Uupumus työssä ja nyt itsekseen.

Uupumus työssä ja nyt itsekseen.

Käyttäjä Harriville aloittanut aikaan 05.08.2013 klo 14:43 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Harriville kirjoittanut 05.08.2013 klo 14:43

Onko mitään vinkkejä lievään työuupumiseen, sekä ruumiilliseen että henkiseen. Tilanne on se, että oli tarkoitus muuttaa Helsinkiin vaimon ja elukoiden kanssa, mutta minä jouduin kuitenkin jäämään tämmöselle pikkupaikkakunnalle itsekseni asumaan elokuun ajaksi, koska työsopimus tulee päätökseen viimeisenä arkipäivänä (vaimo joutui muuttamaan koulun perässä, ei olisi muuten jättänyt minua tänne itsekseni). Olin onnekas saadessani nykyisen työni, mutta ongelma on se että se on henkisesti aika vaativaa minulta, koska minulla menee helposti rytmi sekaisin, ja tämä työ on iltasiivousta, joka arkipäivä. aloittaen kello 16 ja loppuen yleensä 22-01 maissa.

Ei ole autoa, vain polkupyörä, joudun kulkemaan 10km pyörällä sinne ja takaisin, koska bussit ei kulje siihen aikaan kun pääsen töihin, olen rättiväsynyt, ja sitten kun pääsen töistä, olen virkeä koska ruumis ei ole rauhoittunut vielä työnteosta. Sitten en saa nukutuksi, yleensä rupean nukkumaan (saan unta) siinä 4-5 maissa aamulla, eli en kerkiä kuin herätä ja mennä töihin, ja sellasta ollut nyt melkein kolme kuukautta. Nyt kun ei ole vaimokaan ja lemmikit seurana, niin en edes haluaisi mennä kämpälle asti, ihan samalta tuntuisi jäädä nukkumaan jonnekin tien varteen, koska inhoan työtäni yli kaiken. Olen yrittänyt nyt saada töitä Uuden maan alueelta, joissa kulkee junat hyvin joten voisin samantien muuttaa Helsinkiin jos saisin Uusi maa alueelta töitä, mutta nykyistä työtä on jäljellä enää tämä elokuu, jos jatkan, tuntuu että ei ruumin ja pää kestä ollenkaan. Jos en jatka, en pysty maksamaan vuokraa…