Olenko sinulle yhdentekevä vaiko en?

Olenko sinulle yhdentekevä vaiko en?

Käyttäjä Kisuliini3 aloittanut aikaan 17.02.2018 klo 18:25 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Kisuliini3 kirjoittanut 17.02.2018 klo 18:25

Hei.
Päätyin aloittamaan alusta, uudella nimimerkillä.

Käyttäjä Kisuliini3 kirjoittanut 19.02.2018 klo 08:18

Hei.
Minulla on ollut ns. skitsofrenia jo yli 30 vuotta. Aika ajoin poden ns. vainoharhoja,
joiden aikana olen luoksepääsemättömässä mielentilassa, nyt minulla on tämä aika
menossa ja minulla on myös ns. pakkomielteitä, kuten tuo ns. nimimerkin vaihtoni
antaa olettaa. En halua antaa itsestäni väärää kuvaa kenellekään, mutta olen kovin
itsekseni viihtyvää sorttia.
Minulla on ollut elämäni aikana monia ns. irtosuhteita, joista olen kärsinyt aikoinaan
kovin paljon, mutta ei pysyviä ns. avosuhteita, enkä ole mennyt naimisiin koskaan. Minulla ei ole myöskään lapsia, koska suutuin aina kuin olisi pitänyt niitä tehdä itse.
En halunnut sellaiseksi äidiksi, joka hylkää lapsensa heti ensimmäisen tilaisuuden
tullen, ja hakeutuisi hoitoon laitokseen niinkuin äitini teki.
😳 Kisuliini3 😳