Pettäminen, kriisi, yhdessä jatkaminen

Hei 🌻🙂🌻
Waiting4love: samankaltaisia ovat myös minun tuntemukseni. Mietinkin, meneekö tässä jo toinen kesä ohi tässä epävarmuudessa ja välillä hyvinkin ilottomassa olotilassa.
Luottamus...sen menettäminen on helppoa mutta takaisin saaminen todella vaikeaa.
Lisäksi minulla on tunne, että mieheni edelleen salaa jotain ja siksi hermostuu herkästi, jos vahingossakaan otan pettämisen tai sitä sivuavan asian puheeksi.
Ehkä näitä pettämisiä on enemmänkin mutta mies ei puhu niistä. Siksi hän ei ehkä lähtenyt pariterapiaankaan, vaikka minun terapeuttini sitä ehdotti. Pelkää, että siellä tulisi julki enemmänkin.
Joku syyhän on sille, että mies kohteli minua todella huonosti ( fyysinen/ henkinen väkivalta ) siihen saakka, kunnes sairastuin fyysisesti.
Joskus tuntuu, että haluaa jo luovuttaa mutta mitä olisi elämä yksin lasten kanssa??? Uutta suhdetta en enää edes uskalla ajatella.

Pettämisestä on nyt reilut kahdeksan kuukautta enkä muista, että olisin nähnyt selkeästi pettämiseen liittyvää painajaista. Ilmeisesti mieli työstää pelkoja painajaisissa, ehkä minulla painajaiset tulevat jossain vaiheessa. Olen kuullut, että jotkut veteraanit ovat nähneet sotaan liittyviä painajaisia vasta vuosikymmenien jälkeen.

W4L, pahoin pelkään, että pettäminen ei jätä koskaan kokonaan rauhaan, sen kanssa täytynee vain oppia elämään parhaan kykynsä mukaan.

Yritetään nähdä mikä meille on parhaaksi.

Hei 🌻🙂🌻
Sitäkin mietin, onko luonteenpiirteenä minulla se, että negatiivinen ajattelu jää päälle. Jos näin on, haluan siitä eroon.
Joskus aikoinaan sanoin miehelleni, että haaveenani on matkustella. Silloin hän torppasi ajatuksen, koska häntä ei kiinnostanut.
Nyt kuitenkin olemme matkustaneet yhdessä. Kevättalvella kaupunkiloma ulkomailla, samoin olisi nyt syksyllä matka varattuna Pariisiin ja mies on innokkaana lähdössä.
Eli jotain hänessä on muuttunut.
Myöskään töitä hän ei tee enää paljon. Iltaisin ei enää ollenkaan: hän sanoo, ettei niillä ole kiire, vaan voi siirtää seuraavaan päivään.
Paljon hän on muuttanut suhtautumistaan elämään uskottomuuskriisimme ja sitä seuranneen masennuksen myötä.
Ehkä hän havahtui huomaamaan sen, että elämä on lyhyt ja jotenkin sen myötä tuli muutos arvomaailmaan. Perhe on se, mitä hän ei kuulemma halua menettää/ rikkoa enää enempää, kuin mitä on ajattelemattomuuttaan tehnyt 🙂🌻

Mariella, yritä ottaa ilo irti kesästä. Itse ainakin pyrin nauttimaan. Elämän arvokkain valuutta eli aika valuu hukkaan murehtiessa. Näin yritän itselleni muistuttaa. Mä olen myös pohtinut tuota, että onko luonteenpiirteeni negatiivinen nykyään. Mä olen aina pitänyt itseäni positiivisena ja hyvän tuulisena ihmisenä. Nyt huomaan, että viime syksyn tapahtumat ja raskaat ajat töissä ja pienten lasten kanssa eläminen ovat vaatineet veronsa. Ehkä se kertoo aika paljon, jos itse alkaa ajatella itseään negatiivisen ajatteluun taipuvaisena. Ensi alkuun tilasin positiivareiden uutiskirjeen. Ja yritän muistuttaa, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin. Haluan olla taas se elämään iloisesti ja uteliaasti suhtautuva kaveri. Aloitin myös uuden liikunnalisen harrastuksen lasten kanssa.

Mielestäni kertoo aika paljon sekin, että miehesi haluaa matkustella kanssasi. Oikeasti hän haluaa nyt tehdä myös asioita joita sinä haluat. Ja myös olla lähelläsi. Eikö se ole aika mahtavaa?

Meillä myös matkustelu on tullut nyt elämään. Samoin vietetään illat yhdessä (niin se oli ennekin, mutta nyt oikeesti tehdään asioita yhdessä) ja mennään nukkumaan samaan aikaan. Ollaan tosi tiiviisti yhdessä ja emme halua viettää aikaa erossa toisistamme.

Beren, en minäkään usko, että tästä asiasta ikinä pääsee eroon. Syvältä se satutti. Kun ei vaan olisi jatkuvasti vaivaamassa mieltä. Jonkinlainen rauha ja sopusointu itsensä kanssa olisi hyvä saavuttaa. Painajaiset tuovat asiat vahvasti mieleen. Niiden kautta joutuu elämään asiat uudelleen läpi unessa. Ihan kuin mieli haluaisi muistuttaa, että miten kamalaa ja raskasta se oli ja ettei vielä ole aika antaa anteeksi, unohtaa ja mennä eteenpäin.

En minäkään usko, että voi koskaan unohtaa ja pitää oppia elämään asian kanssa. Sitä olen pohtinut, että voiko ero ja uusi kumppanuus jonkun toisen kanssa millään tavoin edesauttaa petoksesta parantumista. Haava on jo tehty ja se arpeutuu vaan ei poistu. Samat pelot ja mielenmyllerykset ovat varmaankin olemassa oli vierellä kuka tahansa. Miksi siis ei tekisi kaikkeansa tämän suhteen eteen, kun rakkautta kuitenkin on puolin ja toisin.

Hei,

W4L, ilmeisesti osa aikuisista ei vain näe tai muista näkemiään painajaisia ja ehkä mielelläsi on vielä tarve käsitellä pettämistä kun se tulee painajaisiin. Törmäsin nimittäin tällaisiin tiedonpätkiin:
"noin puolet aikuisista näkee jossain vaiheessa painajaisia"
ja
"Psykoterapioissa ja erityisesti psykoanalyyttisissä terapioissa unien ja siten myös painajaisunien sisällön ja merkityksen tutkiminen on keskeinen keino työstää oireiden taustalla monasti olevia menneisyyden traumoja ja ahdistavia ajankohtaisia ristiriitoja. Traumaperäisten unien ja niihin liittyvien muistojen läpikäyminen on tehokas keino vähentää traumaattisten muistojen ahdistavuutta ja unta häiritsevien painajaisunien ilmenemistä."

Olen sitä mieltä, että pettämistä on pyrittävä käsittelemään, jos ja kun se tunkee mieleen. Pakenemalla möröt seuraavat aina vain perässä.

En ole missään vaiheessa harkinnut eroavani, koska ajattelen, että silloin menettäisin vielä enemmän pettämisen takia ja luopuisin siitä mahdollisuudesta, että pettäminen toisi uuttaa avoimuutta ja yhteyttä meidän suhteeseen.

Eroaminen varmasti auttaa, jos tuntee jääneensä loukkuun katkeroittavaan parisuhteeseen. Silloinkin ero sattuu mutta myös vapauttaa toteuttamaan itseään. Jos mieltä lähinnä ahdistaa kun ajattelee nykyistä parisuhdetta ja siinä ei ole elementtejä jotka näyttävät korjaavan tilannetta, eikä parempaa ole näköpiirissäkää, niin silloin ero voi varmasti hyvinkin avata uusia positiivisia näkymiä. Näkymiä jotka antavat uskoa tulevaisuuteen ja henkistä terveyttä.

Eiköhän tässä ole vain luotettava omaan tunteeseen jota on rauhassa sulatellut ja puntaroinut. Pettäminen aiheuttaa huomattavan määrän eroja vielä parin kolmen vuoden päästä kun asiat ovat jääneet hiertämään. Tällöin usein aloitteellisena erossa on pettäjä joka väsyy siihen, että pettäminen nousee aina vain esille, eikä päästä tasapainoiseen parisuhteeseen.

Mariella, totesit, ettet halua ajan valuvan hukkaan. Tämä on tärkeä asia henkisen hyvinvoinnin kannalta. Tämä liittyy paljon siihen minkälaiset parisuhteen näkymät ovat. Jos on tulevaisuudenuskoa, tämänhetkiset vaikeudet eivät aiheuta tunnetta, että elämä menee hukkaan. Silloin vaikeuksien voittaminen tuo sisältöä elämään. Jos ei mitään parempaa ole näköpiirissä, tuntee kärsivänsä turhaan, elämä tuntuu valuvan hukkaan. Ero puolisosta tuo varmasti paljon kärsimystä mutta jos sillä tuntuu olevan hyvä tarkoitus ja se antaa tulevaisuudenuskoa, sen ehkä valitsee ennemmin kuin parisuhteen ilman valoa tunnelin päässä.

Mariella, miehesi pettäminen on selvästi ravistellut häntä ankarasti. Miehesi pyrkii varmasti jättämään pettämisen taakseen selviytyäkseen ja jaksaakseen paremmin eteenpäin. Tuskin hän haluaa vähätellä pettämistään, ennemmin hän näkee sen aiheuttaneen jo liikaakin kärsimystä teille molemmille. Sitä, että teidän molempien aikaa valuu hukkaan kun siihen takerrutaan.

Mariella, mitä toivoisit, jotta voisit suunnata katseesi positiivisemmalla mielellä tulevaisuuteen? Onko sinulla kaksijakoinen suhtautuminen miehesi toipumiseen? Toisaalta toivot hänen toipuvan, jotta sinun ei tarvitse olla hänestä huolissaan ja toisaalta hän ei saisi toipua sinua nopeammin, jotta hän ei pääsisi helpommalla?

Pöllöhuuhkajalta olen oppinut, että pitää keskittyä niihin asioihin jotka tuovat iloa omaan elämään. Onko tällä tekemistä sen kanssa, että esim. voimakkaat kokemukset epäoikeudenmukaisuudesta aiheuttavat uhan uhriutumisesta? Silloin torjuu ilon ja onnellisuuden. On yritettävä olla armollinen omalle ja läheisten historialle. Kun näkee oman ja läheisten vaillinnaisuuden on helpompi hyväksyä se, että on toimittu väärin. Ei olekaan tietoisesti tehty pahaa, ei ole kyetty parempaan.

Uhrautuminen ei ole uhriutumista. Uhrautuminen ei ole kovin muodikasta. Varsinkin naisia kovasti varoitetaan uhrautumasta. Uhrautumista on monenlaista ja kun asetutaan uhriksi tai martyyriksi mennään epäilemättä uhriutumisen puolelle. Itse näen, että olen valmis aika paljonkin uhrautumaan perheen takia. Enkä siis hyvyyttäni vaan ihan itsekkäistä syistä. Esimerkiksi siitä, että lapset voivat hyvin, saan valtavasti hyvää oloa. En usko, että saisin samaa onnellisuutta tavoittelemalla hetken mielihyvää.

Vähän rönsyili mutta toivottavasti pysyitte edes osan matkaa kärryillä. Pitäkää huoli itsestänne.

Beren, varmasti minun on vielä käsiteltä tuota pettämistä. Tuntui, että nuo painajaiset vaan pitivät sen liian hyvin mielessä. En halua pettämisen olevan jatkuvasti mielessä. Oma suhtautuminen puolisoon ja moniin tilanteisiin on tosiaan muuttunut. Monesti mukavista ja iloisista tilanteista se saattaa viedä terän.

Ensi rakkauteni lopetti suhteen ihastuessaan toiseen. Tuo oli teininä, mutta sydän särkyi ja sieltä tulee nämä traumat jätetyksi tulemisesta toisen miehen takia.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että möröt on käsiteltävä. Sen takia tänne kirjoitinkin. Heti kirjoittamisen jälkeen painajaiset loppuivat. Olen muutenkin huomannut kirjoittamisen auttavan itseäni. Tänne tai päiväkirjaan. Tänne kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että joku saattaa vastata ajatuksiin ja siten pääsee niissä eteenpäin.
Puolison kanssa on myös hyvä puhua, mutta hän ei tiedä mitä käyn läpi.

Olen kanssasi samaa mieltä eroon liittyen. Toivottavasti tämä asia ei tule hiertämään välejämme liikaa. Ainakin nyt olemme keskustelleet asioista avoimesti ja toivotaan, että se pysyykin niin.

Beren kirjoitti 17.7.2014 15:58
En ole missään vaiheessa harkinnut eroavani, koska ajattelen, että silloin menettäisin vielä enemmän pettämisen takia ja luopuisin siitä mahdollisuudesta, että pettäminen toisi uuttaa avoimuutta ja yhteyttä meidän suhteeseen.

Beren, tämä oli lause, joka minut pysähdytti.Kun mietin, että eroanko. Meillä on tilanne, että henkisesti valmistauduin jo eroamaan, kunnes mies pyysi anteeksi ja haluaa jatkaa. Uutta on se, että hän oikeasti keskustelee kanssani,monta tuntia. Tuli mieleen, että oikeasti, annanko periksi, ja jos antaisin, niin jäisin miettimään, että olisiko tästä tullut jotain hyvääkin? Toisaalta, yritän jotenkin kerätä vielä enemmän sitä itsesuojelua, etten enää romahtaisi kerralla alas.

Beren kirjoitti 17.7.2014 15:58
Eroaminen varmasti auttaa, jos tuntee jääneensä loukkuun katkeroittavaan parisuhteeseen. Silloinkin ero sattuu mutta myös vapauttaa toteuttamaan itseään. Jos mieltä lähinnä ahdistaa kun ajattelee nykyistä parisuhdetta ja siinä ei ole elementtejä jotka näyttävät korjaavan tilannetta, eikä parempaa ole näköpiirissäkää, niin silloin ero voi varmasti hyvinkin avata uusia positiivisia näkymiä. Näkymiä jotka antavat uskoa tulevaisuuteen ja henkistä terveyttä.

Tuskin hän haluaa vähätellä pettämistään, ennemmin hän näkee sen aiheuttaneen jo liikaakin kärsimystä teille molemmille. Sitä, että teidän molempien aikaa valuu hukkaan kun siihen takerrutaan.

. Itse näen, että olen valmis aika paljonkin uhrautumaan perheen takia. Enkä siis hyvyyttäni vaan ihan itsekkäistä syistä. Esimerkiksi siitä, että lapset voivat hyvin, saan valtavasti hyvää oloa. En usko, että saisin samaa onnitellisuutta tavoittelemalla hetken mielihyvää.

-niin, paljonko pitää uhrautua perheensä eteen? itsekin saan siitä valtavan hyvää tunnetta, kun näen, kuinka lapset saavat rakkautta sekä äidiltä että isältään. olisinko itsekäs,jos itseni vuoksi riistäisin lapsilta isän,joiden kanssa he ovat koko ajan. toisaalta, minulle sanotaan koko ajan , että lasten vuoksi ei kannata jäädä.miksei?

Vähän rönsyili mutta toivottavasti pysyitte edes osan matkaa kärryillä. Pitäkää huoli itsestänne.

Waiting4Love kirjoitti 15.7.2014 14:10

Mutta, nyt ovat tulleet painajaiset. Monena yönä peräkkäin olen nähnyt unta pettämisestä, onnettomasta puolisosta ja perheen hajoamisesta. Miksi en saa rauhaa ja voi jatkaa eteenpäin. En halua tarrautua ja roikkua tähän asiaan loppu elämäksi.

Itse aloin nähdä painajaisia heti pettämisen ilmitulon jälkeen eli viime syksynä. En aina muistanut painajaisten sisältöä, mutta heräsin hiestä märkänä. Ei mitään pientä hikoilua vaan lakana, patja, tyyny olivat aivan märkänä. Hikoilua kesti parisen kuukautta ja sitten loppuivat.

Oma tilanteeni on se, että olen viettänyt elämäni parhaimman kesän. Miten se on mahdollista, en itsekään tiedä. Olimme mieheni kanssa yhdessä koko ajan. Matkustelimme ja teimme kaikenlaista kivaa. Yhdessäolo oli mukavaa. Meni päiviä etten ajatellut pettämistä enkä tuota toista naista. Tilanne muuttui heti, kun loma loppui. Ahdistus palasi. Mistä tiedä, missä mieheni mennä viilettää. Järki sanoo, että hän ei tee sitä toista kertaa koska viimeinen vuosi on meille molemmille ollut rankka. Hän valitsi minut ja sanoo olevansa kiitollinen, että on päässyt toisesta eroon. Voi kunpa luottamuksen saisi takaisin. Joudunko elämään loppuelämäni pelossa.

Jaksamista meille kaikille🙂🌻

Elämä jatkuu ja yhdessä ollaan. En ajattele asiaa enää yhtä paljon kuin vielä muutama kuukausi sitten. Alkaa siis tuntua, että voiton puolella ollaan. Elämä miehen kanssa on jopa parempaa kuin ennen pettämistä. Olenkin miettinyt, mitä elämämme olisi, jos pettämistä ei olisi tapahtunut. Olisimmeko jatkaneet "ihan mukavaa" elämää. Elämä oli jokseenkin mallillaan, mutta jotain puuttui - keskustelut, läsnäolemiset, joita itse kaipasin. Koska en saanut vastakaikua niissä asioissa mieheltäni, niin etäännyimme pikkuhiljaa. Kai tällä tapahtumalla jokin tarkoitus oli. Vaikka vuosi ja kolme kuukautta on ollut sanoin kuvaamattoman kamalaa, niin on se tuonut jotain hyvääkin. Tiiviimmän perheen ja parisuhteen. Silti välillä sydämessä kouraisee, kun ajattelen, miten minua on kohdeltu ja loukattu. Mieheni kärsii tapahtuneesta yhtä paljon ehkä jopa enemmän. Syyllisyys ja häpeä ovat sanoin kuvaamattomia. Eikä hän pysty käsittämään, miksi teki, mitä teki.

Luottamaan en ehkä koskaan pysty ja välillä tulee vielä ahdistusta ja pelkoa. Yritän olla ajattelematta tulevaa koska ikinä ei voi olla varmaa mistään. Yritän elää tätä hetkeä ja nauttia siitä. Henkisesti olen vahvempi. Toivon ettei yksikään mies/nainen tekisi läheisilleen pahaa koska niin raskasta se on. Voimia, jaksamista ja mukavaa joulun odotusta!

Hei kaikille ja kiitos, olen saanut jo paljon miettittävää näistä viesteistä joita olen lukenut. Ajattelin nyt uskaltautua myös kirjoittamaan, jospa siitä hyötyä olisi. Lyhkäisyydessään tarinani on seuraavanlainen. Noin 10 vuoden suhde mieheeni päättyä kesällä 2013 hänen jäätyä kiinni pettämisestä (yhden illan juttu). Mieheni ei sitä myöntänyt ennen kuin aikaa oli jo kulunut. Tätä edeltävä aika oli kylläkin ollut jo jonkin aikaa ns. kaverillista ja itsekin olin miettinyt eroa. No, tiemme erkanivat mutta jonkin ajan päästä aloimme näkemään taas. Yhteydessä olimme koko tuon ajan (viestejä ym.). Nyt keväästä alkaen olemme viettäneet viikonloppuja yhdessä ja yleisesti nähty enemmän. Minä kerroin suoraan käyneeni treffeillä silloin kun erosimme, mieheni kertoi, ettei ollut käynyt. Mies oli koko tämän ajan paljon huomaavaisempi kuin koko kymmenen vuoden aikana, piti kiinni aikatauluista kun olimme sovinnut jostain ja yleisesti sen jotenkin huomasi, että hän minusta välittää. Loppukesästä huomasin (yhteistöpalvelusta), että hänen sukulainen oli ollut tekemisessä hänen "entisen" kanssa. Entisellä tarkoitan naista jonka kanssa hän tapaili muutaman kuukauden ennen kuin me tapasimme 10 vuotta sitten. En tiedä miten tajusin, mutta tajusinpa kuitenkin, että nyt ei jokin täsmää. Kysyin asiasta ja mies myönsi, että oli tapaillut häntäkin tässä. Näin hän ilmaisi asian. Minä tein selväksi, että mikäli hän haluaa minun kanssa jatkaa niin tekee lopun asialle. Hän itse sanoi, että oli yrittänyt hakea jotain (silloin kun ei nähty vielä niin usein) ja yritti päästä minusta yli mutta turhaan. Meni viikko ja asia oli hänen mukaansa ohi. Koko ajan siitä tähän päivään olemme melkein jo taas asuneet yhdessä, käyneet matkoilla yms. On ollut ihanaa. Mutta, nyt muutama viikko takaperin miehelleni tuli viesti ja loppuviimeksi selvisi, ettei viesti ollut siltä keneltä hän sanoi että se oli, viesti oli tältä naiselta. Yllätyin totaalisesti ja pohjalla oltiin taas. Vasta minun tivattua asiaa hän myönsi viesti-jutun, päin naamaa valehteli ensin. Itkin koko illan ja selitin tunteitani. Seuraavana aamuna lähdin työreissulle, tuli viesti anteeksi että pahoitti mieleni ja että rakastaa minua. Vastasin taas samoin kuin aikaisemmin, että jos meinaa minun kanssa olla niin viestittelee ainoastaan minun kanssa ja että paha mieli ei tule kuin valehtelusta. Pyysin häntä todisteellisesti ilmoittamaan naiselle ettei tämä ole yhteydessä. Kun palasin illalla selvisi, että mies oli soittanut naiselle kertoakseen sen mitä minä pyysin todisteellisesti kertomaan. En vieläkään tiedä miten minun tulisi siihen suhtautua. Mies kertoi, että on suoraan kertonut olevansa minun kanssa yhdessä nyt (nainen tuskin tietää siitä, että mies näki meitä molempia) ja silti tämä nainen on kysellyt vieläkö mies on minun kanssa ja milloin mitäkin viestejä (kirjekin on tullut). Viikko tästä syntyi samankaltainen tilanne, viesti tuli taas mutta tällä kertaa mieheni reaktio olikin se, että taasko tästä puhutaan jne. Tilanne jäi kuiteknin auki koska vaikka hän olisi voinut riidan lopettaa siihen paikkaan näyttämällä viestin, hän ei sitä tehnyt. Minä olin viikon omassa kodissa, en vastannut mieheni viestiin. Tilanne on nyt se, että viime viikon hiljaiselon jälkeen asia sovittiin jälleen kerran (hänen sukulaiset sekaantuivat riitaamme niin, etten lähtenyt kotiini vaan mieheni tuli pyytämään anteeksi ja lupaamaan, että kertoo jos viestejä tulee). Minulla on sellainen olo, että tässä vielä on jotain mitä minä en tiedä ja tuntuu että pää hajoaa. Pitäisi osata unohtaa ja anteeksi on jo annettu mutta kun ei menneisyys pysy menneisyydessä niin tuntuu erittäin vaikealta.. 😯🗯️

ASM, kiva kuulla että olosi on helpottunut. Minulla on myös paljon seesteisempi olo ja välillä jopa ihan onnellinen. Toisinaan vielä käydään aallonpohjalla, mutta nousu on jo nopeampaa. Luottamusta yhdesdä oloon ja tulevaisuuteen jo löytyy jonkin verran. Olen viime päivinä pohtinut anteeksiantoa ja sen sanomista ääneen. Ehkei aika ole vielä kuitenkaan siihen kypsä.

Pitkän aika meni hyvin. Pari päivää sitten tuli hirvittävä ahdistus. Illalla itkin. Mies oli ihmeissään, että mitä nyt. Koska hän ei aikasemmin halunnut "vatvoa" asiaa, niin en eilen sanonut mitään, jatkoin vain itua. Mieheni hermostui totaalisesti. Sanoi, että ei ymmärrä, että hän on yrittänyt kaikkensa ja tässä on lopputulos. Vanha virsi jatkui, miten rankkaa hänelle on. Raivostui myös siitä ettei saanut yöllä nukutuksi. Tunsin, että sekin on minun syytäni. Tajusin, että meillä menee hyvisn siksi, että olen kiltti, rakastava vaimo. En sano mitään pettämisestä ettei hänelle tule paha olo eli olen sopeutuvainen. En vaan unohda enkä voi antaa anteeksi.

Nyt ahdistaa ja kovaa. Miten pääsen eroon tästä. Eroa olen ehdottanut lukemattomat kerrat, mutta viimeksi hän raivostui niin, että oli käydä käsiksi. Samoin oli käydä viime yönä. Hän ei ole yhtä kertaa lukuunottamatta ollut väkivaltainen. Ei ole tarvinnut pelätä häntä. Nyt en ole enää varma. Minusta hänen persoonansa on muuttunut. Hän ei ole enää sama ihminen jonka kanssa olen elänyt 30 vuotta. Hän ei suostu menemään terapiaan. Syyttää työstressiä kaikesta.

Hei ASM,

Raskasta on yrittää toipua, jos tuntuu, että loukattuna joutuu olemaan se sovitteleva ja uskoton ei jaksa olla myötätuntoinen ja ymmärtäväinen. Ei minulla ole mitään erityistä ratkaisua. Tuntuu, että se joustavampi ja kiltimpi joutuu helpommin petetyksi.

Työstressi on varmasti ihan todellista. Ikääntyessä ei aina jaksaisi jatkuvaa muutosta ja turhauttaa kun vuosien tuomaa kokemusta ei aina arvosteta. Pitäisi vain aina jaksaa olla niin ajan hermolla. Varmasti miehesi kokee pettämisen käsittelyn raskaaksi ja silloin se päällimmäinen uupumusta aiheuttava asia tulee pintaan ja hänen tapauksessaan työstressi. Ei se tietysti sinua auta, että hän sen varjolla jättää sinut selviämään ikävien ajatusten kanssa yksin.

Yksi tapa yrittää parantaa omaa oloaan on panostaa enemmän itseensä, jotta ei ole niin sidoksissa uskottomaan puolisoon. Tulee voimaton olo, jos tuntuu olevansa kovin riippuvainen henkilöstä joka loukkaa.

Toinen on yrittää kehittää parisuhteen keskustelukulttuuria. Se vain on pitkän yhdessäolon jälkeen kovin työlästä. Tottumuksesta on tullut toinen luonto. Ehkä miehesi ei ole oppinut alun perin kunnolla kunnioittamaan sinua ja ehkä sekin on myötävaikuttanut uskottomuuteen. Vaikka hän nyt ehkä paremmin ymmärtää tehneensä väärin, ei hän ehkä vain oikein osaa kanavoida huonoa omaatuntoa ymmärtäväiseksi suhtautumiseksi.

Toivotan voimia panostaa omaan hyvinvointiin.

Hei 🙂🌻
ASM: kirjoituksesi sisälsi paljon samankaltaista, kuin mitä meidän elämämme on. Mies on selkeästi muuttunut: ei kosketuksia, halauksia jamuutenkin kommunikointi on minun varassani. Minä kysyn häneltä aina, kuinka työpäivä on mennyt mutta vastauksen jälkeen hän ei kysy, miten minulla on mennyt ☹️
Tämän lisäksi hän purkaa paljon kiukkuaan minuun: aina löytyy huomauttamista siitä, miten jonkun asian teen. Syy on kuulemma työstressi ja turhautuminen. Hän tarvitsisi kuulemma järkevää tekemistä työpäivän jälkeen. Olemme sään salliessa lenkkeilleet mutta se ei riitä.
Mielestäni hän pakenee jotain tarpeeseen tehdä aina asioita ja olla liikkeessä.
Tänään en jaksanut enää, vaan kysyin, onko hänellä uusi suhde. Mies raivostui kysymyksestä mutta tarkoilla silmillä näin hänen kasvoillaan häivähdyksen syyllisyyttä 😑❓
Murjotuksen vuoksi hän ei tullut kauppaankaan avustamaan minua ostosten kantamisessa, vaikka tietää sen, että selkäni juonittelee.
Saan siis aina rangaistuksen, jos puhun hänelle epämiellyttävistä asioista.
Mies totesi, että tämä elämämme on s....nan p..kaa...Ja kuitenkaan en huomauttele hänelle uskottomuudestaan yleensä. Nyt vaan hänen karkea käytös, hellyyden välttäminen ja seksin puute edelleen tekevät minusta epävarman.
Edellisen uskottomuuden jälkeen sovimme, että mm.puhelin on vapaasti tarkistettavissa. Sen olen nyt huomannut, että hän soittaa vähemmän, kuin mitä lasku minuutteja ilmoittaa. Eli puheluja voidaan poistaa.
Tämä on vaikea tilanne, sillä samalla tavoin mies suhtautui epäilyihini aiemman uskottomuuden aikana. Silloin teatteria kesti pari kuukautta.
Toki syynä voi olla muutkin asiat: juurikin nuo työpaineet, testosteronin puute tai ongelma kilpirauhasen kanssa.
Keskustelin parisuhdetilanteestamme oman psykiatrini kanssa ja hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että miehen pitää käydä lääkärissä.
Aikamoinen työ on houkutella häntä sinne lähtemään 😞

Aika alkaa parantaa. Kaksi vuotta sitten minua petettiin vaikka en silloin vielä tiennyt sitä. Merkit olivat selvät, mutta en halunnut uskoa enkä nähdä. Näin ajattelen nyt, kun ajatus on selkeytynyt ja shokkivaihe jäänyt taakse.

Kannustukseksi muille nostan tapaukseni otsikoihin koska olen selvinnyt. En tiedä teinkö oikein vai väärin, mutta jatkoimme yli 30 vuoden avioliittoa mieheni toivomuksesta. Itse harkitsin eroa. Vaikeaa on ollut. Olin vuoden niin ahdistunut ja shokissa että näin jälkikäteen ihmettelen kuinka jaksoin. Kävin töissä normaalisti. Olin sairaslomalla yhden päivän.

Meillä menee paremmin kuin koskaan. Olimme juuri viikon matkalla enkä muista, että meillä koskaan olisi ollut niin mukavaa. Olemme aloittaneet yhteisen harrastuksen ja olemme käytännössä kaikki vapaa-ajat yhdessä. Olimme sitä myös ennen pettämistä, mutta jokin puuttui. Emme osanneet näyttää arvostusta ja tunteita avoimesti. Nyt on paljon läheisyyttä, koskettelua, puhumme ja ennen kaikkea kuuntelemme.

Toki välillä asia tulee mieleen ja sydän meinaa pakatua, mutta palautuminen on nopeampaa. Yritän olla ajattelematta, mitä kaksi vuotta sitten puuhailtiin selkäni takana. Mieheni häpeää koska suurin osa läheisistämme tietää. Ilmoittihan hän hyvin vakuuttavasti, että haluaa erota. Minulla oli päivä aikaa kertoa läheisille koska sitten hänelle tulikin katumus ja tajusi, mitä on tekemässä.

Nyt hän kiittelee, että otin hänet takaisin ja että hän pääsi naisesta eroon. Naisesta, joka ilmeni "mielenvikaiseksi". Tuli uhkailua ja kiristystä.

Toivon etten itse eikä kukaan mukaan joutuisi kokemaan mitään vastaavaa enää. Niin hirveää se oli.🙂🌻