Mulla on ongelmana ilmeisesti häiriö kehonkuvassa. Mulla on lyhyet kädet suhteessa vartalon pituuteen. Häiriö alkoi noin 14v ikäisenä. Siihen saakka kasvoin suhteellisen symmetrisesti..
Kävin läpi omia kuvia lapsuudesta ja halusin alkaa nyt aikuisena selvittämään, että mitä oikein tapahtui. Pääsin kuvissa 8-12v ikään ja noihin aikoihin omasin normaalin mittaiset kädet ottaen huomioon pitkät jalkani. En selvästikkään ollut pitkä kätinen, mutta normaali vielä.
14-20 ikävälillä käsieni mittasuhde heikkeni, mulle sattui onnettomuus 14v ikäisenä, jonka jäljiltä olkapäät eivät ole entisensä. Mulla ei ollut vanhempaa viemässä lääkärille, kuten normaalissa perheessä. Meillä peloteltiin tekemään yksin kaikki. En uskaltanut mennä lääkärille yksin, koska huomasin jo 12v ikäisenä, että kun käyn yksin niin mua ei kuunnella.
Jos tullaan tähän päivään, niin olen keskustellut aiheesta paljon ja en osaa elää näin..kävin aiheesta rohjettuani lääkärissä. Ajattelin hoitaa asian kuntoon luettuani luunpidennyksistä paljon. Lääkäri tarkisti mittasuhteet ja sanoi, että pitäisi yrittää puhua asiasta vaan. Hän huomasi ja tiedosti kuitenkin, miksi olin tullut lääkäriin asiasta.
Loppuun todella ahdistuneena pyysin keskustelemaan luunpidennyksestä. Sain tietoiskun ja huomautuksen, että niitä tehdään harvoin..eikä kuulemma edes puututa asiaan, vaikka toinen käsi olisi toista lyhempi. Järkytyin, koska olin juuri katsonut dokkarin, missä erään miehen vastaava ongelma hoidettiin. Mies itki ilosta.
Tiedän operaatioiden riskit ja olen asiasta lukenut puoli vuotta. Olen yrittänyt elää asian kanssa 15v. En ole missään vaiheessa päässyt eroon pahoinvoinnistani, joten päätin että nyt on aika tehdä asialle jotain.
Moni yksityinen asema on pompottanut takaisin julkiselle puolelle. Oon hieman hukassa tällähetkellä ja luultavasti lähdössä ulkomaille hoitamaan ongelmaa. Mieluiten hoitaisin Suomessa, mutta ilmeisesti meillä ei ole alan osaajia. ☹️
Sen verran olen lukenut aiheesta BodyDismorphicDisorder, että käsieni pituuden osalta oireet ovat lähes 100% läsnä. Mulla ei samalla tavalla ole muodostunut ongelmaksi, mikään muu osa kehossa, vaikka en mikään 10/10 ihminen olekkaan. Kaikki muut harmit ja pettymykset olen käsitellyt ihan kuten muutkin luultavasti.
Tätä käsien pituus asiaa keskusteluissa on enimmäkseen koitettu hoitaa saamalla mua ajattelemaan muita asioita..tai ajattelemaan olevani ihan tavallinen.
Tiedostan myös, että kaikki ihmiset ei kiinnitä asiaan huomiota, mutta monet selvästi kiinnittää...Jotkut ihmiset katsovat mua pelokkaasti ja se pelottaa mua itseäni. Sitten on säälivät katseet ja välillä myös ihan tavallisia katseita.
Mitä tässä nyt on tullut katseltua ympärilleni, niin tiedostan kyllä, etten ole lainkaan ainut kenelle on käynyt vastaavaa. Ehkä se mitä eniten olen koittanut miettiä on, että onko ihmiset tavallisesti jo lapsena lyhytkätisiä? Vai onko se enemmän murrosiän kasvuhäiriö muillakin, joilla on sama kohtalo?
Se nyt on varmaa, että en tule lapsia hankkimaan, koska en ole saanut selvyyttä vielä sille, mitä oikein tapahtui? 12-13v ikään asti kasvoin täysin symmetrisenä. Kuvia olen katsonut jo niin monta kertaa, että tiedän etten näe unta.
Asia on noussut nyt pinnalle, koska ajattelin murrosiässä, että kannattaa unohtaa asia ja biologian mukaan tämän ei pitänyt olla todennäköistä. Nyt kun purin nuo muurit, niin jäin suu auki ja sairastuin BDD häiriöön, koska mun mieli ei suostu uskomaan, että näin voi käydä + sitä että asiaa ei pitäisi hoitaa mitenkään.
Mun ensimmäinen terve reaktio oli alkaa selvittämään, mitä voisin asialle tehdä, koska tiesin, että se tulisi muutoin vaivaamaan mua liikaa.
Meinaa tällähetkellä hajota pää tämän asian kanssa. En ole koskaan elänyt niin, että käteni olisivat lyhyet. Ymmärrän, miksi ystäväni sanoi, että käteni ovat sairaalloisen lyhyet. En kuitenkaan uskonut, että näin vois käydä mulle..että kehoni mittasuhteet muuttuisivat täysin.
Olen vihainen, että mua ei viety lääkäriin ajoissa. Oon vihainen siitä ittelleni, koska se vastuu on siirretty mun kannettavaksi. En osannut 13-14v iässä huolehtia itsestäni. Haluaisin vanhemman, joka olis huolehtinu musta ja kantaisi vaatuunsa.
Miten te muut käsittelette tätä asiaa? Missä iässä teijän kätenne hajosivat ja lakkasivat kasvamasta symmetrisesti? Miten käsittelette järkyttyneet katseet, joita välillä joutuu kohtaamaan? Itselläni jonkun järkyttynyt katse tuo mieleen sen, mitä itse koen kun katson peiliin. Järkytyn, enkä halua katsoa.
Ymmärrän, miksi joku ihminen reagoi kuten itse reagoin kun katson peiliin. En vaan enää meinaa jaksaa tätä. Ajattelen monesti, että seuraavassa elämässä pidän paremmin huolta itsestäni, jottei mulle käy näin. Lopettaisin nykyisen, koska mulle kävi vaan huono tuuri..sain narsisti äidin ja alkoholisti isän..eikä heitä voi syyttää mistään. Etenkään äitiä, hän on lastensa uhri mielestään.
Ilmeisesti tämä ei ole kovinkaan yleinen ongelma, mikä on myös mun kokemukseni elämästä. Tulee välillä sellainen olo, että ihminen jolle puhun pitää mua hieman hulluna, jos en kaiva esiin kuvaa itsestäni.
Se mikä eniten vaivaa mieltä on inhimillisyys. Jäin mielessäni siihen kehoon, minkä omasin. Kaipaan myös sitä fiilistä, kun on varaa valita kenen naisen kanssa haluaa seurustella.
Murrosiän alussa kun vielä olin symmetrinen ja myös omastamielestäni ok näköinen. Silloin oli ihan kaikki mahdollista ja vaivatonta. Elin normaalia nuoren elämää.
Onnistuin vielä aloittamaan suhteen ennenkuin tilanne lähti hallinnasta. 16v iästä eteenpäin en enää pystynyt katsomaan itseäni peilistä ollenkaan. Kuvittelin siitä eteenpäin itseäni muiden samanmittaisten ihmisten kehossa.
Sen verran itsestäni kokonaisuudessa osaan kuvailla, että omaan ok vartalon muutoin. En ole fyysisesti maailman komein, mutta ihan ok. Kadun yli kaiken, etten puuttunut asiaan ajoissa, koska en tosiaan tiennyt, mitenpaljon lyhytkätisiä ihmisiä kiusataan.
Vasta nyt olen katsonut tarkkaan lyhytkätisiä ihmisiä ja minusta he näyttävät hassuilta. Samalla tavalla, mitä näen kun katson peiliin. Sinne ilmestyi ihminen ketä en enää tunnista itsekseni.
Syitä voi olla muitakin kuin tuo onnettomuus lapsuudessa. Lisä epäilys on jokin hormonaalinen ongelma. Sinäänsä mua ei niin paljon kiinnosta, että miksi näin kävi. Mietin, mitä voin asialle tehdä ja siksi olen puhunut käsikirurgille.
Se on jännä, miten ihminen näyttää mielummin keskiverto tallaajalta, kuin erilaiselta. En osaa elää tässä roolissa, kun "tavallisena" maailma oli paljon selkeämpi paikka. Tiedän, että hoitotoimenpide on äärimmäinen, mutta niin on myös se häpeä, mitä olen kantanut 15 vuotta.
Jos hoito olisi yksinkertaisempaa, kuten hampaiden suoristus tai hörökorvaleikkaus, niin olisin iloinen. Valitettavasti tilanne ei ole niin helppo. Ihmisethän leikkaavat hörökorviaan, ettei heitä kiusattaisi niiden vuoksi. Suorat hampaat myös ovat iso juttu joillekkin.
Koen olevani hyvin yksin asian kanssa.