Aikuisen elämää

18 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4622
Käyttäjä Wineyard81 aloittanut aikaan 19.01.2016 klo 18:42 kohteessa Aikuisen elämää

Olen kohta 35 vuotias nainen ja päällisin puolin kaiken pitäisi olla kunnossa. Hyvä työ jossa minua arvostetaan ja saan kehittää itseäni. Mutta siihen se sitten jääkin. Olen viimeiset 10 vuotta reissannut ympäri suomea keikkaluontoisen työn perässä, vanhat ystävät jääneet taka-alalle, muuttaneet, menneet elämässään eteenpäin, pariutuneet, hankkineet lapsia jne. Itselläni viimeinen…

Käyttäjä dinopeitto aloittanut aikaan 21.01.2016 klo 00:43 kohteessa Aikuisen elämää

Olen 21-vuotias työtön nuori nainen. Ala-asteelta asti minulla on ollut poissaoloja koulusta, yläasteen viimeisen luokan kävin kotoa käsin, lukion keskeytin ja ammattikoulun pääsin läpi sormien katsomisen ansiosta. Sain koulussa hyviä numeroita ja minulla oli ystäviä, mutta pelkäsin esitelmiä, ääneen lukemista ja vastaamista. Minua ja ystäviäni kiusattiin. Yläasteen aikaan en syönyt…

Käyttäjä Onnetar82 aloittanut aikaan 14.10.2015 klo 23:24 kohteessa Aikuisen elämää

Ystävänikin kysyi ”Voiko sinulla olla masennus?” Sain viikko sitten tiistaina diagnoosin keskivaikea masennus ja työuupumus. Olen normaalisti iloinen,positiivinen, tunnollinen työntekijä ja kaikkien ystävä. Nyt olen kävelevä kysymysmerkki…?? Tykkään työstäni, mutta työtaakkani kasvoi liian isoksi. Viime kuukausina varmistelin työkavereiltani että olen varmasti tehnyt työni hyvin, pomoltani kysyin kykenenkö tekemään tätä työtä,…

Käyttäjä tylleröinen aloittanut aikaan 15.01.2016 klo 12:04 kohteessa Aikuisen elämää

On niin tyhjä olo juuri nyt. Monesti olen sanonutkin että ”kun kaiken pitäisi olla hyvin”. Suututtaa, ettei näin ole vaikka oikeasti onkin. Mulla on varmastikin todella vääristynyt mieli. On poikaystävä, ystävä, kavereita, koulu, työ, harrastuksia. Reagoin todella voimakkaasti asioihin. Ahdistus kouluunpaluusta (nyt teen siis verkossa kursseja) on suunnaton. Saa nähdä…

Käyttäjä Annikki88 aloittanut aikaan 18.01.2016 klo 14:24 kohteessa Aikuisen elämää

Olen ollut lapsena koulukiusattu, eikä kukaan aikuinen puuttunut siihen, vaikka he tiesivät siitä. Ehkä olen jo silloin saanut kokemuksen, ettei sillä ole mitään merkitystä, mitä minä sanon, kun ei kukaan kuitenkaan tee asioille mitään, eikä minun mielipiteellä ole väliä. En tiedä onko minulla ollut sen jälkeen ongelmia luottaa ihmisiin vai…

Käyttäjä weepu aloittanut aikaan 18.01.2016 klo 22:04 kohteessa Aikuisen elämää

Olen uusi täällä. Etsin kai muita pimeydessä ja välillä kaaoksessa eläviä. Te minua ymmärrätte kun kukaan muu ei. Edessäni on opiskeluista valmistuminen ja sen jälkeinen elämä pelottaa. Olen hakenut työtä alaltani vaikka mihin, vain saadakseni kielteisiä vastauksia. Heitän elämäni tuntemattomille, kunpa tietäisivät kuinka suuri vaikutus heillä on. Mielialani on aina…

Käyttäjä ahdistunella aloittanut aikaan 16.01.2016 klo 13:04 kohteessa Aikuisen elämää

Mulla ei oo ikinä ollut mitään ahdistuksia , nyt on tän syksyn aikana alkanut tulemaan. Mä oon jäänyt jumiin nettiin ja luen sieltä uutisia mitä näissä pakolais asioissa tapahtuu. En saa siivottua en nukuttua en ulkoilutettua koiraani en ole laittanut ruokaa ehkä kerran viikossa tai kahdessa käyn suihkussa. Töissä vielä…

Käyttäjä It's_only_me aloittanut aikaan 15.01.2016 klo 23:45 kohteessa Aikuisen elämää

Olen jonkun äiti, jonkun tytär. Olen joku muu kuin minä. En riitä enää, ajatus karkaa. Tämä tunne on minulle uutta vaikka se tuntuukin kuin olisin vain minä potenssiin tuhat. Olin hieman outo, hajamielinen mutta sain mitä tahdoin. Kärsin mieluummin itse mutta pelkäsin muiden mielipiteitä. Huolehdin asioista mitä muut eivät noteeraa…

Käyttäjä Nooppium aloittanut aikaan 07.01.2016 klo 14:09 kohteessa Aikuisen elämää

Olen 22vuotias naisenalku ja tuntuu etten pian kestä koko maailmaa. Liikaa vaihtoehtoja ja pelkään kuolemaa ja millään ei ole loppupeleissä väliä mitä teen. Olen koittanut opiskella, mikään ei vaan tunnu omalta. En ymmärrä omaa paikkaani täällä, mikään harrastus ei kiinnosta myöskään. Liikaa vaihtoehtoja ja silti mikään ei sytytä. Selaan vain…

Käyttäjä aloittanut aikaan 10.12.2015 klo 22:37 kohteessa Aikuisen elämää

Olen noin kolmekymppinen mies. Viime aikoina olen alkanut saada epämääräisiä ja lievältä tuntuvia ahdistuksia ja huimauksia, jolloin pelottaa että pyörryn tai oksennan. Ensimmäinen tällainen tuli, kun olin marraskuun loppupuolella linja-autossa menossa hammaslääkäriin, ja toinen kun olin tulossa pois sieltä (eri käyntikerta). Ajattelin sen ensin liittyvän niskajumiin, mutta sain niskasäryt pois…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: