Kolmen loppuunpalamisen kokemuksella voin ainakin sen verran sanoa, että siitä työpaikasta kannattaa päästää irti ja panostaa hetki omaan hyvinvointiisi. Jos se työpaikka on huono, niin se vie kaiken energian ja jos se työpaikka on hyvä, niin poltat itse omat energiasi sinne olemalla ylitunnollinen. Loppuunpalamisen kun on vähän kuin kuulon menetys, niitä vahinkoja ei huomaa kuin vasta liian myöhään.

Eii sieltä työpaikalta sankarin viittaa anneta, vaikka tekisit kellon ympäri töitä ja paikkaisit kaikkien muiden tekemättömyydet ja osaamattomuudet. Ainut lopputulos on se, että vajoat entistä syvemmälle suohon ja mitä pidempään siellä lojut sitä vaikeampi sieltä on nousta.

Tokihan pitkä sairasloma meinaa hyvin todennäköisesti sitä, että nykyinen työsuhteesi loppuu kun palaat takaisin, mutta toisaalta et ainakaan menetä perhettäsi. Vaikka nykyään puhutaankin paljon työttömyydestä, niin vaikka 15% työvoimasta on työttömänä, niin silti 85% on jossain määrin töissä. Eli ei tuo suinkaan ainut paikka ole.

Ja jos päätös on silti vaikea, niin mieti kumpi on parempi: Se, että yrität kituuttaa viikosta toiseen työpaikalla laiminlyöden kaikkia muita ja lopulta päädyt työkyvyttömäksi, vai se että puhallat pelin poikki, pidät vähän taukoa ja aloitat uusiksi .. toivottavasti tästä episodista viisastuneena 🙂

Huh! Kylläpä tais olla ajatusten yö tuo toissa yö. Semmosta tekstiä tuli kirjoitettua 😀

Nyt aamusta tuntuu että on tulossa hyvä päivä! Joten voin kirjoittaa ehkä jotain järkevääkin. 😀

Perheeni on minulle kaikkein tärkeintä maan päällä ja sen säilyttämiseen panostan täysillä, vaikka tällä hetkellä se tuntuu vaikealta. Mieheni on tärkein tuki mitä minulla on. Hän koittaa ymmärtää minua parhaansa mukaan. Toivottavasto hän jaksaa kaikki nämä minun mielialavaihtelut.

Tämä työpaikka on paras työpaikka missä olen ollut. Enkä siitä meinaa hevillä luopua. Minulla on äärimmäisen ihana työyhteisö ja esimies. Heilta olen saanut paljon tukea/kannustusta selviämään tästä sopasta. Osa työkavereistani on myös minun parhaita kavereitani.

Pomoni ja lääkäreiden kanssa olemme keskustelleet siitä että palaan työpaikalleni heti kun terveyteni antaa siihen mahdollisuuden ja tulen omasta tahdostani. Kukaan ei vaadi minua palaamaan. Voin tehdä kevennettyä työtä, lyhennettyä päivää yms..

Nyt vaan pitäisi rauhoittua ja ottaa sitä omaa aikaa.. elää päivä kerrallaan!

Mutta miten sen teen kun sisälläni asuu rauhattomuus 😑❓

Haluaisin kuulla muiden kokemuksia miten masennuksesta ja työuupumuksesta on selvitty?

Nyt tuntuu siltä että;
TÄNÄÄN ON HYVÄ PÄIVÄ!!!
🌻🙂🌻

Täällä yksi TODELLA epäonnistuja. yli 10 v. olen ollut toimistoalalla. Aluksi kun aikoinaan menin töihin jännitin työnantajaani tosi paljon ja jos tein virheen, hän huusi kurkku suorana ja itsekehua täynnä sanoi kun hän ei ikinä tee virheitä (asenteensa on tulos taikka ulos), kuvittelin josko tämä tästä laantuu...Tätä samaa taistelua on jatkunut vuositolkulla. Työntekijöitä on vaihtunut, eräskin sanoi oltuaan päivän töissä että miten minä voi tämmäisessä paikassa olla. Hän oli viikon ja lähti. Mun päivät muodostuu aamusta alkaen pelkotiloista ja siihen että mitähän nyt tänä päivänä ja mitä virheitä nyt ilmaantuu. Välillä pomolta tulee todella ala-arvoista tekstiä ja vähättelyä sekä muiden työntekijöiden (hänen sukulaisiaan) aikana nolaamista. Sitä eniten ihmettelen että mikä tässä TYÖSSÄNI MÄTTÄÄ kun samat neuvot on sanottu moneen kertaan ja koitettu jo ylöskin kirjoittaa, niin aina saan pilattua kaiken, ei tämä voi enää olla normaalia huolimattomuutta. Johtuuko tämä nyt yksinkertaisesti siitä etten pysty rentoutumaan kun jännitän sitä milloin joudun puhutteluun ja puhuttelua saattaa kestää pahimmillaan 2 tuntia. Kun tulee joku paha tilanne, menen täysin lukkoon enkä ymmärrä edes suomen kieltä. Toinen työntekijöistä oli pitänyt aikakirjanpitoa siitä miten paljon pomolta menee aikaan mulle saarnaamiseen. ÄRSYTTÄÄ se kun mun jo pitäisi OSATA ja olen kuin joku ensikertalainen, kyllä jossain on nyt paha vika ja mikä se vika on enkö "parannu" tästä. Pomoni ei ole osannut ikinä kannustaa. Tuntuu et mulla on perusasiatkin hukassa. Monta vuotta olen miettinyt irtisanoutumista ja nyt sen tein. Tein varmasti väärin, mutta kun pomo ei hyväksynyt taannoista sairaslomaani vaan sanoi että olen itse sen aiheuttanut, joten oli pakko sanoa irti. Lääkäri totesikin keskivaikean masennuksen. Helpotti kummasti irtisanoutuminen, mutta sitten alkasi toinen kipuilu, että mistä töitä. En kaikille läheisilleni ole kertonut päätöksestäni sillä murehtimiseni kasvaisi vain heidän vuoksi. Soitin yhteen työpaikkaan ja lupailivat että paikka voisi olla mut tämäkään ei aiva varmaa 😯🗯️ Olen silti toiveikkaalla mielellä 🙂👍

Mulla samanlaisia tuntemuksia. Olen tunnollinen työmyyrä joka ei salli virheitä itselleen. Olen aivan satavarma että töissä kaikki puhuvat minusta pahaa selkäni takana ja että kukaan pomoa lukuunottamatta ei pidä minusta. Olen kiltti, en jätä mitään koskaan puolitiehen töissä, teen toistenkin hommat saamatta koskaan samaa kohtelua takaisin päin. Voimat menneet tähän muiden miellyttämiseen..