Täällä on toinen, mutta miespuolinen vastaavaa kokenut. Noista asioista ei tosiaan voi puhua kaikille leimautumatta itse hulluksi. Tai no tämä on oma kokemukseni siltä ajalta, kun aloin käsitellä asiaa ja soittelin kriisipuhelimiin ja etsin apua itselleni.

Etsin ihmistä, joka ymmärtäisi, mitä olen kokenut ja mitä se on tehnyt minulle. Halusin avata vihdoin suuni, kun se on myös ollut noin 30v ajan kiinni.

Nut ry on paikka, mitä suosittelen. Siellä on muitakin vertaisia.

Kiitos vastauksesta 😊 Mä oon tehny just sen virheen, että oon puhunut. Ja reaktiot siihen on tehny musta yksinäisen. Koska ihmiset ei halua kuulla. Moni ei usko, että oma äiti saattaa olla hyvinkin julma. Äidin julmuus vaikuttaa tiedostamattomiin (huonoihin) valintoihin elämässä. Esim kumppanin valinnassa. Itsensä ravisteleminen erilaisista hyväksikäytön verkoista tarkoittaa sitä että jää yksin. Koska liiallinen kiltteys on saanut muut käyttämään hyväksi. Ja itselle ei jää mitään. Kaikki pitää aloittaa alusta. Eikä voi luottaa kehenkään, kun ei itseensäkään.

Tässä muutamia ajatuksia, mitkä heräsivät tekstisi pohjalta. On ikävä kuulla, että olet tullut huonosti kohdelluksi perheessäsi ja ensimmäisen miehesi johdosta. Minä ainakin uskon, että olet kokenut asiat, kuten kirjoitit. Toivoisin, että ihmiset, jotka uskonlahkojen piirissä ovat tutustuneet toisiinsa, eivät hylkäisi toinen toisiaan, vaikka tulisikin ero uskonlahkosta. On kamalaa, että tässä aikuisten maailmassa sanotaan rumia ja perättömiäkin juttuja niistä, jotka ovat lähteneet, eikä nähdä itsessä ja omassa lahkossa mitään vikaa tai parannettavaa.
Minä olen toisinaan miettinyt, että pitäisikö laittaa kokonaan välit erääseen läheiseeni poikki, koska hän loukkaa kerta kerran jälkeen ehkä itse sitä tajuamatta. Olen tällä erää päätynyt siihen, että voin vastata puheluihin, jos niitä joskus muutaman kuukauden välein tulee ja jutella pakolliset viisi minuuttia ja nuoleskella sitten haavani taas... toisaalta olisi kiva kertoa tälle ihmiselle, että mikä loukkaa, mutta hän on sen kaltainen, ettei hän jaksa jutella niinkään pitkää, että pääsisi kertomaan omia ajatuksiaan, joten en ehkä toteuta sitä ajatusta.

Wtia kirjoitti 24.2.2018 15:15

Kiitos vastauksesta 😊 Mä oon tehny just sen virheen, että oon puhunut. Ja reaktiot siihen on tehny musta yksinäisen. Koska ihmiset ei halua kuulla. Moni ei usko, että oma äiti saattaa olla hyvinkin julma. Äidin julmuus vaikuttaa tiedostamattomiin (huonoihin) valintoihin elämässä. Esim kumppanin valinnassa. Itsensä ravisteleminen erilaisista hyväksikäytön verkoista tarkoittaa sitä että jää yksin. Koska liiallinen kiltteys on saanut muut käyttämään hyväksi. Ja itselle ei jää mitään. Kaikki pitää aloittaa alusta. Eikä voi luottaa kehenkään, kun ei itseensäkään.

En ole itsekkään vielä toipunut, enkä tiedä miten nopeasti se tulee tapahtumaan. Kirjoituksestasi kuitenkin löysin "tuttuja tunteita".

Paras paikka kuitenkin asioista puhumiseen on ollut Nut ryhmä. Ennen ryhmää mä olin jo mennyt lukkoon ja luulin lähinnä olevani itse hullu muistikuvieni ja kokemusteni takia. Sain myös osakseni tuota vääränlaista peilausta ihmisiltä, joilla ei ollut halua uskoa kokemaani.

Myös ekan ryhmä käynnin jälkeen jämähdin kauhusta. Olin tullut kotiin, mutta se oli mulle liikaa kotihan kuuluisi olla karmea paikka. Meni puolivuotta ennenkuin musta tuli ryhmän jäsen. Nykyään käyn aktiivisesti. https://www.narsistienuhrientuki.fi/

Tie mitä kuljit ei ollut helppo, eikä tie mikä vie eteenpäin. Toivon sulle rohkeutta luottaa muistikuviisi, niistä puhumalla voi päästä eteenpäin. 🙂

Ayale kirjoitti 24.2.2018 18:31

Tässä muutamia ajatuksia, mitkä heräsivät tekstisi pohjalta. On ikävä kuulla, että olet tullut huonosti kohdelluksi perheessäsi ja ensimmäisen miehesi johdosta. Minä ainakin uskon, että olet kokenut asiat, kuten kirjoitit. Toivoisin, että ihmiset, jotka uskonlahkojen piirissä ovat tutustuneet toisiinsa, eivät hylkäisi toinen toisiaan, vaikka tulisikin ero uskonlahkosta. On kamalaa, että tässä aikuisten maailmassa sanotaan rumia ja perättömiäkin juttuja niistä, jotka ovat lähteneet, eikä nähdä itsessä ja omassa lahkossa mitään vikaa tai parannettavaa.
Minä olen toisinaan miettinyt, että pitäisikö laittaa kokonaan välit erääseen läheiseeni poikki, koska hän loukkaa kerta kerran jälkeen ehkä itse sitä tajuamatta. Olen tällä erää päätynyt siihen, että voin vastata puheluihin, jos niitä joskus muutaman kuukauden välein tulee ja jutella pakolliset viisi minuuttia ja nuoleskella sitten haavani taas... toisaalta olisi kiva kertoa tälle ihmiselle, että mikä loukkaa, mutta hän on sen kaltainen, ettei hän jaksa jutella niinkään pitkää, että pääsisi kertomaan omia ajatuksiaan, joten en ehkä toteuta sitä ajatusta.

Kiitos 😊 on tosi rohkeaa sanoa suoraan miltä tuntuu. Ja rohkeaa työntää pois ihminen joka aiheuttaa ahdistusta aina vaan uudelleen ja uudelleen. Mä oon tehny sen monta kertaa, mut se näyttää monien ihmisten silmissä siltä et oon julma ihminen. Mun on ainakin vaikea löytää ihmissuhteita, jotka olisi tasavertaisia. Mulla on jatkuvasti muutamia ihmisiä ympärillä, jotka saavat pyytämällä kaikkea. Esim yksi on ollu mun kaveri kymmenen vuotta. Olen tupakoitsija, ja kaikki nämä vuodet hän on polttanut mun seurassa tupakkaa yhtä paljon ku mä. Mun tupakkaa. Koska mä en mitenkään pysty aikuisena ihmisenä sanomaan, että jos poltat, maksat sen itse. Vaan tarjoan tupakan kohteliaisuudesta. Näitä riittää. Sama henkisellä tasolla.

Mulle vaikeus liittyä tukiryhmiin on siinä, että mulle kehittyi sosiaalisten tilanteiden kammo. Oon kuulunu nettivertaisryhmiin, mutta välillä kun on mennyt paremmin, oon halunnu pois, ku en kuitenkaan halua liikaa identifioitua uhriksi eri osa-alueilla. On ehkä vaikeaa myöntää että olen uhri. Haluan olla tavallinen, ja tuntea iloa ja luottamusta elämään vaan. Nyt mulla on pohja menossa. Joudun lähteä hakemaan apua itselleni. Tuntuu että kaikki kaatuu niskaan.