Olenko ainoa jota tämä kesä ahdistaa? Miten tästä oikein selvitään? Ja mitä sen jälkeenkään on?

Olenko ainoa jota tämä kesä ahdistaa? Miten tästä oikein selvitään? Ja mitä sen jälkeenkään on?

Käyttäjä Monange aloittanut aikaan 04.06.2013 klo 19:09 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Monange kirjoittanut 04.06.2013 klo 19:09

Tiedän siis, ettei itseni kohdalla ole kyse vain kesästä, vaan paljon laajemmasta, oikeastaan koko tuleva elämä ahdistaa. Menen jotenkin tosi raskaantuntuisesti päivä kerrallaan eteenpäin, sinnittelen, enkä edes tiedä enää mitä kohti! Toivoin kovasti, että tämä lähtisi helpottamaan vielä, ”kesää kohti” jne… Jokainen päivä valuu hiljalleen eteenpäin ja kokoajan tuntuu ennemmin raskaammalta kuin että olisin menossa parempaan päin.

Muut iloitsevat kesästä ja nauttivat ulkona, minä hoidan vain pakolliset työt, ja olen mieluummin sisällä sitten itsekseni ja menen mahdollisimman aikaisin nukkumaan (melatoniinin voimin) päästäkseni pakoon kaikkea. Aamulla taas herään ja mietin, mitä järkeä tässä missään on. Surettaa aivan tosi kovasti kun vielä olen ennen ollut oikea kesän lapsi ja nauttinut vuodenajoista eniten juuri kesästä. Nyt tuntuu, että kaikki kesässä muistuttaa vain minua viime kesästä, kun vielä jaoin elämäni ihmisen kanssa jota rakastin. En tunnu pääsevän tästä yli vaikka haluaisin. Ikävöin ja itken. En pysty ajattelemaan, että enää voisin kertaakaan elämässäni oikeasti edes uskaltaa kehenkään rakastua. Jo useampi suhde on päättynyt elämässäni niin, että minusta tuntuu, että kun toinen oikeasti oppii minua tuntemaan oikeasti ja näytän kuka tosissani olen, niin toinen ei haluakaan kanssani enää olla. vaikka en ole edes syvimpiä ongelmiani kenenkään niskaan kaatanut.. Tuntuu, että olen niin kurja ja kamala ihminen, ettei kukaan halua edes kanssani olla. Enkä kestä näitä eroamisia kun olen niin rikki, varmaan edelleen myös edellisistä eroistani, en nähtävästi osaa käsitellä mitään asioita elämässäni. Toivoton olotila.

Lisäksi olen alkanut ahdistumaan kokoajan enemmän myös siitä, että menetän viimeisetkin ystäväni tällä, että olen niin huonoa seuraa ja masentunut. En jaksa pitää yhteyttä ja en jaksa kauaa esittää heillekään mitään. En kykene pitämään hauskaa. Mutten koe haluavani myöskään kenellekään itkeä.. Olen kotona kissani kanssa. Koko ulkomaailma ahdistaa.

Työni olen aina hoitanut hyvin, ja siksi onkin ollut kova isku, kun tänä keväänä olen murtunut töissäkin useamman kerran. Vaikka olen yrittänyt olla tuomatta tunteita työpaikalle🤔 En ole pystynyt pitämään itseäni koossa. Nyt yritän taas, enkä edes voi jäädä saikulle, mutta pelottaa joka päivä milloin romahdan. 😭 jos työni menetän, niin sitten minulla ei ole enää mitään. Ahdistaa. Asuntolaina täytyy kuitenkin maksaa yms.

Toisaalta kun tuntuu niin vahvasti, ettei missään ole mitään järkeä, niin en tiedä onko sitten töissäkään. Eipä ne minua yhtään nyt motivoi ainakaan. En edes keksi mitään mitä haluaisin tehdä, en edes pieniä asioita. Mistä tulisi parempi olla. Tiedän että olen pahasti masentunut. Olen torstaina vihdoin pääsemässä juttelemaan psyk.terveydenhoitajalle. Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa, vaikka tiedän, ettei sekään välttämättä johda mihinkään. Lähete palautui monen viikon pyörittelyn jälkeen takaisin. En ole heistä ”tarpeeksi sairas” ilmeisesti kuitenkaan. Pitäisi uhata tappaa joku tai itsensä.

Tuntuu, että raahaan mukanani kokoajan vain lisää painolastia aina lapsuudestani saakka, enkä osaa laskea sitä mihinkään. Tappaisin kyllä itseni jos uskaltaisin. Mutta minulla raskaat perhetapahtumat takana mitkä estävät. Se ei siis ole vaihtoehto.

Kysynkin siis nyt teiltä, jos joku osaisi samaistua; Mistä jotain iloa taas elämään? Miten olette jaksaneet vain sinnitellä eteenpäin, minkä voimin? En haluaisi taas alkaa mielialalääkitykselle, jo 2 kertaa sen olen kokenut, enkä kummallakaan kerralla ollut sitten yhtään oma itseni ja se oli aika kamalaa.. ☹️ Haluisin lopettaa asioiden lakaisemisen maton alle. Tiedän että minulla on paljon asioita käsiteltävänä. Mutta tuntuu, että muserrun ennenkun saan niitä selvitettyä. Enkä edes tiedä pääsenkö mihinkään tätä asiaa purkamaan ja jos niin käy, niin alkaa olla keinot loppu yksin..

Miten jaksatte taistella? Onko tunnelin päässä vielä valoa? Voinko vielä nauttia elämästä? Miten täältä pohjalta oikeen pääsee ylös enää?

surettaa kun ahdistaa tuo kesäkin, ja toisaalta surettaa ihan hirveästi sekin, että se menee nyt aika varmasti ohi ilman että osaan siitä nauttia 😭 Se ahdistaa niin voimakkaasti nyt.

Kaikki itkettää ja tuntuu tosi raskaalta elää🙄😑❓😑❓😭😭

Käyttäjä Siili76 kirjoittanut 05.06.2013 klo 17:37

Lohduksi pitää vastata, että todella samanlaisten tuntojen kanssa mennään täälläkin.. Erosin tuossa vuosi sitten enkä ole päässyt lainkaan eteenpäin asiassa. Ikävä on ihan hirveä ja tuntuu, että se kasvaa vaan. Tämän ihmisen kanssa olisin halunnut olla yhdessä koko elämäni. Lisäksi ongelmana on se, etten saa mitään irti yksin tekemisestä. Kuljeskelen välillä epätoivoisesti tuolla ympäriinsä ja koetan nauttia kesästä, mutta tuntuu, ettei se ole mitään, kun asioita ei saa jakaa kenenkään kanssa. Mikään ei tunnu miltään.

Olin huonossa kunnossa jo ennen eroa enkä olettanutkaan, että mies jaksaa siinä rinnalla. Silti sitä salaa toivoin. Hirveimmältä tuntuu, että minun osaltani kaikki oli sitten niin sanotusti siinä: leffassakäynti, ravintolaillalliset, lomamatkat, luontoretket, autoajelut. Yksin en ole noista kiinnostunut enkä tällaisessa kunnossa pysty mihinkään uuteen suhteeseenkaan. Enkä usko, että edes uusi suhde voisi korjata minussa tuon eron aiheuttamia vaurioita. Ystäviä minulla ei ole teini-iän jälkeen ollutkaan, kavereita kyllä oli muutamia, mutten ole pystynyt nauttimaan mistään tekemisestä heidänkään kanssaan. Olen liian hermostunut kaikkien muiden paitsi sen oman entisen rakkaani seurassa.

Sama juttu minulla myös töiden kanssa - olen aina ollut kova tekemään töitä, mutta viime vuodet sekään ei ole enää onnistunut. En pysty keskittymään, mokailen, hermostun ja mokailen lisää. Aamuisin töihin lähtö ahdistaa niin paljon, että olen oksentaa. Toisaalta en halua olla yksin kotonakaan. Minäkään en näe mitään ulospääsyä tästä. Ollaanpahan sitten edes yhdessä tässä loukussa.. 😭

Käyttäjä Monange kirjoittanut 05.06.2013 klo 20:34

Kiitos Siili76 vastauksesta ja tsempeistä. Tuli ehkä himpun verran jopa parempi mieli. tai ainakin ymmärretympi. Tuntuu että ne harvat ihmiset joille olen yrittänyt ns pakon edessä jotain olostani kertoa (menin monta kk vain esittäen kaikille iloista ja energistä roolia, mutta näyttelemiseen väsyy jossain vaiheessa 😞 ) eivät ymmärrä Mitään. Ei sitten mitään.. ja tulee entistä enemmän olo, ettei ole "oikeutta" edes tuntea näin. Siskonikin yritti "piristää" mua syyllistämällä siitä, että jollain muulla suhun verrattuna paljon pahemmin asiat ja silti selviää paremmin, en oikein ymmärtänyt miten tuosta ajatuksesta pitäisi tulla jotenkin parempi mieli.... Nyt olen taas palannut samaan linjaan, eli en halua nähdä ketään, ellen luota siihen että jaksan esittää sen aikaa että pärjään. En edes jaksa yrittää enää puhua. Ja usein haluan vain olla yksin. Vaikka se varmasti onkin juuri se, mikä eniten ahdistaa.
Siili76, tekstistäsi tuli mieleen ajatus, mitä olen itsekin miettinyt parisuhteissa/eroissa, mikä menee jotenkin sillälailla että "if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best", oliskohan ollut Marilyn Monroe joka niin sanoi.. Miksi tuo ei toteudu koskaan oikeasti noin??! 😑❓ Minulla ainakin nimenomaan tuntuu, että kanssani on kiva pitää hauskaa ja olen silloin miesten mielestä ollut parasta mitä heille on koskaan tapahtunut, eivät ole koskaan rakastaneet ketään niinkuin minua yms yms, kaikkea ihanaa, ja sitten jossain vaiheessa ilmeisesti jos yhtään olen melankolinen, mikä kuitenkin on aika iso osa minua, niin tunteet kuolevat? en vaan ymmärrä. Haluaisin ihmisen, joka olisi turvallinen. Joka seisoisi vieressä ja vaikka vain Olisi siinä, en myöskään itse oleta, että toinen voisi ymmärtää mun synkkiä ajatuksia, enkä niitä välttämättä edes haluaisi toiselle kertoa. Mutten jaksaisi parisuhteessa Kaiken muun Lisäksi vielä joutua esittämään jotain ihme iloista ja onnellista roolia jos ei aina siltä tunnu! eikö parisuhde saisi olla se paikka, missä voisi olla oma haavoittuva itsensä? Minulla se on tosin silloin juurikin päätynyt siihen, että se olen minä jota haavoitetaan ja pahasti.. 😭
Voimia Siili76 sinulle. Kerron täällä jos koen jotain ahaa-elämyksiä mistä voisi olla apua sinullekin, tee sinäkin vaikka sama, voidaan edes jakaa fiiliksiämme! 🙂🌻

Käyttäjä repukka kirjoittanut 06.06.2013 klo 09:11

En tiedä, osaanko pahemmin sinua lohdutella. Sen verran masentunut olen itsekin enkä meinaa millään löytää mitään, mistä voisin tuntea iloa tai josta saisin tarkoituksen elämälleni. Ei kai auta kuin elää päivä kerrallaan ja yrittää jotenkin pärjätä. Hyvä kuitenkin, että pääset puhumaan tilanteestasi psyk.hoitajalle. Minä käyn terapiassa ja ilman sitä olisin totisesti hukassa. Nyt auttaa se, että pääsee edes puhumaan pahasta olostaan, joku kuuntelee ja vastaa empaattisesti ja yhdessä yritetään miettiä, miten tästä jatketaan eteenpäin. Ja toivotaan, että joskus helpottaa. Kaikesta huolimatta toivon sinulle parempaa kesää ja helpompia päiviä.

Käyttäjä Monange kirjoittanut 07.06.2013 klo 17:02

Kiitos Repukka ja voimia sinullekin. Kävin tosiaan eilen juttelemassa ja hirveäksi itkemiseksihän se meni. En pystynyt katsomaan hoitajaa edes silmiin. Olen kyllä ihan tyytyväinen ettei mennyt näyttelemiseksi siellä vaan pystyin kertomaan edes siellä missä mennään (en tosin ihan kaikkea sielläkään, olen temppuillut ruoalla, siitä en ole toistaiseksi kyennyt kertomaan kenellekään, en oikein osaa sanoa miksi.... ehkä myönnän sen ensi kerralla sitten)

Tein jotain testejä yms. Niiden mukaan vakava masennus. Laittoi mut varaamaan ajan myös lääkärille (taas) ja olen menossa uudelleen juttelemaan heinäkuun puolella tuolle hoitajalle. Ajan lääkärille (uudelle, ei omalle, se olisi mennyt elokuun puoliväliin, ajattelin että en todellakaan tule kestämään sinne saakka) sain heti tähän aamuun, mikä oli tosi hyvä juttu. Se lääkäri oli tosi mukava ja onneksi oli lukenut edellisten kertomukset niin ei ihan kaikkea tarvinnut taas kerran alusta selittää, on näitä juttuja sen verran paljon, mutta juteltiin vielä lisää ja sai mut ylipuhuttua nyt kuitenkin lääkkeisiin. Tällä kertaa eri merkki, otti huomioon mun pelot liittyen aiempiin kokeiluihin ja esim Mirtazapiniin en uskalla enää koskea vaikka välillä huomaan miettiväni että olispa mahtavaa saada taju kankaalle niillä taas.. Nyt onneksi saanut unta vähän paremmin melatoniinin voimin ihan. Yritän pysyä siinä. 😑❓

Ajattelin nyt koittaa kuitenkin. Kai silloin myös parempi mahdollisuus terapiaan kun on lääkityksenkin suostunut nielemään. Näin olen ymmärtänyt. Mikään ei ole muuttunut eikä ratkennut eikä oikeastaan hirveästi vielä edes mennyt eteenpäin, mutta olo on vähän helpottuneempi. Nyt yritän tehdä tälle elämälleni jotakin. Toivon, etten luovuta taas kerran kesken vaan, se on aina ollut ongelma, kun tulee liikaa seiniä vastaan / joku uusi parisuhde vaikka niin uskottelen itselleni että olenkin onnellinen eikä ole ongelmia! 🙄 Ei hyvä...

Nosti ihan vähän esille sitäkin korttia että saattaa olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mutta ei mennä asioiden edelle. Kai ihan masennukseenkin kuuluu kaikennäköistä erilaista vuoristorataa. Mulla tää touhu on jatkunut tosin vuosikausia, en edes muista että olisin joskus ollut jotenkin rauhassa itseni kanssa. Joskus tuntuu menevän sika hyvin ja olen ihan onneni kukkuloilla ja saan hirveästi aikaan (mania? vaikea nyt sanoa) ja sitten välillä tulee näitä ultimate low -vaiheita. Tosi sekavaa siis, mutta silti olen jollain tavalla tyytyväinen, että olen ottanut härkää sarvista edes tänkin verran. 🙂👍 Nyt lähden apteekkiin ja ajattelin uskaltaa aloittaa napit jo tänään. Toivotaan, että pelittäisi nämä mulla. Voimia kaikille ja kirjoitelkaa omia olotilojanne kanssa jos siltä tuntuu, on kiva kun on meille kaikille vertaistukea 🌻🙂🌻

Käyttäjä Monange kirjoittanut 08.06.2013 klo 12:06

Melkeinpä koomista, otin ekan tabun eilen illalla, yö meni ihan sekoiluksi, näin esim unta missä siskolleni tehtiin lobotomia poraamalla omenaporalla aivoja ulos, se oli ikäänkuin joku opetusvideo, todella yksityiskohtainen, aika sairasta..... en ymmärrä mistä mun kaikki painajaiset tulee. ne on usein ihan super ahdistavia ja omituisia! Nukuin vain lyhyissä pätkissä ja hirvee ahdistus. Ei tuntunut melatoniinista olevan tän kanssa mitään iloa. Nyt alkaa siis heti tuo Venlafaxine kyllä potkimaan sivuvaikutuksineen, en saanut oikein itseäni ylös sängystä ja olo on ihan tokkurainen ja sekava, tasapaino heittää ja olo kuin olisi kännissä / krapulassa. Huono olo vähän myös. Tämä on melkein oikeasti huvittavaa, koska pitäisi lähteä yhteen työjuhlaan toiseen kaupunkiin, enkä tiedä miten se tässä kunnossa onnistuu!!! Nauraisin nyt itselleni jos pystyisin. Ei oo oikeesti todellista tää meno.... 😝

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 12.06.2013 klo 11:25

Heippa! Miten sulla nyt menee? Tuo lääketokkura-juttu on, kuin se minun Ketipinor-kokeiluni (hyi helv..) sellaista kaskaa en todellakaan voi syödä. Olo oli samanlainen, kuin sinä kuvailit. En tajua, miten kukaan voi sellaisia lääkkeitä syödä, nehän vetää aivan kuutamolle. Minulta ei onnistuisi kyllä mikään tekeminen niiden alaisena, pelkkä seinän tuijottaminen ja makaaminen. Kun sanoit, että hieman alkoi huvittamaan, että ei ole todellista niin minuakin alkoi nyt vähän huvittamaan, se ei todellakaan ollut edes todellista, niin hirveää se oli, aivan tööt... Toivottavasti olet "toipunut" jo.

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (Sos-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 12.06.2013 klo 11:39

Hei,

Oletteko huomanneet, että Mieli Maasta ry järjestää Tukinetissä säännöllisesti liveryhmiä masentuneille? Liveryhmät ovat reaaliaikaisia chat keskusteluja joihin voi osallistua kuka tahansa aiheesta kiinnostunut. Etukäteisilmoittautumisia ei tarvita. 12 nopeinta mahtuu mukaan keskusteluun.

Tänään keskiviikkona 12.6. on viimeinen liveryhmä ennen pientä kesätaukoa. Tänään liveryhmän teemana on: Myönteistä puhetta itselle. Liveryhmä on klo 18-20.

Liveryhmän ohjaajina toimivat Mieli Maasta ry:n vertaisohjaajat.

Tervetuloa mukaan! 🌻🙂🌻

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 12.06.2013 klo 12:33

Heippa,

tutulta kuulostaa tuo Sinun tarinasi. Olen itsekin kokenut eron pari kertaa ja sairastanut myös vakavan masennuksen. Terapioissa on käyty. Suosittelen Sinulle kyllä kovasti sitä lääkeapua. On tuskastuttavaa kokeilla eri lääkkeitä, mutta se on pakko, koska oikean lääkkeen ja annostuksen löytäminen on vaikeaa ja aikaa kuluu paljon.

Vakavastakin masennuksesta voi toipua, mutta helppoa se ei ole ja jokainen tapaus on omanlaisensa. Kyllä meistä jokainen kaipaa sydänystävää rinnalleen, hellyyttä ja huomiota kaikilla mausteilla. Mutta jos ei saa, niin ei saa.

Kyllähän minuakin ahdistaa, kun on yksinäinen juhannus tulossa. Tosin tällä kertaa on ystävätär tukena juhannusaattona. Hän on kokenut erittäin vaikean avioeron tosi pitkän avioliiton jälkeen. Syömme yhdessä, juttelemme henkisistä asioista ja tietysti myös miehistä. Sitten jaksaa taas.

Ihan sattumalta löytyi tämäkin vanha uusi ystävä. Kyllä niitäkin voi löytyä, joten ei kannata luovuttaa. Jos löytyy ystävä, ehkä joskus löytyy vielä sulhanenkin - ? No, toivossa on hyvä elää.

Jos on oikein pohjalla, ei siitä ole kuin yksi suunta: ylöspäin. Ikävää ja anteeksiantamatonta vain, että mielenterveysongelmaiset ovat rikkaassa Suomessa paljolti heitteillä. Hoitoa on, mutta jonot ovat pitkät eivätkä kaikki kykene auttamaan kaikkia. Oman terapiani jouduin lopettamaan noin vuosi sitten, koska minulla ei ollut enää siihen varaa. Kerta viikossa olisi tullut maksamaan noin kolmesataa kuussa, enkä kerta kaikkiaan voi saada kokoon sellaista summaa. Toisaalta olenkin jo ihan hyvässä kunnossa ja pärjään ilman. Toivon, että Sinäkin löytäisit hyvän terapeutin! Sitä odotellessa, kirjoittele vaikka tänne. 🙂👍

Käyttäjä Monange kirjoittanut 12.06.2013 klo 17:14

Kiitos Etsijä ja Autiotalon Kuunvalo, viestinne piristivät mun päivää enemmän kuin arvaattekaan! Lääkkeitä olen jatkanut nyt, vaikka edelleen olo on aika hurja niistä, mutta koitan sinnitellä ensi viikon to saakka kun lääkärin soittoaika, sitten täytyy varmaan miettiä jos tällaista tää meno edelleen.. Ekat kaksi päivää olo oli kuin essoissa, peruin sen työsysteemin la, ja on kyllä oikeasti välillä naurattanutkin, mun ajatukset liikkuu tosi omituisia polkuja, jotenkin jopa kiehtovaa...! 🤨
Väsyttää ihan hulluna, tekisi mieli vaan nukkua, mikä on periaatteessa ihan kiva, koska menin monta kk tuossa keväällä niin, etten saanut ollenkaan nukuttua, ja se ahdisti melkeinpä vielä enemmän. Tuntuu, että mulla on nyt iso salaisuus, koska töissä en lääkityksestä ole voinut kertoa, yritän esittää mahd. skarppia, mutta rankkaa on!! Autolla ajoa olen vältellyt, vain välttämättömät matkat eilen tein, se oli kamalaa, tosi tarkkana piti olla..... luulen, että olen vaarallinen nyt liikenteessä.. 😯🗯️ Siksi muuten en ole autoillut. HUH, sanon kyllä nyt..... Mutta katsotaan josko tämä auttaisi muutaman viikon päästä vaikka. Olen valmis katsomaan tämän kortin.
Myöskin jollain kierolla tavalla olo on "jännä", koska nyt on ikäänkuin minä ja napit, mun liittolainen, eli en ole ikäänkuin yksin, koska seurailen mitä nää tabut saa aikaan. Varoittelin sitä lääkäriä että olisin toivonut, ettei laita mulle mitään nappeja kun mulla on vähän taipumusta lääkkeiden väärinkäyttöön / ajatuksiin☹️ Nytkin huomasin miettiväni, että mitähän kävisi jos ottaisin tähän päälle vielä diapamin (löytyy kaapista).. nyt ei mahdollista kun täytyy juhannukseen saakka ainakin hoitaa aikalailla töitä vielä, eli täytyy olla "näyttelemiskunnossa" siellä, mutta God knows mitä mä sitten meinaan.. Voi että kyllä mä en uskalla ees lukea läpi mitä tuli kirjotettua, tuntuu että mun ajatukset menee vaan sairaammaksi.....
Tuntuu että napit saa vaan vahvistettua sitä mun ulkokuorta, mitä kaikille esitän, jolloin nää oikeat asiat ja ongelmat hautautuu taas vaan syvemmälle, pelkään. Esim nyt en pysty itkemään enää, nuo napit vaikuttaa jo niin, niin pelkään, että kun menen juttelemaan heinäkuussa taas niin ei mistään tule mitään kun vaikutan ulospäin niin siltä että oon täysin kunnossa, varmaan. Nytkin tuntuu, että töissä yritän kompensoida sitä, että mun pää on todellisuudessa ihan sekaisin ja huumattu, niin sillä että laittaudun oikeen ajan kanssa aamulla (myöskin koska täytyy ottaa sikana aikaa et saan koottua itteni kun niin sekava fiilis ollut joka aamu, tuntuu että vaan kaatuilen ympäriinsä kotona...) ja laitan siistit vaatteet ja korot. Sitten meen töihin esittämään taas jotain mitä en ole.
Juhannus tuntuu pahalta, mutta kai se menee siinä missä muutkin päivät. Olen alkanut työstää sitä, että vain hyväksyisin sen, että tämä kesä tulee menemään ohi tällaisena. Ehkä ensi kesänä osaan taas iloita. Toivoisin, että olisin vähän ehjempi ihminen sitten.. ☺️❤️
Etsijä, sinun suunnitelmasi kuulostavat tosi hyviltä. Tähtään siihen, että pääsen vielä samaan jamaan kuin sinä. Kyllä tämä vertaistuki on kyllä tärkeä asia, iso KIITOS siitä🌻🙂🌻

Käyttäjä Monange kirjoittanut 15.06.2013 klo 19:30

Huhhuh, täällä taas. Oikein odotin tätä hetkeä, että tulee ilta ja pääsen purkamaan hieman ajatuksiani ja tunnin päästä menen saunaan ja sitten toivottavasti kunnon yöunille.. Tänään olin siis poikkeuksellisesti töissä, oli vielä aika rankka ja tärkeä päivä, mutta kaikki meni tosi hyvin ja sain kiitosta. Kotiin päin kun ajelin, niin alkoi kyllä ahdistaa ja rajusti, tulin tosi surulliseksi taas, kun ulkona tuo aurinko paistaa ja tuntuu että kaikki "normaalit" ihmiset on ulkona ja nauttii olostaan, ja en tiedä olisinko itse tehnyt Yhtään Mitään jos en olisi töissä tänään joutunut olemaan..? en tiedä. Huomisenkin vapaa-ajan menon yhden ystävän kanssa peruin, kun alkoi olla tässä olo, että huomisen vietä mieluummin peiton alla yksinäni.. Tuntuu, että elän vaan enemmän ja enemmän tätä kaksoiselämää. Hoidan työni ja siellä olen oikein iloinen ja tehokas (täyttä näyttelyä), ja muuten en kykene mihinkään eikä mikään huvita.

Efexor väsyttää ihan hulluna, viimekin yönä nukuin melkein 11h, toki välillä heräilen, mutta voisin nukkua kaikki päivät ja yöt, siltä tuntuu! Nytkin jo odotan että pääsen taas nukkumaan. Aika kurjaa tämä elämä on. Mutten osaa iloita mistään, niin en jotenkin nyt edes jaksa yrittää tehdä mitään pakollisen lisäksi. Siivottua sain, ihme ja kumma, yksi iltapäivä kun töissä ei ollut ollut kovinkaan paha päivä.

Muutama ihminen on vängännyt tässä viime viikkoina treffeille, mutta minkäs teet kun ei kiinnosta, ja tuntuu niin paskalta että en usko että kukaan voi tajuta sitä, ja vähiten tässä mitään sydänsuruja tai ongelmia enää lisää mun elämääni kaipaan. Yhdellekin hepulle sanoin suoraan joku päivä tuossa että olin lääkärissä ja että ollut tosi rankka kevät ja etten ole valmis deittailemaan yms yms, ihan suoraan, ja aina kun kysyy miten menee niin olen vastannut että yritän vaan pärjäillä ja saada työjutut tehtyä, nothing more, ja silti se edelleen laittelee viestejä, en tiedä mikä Sen ongelma on jos se haluaa tällaiseen sekopäähän väen vängellä sekaantua! Harmi kyllä ei tosiaan nyt itsellä yhtään sellainen olo että antaisin sen edes tapahtua kyllä.

Ihanahan se olisi jos joku "pelastaisi" tältä kurjuudelta mitä omaksi elämäkseni kutsun, mutta toisaalta tiedän, ettei se ole ratkaisu mihinkään ja pelkään tosi paljon enää enempää sydänsuruja☹️ se on niin vaan joka helvetin kerta joka tapauksessa mun suhteissa mennyt. vaikka miten olisi tuntunut, että tämä se nyt on. En usko enää muihin, enkä luota omaan arvostelukykyynikään ollenkaan. Melkeinpä toivon, että osaisin nyt olla yksin ja keskittyä selvittämään itse oman elämäni🙄

Voi että en kyllä just nyt tykkää yhtään mun elämästä. Enkä oikein jaksa sille mitään tehdäkään. Hyvä sitten valittaa... no, menen sinne saunaan ja nukkumaan. Ehkä sitten "syssymmällä"... sekin ajatus tosin ahdistaa jo nyt ihan kamalasti ja itkisin jos lääkehuuruissani pystyisin😭

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 16.06.2013 klo 07:35

Huomenta Monange! varmaan nukut vielä.. Lueskelin kuulumisiasi ja kommenttiasi ketjussani, kiitos siitä. Nuo pilleriasiat, nuo pilleriasiat..on ne sitten. Aivan , kuin ei tässä elämässä olisi jo tarpeeksi monimutkaisuutta. Sitten vielä joutuu pelaamaan kaikenmaailman nappien kanssa ja elämään ihan niiden kanssa, kuin jossain kummallisessa "parisuhteessa", paremminkin riippuvuussuhteessa (minun kohdalla).

Minullahan tuo bentsojen syöminen muuttui mielivaltaisemmaksi ja lähti käsistä joskus keväällä, kun alkoi masennus hiipiä, ne hoidot olivat niin rankkoja, olin väsynyt, turhautunut ja masentunut jo kaikesta siitä ruletista ja jatkuvassa stressissä. Mutta onneksi vieläkään en vedä mitään "kourallisia", kuten oikeat narkkarit. Aika pientä on mun narkkaaminen, mutta riippuvuutta on kuitenkin. Temesta ei tee sekavaksi, mutta poistaa ahdistusta ja antaa tyynemmän olon. Siksi tykkään siitä. Temestasta ei tule pökkyräinen olo. Diapamejakin minulla on, mutta en pidä niistä. Niistä tulee ällöttävä tökkyrä ja uninen olo, enkä halua sellaista.

Sinulla Monange on ihan kiehtovat jutut. Olet hyvä ilmaisemaan ja olisitkohan jollakin tavalla luovakin ihminen? Urheaa on tuo, että jaksat sen Efexorin kanssa mennä, saattaa hyvinkin olla, että alkuhankaluuden jälkeen se alkaa auttamaan. Minä en kestänyt ollenkaan Ketipinorin tuntemuksia ja heivasin sen heti. Nyt olen siis taas pelkillä bentsoilla. Varmaan huomenna psyk.polin "terapeutti" riemastuu asiasta, etten syökään niitä lääkkeitä ja temestaa vain vedän. No, en välitä. Teen niin kuin itsestä tuntuu.

Kuvittelin sinua ajamassa autolla "skarppina" (sekaisin) ja alkoi hymyilyttämään. Sinussa on paljon myös huumorintajua ilmeisesti.

Itse olisin oikea tappokone tien päällä. Onneksi minulla ei ole ajokorttia, enkä osaa ajaa autolla.

Kirjoittele vain tänne ja tule välillä minunkin luo vierailemaan, ystävä🙂

Jatketaan turinoita ja murinoita..

Käyttäjä Monange kirjoittanut 16.06.2013 klo 21:01

Kiva kun kommentoit, "narkkari"ystäväni🙂 Olen kyllä jokseenkin luova ja luovalla alalla töissäkin. Tykkään kun päivät on erilaisia ja on aina uudenlaisia haasteita.. Jotain motivaatiota sain eilen takaisin kun meni kaikki niin putkeen ja sain pitkästä aikaa kunnon onnistumisentunteen töistä. Nyt juuri uskon, että selviän kunnialla kesälomaan saakka. Viikon alussa vielä tuntui tosi paskalta sen suhteen. Onneksi varmaan heinäkuun alkuun vaan sinnittelen. Sitten voi vaan jatkaa tätä pelkkää olemista ja yrittää kerätä palasia...

Taiteilin eilistä varten nappulasta veks melkein puolet (on sellaisia depot-kapseleita nuo mitkä saa auki), etten ollut töissä ihan kuutamolla, eilen illalla otin sitten kokonaisen. Annos siis tuplaantui. Huomaan, että vaikuttaa enemmän taas, arvasin sen!! Nukuin 12h!!!😝 Ihan kiva sinänsä... Sitten puolestaan tänään olen ollut ihan ADHD, mikä myös kyllä ihan ok, sain käytyä vähän lenkillä ja siivosin tuuliviirinä koko vaatekaappini Tchaikovskyn soidessa (ja sitä tavaraa on siis PALJON..) ja löysin itselleni uusia blogeja ympäri maailmaa mitä voisin alkaa seurailemaan. Olen siis saanut yllättävän paljon aikaan! 😐 Jännittävää.. tosin kädet tärisee ja on vähän etova olo, mutta toivottavasti nämä hommat tasoittuu taas ajan kanssa.. Ihan hyvä kyllä jos näistä saa lisävirtaa!

Mietin tuossa, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mietin jotain asioita, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. En ole pystynyt enkä halunnut miettiä mitään tulevaa pitkään aikaan. Toki se nytkin ahdistaa suurimmaksi osaksi. Ei tässä mitään totaalikäännöstä olla sentään tehty.. Mutta jostain sain siis nyt aikalailla salamana kirkkaalta taivaalta päähäni, että haluaisin lähteä itsekseni kunnon inspiraatiomatkalle Marokkoon! En tosin tiedä milloin pystyisin lähtemään, ja en ole ihan varma onko se realistinen ajatus, onko sinne turvallista lähteä naisena yksin.. Tai sitten pitäisi vaan mennä eikä meinata. 😎 Sinänsä tuntui ihan mahtavalta, että edes ajattelin jotain Omia Suunnitelmia elämääni!

Kummallinen päivä, kaiken kaikkiaan. En jotenkin ole yhtään kärryillä juuri nyt että miltä edes tuntuu. Eikä sitä jaksa edes kokoajan miettiä. Katsellaan taas huomenna uudemman kerran😉

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 17.06.2013 klo 17:54

Kukkuu! Narkki täällä again🙂 Olen palannut bentsojen maailmaan ja hyvä niin. Tunnen oloni jälleen paljon normaalimmaksi ja hommat hoituu paremmin. Ainakin pää pysyy paremmin kasassa.

Kuulosti hyvälle tuo sinun meininki. Itselläni oli tänään vauhdikas päivä, josta kerron ketjussani. Minulle uppoaa nyt illasta lepo, Uuno Kailaan runot, jotka eilen Fiskarsista ostin, Chopin, kevyet tekstiviesteilyt, ilta-auringon valon seuraaminen..

Hetki yksinäisyyttä. Mies meni kaverinsa kans oikein R-Kioskille🙂

On se vaan niin hyvä mies. Oikeasti yrittää kaikkensa, vaikka itselläänkin ongelmia. Minunkin pitäisi yrittää paljon enemmän ja saada tämä passiivisuuden kehä murrettua, olen kuin prinsessa sadan vuoden unessa. Välillä aina elän, kuin ennenkin. Sitten taas "kuoleudun". Elämä mun kans on varmaan raskasta. Uskon, että reissu R-Kioskillekin kaverin kans on henkireikä, hetken erossa minusta, eikä tämä ole katkeruudella kirjoitettu, ei myöskään vitsinä, vaan ihan realistisena ajatelmana.

Sulla tulee futaamaan vielä vidun lujaa, aistin sen..sulle käy hyvin, sanoo selvännäkijä Autiotalon Kuunvalo, jota kannattaa uskoa, sillä hänellä on aisit hieman eri planeetalta, kuin suurimmalla osalla tämän planeetan tallaajista. Siksi AK:lla onkin hieman vaikeaa elää tässä matalan sykkeen maailmassa, koska hän on oikeasti henkiolento, eikä lainkaan oikea ihminen.

Mutta ei kait se ole tuotha niin mikhään, hyvä ja katellaan!

(Järki lähti näkemiin, eri suuntiin kun käveltiin, järki lähti näkemiin, järki lähti näkemiin..) Aste: Tee sääntöön poikkeus.

Käyttäjä Monange kirjoittanut 19.06.2013 klo 17:37

Kiitos AK kun uskot muhun ja toimit ennustajana, yritän luottaa sun visioon vaikka tänään se on tosi vaikeaa! mutta KIITOS. Just nyt taas niin vaikea olla ettei oo tottakaan.. Näin viime yönä hirveitä painajaisia ja tänään on ollut ihan tosi ikävä ja yksinäinen olo, kaipaan kainaloa mihin käpertyä pakoon tätä maailmaa muttei ole ketään.. 😭 Tai voisi olla kyllä joku, on sellaisia, muttei kukaan kiinnosta. Ei yhtään kukaan. Paitsi exä ja siihen on pakko olla edes ottamatta yhteyttä ihan totaalisesti kun tiedän että mulle tulee siitä vaan miljoona kertaa pahempi olla sitten loppujen lopuksi. Tekee tosi pahaa ajatella nyt sitä mitä se tekee juhannuksena, pitää varmasti tosi hauskaa eikä ajattele mua ollenkaan, tästä olen aivan sata varma, sanoi itse että ei mieti edes ja menee eteenpäin ja muutenkin nyt on kesä yms yms, ja keskittyy vaan kivoihin asioihin. Mä en osaa. ☹️
Ahdistaa aivan suunnattomasti juhannus, olen menossa perheen kesken mökille "rauhoittumaan", kaksi siskoa miehineen ja meidän vanhemmat paikalla, minä ja mun kissa, alkaa tuntua että pitäiskö vaan jäädä tänne kaupunkiin.. jotenkin ajatus että niitä joudun näkemään ahdistaa. Voisinkohan vaan sanoa suoraan että aion olla aikalailla omissa oloissani...? 😞 Lukea kirjoja. Yrittää saada ajan kulumaan. Voi itku kun viimeksi olen sielläkin ollut exän kanssa yhdessä....... tuntuu niin pahalta.

Jotenkin oli helpompi olla tuossa kun napit sekoitti pään niin hienosti ettei ajatus oikeen liikkunut niin ketterästi kun yleensä, ja nyt selkeästi alan tottumaan niihin (väsymys tosin edelleen vaivaa) kun kykenen taas kiduttamaan itseäni pyörittelemällä ajatuksia mistä mulle tulee niin hirveä olo että alkaa kuvottaa. Ja itkisin jos pystyisin mutta edelleenkään se ei toimi!!! en ihan ymmärrä.. täytyy varmaan yrittää kysyä huomenna aamulla sen lääkärin mielipidettä tähän kaikkeen kun soittaa. Ainakaan en ole kokenut ihmeparantumista, se on taas todistettu....

Taas kyllä niin sellainen olo että mitä ihmeen pointtia tässä missään on. En näe sitä pointtia missään, enkä jotenkin nyt yhtään jaksais katsella ja elellä vaan Ilman sellaista!! tuntuu, että ainoastaan sen takia teen yhtään mitään että aika menisi eteenpäin, mutta mitä ihmettä kohti??!? Ei ole mitään odotettavaa. Pelkkää sekasotkua ja hirveetä ahdistusta, ahdistaa melkeen enemmän sekin ajatus että ei mene kauaa siihenkään että taas on syksy ja melankolia varmaan vaan kasvaa sitten siitä ja sitten ainakin haluaisin että olisi joku jonka viereen käpertyä, mutta ei ole ja en uskalla edes enää ajatella mitään sellaista ylipäätään kun kaikki on niin epävakaista ja olen itse niin sekaisin ja mulla on itsenikin kanssa niin hankala elää että en ihmettele jos joku muukin kokee sen niin!! 😭

Nyt on taas sekavat mietteet, mutta kai tää juna kokoajan eteenpäin vie vaikkei mitään ihmeitä tekisikään... 😭

Käyttäjä Autiotalon Kuunvalo kirjoittanut 20.06.2013 klo 09:14

Hei Monange..

Kuvailit ihanasti olotilaasi (vaikka ei siinä mitään ihanaa tietysti ole) Tuntui niin tutulle, tuli elävästi mieleen eroni exän kanssa ja sen jälkeiset tunnelmat. Tunsin paljon samoin.. Minut pelasti ainoastaan tämän nykyisen tapaaminen. Ei se suru olisi muuten loppunut koskaan. Ei taida kuulostaa kovinkaan lohduttavalle, mutta näin se minun kohdallani oli.

Ei tässä häävit tunnelmat ole itselläkään. Taas aamuneljältä heränneenä, väsyneenä siitä, huolestununeena kaikesta, tympintyneenä tähän koko maailmaan.

Jollain ihme voimilla kuitenkin odotan huomista, Juhannusta. Valkoisia ruusuja. Runoja. Pikkuisia kakkuja, Savukalaa..

Tai sitten kaikki menee pilalle. Minä makaan pilleripäissäni. Mies on ehkä kännissä. Riitelemme ja minä hajoan, hajoan...

Toivotan hyvää tai kelvollista juhannusta sinulle virtuaalinen ystäväni jo nyt, kun en tiedä onko täällä huomenna enää kukaan moderoimassa viestejä.

Saattaa olla, että suurella tahdonvoimalla saan itseni vielä miehen matkassa asioille tänään, mutta sitten en kyllä lähde enää yhtään mihinkään.

Kijoittele kuulumisiasi, voi hyvin🙂