Hätähuuto

Hätähuuto

Käyttäjä chilikaneli aloittanut aikaan 14.02.2018 klo 03:51 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä chilikaneli kirjoittanut 14.02.2018 klo 03:51

Ensimmäistä kertaa vihdoin kirjoitan jonnekkin ’julkisesti’ pahasta olostani, nyt vain tuntuu siltä että on pakko päästä purkamaan ajatuksia edes jonnekkin.

Olen nuori, vähän päälle parikymppinen nainen jolla näyttää ulkoisesti kaikki olevan hyvin ellei paremminkin. Minulla on ihana perhe johon kuuluu 2 kissaa ja mies. Taloudellisesti kaikki on ok ja olen ollut kuukauden työttömänä josta olin 3 viikkoa reissussa johon olin säästänyt.

Minulla on pitkin elämääni ollut ikäviä ajanjaksoja, kouluikäisenä minua kiusattiin koska olin ja edelleen olen lihava ja outo. Asuin taloudessa sukulaisen kanssa, joka muistutti minua samasta asiasta; kuinka ruma ja lihava olen ja miten jo se tulee pilaamaan tulevaisuuteni. Kuuntelin haukkuja, arvosteluja ruokatottumuksistani, päätöksistäni yms. Noin 10 vuotta ajatellen sen kuuluvan asiaan – koska aina tuntui olevan joku joka vihasi preesenssiäni. Muistan kerran, kun kyseinen sukulaiseni sanoi ”Olisi parempi että sinulla olisi vaikka anoreksia kuin että näyttäisit tuolta” ja vertasi minua aina kavereihini miten he ovat kauniita ja solakoita ja tulevat pärjäämään elämässä ja mimä en.
Kestin sen, koska äitini ”kumosi” aina tämän toisen haukut ja lohdutti. Muutin pois kotoa 16 vuotiaana ja jatkoin äitini kanssa lämpimisså väleissä ja soitimme edelleen päivittäin. Hän oli paras ystäväni ja ei ollut vuorokauden aikaa koska en olisi voinut soittaa tai asiaa mistä en voisi puhua. Äitini oli minulle tärkeä ja kaikki kaikessa, isäni kuoli ollessani n. 8 vuotias enkä ikinä tuntenut häntä hyvin.

Olen läpi elämäni ollut itsetuhoinen ja masentunut enemmän tai vähemmän. Jouduin kamppailemaan ikävän fyysisen terveydellisen vaivan kanssa aikani, mutta siitäkin selvisin. Mutta tuntuu että kaikki karkasi lapasesta 4 vuotta sitten kun äitini kuoli tapaturmaisesti yhtäkkiä.

Sen jälkeen olen vain ollut. En ole itkenyt juuri kertaakaan ja vaikka yritän en pysty. Olen yrittänyt kieltää äitini kuoleman, mikä on saanut minulle suorastaan patouman negatiivisia tunteita.

En muista elämässäni yhtäkään ajanjaksoa jolloin muistaisin olleeni onnellinen pidemmän ajan, enkä osaa ollakkaan kun minua alkaa ahdistaa se että kaikki on hyvin ja milloin joku menee pieleen.

Se miten itseni näen on masentavaa. Kunnianhimoton, lihava, ruma, aikaansaamaton, päämäärätön ihmisraunio joka ei tunne kunnolla, en osaa katsoa peiliin näkemättä vain sitä isoa vikaa ja epäonnistumista. Olen ollut jo pidemmän aikaa sitä mieltä, että kun oikea hetki tulee – tahdon tappaa itseni. En vain nää itselni mitään merkitystä itselleni, maailmalle tai muillekkaan. Olen aivan varmasti korvattavissa.

En enää jaksa edes pitää huolta itsestäni, itken rumuuttani ja ylipainoani mutta olen silti liian laiska tehdäkseni asialle mitään. Sorrun silloin tällöin huumeisiin mikä ei edesauta tilannettani, mutta välillä se hetken helpotus houkuttaa aivan liukaa.

En tiedä mitä tehdä, haluan jo luovuttaa tappaa itseni, en oikeasti tiedä auttaakl mikään.

Käyttäjä Cherry77 kirjoittanut 15.02.2018 klo 16:56

Nyt kipin kapin varaamaan aika lääkärille, kerrot tämän tarinan tai näytä tämä teksti hänelle, varmasti apua on saatavissa. Älä yksin kanna tuommoista kuormaa.

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 17.02.2018 klo 06:51

Hei.

Ymmärrän että kärsit ulkonäkösi ja tunneelämäsi tähden. Onko parisuhteesi kunnossa?
Oletko yrittänyt saada apua terveydenhuollosta? Oletko uskonnollinen? ☺️❤️☺️
Monta kertaa avunsaanti on pikkuasioista kiinni, kuten ylpeydestä tai kiintymyksestä.
Tiedätkö kenen puoleen kääntyä? Ja haluatko, ratkaista ongelmiasi sillä tavoin, ilman
itsemurhaajatuksia eli ongelmakäytöstä? ☺️❤️

Käyttäjä viulu kirjoittanut 19.02.2018 klo 14:34

Hei. Kuulen hätähuutosi!😯🗯️

Mene lääkäriin. Kerrot nämä asiat hänelle niin hyvin kuin kykenet. Kirjoita vaikka paperille ylös jos tuntuu että muuten menet puihin. Tarvitset apua. Kenties mielialalääkkeillä voisit saada aivokemioita tasapainoisempaan suntaan, jotta sinulla olisi energiaa elää ?

Tukeeko kumppanisi sinua? Ymmärtääkö hän sinun tilannetta? Osaako olla empaattinen?

Tulee mieleen että äitisi tapaturmaisen kuoleman vuoksi olisi hyvä käydä esim Mielenterveysseuran vertaistukiryhmissä. Niitä on juuri sinun tilanteessa olevia varten. On järkyttävää ja shokeeraavaa menettää joku noin yhtäkkisesti. Olet ehkä yhä jonkinlaisessa shokissa, vaikuttaisi joltain posttraumaattiselta häiriöltä.

Huumeet ja muut päihteet ei ratkaise mitään pysyvästi. Mutta vahvoilla lääkkeillä voit saada virtaa silloin kun tekisi mieli vaan lopettaa koko elämä tähän. Ja jaksat jatkaa eteenpäin pienen pienin askelin. Tsemppiä hirmuisesti. 🙂👍