Elämäntilannemuutos pelotta ja syö voimavaroja
Olen uusi täällä. Etsin kai muita pimeydessä ja välillä kaaoksessa eläviä. Te minua ymmärrätte kun kukaan muu ei.
Edessäni on opiskeluista valmistuminen ja sen jälkeinen elämä pelottaa. Olen hakenut työtä alaltani vaikka mihin, vain saadakseni kielteisiä vastauksia. Heitän elämäni tuntemattomille, kunpa tietäisivät kuinka suuri vaikutus heillä on.
Mielialani on aina vaihdellut kuin vuoristorata. Syksyn alussa olin ylpeä koska jokavuotinen kaamosmasennus ei tullutkaan. Olin väärässä, sieltä se tuli kuin uskollinen noutaja.
Olen ollut koulukiusattu koko koulunkäynnin aikana ihan 1. luokasta asti. Vaikka nyt tiedän että he jotka minua kiusasivat olivat itse hyvin epävarmoja ja purkasivat omaa pahaa oloaan minuun. Niin en vieläkään voi hyväksyä sitä että he pilasivat elämäni. Vanhempani olivat hyvin passiivisia nuoruusaikana. Olin ”kiltti ja hiljainen”. En vaatinut paljoa. Siskoni reagoi vahvemmin, hänestä tehtiin jopa lastensuojeluilmoituksen. Minusta ei. Minulla ei ollut kavereita. Ei ollut mitään harrastuksia koska olimme vähävaraisia. Kukaan ei huomannut huonoa oloani. Ei vanhempani, luokkakaverini, opettajat, työkaverit, työnantajat, terkkarit. Miesystävälleni kerroin kun olimme seurustelleet 6kk. En tiedä olenko masokisti mutta kun kerroin hän sanoi että älä minulle purkaa tunteitasi koska minulla on jo tarpeeksi huolia. Nyt 8v myöhemmin en ole enään varma mitä haluan, kuka olen. Vasta nyt olen tajuamassa kuka oikeasti olen, kohta lähemmäs 30v.
Olen monesti harkinnut itsemurhaa. Olen kuitenkin tehnyt kaikkeni auttaakseni itseäni kun muut eivät ole huomanneet vaikka olen sanonut sana sanalta että olen psyykkisesti sairas ja ilman hoitoa tulen murtumaan. Aloin liikkumaan, syömään terveellisemmin, hankin koiran. Aloin jopa laulamaan itsekseni taas, mitä en ole tehnyt moneen vuoteen. Olen hankkinut koulutuksen jossa oli muutama vuosi sitten hyvin työtä, nyt ei melkein ollenkaan kun hoitohenkilökuntaa vähennetään ennestään. Pelkään että tulen täysin hajoamaan jos jään työttömäksi. Keksin hetkeksi tekemistä ja en keskity itsesääliin. Mutta aina se tekeminen loppuu ja .. Jotain on pakko tehdä jotta en taas murru täysin.
Tiedän että Afrikassa lapset nääntyy niin miksi minulla pitää olla tämä.. tilanne..? Tulee vain entistä syyllisempi olo.
Jos joku ei jaksanut lukea koko tekstiä: Mitä teen kun olen taas tippumassa pohjattomaan kaivoon?
Et sinä tipu pohjattomaan kaivoon. Olet selvinnyt jo monesta vaikeasta asiasta niin tämä kun et saa työtä kun ei ole työtä tarjolla ei ole sinun ongelma etkä sitä voi itse korjata, ainakaan sillä paikkakunnalla. Oletko hakenut töitä muualta? ja oletko muilta aloilta hakenut jos oma ala ei tarjoa työtä.
Minulla elämä alkoi parantumaan kun löysin uskon korkeimpaan voimaan joka on tukena. Paha ei poistu maailmasta eikä minun läheltä, ihmiset on mitä on, mutten enää ota kaikkea itseeni jos joku jotain sanoo. Kovan koulun minäkin kävin elämässäni ennekuin tajusin että on oltava hieman itsekäs ja annettava loukkausten ja epäonnistumisten mennä ohi eikä niitä miettiä. Se vaatii pientä opettelua ja mielenmuutosta.
En tiedä pitääkö enää paikkaansa sanonta: kyllä töitä tekevälle löytyy. Eli varmaan ei kannata vain yhden alan töitä etsiä jos niitä ei ole tarjolla. Tai vaihtaa paikakuntaa missä töitä on.
Työtähän on monenlaista, mutta tietenkin jokainen haluaa myös palkkaa työstä, joskus se palkka on vain hyvä mieli.