Aikuisen elämää
Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.
Sopii Aikuiset, Seniorit
Aikuisen elämää
Aikuisen elämää aiheet
Kaikki aihealueet
Viime syksy oli tosi raskas ja voin aika huonosti. Itkin jatkuvasti ja olin loputtoman väsynyt. Yölääkityksiä on viilailtu, että saisin nukuttua. Tämän lisäksi on kuitenkin alkanut tapahtua pelottavia asioita… Syksyllä minusta tuntui aika usein iltaisin, että joku tuijottaa minua. En tiedä, onko ko. henkilö paha vai ei, joskus olen sille…
Olen nyt sairaudessa siinä pisteessä etten jaksa puhua hirveästi. Helpompi kirjoittaa. Olen joutunut taistelemaan olemassa oloni puolesta melkein koko elämän… Tiedän kyllä että puhuminen samalla voi avata lukkoja, mutta lähden aina pois ryhmästä missä minun täytyy puhua paljon. Olen aivan uuvuksissa jos joudun puhumaan koko ajan tai esim. opettamaan jotain.…
Hei Nuoruusaika meni vaihtelevasti. Puolet peruskouluajasta jouduin koulukiusatuksi ja sen varmasti vaikutti minäkuvaan ja itsetuntoon ja vaikuttaa edelleen. Olen aina ollut hiljainen arka hissukka. Viime vuodet ovat menneet vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Yhtään ystävää ei ole ollut viiteen vuoteen. Kaikki kesät-talvet täysin yksin. Nukkuminen on vaikeaa. Joskus jos ihmeenkaupalla saan ponnisteltua…
Olen huolissani nuorestani. Hän pääsi syksyllä aloittamaan opinnot toisella paikkakunnalla. Kaikki näytti olevan hyvin. Oli asunto ja opiskelutuet, kulkureitit tulivat tutuksi. Huonekalut hankittiin ja asumisen tykötarpeet. Ensimmäiset itsenäistymisaskeleet irti äidistä. Opintojakin kertyi, joskin vähemmän kuin olisi pitänyt. Joulukuussa enää ehkä yksi kurssi, mutta tehtävät jäi palauttamatta. Ei siis suorituksia. Menneisyydessä…
https://yle.fi/uutiset/3-9982260 Itse en edes aloittanut marevania vaan otin sen kalliimman eli menee kuussa n. 150 euroa yhteen lääkkeeseen. Mutta, kun ei ole ajokorttia, mönkijälläkään en voi ajaa nyt just, niin taksimatkat verikokeisiin olisivat tulleet maksamaan enempi.
Hei Kumppanini taloudelliset ongelmat rasittavat suhdettamme. Hänellä on aikaisemmasta YH-vaiheesta jäänyt laskuja hoitamatta, jotka ovat nyt päätyneet perintään ja ulosottoon. Asia on ratkaisematta, eikä ulospääsyä näy. Kumppanini on työtön ja vailla kunnon ammattitaitoa. Vaikka velkapääoma ei olisi työssäkäyvälle ylivoimaisen suuri, ei ole näköpiirissä tilannetta jolloin hän saisi taloutensa tasapainoon saati,…
Olen työssäkäyvä 57 v.nainen eronnut perhehelvetin takia muutama vuosi sitten kun sain kolme lastani aikuiseksi.Lapset olleet aina etusijalla ja yksin heidät kasvattanut miehen alkoholin käytön ja väkivallan vuoksi.Minulla on pankkilainaa 31000 sekä tyhmyyttäni ottanut pikavippejä 30000 euron edestä joka päivä tulee perintäkirjeitä pikavipeistä koska en pysty niitä maksamaan pankkilainoista selviäisin…
Hei! Olen naimisissa ranskalaisen miehen kanssa ja 3 vuotta asuttuamme Suomessa päätimme muuttaa hänen kotimaahansa. Osaan itse kielen ja olen opiskellut täällä jo aiemmin (tapasimme mieheni kanssa täällä opintojen kautta). Mieheni ei sopeutunut Suomeen, vaan oli välillä masentunut ja eristäytyi, lukuunottamatta kotoutumisjaksoa ja muita lyhytä opintoja. Tämä oli iso syy…
Olen niin ahdistunut nykyisestä elämästäni, mutta en saa tehtyä mitään muuttaakseni sitä. Osaan esittää, että kaikki on hyvin, mutta se ei vain ole totuus. Mieheni on alkoholisti, joka ei myönnä olevansa. Asiasta kun puhuu hänelle, hän naureskelle, ei kuuntele, ei vastaa, vaihtaa puheenaihetta. Alkoholismi ja Alkoholisti on ollut aina mun…
Mua käytettiin about vuos sitten seksuaalisesti hyväksi ja viime aikoina se juttu on taas ollut pinnalla. Tää mies on edelleen tavallaan kuvioissa (On nimittäin isosiskon kihlattu). Sisko tietää, mutta päätti sillon jatkaa suhdettaan, mut mä en saa mielenrauhaa kun tollanen mies löytyy tavallaan omasta perheestä. Oonko itsekäs kun toivon että…