee olemaan meidän pois muutettuamme. Koitin häntä lohduttaa, etteivät asiat nyt niin huonosti ole. Hänellä on pihapiirissään yksi ystävällinen naapuri ja he auttavat toisiaan sen mukaan, miten kykenevät. Tahtoisin hänen…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: